Nostin kaapista
kupin. Leipää saa pehmeäksi kun sumuttaa ja laittaa sitten mikroon.
Mari Mörön Kiltin yön
lahjat pureutuu pienen tytön elämään. Siia on eskari-ikäinen, hampaat ovat
jo lähteneet, mutta kukaan ei vie häntä esikouluun, jossa hän saisi hoitoa ja
ruokaa. Äiti makasi sängyssä, jossa partnerit vaihtuvat koko ajan. Välistä äiti
häipyi kokonaan ja sellainen tapahtui myös kirjan kuvioissa.
Siia kulutti aikaansa pihalla ja naapurissa asuvien lasten
kanssa tai sitten hän meni naapurissa asuvan sedän, Pöyhösen luokse, joka
kuvitteli seurustelevansa Siian äidin kanssa. Kaikki ummistivat silmänsä Siian
ahdingolta. Siia oli sosiaalisesti erittäin turvaton lapsi, kunnes naapuriin
tuli yöksi Viikki, jolla itselläänkin oli lapsi. Katseltuaan aikansa Siian touhuja
ja Siian kotioloja, Viikki päätti soittaa lastensuojeluun, mikä oli oikea
toimenpide, vaikka lastensuojelun työntekijät meinasivat tehdä Viikistäkin
ilmoituksen poliisille.
Siia oli siis sosiaalisesti turvaton, mutta hän kasvoi myös
rajatta. Kukaan ei kieltänyt häneltä mitään, hänellä ei ollut kotiintuloaikoja.
Hän sai itse kehitellä ruokansa ja usein hän haki itselleen naapurin
pakastimesta syötävää. Hän pesi itse vaatteensa ja kuivatti ne ja voin hyvin
kuvitella miltä ne näyttivät 6-vuotiaan pesemisen jälkeen. Naapurin äiti sanoi,
että loton jälkeen on mentävä kotiin, siinä oli Siialle raja. Hän siis eli
betoniviidakossa, kuten Mowgli viidakossa Viidakkokirjassa.
Meten ovikellon
patteri oli paikallaan, Tapsa ei ollut ottanutkaan sitä irti. Niitten äiti tuli
ovelle ja se oli vielä yöpukusillaan ja nosti lehden lattialta. Se sanoi, että
pitäisi tulla myöhemmin ja sovittiin kolmen tunnin päästä. Mette ei tullut
ovelle, vaikka pyysin.
Nyt on sunnuntai,
Meten äiti huusi perään.
Siian tarinan rinnalle Mari Mörö on kirjoittanut kahden
kaveruksen Pöyhösen ja Viikin seikkailut Pietarissa ja Suomessa. Mikään ei
todellakaan mene putkeen. Tavarat katoaa, autonosat katoaa, juomat katoaa, auto
katoaa ym. Vaikka Kiltin yön lahjat
kertoo enemmän kuin pitäisi yhteiskunnan heikompiosaisten elämästä, silti minun
piti paikoitellen nauraa näille kahdelle ääliölle ja heidän jutuilleen. Tuli
mieleeni elokuva Nuija ja tosinuija, sitä samaa mustaa huumoria löytyy tästä
tarinasta.
Mari Mörö kertoi kirjassa tarinaa, jossa pieni lapsi joutui
selviämään yksin elämässä. Jokaisella lapsella on oikeus turvalliseen
lapsuuteen. Kiitos Mari Mörö puhuttelevasta tarinasta.
Mari Mörö, Kiltin yön lahjat
Wsoy 1998
s. 169
Oman kirjahyllyn aarre.
Sattumoisin luen juuri omasta kirjahyllystä Ben Furmanin kirjaa "Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus" ja siinä kerrotaan muun muassa lapsista joiden on ollut vaikea pärjätä mutta jotka ovat kuitenkin selvinneet elämässä ihmisien ansiosta jotka ovat auttaneet heitä. ❤️ Sinun postauksesi tuli just sopivasti minun tämänhetkisten ajatusteni lomaan. Kivaa torstaita. 🌼
VastaaPoistaOlen lukenut tuon Furmanin kirjan ja tykkään hänen positiivisesta elämänasenteesta. Toiset eivät kuitenkaan selviä avusta huolimatta. Tämä kirja yllätti. En osannut aavistaa näin synkkää lapsuuden kuvailua ja siihen rinnalle pikkurikollisuutta ja tragikomiikkaa. Ehkäpä kurjan lapsuuden kuvaaminen vaati rinnalle hauskuutta. Tänä päivänä lasten huostaanotto on laajempaa kuin koskaan. Olisikohan aika katsella yhteiskunnan rakenteita ja politikointia, joka vie avun heiltä, jotka sitä tarvitsevat, perheiltä.
PoistaTässä kirjassa syntipukeiksi nostettiin yksinhuoltajuus, alkoholi ja huumeet, tukiverkoston puuttuminen, naapureiden välinpitämättömyys, ja nykypäivänä se tärkein: yhteiskunnan tuen puuttuminen! Uusavuttomuus nosti myös päätään.
Kuka halaa Siiaa, kuka puhaltaa pipit pois, kuka lukee iltasadun ja kuka silittää untenmaille, kuka tekee ruokaa ja pesee vaatteet, kuka huolehtii hampaista, rokotuksista, neuvolasta, esikoulusta, kuka halaa? Ei kukaan.