Koko Hubara: Bechi

 

Shoshana Ayin. karjui niin kovaa, että hänen äänensä ensin helähti kuin viinilasi, sitten särkyi, sitten katosi kokonaan. Hän karjui vielä senkin jälkeen, kun ääntä ei enää tullut. Ei itkenyt, mutta silmistä valui kyyneleitä.

 

Koko Hubaran väkevän viihdyttävä Bechi sopii erinomaisesti äitienpäiväkirjaksi, sillä se kertoo Jemenin juutalaisesta Rivkasta, joka naitettiin 13-vuotiaana ja joka sai kasvattaa kolmesta lapsestaan vain tyttärensä Shoshanan. Shoshana syntyi Maaksi kutsumassaan maassa, kuvittelin maan olevan Israel. Rivkan tytär haaveili muuttavansa aikuisena Pariisiin, mutta päätyi kylmään Helsinkiin. Helsinkiin hänet vei suomalainen mies, jonka kanssa hän meni naimisiin ja Shoshana synnytti Bechin.

 

Rivka otti askeleen eteenpäin. Tuli niin lähelle, että hänen nenänsä kosketti Shoshanan ylähuulta. Hengitys oli kiivas ja tuoksui tulikuumalta kuivalta paistinpannulta.

Rivka huusi: Minä olen sinun äitisi. Äidille ei puhuta noin. Kuuletko! Sha´ame!

 

Rivkan ja Shoshanan äiti-tytär-suhde oli hyvin hankala. Yhtä hankala oli Shoshanan ja Bechin äiti-tytärsuhde, vaikka Shoshana oli päättänyt rakastaa tytärtään, sillä hän ei ollut omasta mielestään kokenut äidinrakkautta. Vanhempien erotessa kumpikaan ei halunnut pitää tytärtään, ja hänet lähetettiin kauas pois. Shoshanan oli kuitenkin tavattava välillä äitiään, vaikka hän ei olisi halunnut. Erottuaan miehestään, Bechistä tuli Shoshanalle kaikki kaikessa. Sen lisäksi hänestä tuli kirjailija.

 

Sinä et ole mikään kunnollinen äiti, olet surkea! Paska! Shabbat shalom, ya manyakiot! Shoshana Ayin. huusi viimeiseksi. Sai viimeisen sanan, sellaisen, jonka Rivka, Shifra ja Chaya varmasti ymmärsivät. Sen jälkeen hänen ei tehnyt enää mieli puhua hepreaa, jos ei ollut aivan pakko, sen verran pahasti hän oli mennyt sanomaan. Hän tiesi sen kyllä itsekin.

Silti. Kaiken jälkeen, vaikka kurkku oli raastavan kipeä, Shoshanan Ayin.in teki mieli huutaa vielä jotakin, jotakin mikä pyyhkisi kaiken pois ja mistä kaikki voisi alkaa.

Hän huusi: Au revoir.

 

Kirjan tarina on jaettu Shoshanan elämästä kertovaan osaan, ja Bechin yhdestä päivästä nykyajassa kertovaan osaan. Bechi ja äitinsä tapasivat toisensa kahvilassa, ja Bechi kertoi äidilleen uutisen, mistä äiti oli iloinen, mutta Bechin piti silti vängätä ja vääntää niin, että äidillä oli paha mieli, sillä Bechilläkin oli paha mieli.

 

Kirjan epilogi kertoi Rivkan tarinan, tarinan, jossa hän kertoi kahdesta vanhemmasta lapsestaan, esikoisestaan, jonka hän synnytti 14-vuotiaana sekä seuraavasta lapsestaan, jonka hän synnytti Israelissa. Elämä Israelissa ei ollut helppoa. Tumma ihonväri erotti heidät muista asukkaista, lisäksi he joutuivat asumaan teltoissa ja kokemaan kurjia juttuja.

 

Mutta, Osher ve Bracha. Onni ja siunaus. Sitähän lapset ovat. Ja lapsenlapset. Ja lapsenlapsenlapset. Mutta lapset ennen kaikkea. Elossa tai kuolleina.

 

Koko Hubaran Bechi on kuin näkymätön taistelu. Taistelu äidin ja tyttären välillä. Taistelu, mikä viiltää, kiduttaa ja tuntuu kurjalta aina molemmista. Mutta kirjasta nousi esille myös ne hyvät hetket. Hyvät hetket ovat aina niitä kauneimpia helmiä elämän helminauhassa. Tämän tarinan haluan nähdä teatterissa tai elokuvana.

 

Koko Hubara, Bechi *****

Otava 2021

s. 204 + lähteet

 

Koko Hubara: Ruskeat tytöt