Marko Järvikallas: Sano jotakin kaunista

En kiihotu katsoessani aktia. Mutta minut valtaa joka kerta tietty melankolian tila, jota huomaan aika ajoin kaipaavani. Saavutan sen katsoessani meitä. Etenkin meidän selkämme - ensin mieheni selkä, sitten minun selkäni - saavat minut tuntemaan jotakin empatian kaltaista meitä kohtaan. Tekisi mieli sanoa jotakin kaunista noille ihmisille. Koskettaa. Halata, silitellä. Niin kovin hauraita he ovat yrittäessään rakastaa.

Marko Järvikallaksen novellikirja Sano jotakin kaunista on kaunis ja todellinen melankolian harmaa helmi. Olin jokaisen novellin alussa ihmetyksen ja ihastuksen vallassa. Kerrassaan tunteisiin uppoava novellikirja.

Ylläoleva lainaus on ensimmäisestä kirjan kymmenestä novellista, joka oli nimeltään Naapurit. Kirjan kertojana toimi jo vanhempi naishenkilö, joka miehensä kanssa innostui lisäilemään huoneistoonsa videokameroita, joita he sitten katselivat. Kutsuivatpa jopa naapurinsakin vierailulle, ja seurasivat heidän tekemisiään.

Tyyny on suuri, lohdullinen. Hän liikuttaa rannetta pitkin huulia. Kaipaa kosketusta. Niin se on. Hellää, luotettavaa kosketusta. Antamista ja vastaanottamista. Kun antaa itsensä, vartalonsa, limakalvonsa, kaikkensa. Tässä minä. Välissä vain iho. Kohtele laupeasti, armeliain elein.

Toinen lainaus on novellista nimeltään Alkukantaisia aavistuksia. Novellin kertojana toimi aikuisen pojan äiti, joka asui yksin, eikä ollut töissä. Poika oli eronnut ja kipuili erotuskiensa kanssa, ei syönyt, ei peseytynyt, nukkui vain vanhassa huoneessaan, sillä poika oli pyytänyt lupaa yöpyä jonkin aikaa.   

Katson tarkemmin sohvaa. Siinä näkyvät aivan selvästi vaimoni kehon jättämät painaumat. Tunnen hänen vartalonsa läpikotaisin. Ei ole epäilystäkään siitä etteikö hän olisi nukkunut tuossa. Istun varoen sohvan päähän, en halua todisteiden katoavan. Liu´utan kättä pitkin sileää pintamateriaalia. Aivan kuin osa hänen kehonsa lämmöstä olisi jäänyt sohvan pehmeiden materiaalien vangiksi. Käyn makuulle hänen painanteihinsa. Asennossa on jotain niin tuttua, että lämmin henkäys käy lävitseni.

Kolmas lainaus on novellista Vaimoni on nukkunut täällä. Tässäkin novellissa kipuiltiin erotuskien kanssa. Kertojana toimi mies, joka ei pystynyt menemään töihin, koska oli masentunut erotraumasta. 

Marko Järvikallaksen novellit sukeltivat arkipäivän suhdetragedioihin, mm. kuolemaan, eroihin ja tunteiden käsittelyyn. Kirjan kansikuva tulee novellista  Eksyneet, jossa isä ja poika olivat kahdestaan metsässä vaeltamassa. Järvikallas on antanut sujuvasti äänen eri-ikäisille ihmisille, miehille, naisille ja pojille, josta pidin paljon.

Järvikallaksen novelleja on verrattu jopa Raymond Carverin tuotantoon. Carverin tyyliä on sanottu jopa likaiseksi realismiksi, ja sitä samaa löytyy myös Järvikallaksen novelleista, kun ihminen on rikki tunteistaan tai käyttäytyy oudosti. Masentuneen asunto muuttuu pian kaatopaikaksi, eikä masentunut peseydy. Samaa käytöstä on päihteiden käyttäjillä.

Marko Järvikallaksen Sano jotain kaunista on kaikesta tunnekivusta huolimatta koskettavan upea novellikirja.

 

Marko Järvikallas, Sano jotain kaunista *****

Siltala 2021

s. 278

Novellikirja