Banneri-luettelo

maanantai 27. tammikuuta 2020

Liv Constantine: Toinen rouva Parrish



Amber Patterson oli kyllästynyt olemaan näkymätön.

Liv Constantinen Toinen rouva Parrish esittelee kaksi naista, joista tuli hyvät ystävykset, mutta tarina on myös kolmiodraama. Amber oli nuori, vähän päälle kaksikymppinen nuori nainen. Kun hän tutustui Daphneen, hän oli hyvin vaatimattoman näköinen ja hyvin ujon oloinen. Amber toi Daphnen mieleen hänen nuorena kuolleen siskon, Julien, jonka nimissä Daphne oli perustanut hyväntekeväisyyssäätiön, ja jota hän johti. Amber oli suunnattoman kateellinen Daphnelle, sillä hän oli itse köyhä, mutta sitä hän ei aikonut olla kovin kauaa, sillä hänen kiikarissaan oli pyydystää rikas mies itselle. Ja Amber suunnitteli hyötyvänsä ystävyydestä Daphnen kanssa.

Hän kammoksui ajatusta nähdä taas nuo naiset ja joutua kestämään heidän alentuvat katseensa ja pakotetun kohtelias keskustelu.

Daphnen kappale alkaa kirjan puolesta välistä. Siinä vaiheessa kirja muuttuu psykologiseksi trilleriksi. Amber osoittautui kunnon kieroilijaksi ja huijariksi, jonka aikomus oli käyttää Daphnea hyväksi sosiaalisessa kiipeämisessä köyhyydestä rikkauksiin. Daphne auttoi hyvästä sydämestään Amberia. Ystävystyi, ja avasi ovensa köyhälle ystävälle, tutustutti seurapiireihin, avusti pukeutumisessa jne. Sitten kaikki muuttui ja yllätyin iloisesti, että myös Daphne osasi kierot temput. Daphnella oli erinomaiset syynsä kieroilulle ja vehkeilylle.

Uskottelin itselleni, että vielä joskus keksisin tavan päästä karkuun.

Kaiken takana oli tässä tarinassa mies. Kuuluisa ja suunnattoman rikas mies, joka oli tottunut saamaan kaiken minkä halusi. Hän oli pahimmanlaatuinen psykopaatti, joka ei ujostellut tehdä toisille ihmisille kauheuksia. Naiset saivat tuntea hänen kostonhimonsa ja kiukkunsa, jos naiset eivät totelleet ja alistuneet hänelle. Mies pahoinpiteli, ilkeili, uhkaili, kontrolloi, kiristi, lahjoi, kosti,  päätti yksin kaikesta, yksinkertaisesti hän oli erittäin suuri kusipää.

Liv Constantinen takana on yhdysvaltalaiset sisarukset Lynne ja Valerie Constantine. He asuvat eri osavaltioissa, joten kirjojen kirjoittaminen tapahtuu vaihtamalla sähköpostia ja pitkillä facetime-keskusteluilla. Toinen rouva Parrish on koukuttava tarina siitä mitä tapahtuu ihmisten kodeissa. Kirja on täynnä epämiellyttäviä salaisuuksia. Kolme henkilöä, jotka kietoutuivat toisiinsa valheellisen ystävyyden ja kolmiodraaman solmuihin. Kuka vehkeili ja mitä, aika taitavia ja ahkeria olivat siinä puuhassa. Viihteellistä kieroilua suoraan seurapiireistä tarjoaa Liv Constantinen Toinen rouva Parrish.

Liv Constantine, Toinen rouva Parrish
suom. Maija van de Pavert
HarperCrime 2020
s. 410
The Last Mrs. Parrish 2017
psykologinen trilleri 

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 22. Kirjassa on epäluotettava kertoja ja 39. Kirjassa lennetään

4 kommenttia:

  1. Hmm, vaikuttaapa kiinnostavalta. Tekisi mieli lukea jotain kepeämpää, tämä voisi sopia siihen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kepeämpi, vaikka tässä kyllä tehdään rikoksia ja julmuuksia, mutta ne ovat lähinnä henkisiä rikoksia, eli tässä tarinassa verellä ei mässätä. Eikä mene yöunet.

      Poista
  2. Aloin juuri kuunnella tätä äänikirjana. Olen vasta ihan alussa, mutta Amber vaikuttaa hyytävältä tyypiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä trilleri on varmasti parempi äänikirjana, jos hyvä lukija saa aikaan kieroja ja hyytäviä tyyppejä. Amber toivoi vaihtavansa omat jauhot Daphnen jauhoihin. Onnistuiko se, siitä lähemmin kirjan sivuilla.

      Poista