Alan Bradley: On hieno paikka haudan povi

Dogger tiesi, että halusin ehdottomasti nähdä St-Mildred´s-in-the-Marshin kirkon, jonka kuuluisa myrkyttäjäpappi, kaniikki Whitbread, oli vain pari vuotta aiemmin hankkiutunut eroon useasta naispuolisesta seurakuntalaisestaan terästämällä heidän ehtoollisviiniään syanidilla.

Rakkaudesta se tietenkin johtui. Olen huomannut, että myrkky ja lemmenroihu ovat keskenään yhtä hyvää pataa kuin Ohukainen ja Paksukainen.

Tällä kertaa Flavialla oli ennakkoasenteita yllä olevasta myrkytystapauksesta ja sen motiivista, mutta tarkemmin voit lukea Alan Bradleyn dekkarista On hieno paikka haudan povi, joka on Flavia de Luce-sarjan yhdeksäs kirja. Flavia on lomailemassa perheen autonkuljettajan/talonmiehen ja kahden siskonsa kanssa Volesthorpen kylässä. Flavialla on taito kompastua murhattuihin ihmisiin ja tällä kertaa hän sai veneajelulla kuolleen nuoren miehen sormiotteeseensa. On se vaan näppäräsorminen tyttö. Tosin Flavia luuli napanneensa sormiotteeseen isomman puoleisen kalan.

Vaikka kylä on pikkuinen, niin murhia on alkanut tapahtua kummallisen usein. Ajatella nyt tuo muutaman vuoden takainen kolmen naisen murha kirkonpenkissä kesken kirkonmenojen. Mutta Flaviapa päätti ratkaista kaikki murhat yhdellä kerralla. Pientä askaretta lomareissun aikana. Flavia on nuoresta iästä huolimatta ratkaissut tai ollut poliisien apuna ratkaisemassa useampia murhatapauksia. Kylmäpäinen tutkijasielu, eikä kiveäkään jää kääntämättä, kun Flavia on asialla. 12 vuoden iästä huolimatta Flavia on jo saanut mainetta sanomalehdissä terävänä salapoliisina.

Tuntui, että viimeisen kahden vuoden aikana kylän kaikki asukkaat olivat ostaneet syanidia syystä tai toisesta. Kukaan heistä ei ilmeisesti ollut herättänyt vähääkään huomiota, paitsi kaniikki Whitbread, jonka väsytystaistelu vähäpätöistä ampiaista vastaan oli johtanut siihen, että hän sai köyden kaulaansa.

Alan Bradley on iskenyt kynällään kultasuoneen keksiessään hurmaavan myrkynkeittäjänsä Flavia de Lucen ratkomaan murhatapauksia 50-luvun Englannin maaseudulla. Miljöökuvaukset kuulostavat siltä miltä ne ovat varmaan olleetkin 50-luvulla. Kaikilla on puutetta kaikesta, sillä eletään sodan jälkeistä aikaa. Kirjojen parasta antia on niiden huumori, joka keventää murhatutkimuksia Agatha Christien henkeen sopiviksi. Siemaillaan välillä kupponen teetä ja käytetään niitä hoksottimia, jotka on syntymässä lahjaksi saatu, tosin Flavian hoksottimet ovat superlaatua. Supermimmi hoitaa hommat jälleen kerran.

Alan Bradley, On hieno paikka haudan povi ****

Suom. Maija Heikinheimo

Bazar 2018

s. 393

The Grave´s a Fine and Private Place 2018

Bradley Alan: Piiraan maku makea
Bradley Alan: Kuolema ei ole lasten leikkiä 
Bradley Alan: Hopeisen hummerihaarukan tapaus
Bradley Alan: Filminauha kohtalon käsissä
Bradley Alan: Loppusoinnun kaiku kalmistossa 
Bradley Alan: Kuolleet linnut eivät laula
Bradley Alan: Nokisen tomumajan arvoitus
Bradley Alan: Kolmasti naukui kirjava kissa