Ursula Poznanski: Vii5i

Vii5i on dekkari, johon törmäsin viimeisen vuoden aikana aina silloin tällöin eri blogeissa. Jostakin syystä kirjailija halusi nimetä kirjansa luvulla ja aivan oikein luku on aika merkittävä dekkarin juonen kannalta. Myös geokätköily kuuluu itävaltalaisen Ursula Poznanskin dekkarin tarinan kulkuun. Geokätköily vie poliisit murhatusta henkilöstä toisten murhattujen luokse. Kirjailija harrastaa itse geokätköilyä, joten dekkarin juoni sai alkunsa kirjailijan harrastuksesta. Geokätköjen luokse pääsee, kun tietää oikeat koordinaatit ja omistaa GPS-laitteen. 

Dekkarin murhaaja oli jostakin syystä suunnitellut juonikuvion, jota käyttämällä hän houkutteli poliisit murhattujen luokse, vai houkuttelivatko poliisit murhaajan tulevien uhrien luokse. Selvää oli, että Salzburgin rikospoliisin etsivän Beatrice Kasparyn oli etsittävä kauhistuttavia kätköjä sieltä, minne sarjamurhaaja ohjasi häntä ja hänen työkavereitaan Florinia ja Stefania.

Käsi. Miehen käsi. Sahattu irti aivan ranteen alapuolelta. Tyhjiöpakattu paksuun muoviin. Kuin lihakimpale vakuumipakkauksessa ja yhtä vaaleankuultavakin, sinisiä värjäytymiä sormenpäissä ja kynsien ympärillä.

Beatrice pakotti itsensä katsomaan amputaatiopintaa lähemmin. Luita ja valtimoa, joka törrötti hieman enemmän ulkona.

”Näyttää siltä, että meillä on toinen ruumis”, hän kuuli Florinin vaimean äänen kuin jostain kaukaa.

Dekkarin murhaaja otti jostakin syystä Beatricen poliisilaitoksen yhteyshenkilöksi. Pikkuhiljaa tutkimusten käydessä kiihkeimmiksi Beatrice alkoi tuntea olevansa itsekin jahdattu, eikä mikään paikka tuntunut turvalliselta. Kirjailija antoi poliiseille selkeän motiivin heti dekkarin alkupuolella, joten murhaaja oli tiedossa melkein heti ja Beatricekin olisi sen tiennyt, jos vain olisi valmiimpi tiimityöhön. Jostakin syystä kirjailija oli tehnyt hänestä sooloilijan, kuten aika monen muunkin dekkarin päähenkilöt ovat. Tässäkin dekkarissa poliisit käyttivät aikaansa ovelta ovelle haastatteluihin, joka hieman latisti tutkimusta.

Poznanskin Vii5i ei saanut minua innostumaan huolimatta kaikista inhottavista löydöistä ja murhista, niitä oli ehkä liikaa minun makuuni. Poliisien työskentely oli ”käynpä puhuttamassa vaimoa ja aviomiestä ja vanhempia – juttua”, ja selvät yhteenvedot jäivät tekemättä, siis motiivin selvittely. No, kirjailija sai sitten kirjaan mahtumaan useamman murhan ja Beatricellekin meinasi käydä kalpaten. Ehkä seuraava dekkari Sokeat linnut on enemmän makuuni.

Ursula Poznanski, Vii5i **

suom. Anne Mäkelä

Atena pokkari toinen painos 2014

Fünf 2012

s. 421