Amerikkalaisen Julie Berryn esikoisromaani, Kunnes kerron totuuden, on suunnattu
sekä nuorille että aikuisille, mutta kyllä tämä historiallinen rakkaustarina
vetosi ainakin minun lukunystyröihini. Pitkästä aikaa oli ihana lukea
rakkaudesta, ihanan koskettavasta rakkaudesta ja saavuttamattomasta rakkaudesta, jonka päähenkilönä oli nuori
Judith. Judith ja hänen ystävänsä Lottie katosivat neljä vuotta aiemmin, mutta
ainoastaan Judith palasi takaisin, ja Lottie löydettiin kuolleena. Judith ei
voinut kertoa kylänsä ihmisille mitään, sillä hänen kielensä oli katkaistu.
Judith oli kyläläisten silmissä mykkä ja pilattu, kaikkien pilkkaama outo
olento.
Minä en usko
ihmeisiin. Vangitsijani väitti, että siunattu Neitsyt oli ilmestynyt hänelle ja
sanonut, ettei hän saa enää tehdä tekosiaan, ei myöskään riistää henkeäni.
Häpeällistä katolista
puhetta, olisi äiti sanonut.
Ja sitten
vangitsijani leikkasi kieleni poikki.
Judith eli kylässään kaikkien hyljeksimänä. Veli kutsui
häntä madoksi ja äiti halveksi. Ihmiset olettivat hänen jääneen vähä-älyiseksi,
koska ei puhunut ja pelkäsi ihmisiä. Oli joitakin ihmisiä, joita hän seurasi,
oli Lucas ja oli Maria. Lucas oli ennen hänen, mutta nyt hän oli menossa
naimisiin Marian kanssa, kunnes tapahtui jotakin kamalaa.
Ne vievät meiltä
kaiken, meidän veremme hinnalla. Me tiedämme, etteivät vanhamaalaiset ole
unohtaneet veljiään ja vuotta -37.
Kunnes kerron totuuden
kirja polveili Judithin mukana muistoissa, lapsuusajassa, vankeusajassa ja
nykyisyydessä. Kirja koukutti minut niin, että olisin halunnut lukea sen heti
loppuun. Halusin tietää miten Judithille käy. Judith oli riuska ja ahkera
työihminen nuoruudestaan huolimatta, mutta silti hän halusi oppia lukemaan ja
kirjoittamaan. Äiti ei olisi halunnut päästää hänen mielestään vähä-älyistä tytärtä mihinkään
ihmisten ilmoille. Osa ihmisistä kiusasi Judithia heittelemällä tätä millä
milloinkin ja miehet halusivat häneltä jotain muuta. Kaikki olettivat, että hän
ei ollut enää puhdas, sillä tuohon historialliseen aikaan nuoren tytön
paras tavaramerkki oli säädyllisyys, joka takasi avioliiton. Kirjan kuvioissa tulivat tutuiksi häpeäpaalut,
ruoskimiset ja tappo. Ihmiset puhuivat valeita ja keksivät kaikenlaista
syyttömien pään menoksi. Harva uskalsi vastustaa syytöksiä.
Kirjan tarina oli mystisen jännittävä, joten ei ihme, että kirja oli vuoden 2014 Edgar
Allan Poe – palkintoehdokkaana Young Adult – sarjassa. Kirjan positiiviset
puolet olivat historiallinen kertomus, kaiken voittava rakkaus ja outo,
salaperäinen tunnelma, joka syntyi ihmisten tietämättömyydestä ja
yksinkertaisista ihmisistä, jotka tyytyivät vähään. Berry on kuvannut Judithin salaista
ajatusmaailmaa sadunomaisen tarinankertojan otteella, jossa hyvä ja paha
taistelevat ihmisten mielissä ja teoissa ja paha vie melkein voiton joka erässä.
Julie Berry, Kunnes
kerron totuuden *****
suom. Kaisa
Kattelus
Tammi 2014
All the
truth that´s in me 2013
s. 286
Vaikuttaa kiinnostavalta. Tämä voi hyvinkin lähteä mukaan, jos törmään tähän joskus kirjastossa. En muuten ollut paukapäänä tajunnut/muistanut, että www-osoitteesi oli muuttunut. Olin vain pohtinut, koskahan postaat seuraavan kerran. No, nyt olen korjannut tilanteen blogrolliini ja olen taas linjoillasi. :)
VastaaPoistaKiva nähdä sinut täällä jälleen. Osa on löytänyt takaisin, osa ilmeisesti ihmettelee mihin se katosi. Bloggari joka katosi mystisesti ;)
PoistaTämä on niin hyvä, että lue ihmeessä :)
Todella kiinnostavalta vaikuttaa! Onko tässä (takakannessa) Mai kaksoisluokitus sekä aikuisille että nuorille?
VastaaPoistaSuosittelin nuorille, koska tämä oli ollut Edgar Allan Poen Young Adult-palkintoehdokkaana.
PoistaUskon, että kirjan mystiset tapahtumat ovat myös nuorison mieleen. Notkopeikon mukaan tämä on yksi parhaimpia suomennettuja nuortenkirjoja tänä vuonna. Ritan bloggauksessa on kuva takakannesta ja siinä ei ole mainintaa kaksoisluokituksesta.
Rakkaus ja historia sekä mystiikkaa, tosi hyvät ainekset tälle kirjalle. Suosittelen. Kirjailija on aiemmin kirjoittanut lastenkirjoja.