Päivi Laakso: Sääskenpyytäjät

- Olen saanut tarpeekseni sairastamisesta, orjatyöstä ja tiskiharjoista. Eli ROUVANA olemisesta. Olen kyllästynyt muitten komentelhuun välttääkseni riitoja. En halua ennää totela sokiasti, sano sitä vaikka vapautustaisteluksi, äiti huutaa kännykkään.

- Meillä on reilusti aikaa, juontaja sanoo, mutta hänet keskeytetään.

- Mulla ei ole reilusti aikaa, paukauttaa äiti päättäväisesti ja varmistaa samalla, että isä on edelleen keskittynyt kahvinjuontiin.

- Nyt se on melko harmiton mutta taakka, sitä se on, kukapa ei olisi raihnaistuessaan. Mie olen invaliiti ja eläkeläinen, kummastakin on mustaa valkealla, mutta joun toimimhaan kokopäiväisenä apuhoitajana, semmoset on tämän maan säännöt.

Norjassa asuvan suomalaiskirjailijan Päivi Laakson Sääskenpyytäjät pureutuu ajankohtaiseen aiheeseen, sillä kirjan päähenkilöt ovat vanhuksia, jotka elävät omassa kodissaan, mutta molemmat ovat huonokuntoisia, ja vähän paremmassa kunnossa oleva joutuu hoitamaan raihnaista puolisoa. Yhteiskuntakritiikkikirja, sitä tämä kirja on, mutta myös hyvin raadollista luettavaa arkipäivistä, kun kunto heikkenee koko ajan ja elämän loppupäivät ovat kenties hyvinkin lähellä.

Suomalaiset naiset ja miehet tekevät upeaa työtä vanhuksina, kun he hoitavat puolisoitaan, mutta ajatellaanko koskaan, että he itsekin ovat eläkkeellä ja he itsekin sairastavat ja ovat jaksamisen äärirajoilla. Ei, en ollut koskaan ajatellut ennen sellaista, ennen kuin luin tämän kirjan. Tämä kirja avasi silmäni ajattelemaan niitä kymmeniä tuhansia vanhuksia, jotka tekevät omaishoitajina hyvin kallisarvoista työtä yhteiskunnassamme, työtä, joka kuuluisi sosiaali- ja terveysalan ihmisille. Jostakin syystä suuri osa vanhuksista on ulkoistettu ulos. Kun luin Sääskenpyytäjiä, mielessä vilisi kaikki mahdollinen apu, jonka ulottumattomissa tämä vanha pariskunta oli ja eli.

Sääskenpyytäjissä on siis äiti, joka huolehtii raihnaisesta isästä. Perheen tytär Päivi asuu poikansa kanssa Norjassa ja toinen pojista asuu Hanoissa, toinen lähellä, mutta syystä he eivät halua edes tavata toista poikaansa. Vanha aviopari asuu siis keskenään omakotitalossa, jonka isä rakensi heille, ja joka selvästi on käynyt tälle parille taakaksi. Kirjan teemoja ovat vanhuus, sairaudet, avioliitto, mutta kirjasta nousee myös halu keventää raskaaksi käynyttä taakkaa, mutta kuka sen taakan ottaisi vastaan, kun lapset ovat maailmalla, ja ovat käytännössä hyljänneet vanhempansa.

Tiedän, että monessa perheessä ihanat lapset ottavat hoidettavakseen omat vanhat vanhempansa. Monesti lapset ovat vielä työelämässä ja esim. toisella paikkakunnalla elävien vanhempien hoito voi tulla aika raskaaksi. Työkaverini asuu lähellä äitiään, joka täyttää tänä vuonna 70 vuotta, ja he etsivät nyt yhdessä äidille palveluasuntoa, koska hän liikkuu huonosti. Minusta hyvinkin järkevä ajatus. Sääskenpyytäjät on hyvin ajankohtainen romaani ja sai ainakin minut ajattelemaan vanhusten tilannetta nykypäivän Suomessa. Kirjan upea kansikuva on kuvataiteilijana työskentelevän kirjailijan itse maalaama.

Päivi Laakso, Sääskenpyytäjät

Suom. Outi Menna
Like 2019

s. 133