Jari
Tervo on yksi luetuimmista suomalaisista mieskirjailijoista ja hänen kirjansa
ovat aina odotettuja ja hyvin kaupaksi meneviä. Jostakin syystä olen aika
hitaasti syttynyt Tervon kirjojen lukija, sillä Pyhiesi yhteyteen on vasta toinen Tervon kirja, jonka olen lukenut
huolimatta hänen laajasta tuotannostaan. Ensimmäinen kirja oli Layla, jonka päätin heti lukea, kun se
ilmestyi. Tervon kirjallisuutta olen aina pitänyt miehisenä ja miehistä
huumoria sisältävänä, mutta kumma kyllä viehätyin Laylaan heti. Tervon teksti
on luontevaa ja helposti luettavaa Laylan synkästä ihmiskauppa-aiheesta
huolimatta, Tervo oli löytänyt mukaan myös kevennyksiä, jotka löytyivät
ihmistyypeistä ja heidän kohelluksistaan. Ja olihan siinä mukana hieman rakkauttakin,
joka mielestäni on plussaa joka romaanille. Sanonta suomalainen mies ei puhu
eikä pussaa, näkyy myös mieskirjallisuudessa.
Pyhiesi yhteyteen on Tervon vanhempaa
tuotantoa, sillä se on julkaistu jo vuonna 1995. Kirja on mustaa komediaa ja
Tervomaista huumoria täynnä, mutta kyllä sieltä löytyy myös vakavampaa asiaa,
kun tekstiin syventyy tarkemmin. Tervo ei päästä helpolla juoppoja, rikollisia
eikä yleensä miessukupuolta, vaan tuo komedian keinoin esille kaikki miessukupuolen
huonoimmat puolet mitä voi olla. Tervon kotikaupunki on Rovaniemi, jonne kirjan
tapahtumat sijoittuivat sujuvasti. Päähenkilö on Marsipaani Räikkönen, joka
tapetaan melkein alkulehdillä. Marsipaani ei ole eläissään ollut mikään joka
anopin toivevävy, vaan rikollinen ja alkoholin suurkuluttaja, naisten
naurattaja ja vankilakundi, joka yritti venäläisten hallitsemille pimeän viinan
markkinoille hiukan huonoin tuloksin.
Hän palasi puoli neljältä yöllä juovuksissa.
Minä istuin katsomassa takaa-ajoja Filmnetiltä. Kuulin hänen tulevan, tunnustin
hänen tapansa paiskata taksinovi kiinni.
Hän huuteli pihalla, rämähteli rappuun. Hän nousi kolmanteen kerrokseen ja huusi koko
ajan, että Marsipaani rakastaa Kristiinaa. Minä Marsipaani Räikkönen rakastan
Kristiina Mustamäkeä, kolmosen Mustamäkeä, hän huusi.
Kun pääsin hänen tukkaansa kiinni, olin
haltioissani.
Kirjan
tapahtumat kerrotaan useamman henkilön näkökulmasta katsottuna, joka alkuun
tuntuu hieman rasittavalta, kun joka kerta vaihtuu uusi puhuja. Rovaniemeläisen
lääkärin saamelaisisä kavereineen oli mainio hahmo, mutta kirjan kuvioissa
ylimääräinen, jonka olisin ensimmäisenä jättänyt pois. Olisin vähentänyt
henkilöhahmot päähahmoihin eli Marsipaanin perheeseen, poliiseihin ja rikollisjoukkueeseen.
Henkilöitä oli yksinkertaisesti liikaa, joka sekoitti tarinaa ja lukemista mm.
papin ajatukset hautajaisten aikaan olivat aivan liikaa. Kirjassa on yli
kolmekymmentä kappaletta ja saman verran kertojia kertomassa omaa tarinaa tai
muistelemassa rikosta tai Marsipaania. Tervo oli kuitenkin miettinyt tarkkaan
henkilöitä ja heidän luonteitaan, joten kirjaa voisi kuvata henkilögalleriaksi,
joilla suurimmalla osalla ei ollut hajuakaan rikoksen tapahtumista, mutta
tarinalla oli kuitenkin selkeä rakenne, joka avautui kirjan loppupuolella.
