Edward St Aubyn: Toivoa sopii, Patrick Melrosen tarina IV-V

Kaikki oli kuin ennenkin. Sellaista oli depressio: hän oli jumissa, takertui vanhentuneeseen versioon itsestään. Leikkiessään päivisin lasten kanssa hän oli melkein sitä miltä näytti, lastensa kanssa leikkivä isä, mutta iltaisin hän poti joko tuskallista nostalgiaa tai kärvisteli itseinhon kourissa. Nuoruus oli kirmannut matkoihinsa Airmax Nike-lenkkareillaan jättäen jälkeensä pölypilven ja väärennetyn antiikkikokoelman.

Brittiläinen Edward St Aubyn Toivoa sopii sisältää hänen omaelämäkerralliset teoksensa Äidin maitoa ja Loppujen lopuksi. Teokset kuuluvat Patrick Melrosen tarinaan, joista kolme ensimmäistä ilmestyi suomennettuna teoksessa Loistava menneisyys. Kirjailija nostaa esille brittiläisen yläluokan salaisuudet ja etuoikeudet, joista olemme katselleet vain median sivuilla. Teoksista nousee selkeästi esille huumori, joka muuttuu välillä ironiaksi ja sarkasmiksi ja toisinaan jopa itseään vastaan.

Patrick Melrose on aikuistunut ja päässyt väkivaltaisesta pedofiili-isästään eroon. Lapsuuden traumat eivät jätä häntä rauhaan aikuisuudessakaan, vaan hän on kroonisesti masentunut, alkoholisoitunut ja lääkeriippuvainen. Yöt ovat unettomia ja vähäiset unet pelkkiä painajaisia. Siinä sitten pitäisi elää lapsiperheen arkea jatkuvassa väsymystilassa. Upporikkaan äidin poika ja pojanpojat eivät elä ylellisyydessä, sillä äiti on luovuttanut omaisuutensa vähä vähältä pois ja sekin ottaa päähenkilöä päähän ja lisää yläluokalle annettuja raipaniskuja. Ihmiskuvaukset ovat viiltäviä ja tunteettomia, vihaa ja mustamaalausta täynnä.

Patrick Melrose on todella vihainen äidilleen siitä, että tämä jätti pienen poikansa sadistisen isän huomaan. No niin olisin minäkin vihainen. Ei lasta saa kohdella siten. Äiti oli myös väkivaltaisen miehensä uhri, mutta yleensä aikuiset laittavat oman lapsensa etusijalle ja suojelevat häntä kaikelta pahalta. Patrick Melrose oli molempien vanhempiensa uhri. Isän väkivallan ja äidin välinpitämättömyyden uhri.

Tämmöistä on ihan järkyttävää lukea, kun tietää, että se on kirjailijan omaelämäkerrallista tekstiä. Ihmiset ovat pahuutta täynnä ja nostan hattua kirjailijalle, että hän on pystynyt tuomaan esille oman perheensä kurjaakin kurjemman menneisyyden ja oman osansa siinä. Viidennessä kirjassa Patrick Melrose näkee jo valoa tunnelin päässä, mutta hän on kulkenut pitkän matkan nähdäkseen sen.

Ajatus omaehtoisesta elämästä oli tuntunut aina ylellisyydeltä. Kaikkea määritti se, mitä oli tapahtunut aikaisemmin; jopa hänen fanaattista haluaan saada nauttia edes marginaalista vapautta määritti varhaisvuosien äärimmäinen vapauden puuttuminen. Kenties hänen ulottuvillaan oli ainoastaan jonkinlainen vapauden äpäräversio: syyn ja seurauksen väistämättömän vuorottelun hyväksyminen toi sentään vapauden harhakuvitelmissa.

Brittiläisen yläluokan elämän kuvaaminen onnettomaksi ja ilottomaksi sekä tunne-elämältään säälimättömäksi ja kylmäksi on varmasti sekoittanut kyseiseen luokkaan kuuluvia ihmisiä. Täytyy sanoa, että ei pitäisi yleistää ja joukossa on myös hyviä ihmisiä. Näin ulkopuolisena ihailen Patrickin äidin lahjoituksia hyväntekeväisyyteen, sillä hän piti varmasti omaisuuttaan taakkana, josta johtui kaikenlaista pahaa. Onnenonkijat olivat kärkkymässä koko ajan rahaa johonkin ja luultavasti hän joutui  heidän uhriksi ainakin päähenkilön mukaan. Monitasoinen tarina kaikin puolin. Yläluokkaisuus ei tuo onnea mukanaan.

Edward St Aubyn, Toivoa sopii, Patrick Melrosen tarina IV-V

Suom. Markku Päkkilä

Otavan kirjasto 2018

s. 433

Mother´s Milk 2005

At Last 2011

Edward St Aubyn: Loistava menneisyys