Aluksi muistikuvat ovat epätarkkoja, mutta seuraavina tunteina ne terävöityvät. Ajatukseni vaeltavat yhä kauemmas ajassa, kunnes lopulta päätyvät siihen tuhoisaan onnettomuuteen, joka varjosti koko lapsuuttani.
Sveitsiläis-saksalaisen Benedict Wellsin teos Yksinäisyyden jälkeen alkaa sairaalasta, jossa Jules heräsi moottoripyöräonnettomuuden jälkeen, ja alkoi muistella elämäänsä ja siihen kuuluneita henkilöitä. Heitä ei ollut monta, mutta he olivat sitäkin merkityksellisimpiä. Kirja paneutui nimensä mukaisesti yksinäisyyteen. Kirja sai ilmestyessään Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon.
Tuntui nimittäin olevan perheitä, joiden elämään kohtalo ei puuttunut, ja sitten toisenlaisia perheitä, jotka vetivät puoleensa onnettomuuksia, ja sinä yönä kysyin itseltäni, oliko oma perheenikin sellainen.
Jules menetti lapsena vanhempansa ja eli aikuiseksi asti sisäoppilaitoksessa. Hän oli muiden lasten mielestä outo kummajainen, ja Jules sukelsi syvälle yksinäisyyteen, kunnes tapasi Alvan, josta tuli hänen paras ystävänsä. He jakoivat kouluaikana kaiken mm. musiikin ja kirjallisuuden.
Olin perinyt äidiltä levysoittimemme ja hänen levykokoelmansa, melkein sata albumia: Marvin Gayea, Eartha Kittiä, Fleetwood Macia, John Coltranea. Panin soimaan Nick Draken Pink Moonin, joka oli äidin lempilevyjä. Aikaisemmin en ollut juuri kiinnostunut musiikista, mutta nyt minulle oli joka kerta onnen hetki, kun neula laskeutui rasahtaen vinyylille.
Benedict
Wellsin teos Yksinäisyyden jälkeen soljuu hyvin kauniisti eteenpäin kuin joen
virtaava vesi. Jokainen tietää, että joessa on salakareja, jotka voivat olla
hyvin petollisia. Kun kohtaa salakarin, joka aiheuttaa elämään ikäviä
yllätyksiä, elämä voi jatkua, mutta ei entisenlaisena. Voit lukea Julesin
elämän salakareista tästä hienosta teoksesta, joka toi mieleeni erityisesti Haruki
Murakamin Värittömän miehen vaellusvuodet. Kirjasta nousi esille samanlainen puhumattomuus ja salailu sekä vuorovaikutusten vähyys kuin Murakamin kirjassa oli. Samoin kirjassa kuvattiin naiset miestennielijöiksi, jopa hutsuiksi. Tosin Elena oli poikkeus.
Benedict Wells, Yksinäisyyden jälkeen
suom. Raimo Salminen
Aula & Co 2021
s. 320
Vom Ende der Einsamkeit 2016
Voi ihme miten alkoi vetää puoleensa!
VastaaPoistaJa päässä alkoi soida yksi Fleetwood Macin biisi 🎼
Kiva kuulla, että kiinnostuit kirjasta. Melankolinen, mutta viehättävä kirja.
Poista
VastaaPoistaTyylikäs ja syväluotaava kuvaus itsensä kadottamisesta, etsimisestä ja punaisen langanpään löytämisestä sekä yrityksestä pitää siitä kiinni. Monivivahteinen teos kuin elämä itse.
Mielenkiinnollta odotan lisäsuomennoksia:)
Kiitos Takkutukka :)
PoistaLapsuuden traumat jättävät jälkensä. Tämä kirja kertoo minkälaisia jälkiä Jules ja hänen sisaruksena saivat vanhempien kuolemasta. Surullinen kirja.
Onpa kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit tästä. Minulle tämä oli todella hyvä lukukokemus.
VastaaPoistaPidin kovasti. Kirjailijalla on herkkyyttä kuvata lapsen ja miehen alakuloa, masennusta ja tervehtymisen.
PoistaYksi parhaita ja kiva että pitkästä aikaa saksalaiselta kielialueelta! Samaa mieltä kirjasta, mutta olin kiinni hieman eri kipupisteissä.
VastaaPoista♥♥
Kiitos Leena :)
PoistaLukukerrasta on jo aikaa, mutta muistan edelleen kirjasta huokuvan syvän yksinäisyyden.