Mary Higgins Clark: Kadonneet vuodet

Mary Higgins Clarkin dekkarit kuuluvat monen jännityskirjallisuuden ystävän vakiolukemistoon. Higgins Clarkilta on suomennettu jo 32 dekkaria ja aina hän jaksaa tuoda jotain uutta lukijoilleen huolimatta korkeasta iästään (synt. 1927). Higgins Clarkin kirjoja on myyty pelkästään Yhdysvalloissa yli 100 miljoonaa kappaletta ja hänen nimeään kantava kirjallisuuspalkinto jaetaan joka vuosi tietyt kriteerit omaavalle jännityskirjalle. Higgins Clark on saanut useita kirjallisuuspalkintoja ja hänet on nimetty 17 yliopiston kunniatohtoriksi.

Kadonneet vuodet kirja kertoi siitä, miten ihmisten omistamishalu alkoi saada omituisia piirteitä, kun professori Lyons löysi mittaamattoman arvokkaan pergamentin noin 2000 vuoden takaa. Pergamentista tarjottiin miljoonia dollareita ja kiihkein ostaja oli valmis jopa murhaamaan saadakseen pergamentin itselleen. Professori Lyons ei halunnut kuunnella ostotarjouksia, vaan oli aikeissa palauttaa pergamentin sinne minne se kuuluikin, Vatikaanin kirjastoon. Higgins Clark on selvästi ottanut kirjaansa uskonnollissävytteistä teemaa, joka lähti liikkeelle muutaman vuoden takaisesta Da Vinci – koodista. Jeesuksen ajan kulttuurista ja häneen liittyvistä tavaroista ja tarinoista on tullut kiinnostava kohde kirjallisuudelle.

Hän tunsi heti miehen raudanlujan otteen, kun tämä puristi häntä itseään vasten. ”Aion olla armollinen, Lillian”, mies sanoi lempeästi kaivaessaan taskustaan injektioruiskun.

”Tunnet vain pienen pistoksen, ja sen jälkeen et tunne mitään. Minä lupaan sen. Et yhtään mitään.”

Mariah Lyons löysi kotiinsa tultuaan isänsä ammuttuna työhuoneestaan ja Alzheimerin tautia sairastavan äitinsä ase kädessä komerosta. Poliisit olivat varmoja siitä, että Mariahin äiti oli murhaaja, sillä hän oli katkera miehelleen, koska tällä oli ollut jo viimeiset viisi vuotta suhde toisen naisen kanssa. Mariah oli kuitenkin sitä mieltä, että hänen äitinsä ei olisi pystynyt ampumaan miestään, mutta siitä huolimatta äiti pidätettiin ja määrättiin mielentilatutkimukseen. Mariah alkoi itse selvittää tuttavapiiriinsä kuuluvan amatöörietsivän Alvirah Meenanin kanssa ampumistapausta ja kadonneen pergamentin mysteeriä.

He kaikki istuivat hiljaa seuraavan vartin ajan, kunnes saapuivat George Washington – sillan tietullille, josta pääsi Manhattanin puolelle, Silloin Willy kysyi:” Kulta, luuletko että olisi ollut parempi soittaa se nauhoitettu viesti niille etsiville siellä paikan päällä?”

”Harkitsin sitä kyllä, mutta totesin että on vielä liian aikaista”; Alvirah vastasi.

Jostakin syystä Higgins Clarkin tämänkertainen dekkari ei oikein imaissut minua mukaansa. Varhaisemmasta tuotannosta esim. Missä lapset ovat? oli oikein hyytävä jännityskirja, josta pidin kovasti. Kenties Kadonneissa vuosissa oli liikaa rikkaita ja älykkäitä ihmisiä, kenties salapoliisijuttuja harrastava Alvirah Meenan oli liian näppärä ja kenties poliisit esitettiin turhan tyhminä tai sitten minua vaivasi liikaa vanhanaikainen puhetyyli. Jotenkin tuntui omituiselta, että edes rikkaat ihmiset säilyttäisivät 3 miljoonan arvoiset korut kotona pelkkien hälytyslaitteiden vartioimana ja sitten lähdetään iloisesti moneksi viikoksi lomailemaan. Kirjailija pimitti murhaajaa kirjan loppuosaan asti, mutta tässä kirjassa murhaaja oli turhankin helppo arvata, joten siitä miinuspisteitä. **+

Mary Higgins Clark, Kadonneet vuodet
suom. Henna Kaarakainen

Tammi 2013

The Lost Years 2012

s. 306