Lydia
on kuollut. Muut eivät kuitenkaan tiedä sitä vielä. Puoli seitsemältä toukokuun
kolmantena päivänä vuonna 1977 he tietävät vain sen, ettei Lydia ole tullut
ajoissa aamiaiselle, eikä se huolestuta heitä.
Yhdysvaltalaisen
Celeste Ng:n esikoisteos kertoi heti ensimmäisissä lauseissa mitä oli
tapahtunut. Kirjan nimi on Olisi jotain kerrottavaa. Kirjan tarinassa oli
viisihenkinen perhe. Isän vanhemmat syntyivät Kiinassa ja muuttivat aikuisiässä
Ohioon. Perheen äiti olisi halunnut opiskella lääkäriksi. Hän oli erittäin
kunnianhimoinen, ja koska omat opinnot kariutuivat, hän suuntasi voimakkaat
odotukset lääkäriurasta keskimmäiseen lapseensa, Lydiaan. Isän odotukset olivat
toisenlaiset. Isä oli kokenut koko elämänsä ajan syrjintää ulkonäkönsä suhteen,
ja koska Lydialla oli siniset silmät, hän toivoi tytölleen runsaasti ystäviä.
Perheen sisäiset suhteet olivat todella vääristyneet henkisellä tasolla.
Traumoista ei puhuttu, eikä siitä, mitä todellisuudessa olisi haluttu tehdä.
Mistä
tapahtumaketju alkoi? Äideistä ja isistä kuten kaikki muukin. Lydian äidistä ja
isästä ja heidän äideistään ja isistään. Siitä, että kauan sitten Marilyn
katosi ja James haki hänet kotiin. Siitä, että Marilyn yritti ennen kaikkea
erottua joukosta, ja siitä, että James yritti ennen kaikkea sulautua joukkoon.
Siitä, ettei kummallakaan ollut minkäänlaista mahdollisuutta onnistua.
Leet
olivat ainoa kiinalaisamerikkalainen perhe 1970-luvun Ohiossa. James häpesi
vanhempiaan ja sitä, että erottui ulkonäöltään vaaleista amerikkalaisista. Hän
halusi olla samanlainen kuin muut, ja hän pelkäsi sitä, että hänen lapsensa
joutuisivat kokemaan saman eriarvoisuuden. Molemmat vanhemmat ohittivat muut
lapsensa, heille oli olemassa vain Lydia.
Lydian
suosimisesta oli kammottavaa lukea, mutta usein vanhemmat suosivat tiettyä lasta,
sitä helppoluonteista ja kauneinta kaikista. Lydia sopeutui hiljaisena kaikkiin
vanhempiensa odotuksiin, eikä hän kertonut heille mitä hänelle oikeasti kuului.
16-vuotiaalla Lydialla oli kuitenkin oma salainen elämä, vaikka vanhemmat yrittivät
rajoittaa häntä kaikin tavoin. Vanhempien harjoittamasta painostuksesta oli inhottavaa
lukea. Tuli omat nuoruuden kokemukset mieleen, varsinkin isän painostukset
opiskella sitä, mitä hän vaati, uhkaili, maanitteli, houkutteli, kiristi.
Olisi
jotain kerrottavaa oli kertomus siitä, mitä tapahtui, kun kaksi nuorta avioitui
70-luvulla. Kahden eri kulttuurin sekoittuminen olisi ollut joissakin
osavaltioissa jopa laissa kielletty, Ohiossa ei, mutta sitä ei pidetty
kuitenkaan sopivana. Kiinalaistaustainen ulkonäkö ei ollut meriitti menestyä,
eikä saada ystäviä. Celeste Ng on kirjoittanut auki kiinalaistaustaisten
amerikkalaisten kokemukset eriarvoisuudesta ja syrjimisestä. Kirja kertoo myös
traumojen ja käyttäytymisen periytymisestä. Kirjailijan toinen teos Tulenarkoja
asioita koukutti minut äiti – ja perheaiheisilla teemoillaan. Samat teemat
nousivat voimakkaasti esille myös tässä esikoisteoksessa. Olisi jotain
kerrottavaa on pakahduttava ja yhteiskunnallisesti voimakkaasti kantaaottava
teos, joka punoo auki erilaisuuden, eriarvoisuuden ja toiseuden historiaa
Yhdysvalloissa.
Celeste
Ng, Olisi jotain kerrottavaa
suom.
