Trent Dalton: Poika nielaisee maailmankaikkeuden

Slim sanoo, että minulla on aikuisen mieli lapsen ruumiissa. Olen vasta kaksitoistavuotias, mutta Slimin mielestä kestän kyllä kuulla koviakin juttuja. Slimin mielestä minun pitää saada kuulla vankilajuttuja miesten raiskauksista ja lakanaköysikiipeilyssä taittuneista niskoista, terävistä, sisuskaluja repivistä metalliesineistä, joita vangit nielivät päästäkseen viikon lomalle aurinkoiseen Royal Brisbane – sairaalaan.

Australialaisen Trent Daltonin esikoiskirja Poika nielaisee maailmankaikkeuden alkaa kertomalla päähenkilön ystävyyssuhteesta. Päähenkilö oli 12-vuotias Eli, joka vanheni kirjan tarinassa 18-vuotiaaksi. Elin veli oli August eli Gus, joka oli lopettanut puhumisen alle kouluikäisenä. Pojilla oli oma kommunikointityylinsä ja he olivat hyvin läheisiä toisilleen. Syynä vanhempien huume- ja alkoholihuuruinen elämäntapa. Turvaa he hakivat toinen toisistaan. Slim oli poikien lastenhoitaja sekä ystävä. Hänen taustaltaan löytyi pitkäaikainen vankilakierre, josta hänellä riitti tarinoita. Slimin ansiosta Eli kirjoitti kirjeitä pitkäaikaisvangeille, joilla ei ollut läheisiä ihmisiä. Eli rakasti kirjoittamista ja halusi isona toimittajaksi, kuten kirjan kirjoittajakin, josta tuli toimittaja.

Slim sanoo, että kestän kyllä kovat tarinat, koska ruumiini ikä ei merkitse mitään sieluni iän rinnalla. Sieluni ikä sijoittuu Slimin mukaan suurin piirtein johonkin seitsemänkymmenen ikävuoden ja dementian välimaille. Muutama kuukausi sitten Slim sanoi tässä samaisessa autossa, että olisi mielellään jakanut vankilasellin kanssani, koska minä osaan kuunnella ja myös muistan, mitä kuulen. Poskelleni valui pieni kyynel tämän kunnianosoituksen johdosta.

Miksi 12-13-vuotiaat pojat tarvitsivat lapsenhoitajaa, joka oli vieläpä entinen vankilakundi? Se selviää kirjan tarinasta tarkemmin, mutta voin sanoa, että asuinseutu Brisbanen työläiskaupunginosassa, jossa he asuivat, oli sen verran paha, että en olisi itse uskaltanut asua siellä. Vanhemmat olivat lisäksi sekaantuneet huumekauppaan päivätyönsä ohessa. Rikoksia ja rikollisia riitti kirjan tarinassa ihan riittämiin. Kirjan genressä sekoittuvat proosa ja jännityskirjallisuus sulavasti toisiinsa, löytyypä tarinasta sopivasti myös fantasiaan liittyviä elementtejä, jotka sopivat hyvin kasvavien poikien maailmantyyliin.

Joskus istun Augustin vieressä sohvalla pelaamassa Super Breakout – peliä Atarilla, ja meillä on niin hauskaa, että vilkaisen häntä ja olen varma, että hän aikoo sanoa jotakin. ”Sano se”, minä sanon. ”Tiedän, että haluat. Sano vain.” August hymyilee, kallistaa päänsä vasemmalle ja nostaa vasenta kulmakarvaansa, oikea käsi tekee kaartuvan liikkeen kuin silittäisi näkymätöntä kupua. Se on Augustin tapa pyytää anteeksi. Jonain päivänä, saat kyllä tietää, miksi en puhu, Eli. Mutta et tänään, Eli. Sun vuoro.

Kirjan tarinaan kuului tosi paljon vaikeita ja suorastaan pahoja asioita, mutta siitä huolimatta tarina on huippuihana. Eli on supersympaattinen päähenkilö, ja kaikesta kokemastaan huolimatta, hän oli hyvin positiivinen ja huumorintajuinen selviytyjä. Samoin hänen isoveljensä. Trent Dalton halusi kirjoittaa äitinsä ikävistä kokemuksista, mutta lopulta hän kirjoitti tarinaan myös omia kasvukokemuksia. Poika nielaisee maailmankaikkeuden päättyi todella tunnelmalliseen ja herkkään kohtaukseen loppupuolen trillerimäisesti etenevien kohtausten jälkeen. Loppu hyvin kaikki hyvin. Tarina on uskomattoman hieno.

Loppusi on kuollut sininen lintu.

Trent Dalton, Poika nielaisee maailmankaikkeuden *****

suom. Kira Poutanen

HarperCollins 2019

s. 465

Boy Swallows Universe 2018