”Moniseur”, lausahdin
hitaasti varoittavalla äänensävyllä, ”rauhoittukaa. Tiedättekö te, missä
olette?” Mies lakkasi huitomasta ja hieraisi silmiään. Hän maiskutteli hetken.
”Ainakaan tämä ei ole
Marbeufin ravintolasali, sillä suussani ei maistu etanatuulihatulta eikä Grand
Marnier – kohokkaalta, vaan pikemminkin siltä kuin joku olisi oksentanut sinne
köyhänkeittiössä ryystämäänsä ohravelliä.”
Milja Kauniston uusimmassa historiallisessa romaanissa Tulenpunainen kabaree kuljetaan
Pariisin kaduilla 1900-luvun alussa. Tutuksi tulevat kadut ja kabareet,
ilotalot ja tanssitytöt. Kirjan päähenkilönä toimi nuori vartijakokelas Albert
S. Grosjean, josta kehittyi kirjan aikana hyvin nokkela ratkomaan rikoksia,
sillä rikoksia Pariisi oli pullollaan. Grosjeanin haaveena oli päästä polkupyöräpoliisiksi,
mutta hänen taustallaan ei juuri pröystäilty, äiti oli hävinnyt vankilasta
vankina ollessaan, eikä isästä ollut tietoakaan. Tähänastisen elämänsä hän oli
viettänyt naisvankilassa vankien kasvattamana. Sitten eräänä päivänä Grosjeanin
vahdittavaksi tuotiin ilkialaston humalainen mies.
Tämä oli kitkerä,
terävä lemu. Siinä oli jotakin muuta kuin pelkkää puuta. Nostin käteni pystyyn
vaientaakseni intoa puhisevan Villen ja katsoin ylös yötaivaalle. Kipinät
tanssivat pohjoistuulessa ja katosivat yläilmoihin. Vedin keuhkoni täyteen
ilmaa, otin askeleen taaksepäin ja huusin niin voimakkaasti kuin rintakehästäni
irtosi:
”Élysée
Montmartre on tulessa!”
Grosjeanin vahdittavaksi oli tullut suomalainen
kuvanveistäjä Ville Vallgren, joka osallistui muiden suomalaisten
taiteilijoiden kanssa Pariisin Maailmannäyttelyyn. Ville sai houkuteltua nuoren
vartijakokelaan syömään kanssaan. Ville ystävystyi nuoren Grosjeanin kanssa ja
kirjan sivuilla heillä oli kaikenlaisia hullunkurisia seikkailuja.
Vartijakokelas ei tykännyt kaikista seikkailuista, eikä hän ollut tottunut
seikkailemaan kabareissa eikä muissa iloluontoisissa paikoissa. Ville oli kuin
kotonaan joka paikassa. Puhui ranskaa ja nautti viinistä, ruoasta, naisista ja
tanssista. Villen elostelu ei näyttänyt myöskään vaimosta mukavalta.
Tulenpunaisessa kabareessa Pariisiin kabareet olivat uhattuina, sillä joku sytytti niitä
palamaan. Oliko mahdollista, että Pariisissa ei tulevaisuudessa soi can can, eikä tanssityttöjen
sääret nouse taivaisiin? Poliisilaitos oli korruptoitunut, eikä sitä juuri
kiinnostanut tulipalojen motiivit, mutta nuori vartijakokelas laittoi
maineensa ja kunniansa vaakalaudalle tutkiessaan tulipaloja ja niiden syitä.
Milja Kauniston Tulenpunainen kabaree loistaa, säihkyy ja soi historiaa,
mysteerejä ja ystävyyttä. Kirja on värikäs viihdepaketti
historiallisten romaanien ystäville.
Milja Kaunisto, Tulenpunainen kabaree
Gummerus 2019
s. 274
Purppuragiljotiini-trilogia
Milja Kaunisto: Luxus
Milja Kaunisto: Corpus
Olavi Maununpoika-trilogia
Milja Kaunisto: Synnintekijä
Milja Kaunisto: Kalmantanssi
Milja Kaunisto: Piispansormus
Milja Kaunisto: Synnintekijä
Milja Kaunisto: Kalmantanssi
Milja Kaunisto: Piispansormus
Jännä ajatella hetken verran kabareeta, tanssityttöjä, ilotaloja ja Pariisia tekstisi ohessa 🙂
VastaaPoistaJa punaista väriä ❤️ Reipasta loppuviikkoa !
Kiitos Rita kommentista ❤️
PoistaPariisi on paikka, jossa haluaisin käydä, mutta mieluiten kävisin siellä keväällä. Nyt iski kevään ikävä, nyyh.
Pariisi 1900-luvun alussa on ollut ihan erilainen paikka, kun se on nyt. Kaduilla oli enemmän hevoskärryjä ja autoja oli tosi vähän. Tulipalot olivat yleisiä, joka on tämän kirjan yksi teemoista. Mielenkiintoinen ajanjakso Pariisin Maaailmannäyttelyineen. Pariisihan oli paikka, jonne jokaisen taiteilijan oli pakko päästä myöskin Suoomesta.
Reipasta loppuviikkoa 🙂