Sari Karhulahti
Gummerus
2020
s.
280
Everything I Never Told You 2014
Celeste Ng: Tulenarkoja asioita
Kiva, että sinäkin olet lukenut tämän. Hieno lukukokemus. Aion ehdottaa tätä lukupiirikirjaksi.
VastaaPoistaKiitos Anneli :)
PoistaMinusta oli hieno huomata, miten upeita ja syvällisiä ovat nämä Celesten Ng:n kirjat. Hienot tarinankaaret ja useampi kertoja. Olisin toivonut, että kirjat olisi julkaistu ilmestymisjärjestyksessä, mutta ehkäpä siinä oli kustantamolla jokin tarkoitus takana.
Varmasti kirja on keskustelua herättävä teos teidän lukupiirissänne. Tämä kirja herättää erilaisia tunteita, sillä jokaisella on omat kokemuksensa perheestä ja äitisuhteesta ja äitiydestä.
Hyvä idea tuo lukupiiri!
VastaaPoistaMeilläkin toivotaan jotain muuta kuin dekkareita...
Tämä kirja sopii hyvin lukupiirikirjaksi, sillä perhe ja sen sisäiset suhteet, sekä muut teemat mm. tytön kuolema, herättävät varmasti keskusteluja.
PoistaTämä on monella tavalla kiinnostava kirja. Vanhempien ja vielä suvunkin odotukset olivat painolastina myös minun päälläni nuorena, mutta lopulta he ovat joutuneet tottumaan siihen, ettei minusta tullutkaan mitään ihmeellistä... Tällä kirjan perheellä on vielä tuo ainoana kiinalaistaustaisena perheenä elämisen vaikeus ja ties mikä kaikki. Aion ehdottomasti lukea tämän, kunhan vain ehtisin!
VastaaPoistaEn ymmärrä miksi lapsia ja nuoria painostetaan opiskelemaan sitä alaa mitä vanhemmat haluavat.
PoistaOmien lasten kohdalla oli helppoa, kun he itse ilmaisivat mitä haluavat. Jos he olisivat kysyneet minulta, olisin ohjannut opinto-ohjaajan luokse. Aikuisten pitäisi tukea ja kannustaa, ei vaatia. Hirveitä painolasteja tuommoiset odotukset.
Minulle nämä odotukset ja vaatimukset lasten menestyksestä ovat ihan outo ja omituinen asia. On kiinnostavaa lukea ihmisistä, joilla on pakkomielle lapsensa elämästä. Usein takana on varmaan omia traumoja, kuten tässä kirjassakin.
PoistaItsestäni ei odotettu mitään. Äiti vei opettajien painostuksesta oppikouluun ja isä vastusti. Äidin kuoltua isäni ei seurannut elämääni, mikä oli surullista ja loi turvattomuuttakin, mutta ei ainakaan ollut kenenkään asettamia paineita.
Olisin varmaan voinut valita toisinkin nyt jälkikäteen arvioidessani, stressaannuin aika paljon opettajan työssä. Opinto-ohjaus oli silloin aika minimaalista.
Omien lasten kasvaessa katselin kiinnostuneena ja tietenkin tukien, mihin he suuntautuvat. Ei olisi tullut mieleenkään olla kunnioittamatta heidän valintojaan. Olen ollut tyytyväinen siitä, että he ovat valinneet aloja, joista ymmärrän jotain, vaikka tietenkin kaikki myös niiden sisällä muuttuu. Toisenlaisissa valinnoissa taas olisin voinut tutustua johonkin täysin uuteen. Kaikki myös lukevat paljon ja kirjoittavat jossain muodossa, joten siinäkin löytyy kosketuspintaa.
Nyt on uusi vaihe, kun saa seurata, mitä lapsenlapset valitsevat elämäntehtäväkseen. Kaksi on jo siinä vaiheessa, jossa valintoja tehdään.
Olen paljon miettinyt näitä yli kymmenen laudaturin kirjoittajia, että miten paljon sieltä taustalta löytyy painostusta, odotusta ja vaatimuksia, ehkä myös lapsen ja nuoren oman elämän rajoituksia, jotta menestyisi opinnoissa. Itse kohtasin työelämässä vanhemmat, jotka eivät olleet tyytyväisiä, kun 6v. lapsi ei vielä lukenut. Ja kun kuulin miten paljon lapsella oli jo harrastuksia urheilu, pianonsoitto ja laulu, johon hänet vietiin säännöllisesti ja odotettiin menestystä, keskusteluista tuli sellaisia, että rauhoitin vanhempia siitä, että oppiminen tarvitsee eri osien osaamista ja oli jo hyvällä alulla. Vanhemmat olivat valmiita viemään lapsen vapaa-ajalla teho-opetukseen. Sitten he olivat huolissaan lapsen kiivaudesta. Uskon, että lapsi oli väsynyt kaikkiin painostuksiin. Toivon, että pystyin edes hieman rauhoittamaan tilannetta.
