Pierre Lemaitre: Tulen varjot

Joubert oli huijannut häntä kuukausikaupalla. Hän oli toiminut tarkkaan laaditun suunnitelman mukaan.

”Koko omaisuuteni on siirtynyt teidän käsiinne…”

”Ei. Olette menettänyt koko omaisuutenne samaan aikaan kuin minä olen hankkinut omani, se on aivan eri asia.”

Ranskalaisen Pierre Lemaitren Tulen varjot on itsenäinen jatko-osa kirjalle Näkemiin taivaassa. Vihdoinkin ranskalainen kirja, jonka lukeminen oli nautinto, sillä viimeaikoina lukemani ranskalaiset kirjat ovat olleet ns. selkotekstiä, josta on puuttunut tunnelma. Lemaitre kirjoittaa rehevää kieltä ja niitä tunteita ja tunnelmia löytyy runsaasti. Tarina sijoittui Pariisiin ennen toista maailmansotaa, ja se alkoi pankkiiri Péricourtin hautajaispäivästä. Ennen hautajaissaattueen matkalle lähtöä tapahtuu jotain niin ikävää, että pankkiirin tytär ja tyttärenpoika eivät voi osallistua hautajaistilaisuuteen.

Pankkiiri oli suunnattoman rikas ja nyt hänen rikkautensa perii hänen ainoa lapsensa Madeleine. Madeleine oli aina tottunut rikkauksiin, palvelijoihin ja luottamaan varsinkin isänsä luotettavaan apulaiseen Gustave Joubertiin. Isä oli jopa odottanut tyttärensä menevän naimisiin Gustaven kanssa. Annettuaan pakit Gustavelle, Madeleine sai tuntea miten rahanahne ja kostonhimoinen Gustave oli.

Niinpä Madeleine huomasi pian asuvan pienessä asunnossa yksinhuoltajaäitinä ja laskevansa pennosia, sillä omaisuudesta oli Gustaven käsittelyn jäljiltä enää rippeet jäljellä. Eihän tarina tähän päättynyt, vaan siitä alkoi uudet kuviot, kun Madeleine alkoi suunnitella kostoa henkilöille, joiden koki pettäneen hänet ja hänen poikansa. Muutama vuosi siinä meni, mutta menköön. Madeleine oli siis erittäin pitkävihainen.

Rikkaudesta ryysyihin voi olla paljon vaikeampaa sopeutua kuin toisinpäin. Madeleine oli luonteeltaan kuitenkin sopeutuvainen ja hän oli jo aiemmassa elämässä tottunut siihen, että häntä petettiin, että maailmassa tapahtui myös rikkaille pahoja asioita. Madeleinen oli otettava hommat haltuun ja aika hyvin hän toimi koston jumalattarena.

Pierre Lemaitre luettelee kirjan lopussa kirjailijoita ja muita lähteitä, jotka ovat innoittaneet häntä. Yli kolmenkymmenen nimen joukossa on vain yhden naiskirjailijan nimi. Toivoisin Lemaitren lukevan enemmän naiskirjailijoiden teoksia, sillä tämän kirjan naishenkilöistä osa on turhan karikatyyrisesti esitelty, joten  teki välillä ihan pahaa lukea heistä, mutta muuten viihdyin kirjan parissa oikein hyvin. Sivuja on aika paljon, mutta koukkuunsa punovat juonikoukerot ovat jopa satiirisen hauskoja, ja sivut kääntyvät kuin itsekseen kirjan loppuun asti. Kirjassa tuli myös esille aimo annos ranskalaista historiaa, josta pidin kovasti. Viihdyin ja nautin.

Pierre Lemaitre, Tulen varjot ****

Suom. Susanna Hirvikorpi

Minerva 2018

s. 518

Couleurs de l´incendie 2018