Jelena Tšižova: Naisten aika

Silppuan sipulia ja nyökyttelen. Muorit ymmärtävät paremmin. Jos on korkea aika, niin sitten on. Mitä siihen sanot? Ne on tiukkoja. Kuinka minä niille pärjäisin?

Venäläisen Jelena Tšižovan Naisten aika kertoi tarinan eräänlaisesta perheestä, joka syntyi, koska asuntoja ei voinut itse vuokrata mistä halusi. Asunnoista oli kova pula, joten kommunalkan joka huoneessa oli oltava asukas. Tässä huoneistossa asui kolme vanhempaa naista, jotka olivat eläneet sota-ajat ja muistivat puutteen ja kurjuuden. He olivat tehneet pitkän työelämän sairaalassa. Heidän asunnossaan olevaan huoneeseen oli muuttanut tehdastyöläinen Antonina tyttärensä Suzannen kanssa. Ajan kuluessa heistä kehkeytyi perhe, joka neuvotteli ja päätti kaiken yhdessä. Tosin nuoren Antoninan harteille siirtyi raskas vastuu perheen elättämisestä ja vanhusten hoitamisesta.

Pää tuntuu ilkeältä, raskaalta. Olenkohan saanut vetoa vai mitä? Käyn makuulle. Mietin, että asiat on huonosti. Viime aikoina olen ollut kuin kuollut. Kuljen ja puuhailen, mutta sisällä on tyhjää… Talvi tuntuu jatkuvan loputtomiin. Ihan kuin en selviäisi kesään asti…

Antoninalla oli kaikenlaisia huolia, joista suurin oli huoli tyttärestä, joka oli mykkä. Antonia pelkäsi menettävänsä tyttärensä, jos tytärtä alettaisiin hoitamaan päivähoidossa. Hän pelkäsi lääkäri- ja laitoskierrettä, joka tekisi tyttärestä invalidin ja vammaisen. Tähän hän sai yllättävältä taholta apua, sillä vanhukset halusivat hoitaa tyttöä. Vanhuksilla oli päivisin aikaa lukea satuja ja opettaa tytölle kaiken tarvittavan ja enemmänkin. Tytöstä kehittyi taitava piirtäjä ja häneltä onnistui lukeminen ja käsityöt. Tosin tehtaan esimies puhutteli jatkuvasti Antoninaa siitä, että tyttö on vietävä lastentarhaan, jotta hänestä kasvaa kunnon kommunisti. Tuo esimies, Zoja Ivanovna, puuttui myös siihen, että Antonina tarvitsisi miehen. Mutta miten puheet muuttuivatkaan matkan varrella:

”Sinä Antonina oletkin näköjään kiero nainen mutta tyhmä. Sen nyt ymmärtää jos on nuori. Et kuitenkaan ole enää tyttönen. Olet jo kerran tehnyt aviottoman ja nytkö suunnittelet toista? meinaatko lisätä isättömien määrää? Käytätte hyväksenne, kun meillä on hyväsydäminen valtio, ojentaa tarjottimella niin seimet kuin tarhat, kaiken. Senkun synnytät vaikka joka nurkkapieleen…”

Jelena Tšižovan Naisten aika kertoo neuvostoajasta, jolloin eläminen oli tiukkaa ja jokainen kansalainen oli koneiston osa ja jokaista kosketti samat tiukat säännöt mm. asuntojonot, tavarajonot. Yksineläjän oli vaikeampi saada asunto kuin perheellisen. Tästä asunnonhankinnasta kehkeytyi yksi tarinan sivujuonista, josta ei voinut muuta kuin puistella päätä, sillä se oli pähkähullu tarina ja kertoi paljon ihmisten kyykyttämisestä henkilökohtaisissa asioissa. Neuvostoihmisellä ei saanut olla mitään henkilökohtaista.

Jelena Tšižova sai vuonna 2009 Naisten aika teoksesta venäläisen Booker-palkinnon. Teos on käännetty usealle kielelle ja siitä on tehty myös teatteriesitys. Kirja käsittelee muutaman ihmisen arkielämää 1960-luvun Neuvostoliitossa. Kirjan tarinassa kuvattiin menneisyyden ja 60-luvun elämänmuutosta, miten kaikki oli ennen ja miten asiat olivat sillä hetkellä, esim. perhe sai television ja siitä katsottiin myös historiallisia filmejä. Mietittiin myös, miten asiat olivat Amerikassa ja miten kotimaassa. Jelena Tšižova kuvaa kirjassaan hyvin aidonoloisesti monen sukupolven välistä yhteiselämää neuvostoajan kaupunkimiljöössä.

Jelena Tšižova, Naisten aika

suom. Kirsti Era

Into 2018

s. 261