Katherine Boo: Kätkössä kauniin ikuisen

Yhdysvaltalainen Katherine Boo kirjoittaa kaunisnimisessä esikoisteoksessaan, Kätkössä kauniin ikuisen, intialaisesta slummista ja slummin köyhistä asukkaista. Kirja on tositarina ja kirjan henkilöt esiintyvät kirjassa omilla nimillään. Katherine Boo on aiemmin kirjoittanut sosiaaliraportteja oman maansa kodittomista ja vähävaraisista ihmisistä, mutta mennessään naimisiin intialaisen miehen kanssa kiinnostui Intian suunnattomasta köyhyyden ja rikkauden erosta sekä korruptiosta, joka rehottaa joka kastijärjestelmässä. Kirja on suomalaiselle lukijalle silmiä avaava, mutta samalla kirja on kerrottu viihdyttävällä tavalla, joten lukija viihtyy kirjan tarinan seurassa, joka tällä kertaa on totta.

Mumbain lentokentän hienojen hotellien viereen oli varkain noussut Annawadin slummi. Sekä aikuiset että lapset hankkivat toimeentulonsa keräämällä jätteitä ja lajittelemalla niitä. Taistelu kierrätyskelpoisesta tavarasta oli rankkaa. Nuori Abdul oli perheensä elättäjä ja piti jätteiden vastaanottoa kotonaan. Kodissa asui kymmenen nuorempaa lasta, sairaalloinen isä ja teräväkielinen äiti. Perhe haaveili maalle muutosta ja keräsi rahaa maatilkkua varten. Seinän takana asui yksijalkainen Fatima kolmen lapsensa ja miehensä kanssa, joka teki 14 -tuntisia työpäiviä. Fatima hankki perheelle lisätuloja kaupittelemalla itseään. 

Eräänä päivänä Fatiman ja Abdulin perheen välille syntyi riitaa, koska Abdul asensi äidilleen keittiöhyllyä. Fatima suuttui metelistä ja sotkusta, mitä seinästä rapisi heidän puolelleen. Pian tämän jälkeen Fatima valeli itsensä polttoöljyllä ja poltti itsensä. Omat lapset katselivat ikkunasta. Fatima joutui sairaalaan ja syytti tapahtumasta Abdulin perhettä, valehteli Abdulin kuristaneen häntä ja muiden pieksäneen häntä. Poliisi pidätti perheen isän, Abdulin ja vanhimman siskon. Kirjassa seurattiin korruptoitunutta oikeudenkäyntiprosessia, jossa jokainen poliiseja myöten halusivat osansa Abdulin perheen rahoista. Oikeudenkäynti kesti vuosikausia, joten perheen toimeentulo heikkeni. Syy oikeudenkäynnille oli yllytys itsemurhaan, koska kukaan todistajista ei pystynyt todistamaan, että Abdulin perhe oli tehnyt sitä, mistä Fatima syytti heitä.

Poornima Paikrao, Maharashtran osavaltion erityisvirkamies, oli auttanut Fatiman sairaalalausunnon laatimisessa ja sen jälkeen sanonut Zehrunisalle, että muiden todistajien lausunnot olisivat aivan yhtä vahingollisia, jos Husainit eivät suostuisi maksamaan hänelle. Toisen kiristysyrityksen hän oli esittänyt aamulla oikeustalon edustalla.

Kirjassa seurataan myös ahnetta kolmen lapsen äitiä, Ashaa, jonka tytär Manju opiskeli stipendin avulla yliopistossa. Äiti oli oikea mestari keräämään korruptiorahoja. Hän oli olevinaan esikoulun opettaja useammassa esikoulussa ja peri palkkionsa niistä, mutta vain Manju opetti lapsia heidän kotonaan. Sen lisäksi Asha verkostoitui poliitikkojen ja muiden hyväntekijöiden ja poliisien kanssa makaamalla heidän kanssaan, mutta aina vain, jos siitä oli jotakin hyötyä hänelle. Lopulta onni potkaisi Ashaa ja hän sai runsaasti korruptiorahoja, joten Manju sai lopettaa esikoulussa opettamisen.

Hän arveli ja vieläpä aivan oikein, että kotona Manju vuodatti kyyneliä suklaakakkupalansa ääressä. Asha oli jo vuosia toivonut, ettei hänen tyttärensä arvaisi äidin miesasioita. Nyt hän toivoi, että oli kasvattanut Manjusta riittävän maallisen ymmärtämään. Kyse ei ollut himosta eikä nykyaikaisuudesta, vaikka Asha tiesikin, että monet ensiluokkaiset ihmiset hyppäsivät vieraissa sängyissä. Eikä kyse ollut rakastetuksi ja kauniiksi kokemisen tunteesta. Kyse oli rahasta ja vallasta.

Kirjassa seurataan myös muiden Annawadilaisten elämää. Köyhyys ja nälkä koetaan usein niin voimakkaasti, että ihmiset tekevät itsemurhan päästäkseen köyhyyskierteestä, jota lisää joutuminen koronkiskureiden kynsiin. Lasten tappaminen on myös yleistä, sillä yksi suu on aina vähemmän harmia perheelle. Varsinkin tyttöjen asema on huono. Slummin ympärillä liikuskelevat turistit ja keskiluokkaiset intialaiset ovat jatkuva kadehtimisen aihe, johon jokainen haluaisi päästä, pois Annawadista. Ympärillä näkyvä rikkaus, kännykät, i-bodit, tietokoneet, taulu-tv:t ja muut ylellisyystavarat olivat haluttuja myös köyhien parissa, jossa raha ei riitä välttämättä jokapäiväiseen riisiannokseen ja nälkä on jatkuva seuralainen.

Pääkirjastossamme on mahdollista suositella kirjaa, jolloin kirja laitetaan esille. Löysin Kätkössä kauniin ikuisen juuri sen vuoksi, että joku suositteli tätä ja nyt suosittelen kirjaa kaikille lukijoille. Huolimatta syvällisestä sanomastaan kirja on kodikas ja sen kodikkuuden ja lämmön kirjailija on saanut kirjaansa viettämällä aikaa slummissa vuosina 2007-2011 kirjan henkilöiden parissa haastattelemalla heitä. Kirjailija on taitava kynänkäyttäjä ja lukijan aika ei tule todellakaan pitkäksi tämän palkitun kirjan seurassa. ****

Katherine Boo, Kätkössä kauniin ikuisen – Mumbain slummien toivo ja toivottomuus

suom. Tarja Lipponen

WSOY 2012

Behind The Beautiful Forever – Life, Death and Hope in a Mumbai Undercity

s. 278 + kirjoittajan kertomaa 279-287