Kirjan
kohelluksissa vangittiin väärä mies ja hän sai Marsipaanin kaverit kimppuunsa.
Tervo toi terävästi esille rikollispiirin omat tuomiot, joita jaellaan
nopeammin kuin oikeuslaitos jakaa. Vankiloiden hierarkia näkyi myös selkeästi
ja kuka oli vankilan oikea johtaja. Lukija saa tietoonsa oikean murhaajan vasta
viimeisessä kappaleessa ja murhaaja oli ainakin minulle todellinen yllätys,
siinä Tervo onnistui yli odotusteni, sillä yleensä jokin aavistus murhaajasta
nousee yleensä kirjan sivuilta, mutta nyt murhaaja tuli suoraan puun takaa.
Pyhiesi yhteyteen kirjasta on tehty myös
elokuva Rikos ja rakkaus 1999 ja
Pekka Milonoff on kirjoittanut kirjasta myös näytelmäversion, jonka voin
kuvitella olevan todella hauskan ja jonka voisin mennä katsomaan kesäteatteriin.
Teatterissa ihmishahmojen runsaus ei vaivaisi, mutta kirjassa liika on aina
liikaa. Muuten kirja oli mukavaa kesämökkiluettavaa ja löysinkin kirjan mökille
kertyneestä pokkarivarastosta.
Viinikaisen naukujainen, hänestä tuli
tarjoilija, huusi Marsipaanille, että tuu kattomaan, täällä on kemikommari,
jonka nimi on paska, eikö oo vittumainen nimi kemikommarille, paska, paska,
paska, paskanimi.
Minä en unohda sitä koskaan. Marsipaani
raivasi tien ringin läpi minun viereeni, pyyhki minun poskiani, antoi suukon
poskelle, mikä oli täysin kohtuutonta käytöstä kolmetoistavuotiaalta ja sanoi:
-
Raija on
ihan hyvä nimi.
Jari
Tervo, Pyhiesi yhteyteen ***
WSOY
1995
Loistopokkari
2009 9. painos
s.
356
Hyvä bloggaus, kertojan vaihto lienee tämän kirjan suola yhdessä yllättävän loppuratkaisun kanssa. Minusta poliisi on esitetty varsin epämiellyttävänä henkilönä, kuten pappikin, muistaakseni Suurpää ja Rikkonen.
VastaaPoistaKiitos Jokke. Aika erikoinen loppuratkaisu ja ratkaisun kertoja. Torsti Suurpää oli ikävä ihminen...Tervo toi hyvin esille nämä jokaiseen ihmisryhmään kuuluvat ikävät tyypit... pappi Antero Rikkilä kuului näihin ikäviin ihmisiin.
PoistaKiitos tästä positiivisesta postauksesta, Mai!
VastaaPoistaOlen lukenut ainoastaan yhden Jari Tervon romaanin, muistelen sen olleen Kallellaan. En ole ihan varma, mutta kirja oli minulle suuri pettymys.
Mielenkiintoista olisi lukea hänen runokirjojaan..:)
Varmaan hänellä on hyviä(kin) romaaneja, jos vain innostuisin---.
Hyvää ja antoisaa viikon jatkoa, Mai.<33333
Suosittelen Laylaa. Olen ostanut miehelle noita Tervon kirjoja ja ajattelin lukea pois pikkuhiljaa tuon Ohranan ja Myyrän. Tervo kirjoittaa mainiota komiikkaa ja huvittavia ihmistyyppejä, jotka sopivat näyttämölle, sillä osa on aika lailla liioiteltuja. Mutta välillä saa kyllä nauraa ihan ääneen, mikä minusta on positiivista.
Poista