Isälläni oli tapana kertoa jokaiselle vastaantulevalle, että hänetpä se koukutettiin psyykenlääkkeisiin jo taaperona, kuulemma siksi, koska hänen äitinsä oli vihannut häntä synnytyslaitokselta lähtien.
Joonatan Tola muistelee isäänsä Mikko J. Tolaa ja perhe-elämäänsä esikoiskirjassaan Punainen planeetta. Kirja on yhtä värikäs kuin koko taiteilija Mikko J. Tolan luova ja maailmaan vastahankaan suhtautuva ajatusmaailma. Värikkyyttä ja tragikoomisuutta Joonatan Tola on luonut myös kirjoitustyylillään, sillä näin jälkeenpäinhän on turha jossitella, asiat on hyväksyttävä, sillä niitä kantaa muistoissaan koko elämänsä ajan.
Lastensuojelun olisi pitänyt olla kuitenkin tarkempi, sillä perheen lapset joutuivat elämään jatkuvassa nälässä ja puutteessa sekä alkeellisissa olosuhteissa, sillä vanhempien elämänhallinta oli totaalisesti hukassa. Lisäksi isällä oli vakava mielenterveys- ja päihdeongelma.
Isoisäni oli henkeen ja vereen ”minä teen itse vittu kaikki” mies.
Joonatan Tola aloitti kirjansa kertomalla aluksi isoisästään ja isoäidistään. Isoäiti oli perinyt kirjan mukaan miljoonia, jonka vuoksi Joonatanin isä ei aikonut tehdä koskaan muuta kuin taidetta. Nälkätaiteilijan elämäänsä hän rahoitti raha-anomuksillaan äidille, joka antoi tai sitten ei antanut rahaa, vaan pyysi aina hankkimaan työpaikan ja elättämään itse perheensä. Tuttua joka perheessä. Vanhemmat odottavat, että lapset hankkivat ammatin, työpaikan ja maksavat itse omat laskunsa.
Mikko J. Tola teki nuorena useita itsemurhayrityksiä ja oli pitkiä aikoja koko elämänsä ajan psykiatrisessa sairaalahoidossa. Hänen vaikean elämänsä ymmärtää, mutta isovanhemmilta ja perheen muilta läheisiltä olisi toivonut, että olisivat puuttuneet siihen, miten lapsenlapset joutuivat elämään.
Ei tullut huostaanottoa, vieläkään. Miksipä olisi tullutkaan, me lapset olimme toivottomia tapauksia, ei meihin kannattanut investoida.
Punainen planeetta pohjautuu tositapahtumiin. Joonatan Tola on ottanut vapauden suodattaa tapahtumia ja henkilöhahmoja oman mielikuvituksensa läpi. Kirjan tarinassa Tola on käyttänyt mm. isänsä kirjeitä, sähkösanomia, lehtileikkeitä, kirjeitä ja runoja. Mikko Tola oli hyvin värikäs persoona, joka muutti perheineen paikkakunnalta toiselle tiiviiseen tahtiin aina kun maaperä alkoi polttelemaan.
Me emme voi elää yhtä aikaa tällä planeetalla.
Joonatan Tola kertoi väkevän värikkäässä esikoisteoksessaan Punainen planeetta lapsuudestaan ja perheestään, johon luomisvimmainen isä Mikko J. Tola loi epävarmuutta, ahdistusta ja puutetta elämänhallinta-, päihde- ja mielenterveysongelmillaan.
Joonatan Tola, Punainen planeetta
Otava 2021
s. 340
Muistelma
mielenterveys
Hieno ja vahva teos. Lukijana tuli kaksijakoinen tunnetila kerronnan koko mitaltaan, - ihastuttaen. Erikoinen ja mielenkiintoinen, immersiivinen kokemus... Toivottavasti jatkoa seuraa.
VastaaPoistaMikko Tolan sanoin: "Jätä mentyäsi ovi raolleen"...
Kirja aiheutti tosi paljon kysymyksiä ja ajatuksia. Tosi vaikea lapsuus molemmilla sekä isällä että pojalla.
PoistaUskalias ja jopa rohkea esikoisteos. Minusta oli pahinta lukea niitä ahdistavia sähkösanomia, joissa oli hillitöntä uhkailua ja maanisuutta. Ei ole ollut helppoa isoaäidille eikä muille perheenjäsenille.
Samaa ajattelin, että mitähän jatkossa seuraa...
Mikko J. Tolan olisi pitänyt olla psykiatrisessa hoidossa, niin että perhekin olisi saanut levätä, mutta ei hän kai ollut kuin silloin nuorena. Aikuisena hän löysi lääkkeekseen taiteen ja Omenankukan ja sinnitteli vainoharhaisena ja suuruudenhulluna välillä itsemurhaa yrittäen.
VastaaPoistaTämä on harvinainen ilolla ja iloittelulla sävytetty kirja vaikeasta lapsuudesta kahdessa sukupolvessa, Mikon ja kirjoittajaminän eli Joonatanin molempien lapsuudet ovat aika epätavallisia suuruudenhullun isän määrätessä elämisen tyylin.
Kyllähän Mikkoa vietiin sairaalahoitoon myös myöhemmin, mutta en tiedä helpottiko se perheen elämää, kun he olivat tottuneet isäänsä ja tämän toilailuihin.
PoistaKirjasta löytyi väriä ja iloa, mutta myös niitä sysimustia synkkyyteen vieviä sävyjä.
Olet oikeassa, olihan hän itsemurhayritysten jälkeen suljetulla osastolla ja jopa hakeutui psykiatrille, mutta pahaksi onneksi tämä oli se eräs kohupsykiatri (Armo Hormia)ja miehet ryhtyivät juomaan ja filosofeeraamaan yhdessä. Jäi vain sellainen olo, että hän olisi tarvinnut kunnollisen pitkän terapiasuhteen eikä tällaisia paikkausyrityksiä aina viime hädässä.
PoistaTodella outo hoitosuhde Tolan ja psykiatrin välillä. Vaikka kyllähän siinä tulee tutuksi, jos tuntee toisensa vuosikausia.
PoistaOlen samaa mieltä siinä, että Tola olisi tarvinnut kunnollisen terapiasuhteen, mutta olisikohan hän siihen sopeutunut/ sitoutunut?
Haluan lukea tämän, vaikka vähän pelkäänkin perhehelvettikuvauksia.
VastaaPoistaMielenterveys- ja päihdeongelmat loivat todellisen perhehelvetin, mutta pahinta oli, että isä ajeli taksilla kapakkaan juomaan, ja samanaikaisesti lapsille ei ollut ruokaa. Lasten perushoito ei onnistunut vanhemmilta. Jostakin syystä he hankkivat neljä lasta.
PoistaKuuntelin tämän äänikirjana kun pakkaset paukkuivat ja olin kaikesta väsynyt. En jaksanut kovin paneutua, mutta minäkin ihmettelin sitä, miten on mahdollista, että lastensuojelu ei puuttunut perheen asioihin.
VastaaPoistaLuin rivien välistä, että perhe muutti aina uudelle paikkakunnalle, kun sosiaalityöntekijät kiinnostuivat liikaa heidän asioista.
PoistaHyvin ikävä lapsuus tämän perheen lapsilla.