Susanna Alakoski kirjoittaa rohkeasti Ruotsin yhteiskuntaa
vaivaavista sosiaalisista ongelmista. Hänen aiempi kirjansa Sikalat kertoi Ruotsiin muuttaneesta suomalaisperheestä,
jonka vanhemmat alkoholisoituivat nopeasti muuton jälkeen ja lapset otettiin
huostaan, jota ennen he olivat todella ankeissa olosuhteissa
alkoholistiperheessä peläten väkivaltaa ja epämääräistä alkoholistiporukkaa.
Kyseinen elämänmuoto ei voinut olla jättämättä jälkiä lapsiin. Kirjasta tehtiin
myös palkittu elokuva, jonka päähenkilöt olivat Ville Virtanen ja Outi Mäenpää
perheen vanhempina.
Alakosken toinen romaani pureutui samoihin aihepiireihin alkoholismiin
ja huumeidenkäyttöön ja katseli näitä asioita perheenjäsenen ja yhteiskunnan
kannalta noin 25 vuoden ajalta. Kirjan päähenkilö oli Anni, jonka Sami-veli oli
heroinisti ja kävi läpi narkkarielämää, erilaisia hoitoja ja vankilaelämää.
Vanhemmat kuolivat melkein perätysten alkoholin liikakäyttöön. Anni joutui
sijaisperheeseen kahdeksannella luokalla ja se koitui hänen pelastuksekseen,
ainakin hän sai nukkua rauhassa. Isoveli Sami oli jo aiemmin muuttanut pois
kotoa ja hankki aineensa ja elantonsa varastamalla ja myymällä aineita. Anni
oli vaihtelevalla menestyksellä mukana Samin elämässä vihaten ja rakastaen ja
toivoen välistä Samin makaavan kuolleena äidin ja isän vieressä hautausmaalla.
Veri on vettä sakeampaa ja Anni ei voinut päästää irti ainoasta sukulaisestaan
Ruotsissa.
Katsoin taas
ympärilleni, sitten kompuroin opettajankorokkeelle. Haukka sanoi jotakin mikä
kuulosti joltakin. Sain kupin, kuppistipendin! En vain tiedä mistä hyvästä.
Yritin arvata. Siitäkö, että olin selvinnyt äidin itsemurhayrityksestä niin
hyvin. Siitäkö, että en ollut kertonut kenellekään, että isäni oli ollut
ympäripäissään puolitoista vuotta ja söi kynttilöitä ja sai
juoppohulluuskohtauksia. Todistuksesta se ei ainakaan voinut johtua. Arvosanani
olivat romahtaneet kuudennen luokan jälkeen, ja sen jälkeen olin saanut
osakseni vain kummastelevia katseita. Kun lähdin kotiin Haukan kiitospuheen
jälkeen, en tiennyt minne menisin. Kotiin vai sijaiskotiin.
Anni kävi lopulta avustajakoulutuksen, toimi töissä
sosiaalihuollon parissa, avioitui Danin kanssa ja sai Jennan. Jennan ikää ei
koskaan mainittu, ei myöskään Samin poikien, joten kirjan kuvioissa oli vaikea
hahmottaa, miksi esim. Jenna pysyi niin pitkään pikkulapsena. Kirja paneutui
jopa Estonia-onnettomuuden tarkasteluun tarkemmin kuin päähenkilön oman perheen
esittelyyn. Mielestäni koko Estonia - kappale olisi voinut jäädä pois. Kirjassa
oli myös liikaa lauseita, joissa luetellaan vain sanoja, esim. pisin
sanaluettelon sisältävä lause oli 27 riviä pitkä. Kirja kerrottiin osaksi
puhekielellä ja osaksi Tornion seudun murteella, josta en tiedä oliko kaikki
h:t oikeassa kohdassa. Kirjan sisältö oli pitkälti Annin ajattelua eri
tunteiden vallassa mm. vihaisena, masentuneena, mutta harvoin iloisena, sillä
narkomaaniveli painoi mieltä koko ajan, suorastaan järsi sielua. Vahvin tunne kirjassa
oli häpeä, minun veli on narkomaani. Anni järjesti juhlapyhien ajaksi muuta
tekemistä, että voisi välttää tapaamista veljensä kanssa, mutta toisinaan oli
pakko olla hänen kanssaan ja silloin vanhat kaunat nousivat pintaan.
Kirja on järkyttävää luettavaa, raastavaa ja vaatii
lukijalta paljon. Kirja on vielä voimakkaammin yhteiskunnan asioihin
kantaaottava kuin Sikalat oli. Kirjailija
kirjoitti kirjassa voimakkaat mielipiteensä sosiaalityöstä, vankiloiden
työntekijöistä, narkomaanien kuntoutushoidosta, vankien kohtelusta,
narkomaaneista, rikollisuudesta, maahanmuuttajien kohtelusta, lastensuojelusta
jne. Välillä tuli mieleen, että mielipiteitä tuli jo liikaa, että kirjailija
eksyi tarinan Annin ja Samin suhteesta ja sen kehittymisestä turhan laajalle
skaalalle. Narkomaanien ja alkoholistien läheiset joutuvat kamppailemaan
voimattomina kuningas alkoholia ja kuningas huumetta vastaan. Tämä kirja kertoi
synkän tarinan juuri tällaisesta kamppailusta.
