Juliana Hyrrin sarjakuvaromaani Päivänkakkarameri kertoi lapsuudesta, johon kuului erilaisuuden tuntemuksia ja itsensä etsimistä eri kulttuurien joukossa. Juliana Hyrri kuvasi herkällä tavalla pienen lapsen pelkotiloja ja muita tunteita, jotka kasvoivat pelottavan suuriksi. Kirjasta nousi esille myös niitä ikävämpiä juttuja esim. kiusaamista.
Juliana Hyrri on taitava kuvataiteilija, ja kirjan sivuilla on sekä mustavalkoisia piirroksia että värikuvia. Kirjan hahmoissa on herkkyyttä ja tunteet näkyvät todella kauniisti ja sydämeen sattuvalla tavalla.
Ilmeisesti vanhemmat eivät ihan ymmärtäneet lapsensa itkuherkkyyttä ja pelkotiloja.
Toisaalta perhe halusi, että lapsi oppii hyvin suomen kielen ja toisaalta haluttiin, että myös syntymäkieli piti oppia hyvin.
Yllä oleva kuva on aivan kamala, kun ajattelee, miten lapsi pelkää kadottaneensa vanhempansa.
Olen aiemmin blogannut Juliana Hyrrin sarjakuvanovellikirjasta nimeltään Satakieli joka ei laulanut. Mielestäni Juliana Hyrri kuvaa lapsuuden mielenmaisemia, arkipäiviä ja koskettavia tapahtumia hyvin mieleenpainuvasti, herkästi ja runollisesti melkeinpä pelkästään kuvien voimalla.
Juliana Hyrri, Päivänkakkarameri *****
Kuvitus Juliana Hyrri *****
Suuri Kurpitsa 2022
s.159
Sarjakuvakirja
Juliana Hyrri: Satakieli joka ei laulanut
Useinkin olen sivusta katsonut kun joku äiti ei tunnu tajuavan että hänen lapsellaan on pelkoja ja muita tunteita sekä henkisiä tarpeita, ei ainoastaan fyysisiä. Aina tekee hiukan huonoa mutta ei voi ruveta huomauttelemaan tai kyselemään. Se mitä voi tehdä on pyrkiä olemaan kiva ja ystävällinen kaikille lapsille.
VastaaPoistaLapset tarvitsevat kivoja ja ystävällisiä ihmisiä ympärilleen tukemaan kasvua ja kehitystä. Vanhempien tehtävä on kasvattaa ja asettaa rajoja, mieluummin ystävällisesti kuin ikävästi. Toisinaan lapset koettelevat kaikin tavoin omia rajojaan, niin myös vanhemmat.
Poista