Heli Laaksonen: Peippo vei

Heli Laaksonen on sulattanut monen ihmisen sydämen Lounais – Suomen murteella kirjoitetuilla runoillaan. Voin sanoa, että runoissa on paljon sanoja joista en ymmärrä mitään, mutta ei se haittaa, sillä runojen tunnelma ja huumori kolahtaa niin, että tuntuu. Parasta on, kun pääsen kuuntelemaan Heli Laaksosta, kun hän lukee runojaan ja kertoo niiden taustoista. Runoista tulee silloin eläviä ja tuntevia. Tällä kertaa kerron viimeksi kotiini lentäneestä Heli Laaksosen runokirjasta ”Peippo vei”.

Ennustus

Talo ylitte lens

joutsen

see tiäs suve.

Kurki tiäs onne

korppi kotoikävä

kana kyntömurhei

sotka saret

peippo keitto

pirjosiappo poutapilvi.

Haahka tiäs vanhoipoikki

pulu pulla

tikka surma

naakka nauru.

Ja melkken kaikki saatti syksy mennes.

Luanto o viisas!

Jala juurest

men sorsa

ja morjenst.

Peippo vei runokirjassa on 50 runoa. Runojen aihepiiristä löytyy niin luontoa, eläimiä, lintuja, ystäviä ja elollisia esineitä mm. auto ja siirtolohkare. Aika mielenkiintoinen runo on Kakssuuntanen kummisetä, joka kertoo karhusta, joka on maanisdepressiivinen ja joka soittaa Kansanratiol ja sammalvuateitte iltavirkuil oravil, häppe puheitas seuraavan päivän.

Peippo vei runokirjan runot ovat iloisenrunsaita ja suorastaan meheviä. Kirjan kansikuva on todella ihana, sillä siinä on reikä, josta pilkistää karhu. Ehkä se on se Kaksuuntanen kummisetä (onne toivotta karhu aa) ja karhu pee).

Heli Laaksonen, Peippo vei *****

ulkoasu Tuuli Juusela

OTAVA 2011