Kaari Utrio: Rautalilja (Naistenviikko)

 

 

Sukulaiset koettivat kaataa Amelien päätöstä. Leskellä oli hyvät varat, hän olisi tullut toimeen koroillaan ja elänyt mukavasti Turussa sukulaistensa ilona. Seikkailunhalua, sitä Amelie osoitti lähtiessään tuntemattomiin oloihin, ja vielä palkolliseksi. Amelie nauroi ja sanoi lähettävänsä heille lahjaksi liljapatoja.

Kaari Utrion historiallinen teos Rautalilja kertoi 1820-luvun ruukkikylästä Peurajoella. Kultasepän leski Amelie Ståhl päätti suvun kauhistukseksi lähteä talousmatamiksi ruukin kartanoon, vaikka olisi aivan hyvin pärjännyt omillaankin. Eikä häntä haitannut, vaikka kartano oli hänen tullessaan siivoton ja sekaisin. Hihat vain heilumaan, ja piikojen avulla kartanosta tuli entistä ehtoisempi. Amelie ei töitä pelännyt.

Fredrika ei voinut keksiä yhtä ainoata ihmistä, jonka hän olisi halunnut tavata. Hänen kätensä oli jääkylmät, hän puhalteli niihin ja kietoi saalin tiukemmin ympärilleen. Se oli kallis kasmirsaali. Kukaan ei ollut sitä näkemässä.

Kartanon nuori armo, patruunan tytär Fredrika, oli naitettu saamattomalle vänrikki Ahlstolpelle. Fredrika oli lopen kyllästynyt joutilaisuuteen ja hiljaisuuteen. Hänellä ei ollut mitään tekemistä. Jotain virkistävää pitäisi keksiä. Palvelusväki pysyi aisoissa, kun matami Ståhl tuli taloon. Vaikeuksia oli vain isän kanssa. Isän yölliset puuhat palvelusväen kanssa olivat kaikkien tiedossa. Voi kun pääsisi koko kartanosta eroon ja voisi muuttaa asumaan vaikka Tukholmaan.

Paulina tunki lusikallisen vaahtoa suuhunsa. Sillä hetkellä hän teki päätöksensä. Se ei ollut epäitsekäs ajatus, jalo uhrautuminen perheen vuoksi, pienten veljien koulutuksen turvaaminen. Paulina ei kestänyt ajatella, ettei hän koskaan enää elämässään voisi maistaa mantelimoussea. Ihana maku nosti kyyneleet hänen silmiinsä.

Pappilan vanhinta lasta Paulinaa oli kosittu. Hän ei vain osannut päättää vastaustaan, sillä hänellä ei vielä ollut tunteita kosijaansa kohtaan. Siispä kosijan ei auttanut muu kuin kosiskella aina kun siihen tuli mahdollisuus. Pauliina oli elänyt köyhissä oloissa pappilassa, missä kaikki mahdollinen jaettiin myös muiden köyhien kesken.

Siellä sakastissa istui kirkkoneuvosto päättämässä Ida Trofastin ja hänen orpojen lastensa kohtalosta. Ida kuuli portailta joka sanan joka sakastissa sanottiin. Hänestä oli irvokasta ettei hän koskaan elämässään ollut niin hyvinsyönyt ja kylläinen kuin tällä hetkellä, eikä hän ollut koskaan pelännyt niin kovasti kuin nyt.

Kaari Utrio esitteli Rautaliljan sivuilla kirjavan joukon ruukinkylän asukkaita rikkaista köyhimpiin saakka. Ruukissa sulatettiin malmista rautaa ja tehtiin sitten maan kuuluiksi rauta-astioiksi. Rautaa tarvittiin moneen asiaan esim. sotimiseen. Kartanossa oli eletty kaikessa rauhassa, mutta nyt se oli kaikki mennyttä. Ruukin asioista määräsi uusi henkilö, joka loppujen lopuksi ei tiennyt mistään mitään. Mitä siitä seurasi voit selvittää kirjan sivuilta. Kaari Utrio piti langat tiukasti käsissään, vaikka välillä pelotti, että meneekö kaikki ihan hyrskyn myrskyn.

Kaari Utrion Rautalilja vei historialliseen ruukinkylään, jossa sattui ja tapahtui kaikenlaista. Tässä kirjassa olisi aineksia hauskaan näytelmään.

Kaari Utrio, Rautalilja

Tammi 1979

s. 298

Historiallinen teos 1800-luvulta

 

Vielä ehdit mukaan lukuhaasteeseen, jossa luetaan Kaari Utrion kirjoja ja julkaistaan niitä hänen syntymäpäivänään 28.7.2022.

Kiitos  Tuijata-blogi haasteen vetämisestä.