Kaikki oli kuin
ennenkin. Sellaista oli depressio: hän oli jumissa, takertui vanhentuneeseen
versioon itsestään. Leikkiessään päivisin lasten kanssa hän oli melkein sitä
miltä näytti, lastensa kanssa leikkivä isä, mutta iltaisin hän poti joko
tuskallista nostalgiaa tai kärvisteli itseinhon kourissa. Nuoruus oli kirmannut
matkoihinsa Airmax Nike-lenkkareillaan jättäen jälkeensä pölypilven ja
väärennetyn antiikkikokoelman.
Brittiläinen Edward St Aubyn Toivoa sopii sisältää hänen
omaelämäkerralliset teoksensa Äidin maitoa ja Loppujen lopuksi. Teokset kuuluvat
Patrick Melrosen tarinaan, joista kolme ensimmäistä ilmestyi suomennettuna
teoksessa Loistava menneisyys. Kirjailija nostaa esille brittiläisen yläluokan
salaisuudet ja etuoikeudet, joista olemme katselleet vain median sivuilla.
Teoksista nousee selkeästi esille huumori, joka muuttuu välillä ironiaksi ja
sarkasmiksi ja toisinaan jopa itseään vastaan.
Patrick Melrose on aikuistunut ja päässyt väkivaltaisesta
pedofiili-isästään eroon. Lapsuuden traumat eivät jätä häntä rauhaan
aikuisuudessakaan, vaan hän on kroonisesti masentunut, alkoholisoitunut ja
lääkeriippuvainen. Yöt ovat unettomia ja vähäiset unet pelkkiä painajaisia.
Siinä sitten pitäisi elää lapsiperheen arkea jatkuvassa väsymystilassa.
Upporikkaan äidin poika ja pojanpojat eivät elä ylellisyydessä, sillä äiti on
luovuttanut omaisuutensa vähä vähältä pois ja sekin ottaa päähenkilöä päähän ja
lisää yläluokalle annettuja raipaniskuja. Ihmiskuvaukset ovat viiltäviä ja
tunteettomia, vihaa ja mustamaalausta täynnä.
Patrick Melrose on todella vihainen äidilleen siitä, että
tämä jätti pienen poikansa sadistisen isän huomaan. No niin olisin minäkin
vihainen. Ei lasta saa kohdella siten. Äiti oli myös väkivaltaisen miehensä
uhri, mutta yleensä aikuiset laittavat oman lapsensa etusijalle ja suojelevat
häntä kaikelta pahalta. Patrick Melrose oli molempien vanhempiensa uhri. Isän
väkivallan ja äidin välinpitämättömyyden uhri.
Tämmöistä on ihan järkyttävää lukea, kun tietää, että se on
kirjailijan omaelämäkerrallista tekstiä. Ihmiset ovat pahuutta täynnä ja nostan
hattua kirjailijalle, että hän on pystynyt tuomaan esille oman perheensä kurjaakin
kurjemman menneisyyden ja oman osansa siinä. Viidennessä kirjassa Patrick
Melrose näkee jo valoa tunnelin päässä, mutta hän on kulkenut pitkän matkan
nähdäkseen sen.
Ajatus omaehtoisesta
elämästä oli tuntunut aina ylellisyydeltä. Kaikkea määritti se, mitä oli
tapahtunut aikaisemmin; jopa hänen fanaattista haluaan saada nauttia edes
marginaalista vapautta määritti varhaisvuosien äärimmäinen vapauden
puuttuminen. Kenties hänen ulottuvillaan oli ainoastaan jonkinlainen vapauden
äpäräversio: syyn ja seurauksen väistämättömän vuorottelun hyväksyminen toi
sentään vapauden harhakuvitelmissa.
Brittiläisen yläluokan elämän kuvaaminen onnettomaksi ja
ilottomaksi sekä tunne-elämältään säälimättömäksi ja kylmäksi on varmasti
sekoittanut kyseiseen luokkaan kuuluvia ihmisiä. Täytyy sanoa, että ei pitäisi
yleistää ja joukossa on myös hyviä ihmisiä. Näin ulkopuolisena ihailen
Patrickin äidin lahjoituksia hyväntekeväisyyteen, sillä hän piti varmasti
omaisuuttaan taakkana, josta johtui kaikenlaista pahaa. Onnenonkijat olivat
kärkkymässä koko ajan rahaa johonkin ja luultavasti hän joutui heidän uhriksi ainakin päähenkilön mukaan.
Monitasoinen tarina kaikin puolin. Yläluokkaisuus ei tuo onnea mukanaan.
Edward St Aubyn, Toivoa
sopii, Patrick Melrosen tarina IV-V
Suom. Markku Päkkilä
Otavan kirjasto 2018
s. 433
Mother´s Milk 2005
At Last 2011
Edward St Aubyn: Loistava menneisyys
Mainio postaus! Loistava menneisyys oli loistava teos: hatunnosto St Aubyn uskomattoman mahtavalle kyvylle sisäpiiriläisyydestään huolimatta ja myöskin tietty osin sen vuoksi, tarkastella asioita objektiivisen oloisesti, satiirisestikin ulkoapäin, aidan takaa! Tämä jatko oli karua kerrontaa: ravisutteleva, inhottava ja immersoiva; korkealaatuista kaunokirjallisuutta, enkä lukukokemusta saanut sanoiksi puettua; kiitos ja hatunnosto myös Sinulle:)
VastaaPoistaKiitos Takkutukka <3
PoistaNämä viiltävän tuskallisen omaelämäkerran riipivät sielun syövereitä. Onhan se hirvittävää, että lasta kohdellaan rumasti. Se on loppuelämä pilalla ja usein seuraukset näkyvät monessa sukupolvessa. Mikä ihmisiä oikein vaivaa, kun lapsia hankitaan, jotta niitä voidaan kiduttaa, kun itseäkin on kohdeltu väärin. Aikuinen kuitenkin tietää, että mikä on väärin.
Huippukirjallisuutta.
Kiinnostuin.
VastaaPoistaOutoa, miten britit saarellaan ovat suhtautuneet lasten kasvatukseen niin eri tavalla kuin ihmiset muualla Euroopassa. Sisäoppilaitos on ollut suosittu varsinkin yläluokan keskuudessa ja sen mahdollistamana pienet lapset on ajettu pois kotoaan, jonne he ovat päässeet vain harvoin lomilla.
Minustakin tuo sisäoppilaitoskasvatus on omituista kasvatusta. Mieheni on kotoisin saarelta, joten hän on joutunut olemaan talvet pois kotoaan kouluaikana. Kyllä hän on edelleen siitä aika katkera ja muistelee sitä ikävää. Saamelaislapset joutuivat vuosia sitten asumaan asuntoloissa kouluaikoina ja tietysti saamenkieli oli kiellettyä. Samoin muutkin lapset joutuivat asumaan asuntoloissa, kun koulumatka oli pitkä, eikä kuljetusta ollut. Tänä päivänä on onneksi kuljetukset kunnossa. Tosin koulumatkat voivat kestää kauan. Summa summarum, sisäoppilaitoskoulutusta siis on ollut Suomessakin jossakin muodossa.
Poista