Susanna Alakoski: Hyvää vangkilaa toivoo Jenna

Susanna Alakoski kirjoittaa rohkeasti Ruotsin yhteiskuntaa vaivaavista sosiaalisista ongelmista. Hänen aiempi kirjansa Sikalat kertoi Ruotsiin muuttaneesta suomalaisperheestä, jonka vanhemmat alkoholisoituivat nopeasti muuton jälkeen ja lapset otettiin huostaan, jota ennen he olivat todella ankeissa olosuhteissa alkoholistiperheessä peläten väkivaltaa ja epämääräistä alkoholistiporukkaa. Kyseinen elämänmuoto ei voinut olla jättämättä jälkiä lapsiin. Kirjasta tehtiin myös palkittu elokuva, jonka päähenkilöt olivat Ville Virtanen ja Outi Mäenpää perheen vanhempina.

Alakosken toinen romaani pureutui samoihin aihepiireihin alkoholismiin ja huumeidenkäyttöön ja katseli näitä asioita perheenjäsenen ja yhteiskunnan kannalta noin 25 vuoden ajalta. Kirjan päähenkilö oli Anni, jonka Sami-veli oli heroinisti ja kävi läpi narkkarielämää, erilaisia hoitoja ja vankilaelämää. Vanhemmat kuolivat melkein perätysten alkoholin liikakäyttöön. Anni joutui sijaisperheeseen kahdeksannella luokalla ja se koitui hänen pelastuksekseen, ainakin hän sai nukkua rauhassa. Isoveli Sami oli jo aiemmin muuttanut pois kotoa ja hankki aineensa ja elantonsa varastamalla ja myymällä aineita. Anni oli vaihtelevalla menestyksellä mukana Samin elämässä vihaten ja rakastaen ja toivoen välistä Samin makaavan kuolleena äidin ja isän vieressä hautausmaalla. Veri on vettä sakeampaa ja Anni ei voinut päästää irti ainoasta sukulaisestaan Ruotsissa.

Katsoin taas ympärilleni, sitten kompuroin opettajankorokkeelle. Haukka sanoi jotakin mikä kuulosti joltakin. Sain kupin, kuppistipendin! En vain tiedä mistä hyvästä. Yritin arvata. Siitäkö, että olin selvinnyt äidin itsemurhayrityksestä niin hyvin. Siitäkö, että en ollut kertonut kenellekään, että isäni oli ollut ympäripäissään puolitoista vuotta ja söi kynttilöitä ja sai juoppohulluuskohtauksia. Todistuksesta se ei ainakaan voinut johtua. Arvosanani olivat romahtaneet kuudennen luokan jälkeen, ja sen jälkeen olin saanut osakseni vain kummastelevia katseita. Kun lähdin kotiin Haukan kiitospuheen jälkeen, en tiennyt minne menisin. Kotiin vai sijaiskotiin.

Anni kävi lopulta avustajakoulutuksen, toimi töissä sosiaalihuollon parissa, avioitui Danin kanssa ja sai Jennan. Jennan ikää ei koskaan mainittu, ei myöskään Samin poikien, joten kirjan kuvioissa oli vaikea hahmottaa, miksi esim. Jenna pysyi niin pitkään pikkulapsena. Kirja paneutui jopa Estonia-onnettomuuden tarkasteluun tarkemmin kuin päähenkilön oman perheen esittelyyn. Mielestäni koko Estonia - kappale olisi voinut jäädä pois. Kirjassa oli myös liikaa lauseita, joissa luetellaan vain sanoja, esim. pisin sanaluettelon sisältävä lause oli 27 riviä pitkä. Kirja kerrottiin osaksi puhekielellä ja osaksi Tornion seudun murteella, josta en tiedä oliko kaikki h:t oikeassa kohdassa. Kirjan sisältö oli pitkälti Annin ajattelua eri tunteiden vallassa mm. vihaisena, masentuneena, mutta harvoin iloisena, sillä narkomaaniveli painoi mieltä koko ajan, suorastaan järsi sielua. Vahvin tunne kirjassa oli häpeä, minun veli on narkomaani. Anni järjesti juhlapyhien ajaksi muuta tekemistä, että voisi välttää tapaamista veljensä kanssa, mutta toisinaan oli pakko olla hänen kanssaan ja silloin vanhat kaunat nousivat pintaan.

Kirja on järkyttävää luettavaa, raastavaa ja vaatii lukijalta paljon. Kirja on vielä voimakkaammin yhteiskunnan asioihin kantaaottava kuin Sikalat oli. Kirjailija kirjoitti kirjassa voimakkaat mielipiteensä sosiaalityöstä, vankiloiden työntekijöistä, narkomaanien kuntoutushoidosta, vankien kohtelusta, narkomaaneista, rikollisuudesta, maahanmuuttajien kohtelusta, lastensuojelusta jne. Välillä tuli mieleen, että mielipiteitä tuli jo liikaa, että kirjailija eksyi tarinan Annin ja Samin suhteesta ja sen kehittymisestä turhan laajalle skaalalle. Narkomaanien ja alkoholistien läheiset joutuvat kamppailemaan voimattomina kuningas alkoholia ja kuningas huumetta vastaan. Tämä kirja kertoi synkän tarinan juuri tällaisesta kamppailusta.

Unikaaos yöllä. Poljen hengiltä tamminkaisia, kuoriaisia, suursukeltajia, juoksijoita, kultakuoriaisia, leppäkerttuja. Sittiäiset itkevät kengänpohjani alla. Vedän siivet sitruunaperhosilta, neitoperhosilta, sinisiiviltä, kiskon jalat heinäsirkoilta ja ajan sattumalta pyörällä sammakoiden päältä. Sitten minua alkaa kaduttaa, yritän koota uudestaan perhoset, heinäsirkat, kannan sammakot ojanreunaan, rakennan pesän, annan niille ruokaa, sitten nyhdän taas siivet irti.

Susanna Alakoski, Hyvää vangkilaa toivoo Jenna ****
suom. Katriina Huttunen

Schildts & Söderströms 2010

Håpas du trifs bra i fengelset 2010

pokkariversio 2013

s. 349