Oli
marraskuu vuonna 1991. Olin kaksitoista vuotta ja seitsemän kuukautta.
Isä
lähetti minut pois kotoa. Kolmeksitoista vuodeksi! Aikuiselle se ei ehkä ole
pitkä aika, mutta teinille se on ikuisuus.
Yhdysvaltalaisen
kirjailijan Joyce Carrol Oatesin Elämäni rottana kertoo Violet Kerriganista ja
hänen suuresta perheestään. Perheen tragedia johti Violetin asumaan kaukana
äidin siskon luona. Tapahtumista siis syytettiin nuorta tyttöä, kun taas ne
henkilöt, jotka olivat aiheuttaneet tragedian, heitä yritettiin auttaa kaikin
tavoin. Violet Rue joutui sijaiskärsijäksi ja melkein tapetuksi. Isä ei
sietänyt häntä silmissään. Isä, joka oli perheen pää ja joka määräsi kaikesta.
Isä piti vihaa yllä koko loppuelämänsä ajan. Ei anteeksiantoa Violetille,
rotalle.
Ja
pääsi, kun kaaduit. Kallo ei ollut yhtään niin kova ja suojaava kuin olit
luullut. Luisuit seinää pitkin alas. Hämähäkinseittejä betoniseinässä,
hämähäkinseittejä hiuksissa.
Violetin
elämä ei muuttunut turvallisemmaksi, kun hän asui tätinsä luona. Yksinäinen,
vetäytyvä nuori tyttö oli kuin liimapaperi kärpäsille ja houkutteli
tietämättään iljettäviä ihmisiä lähelleen. Violet Rue joutui hyväksikäytön
uhriksi. Hän ei edes ymmärtänyt mitä tapahtui. Ainoa ihminen, joka oli hänen mielestään
hyvä hänelle, oli paha ihminen.
Kun
elää aikuisten kanssa, saa elää heidän menneiden, kadotettujen elämiensä
kanssa. Ne ovat kuin vanhoja käärmeennahkoja tai sirkkojen kuivuneita kuoria
jalkojen alla. Tarinoita, joita heille ei saa paljastaa.
Joyce
Carol Oates kirjoittaa vahvoja kertomuksia nuorista ihmisistä, ihmisistä,
joille elämä ei suo parhaimpia korttejaan. Tiedän sanonnan ”se mikä ei tapa, se
vahvistaa”. Violet ei vahvistunut ikävistä tapahtumista, joita riitti hänelle
yhä uudelleen ja uudelleen. Hän eli ”pelko selän takana” elämää. Tuo pelko
laittoi hänet muuttamaan, jättämään koulut kesken, uskaltamatta vakiintua, pelkäämään
väkivaltaa… ja se pelko oli valitettavasti aiheellista. Joyce Carol Oatesin
Elämäni rottana kertoo vaikuttavan kasvutarinan nuoresta tytöstä, joka yritti
elää yksin ja hyljeksittynä.
Joyce
Carol Oates, Elämäni rottana *****
suom.
Kira Poutanen
HarperCollins
2020
s.
414
My Life as a Rat 2019
Joyce Carol Oates: Syntipukki
Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani
Olen aloittelemassa tätä. Oates on hyvä kirjoittaja ja ansaitsisi jo lopulta Nobelin.
VastaaPoistaKiitos Marjatta <3
PoistaKun aloittaa lukemaan Oatesin kirjoja, niin teksti ja tarina vievät vahvasti eteenpäin. Pidän valtavasti hänen kirjoistaan, vaikka tarinat ovat loppujen lopuksi aika synkkiä ja ikäviä.
Nobel kuulostaa hyvälle.
Mai, ihmttelen kovasti, miksi Oates ei ole jo saanut Nobelia. Olen aloittamassa Syntipukkia.
VastaaPoista♥♥
Leena, yleensä Nobel menee kirjailijoille, joista en ole kuullut mitään. Atwood oli poikkeus, kirjoittaa upeita kirjoja. Oates kirjoittaa tärkeistä aiheista, perheestä, nuorista ja lapsista.
Poista