Unikaaos yöllä. Poljen
hengiltä tamminkaisia, kuoriaisia, suursukeltajia, juoksijoita,
kultakuoriaisia, leppäkerttuja. Sittiäiset itkevät kengänpohjani alla. Vedän
siivet sitruunaperhosilta, neitoperhosilta, sinisiiviltä, kiskon jalat
heinäsirkoilta ja ajan sattumalta pyörällä sammakoiden päältä. Sitten minua
alkaa kaduttaa, yritän koota uudestaan perhoset, heinäsirkat, kannan sammakot
ojanreunaan, rakennan pesän, annan niille ruokaa, sitten nyhdän taas siivet
irti.
Susanna Alakoski, Hyvää
vangkilaa toivoo Jenna ****
suom. Katriina Huttunen
suom. Katriina Huttunen
Schildts &
Söderströms 2010
Håpas du trifs bra i fengelset 2010
pokkariversio 2013
s. 349
Kiitos että palautit kirjan mieleeni - mun on pitänyt lukea tää jo kauan. Sikalat samoin. Kumpaa suosittelet?
VastaaPoistaSinulle suosittelen kumpaakin...henk.koht. pidin enemmän Sikaloista, vaikka aihe ei ole mikään sellainen, että siitä pitäisi pitää. Jotenkin tarina pysyi paremmin koossa, eikä se harhaillut niin kuin tässä uudemmassa kirjassa.
PoistaPs. Vastattu :)
VastaaPoistaKäynpä kurkkimassa vastaukset ;)
Poista”Kirjassa oli myös liikaa lauseita, joissa luetellaan vain sanoja, esim. pisin sanaluettelon sisältävä lause oli 27 riviä pitkä.”
VastaaPoista..tällä kuvattiin sosiaalityön jargon viidakkoa joka hukuttaa yksilöt sanojen ja käsitteiden taa..
”Kirja kerrottiin osaksi puhekielellä ja osaksi Tornion seudun murteella, josta en tiedä oliko kaikki h:t oikeassa kohdassa.”
..h:n käytöllä oli tarkoitus kuvastaa kuiskaten puhumista..epäselvä tehokeino!..saattaa toimia ruotsiksi paremmin?..mutta Meän kieleltähän se kyllä enemmän ’kuullosti’..
-Sam i Ann, SamAn samma AnSa M i...misan..sana min..nam is..sin nam..
Kiitos tiedoista, nämä tiedot olisivat varmasti vaikuttaneet lukukokemukseen. Sosiaalityön viidakko on todella pitkä. Kiinnitän huomiota lukumääriin, lauseiden pituuksiin ja rivimääriin, valitettavasti.
Poista”irjailija kirjoitti kirjassa voimakkaat mielipiteensä sosiaalityöstä, vankiloiden työntekijöistä, narkomaanien kuntoutushoidosta, vankien kohtelusta, narkomaaneista, rikollisuudesta, maahanmuuttajien kohtelusta, lastensuojelusta jne. Välillä tuli mieleen, että mielipiteitä tuli jo liikaa, että kirjailija eksyi tarinan Annin ja Samin suhteesta ja sen kehittymisestä turhan laajalle skaalalle.”....Tarina kerrottiin sosiaalialan työntekijän ja päihdeongelmaisen omaisen näkökulmasta, joka oli myös itse moniongelmaisen ”perintönsä” vammauttama..juuri nämä moniulotteiset sisäiset ristiriidat muodostivat päähenkilön sisäisen jännitteen ja tekivät kirjasta niin ”raastavan” henkilökohtaisen mutta samalla yhteiskunnallisen perspektiivin ja voimakkaiden mielipiteiden lisääminen oli uskottavalla pohjalla ja lisäsi kirjaan hieman hengitystilaa ja toisaalta sai miettimään ongelman laajuutta ja luonnetta..-SamaNn
VastaaPoistaKiitos kommentista.
PoistaLukukokemus oli rankka ja raastava. Kun tausta on moniongelmainen, on uskomatonta, jos siitä ei jää mitään kannettavaa itselle.
Tämä kirja antoi paljon ajattelemisen aihetta, siinä on paljon sellaista mikä vaatisi uudelleen lukemista. Koin kirjan erittäin hyvänä kannanottona rankasta aiheesta, lukijan herättäjänä.
”Estonia-onnettomuuden tarkasteluun tarkemmin kuin päähenkilön oman perheen esittelyyn. Mielestäni koko Estonia - kappale olisi voinut jäädä pois. ”...Kirja tuntui leikittelevän veden, tulen ja maan symboliikalla..etenkin veden, meren, hukkumisen ja sumun/usvan kuvastolla mutta se kaikki jäi kuitenkin lopussa niin auki että...oliko se..ehkä..ja kuitenkin..Kyllä. Kyllä kiitos. Ja Kiitos...-S....A...
VastaaPoistaKiitos kommentista S. A.
PoistaAika reippaita mielipiteitä olen yli kuusi vuotta sitten kirjoittanut tästä kirjasta. Kirja jäi erittäin hyvin mieleen, samoin Sikalat. Aihekenttä on vaativa ja raastava. Kyyneleet vuotivat monta kertaa ja uskon, että ne ovat vuotaneet myös kirjailijalta, kun hän on kirjoittanut tätä tarinaa. Näitä kirjoja ei unohda ikinä. Nämä tarinat kolahtavat kovimmin henkilöihin, joiden taustalta tai lähipiiristä löytyy näitä ongelmia.