PoistaTässä on minua kiinnostavia teemoja, menee lukulistalle.
VastaaPoistaUskon, että pidät tästä kirjasta. Minusta tuntui, että vasta kirjasta blogatessa huomasin, miten hieno kirjan tarina oli ja miten paljon se sytytti ajatuksia ja omia muistoja.
PoistaTämä saattaa hyvin olla mulla kolmen kärjessä vielä kun äänestetään Globaliaa, niin hienona pidin :)
VastaaPoistaOnpa kiva kuulla, että tykkäsit tästä kirjasta. Kirjan kokonaisuus on uskomattoman hieno. Perheestä ja perheen sisäisistä suhteista voi saada hienoja tarinoita aikaiseksi.
PoistaMai, jaettua kärsimystä eli koin samoin tarinan suhteen♥ Sinällään erittäin hienosti kerrottu eli Ng on seurattavani etenkin tämän kirjansa jälkeen. Toki edellinenkin, ensin suomennettu oli hyvä.
VastaaPoistaMinä kärsin tässä sekä omista traumoistani kuten sinä. Mieleeni tuli myös kirja, jota kai kukaan muu, Anneli otti, ota huomioon, muista, eli Moriartyn Tavalliset pikkupihajuhlat. Se oli satuttava ja outoa miten alan ammatilainen äiti käyttäytyi niin tökerösti. Hän suorastaan murhasi tyttärensä vaateillaan kenen ystävä pitää olla ja se kun oli tyttärelle myrkkyäkin pahempaa. Haluaisin nähdä juuri tuon Moriartyn leffana...
♥♥
Kiitos Leena <3
PoistaTavalliset pikkupihajuhlat on lukematta. Olen lukenut muistaakseni vain yhden Moriartyn kirjan.
Omat traumat kulkevat repussa mukana koko iän. Niiden kanssa pitää oppia elämään. Olen aina ihmetellyt sitä, että miten nopeasti iloiset asiat unohtuvat, mutta ne traumat muistaa aina.
Mai, kaikki on kuin se räsymatto: Pitää olla paljon tummaa, että kirkkaat ilon raidat erottuisivat! Olihan niitä iloja paljonkin, kun alkaa oikein muistella...
Poista♥♥
Kyllä tästä kirjasta löytyi myös iloa, mutta pääosassa oli suru, koska se jutun päätapahtuma kerrottiin heti alussa. Se vaikutti siihen miten luin kirjaa.
PoistaLuin tämän jo muutama vuosi sitten ja pidin paljon, vaikka tämä olikin osin aika kylmäävä tarina. Lydian salaisuus toi voimakkaita virtauksia Ng:n romaaniin.
VastaaPoistaKiitos Omppu :)
PoistaTämä oli kylmäävä tarina. Minusta tarina oli kerrottu upeasti avaamalla aina osan Lydian tarinaa auki ja sitten jatkettiin perheen eri jäsenten kappaleilla vuorotellen. On se vain niin sääli, kun lapsi kuolee. Valtava surutyö kaikille perheenjäsenille. Tässä tapauksessa koko perhe oli jo valmiiksi traumatisoitunut. Lydian kuolema toi tosiaankin voimakkaita virtauksia romaaniin ja kun se vieläpä kerrottiin heti alussa.
Tämä jäi kyllä tosi vakuuttavana mieleen, kun luin kirjan englanniksi muutama vuosi sitten. Ng asettui saman tien suosikkikirjailijoideni listalle, mutta Tulenarkoja asioita jäikin sitten vähän etäiseksi.
VastaaPoistaKiitos Jonna :)
PoistaMielenkiinnolla jään odottamaan mitä Ng seuraavaksi tarjoilee. Riittääkö äiti-perhe-kiinalaistausta-teemoissa pureskeltavaa? Uskon, että riittää, sillä nämä aiheet koskettavat kaikkialla.