Olipa kerran, kauan sitten, kaukana kaukana täältä, harvinaisen hieno prinsessa nimeltään Pikkiriikki. Tai okei, ei se ollut niin kovin kauan sitten vaan oikeastaan aika vasta, ja sitä paitsi Pikkiriikki asuu ihan kotona eikä kaukana ollenkaan, mutta kuvitellaan kotvasen verran, jooko?
Hannele Lampelan ihastuttava Prinsessa Pikkiriikin talvi lumosi lapsikuuntelijat, joille luin kirjan. Osa lapsista oli jo aiemmin tutustunut tähän hurmaavaan kirjasarjaan, jossa on ilmestynyt jo kahdeksan satukirjaa prinsessa Pikkiriikistä. Pikkiriikki asuu talossaan vanhempiensa ja pikkuveljensä Urpon kanssa. Kirjassa on ihana talvinen tunnelma, ja lapset leikkivät mm. lumileikkejä ulkona.
Kirjan ensimmäinen tarina, jossa rasittava Urpo pikkuveli myydään kirpputorilla, on varmasti monelle lapsiperheelle tuttu teema. Omakin tyttäreni ilmoitti kolmivuotiaana, että odottamani pikkusisarus pitää myydä, jos se sattuu olemaan vahingossa poika. Kun kaksospikkuveljet sitten syntyivät, he olivat tyttärelleni tosi rakkaita ja ovat edelleen.
Toisessa tarinassa satoi vihdoinkin lunta, ja Pikkiriikki, Pöjöläinen ja Makkara huristelivat lumiautolla kaikkein hurjimmasta hyppyristä. Kolmannessa tarinassa Pikkiriikki ja Pöjöläinen ryhtyivät tontuiksi ja "Räkä-Eetukin" sai paketin, vaikka ei kyllä tarvinnut Pikkiriikin mielestä. En lukenut tuota haukkumanimeä ollenkaan ääneen lapsille, sillä ryhmässämme oli Eetu-niminen poika. Tiedän, että nimitys olisi tarttunut, ja hän olisi koko loppuikänsä tuon niminen.
Minusta lastenkirjojen kirjailijoiden pitäisi olla varovaisempia haukkumanimien kanssa, eikä luoda hahmoja, joita haukutaan. Se nimittäin johtaa lasten puheisiin, ja jos kirjoissakin nimitellään, he luulevat, että niin voi tehdä, vaikka aikuiset kuinka pitäisivät niitä esimerkkinä ja sanoisivat, että se on rumaa, eikä niin saa tehdä.
Tämä satukirja oli hauska ja huumorintajuinen. Prinsessa Pikkiriikki osoittaa olevansa välillä tuhma, joten kirjasta on helppo puhua lasten kanssa, kun jokainen lapsi osaa olla joskus sellainen kuin Pikkiriikki, välillä kiltti, välillä ilkeä ja tuhma, välillä rasittava ja välillä ihana.
Nyt tämä kirja on lopussa. Kun sinä käännät sivua, ei siellä ole enää yhtikäs mitään, mutta avaapas mitä? Sinä voit itsekin keksiä tarinoita kuunneltavaksi ja luettavaksi.
Hannele Lampela, Prinsessa Pikkiriikin talvi
kuvitus Ninka Reittu
Otava 2017
s. 58
lastenkirja
Hannele Lampela: Lumikuningattaren lumous
Hauska loppu kirjassa. 🍎 Voi sinua onnellista kun olet saanut lukea lapsille ja kokea heidän reaktionsa. Pikkuveli Urpo... hah hah 😀 Mutta oikeesti, mitä jos jonkun lapsen nimi on oikeasti Urpo ja häntä haukutaan urpoksi? Blääh. Onnittelut tilannetajusta kun et sanonut ääneen Eetun haukkumanimeä.
VastaaPoistaLapsille lukeminen on kivaa 😀. Lapset kiinnostuvat jo hyvin pienenä kirjoista ja tarinoista. Jos ei jaksa aina lukea ääneen kirjoja, niin äänikirjoja on valtavan paljon. Ne lapset huomaa, kenelle on luettu säännöllisesti tai kuka on kuunnellut äänikirjoja. Sanavarasto on paljon laajempi ja jaksaa kuunnella pitempiäkin kirjoja.
PoistaMinun luokallani koulussa oli Urpo, mutta en koskaan kuullut kenenkään haukkuvan häntä. Hän oli todella kiva ja sekä tyttöjen että poikien kaveri.
Tää oli hyvä kirja, mutta mäkin kiinnitin lapsille lukiessa huomion tuohon nimittelyyn. Supermarsu - kirjassakin oli rasva-Antero. En tykkää!
VastaaPoistaOnneksi huomasit. Näitä nimittelyjä löytyy lastenkirjoista, eikä se ole hyvä juttu ollenkaan. Vaikka kirjailijoiden mielessä voi olla jokin hyvä ajatus, mutta totuus on, että kiusaamiskulttuuri löytyy jo päiväkodeista, eikä sitä kannata kannustaa lastenkirjoissa. Päinvastoin. Päiväkodeissa opetetaan tunnetaitoja eli niitä hyviä kaveritaitoja. Kiusaaminen ei ole hyvä kaveritaito, eikä siis nimittely.
PoistaTässä kirjassa mainittiin Räkä-Eetu kymmeniä kertoja.