Laurent Gaudé: Montepuccion aurinko

Hän katsoi miestä ilman vihaa tai rakkautta. Hän katsoi miestä niin kuin kohtaloaan. Hän oli jo miehen oma. Kamppailua ei tarvittu. Hän kuului miehelle jo. Koska mies oli viidentoista vuoden jälkeen palannut ja koputtanut hänen ovelleen, hän antaisi mitä ikinä pyydettäisiin. Hän antoi suostumuksensa siinä, ovensuussa, antoi suostumuksensa kaikkeen.

Ranskalaisen kirjailijan Laurent Gaudén Montepuccion aurinko voitti vuonna 2004 Jean Giono-palkinnon ja Ranskan arvostetuimman kirjallisuuspalkinnon Goncourtin. Tarina on uskomattoman karkea, mutta kaunis kuvaus suvusta, joka haluaa elää Etelä-Italiassa Montepuccion köyhässä kylässä tulikuuman auringon alla. Suvun tarina alkaa vuodesta 1875, kun köyhä ja vankilassa katkeroitunut Luciano Mascalzone palasi kotikyläänsä vankilavuosien jälkeen. Hän tiesi, että hän on kuoleman oma, jos hän palaa kyläänsä, mutta hänen mielessään oli vain nainen, jonka hän halusi omakseen edes yhden kerran.

Tapaamisesta syntyi poika, Scortan suvun ensimmäinen jäsen Rocco, joka kuollessaan jätti suuren omaisuutensa kirkolle, ja lapset ja vaimo saivat jäädä elämään köyhyydessä. Suvun pitkäikäisin henkilö oli hänen tyttärensä Carmela, joka kertoi omaa ja veljiensä tarinaa papille, sillä hän halusi papin kertovan edelleen hänen tarinansa pojantyttärelleen, kun pojantytär on aikuinen. Carmela oli menettämässä muistinsa, joten hän ei luottanut siihen, että voisi itse kertoa tarinansa.

Carmela oli oman aikakautensa selviytyjä. Elämäntyönsä hän teki suvun tupakkakaupassa ja kasvatti siinä sivussa kaksi poikaansa yksinhuoltajana. Heistä toinen jatkoi tupakkakauppiaana. Suvun yhtenä yhteisenä piirteenä pidettiin puhumattomuutta, johon Carmelakin uppoutui erään tapahtuman jälkeen. Suvusta löytyi myös yksi kuuromykkä henkilö ja Carmelan pojat olivat ennemmin hiljaa kuin puhuivat. Suvun perinteenä oli, että hiljaisuus piti muuttaa kerran ääneksi, ja jokaisen piti kertoa elämänohjeensa ainakin yhdelle suvun nuorelle.

Lopulta Donato kääntyi poikaan päin ja sanoi lempeällä mutta totisella äänellä:

”Naisen silmät ovat tähtiäkin suuremmat.”

Poika nyökkäsi mitään käsittämättä. Mutta sen lauseen hän muisti loppuikänsä. Donato oli halunnut täyttää lupauksen, jonka Scortat olivat toisilleen antaneet.

Luin vuonna 2018 Laurent Gaudén Hurrikaanin, jossa oli samoja teemoja kuin Montepuccion auringossa. Myös Hurrikaanissa päähenkilö oli mies, joka lähestyi New Orleansia mielessään nainen, jonka hän oli jättänyt taakseen kuusi vuotta aiemmin. Montepucciossa tapahtui maanjäristys ja New Orleansissa hirmumyrsky, ts. molemmissa kirjoissa luonnonvoimat jylläsivät. Ihailen kovasti kirjojen runollisen kaunista, mutta rosoista tekstiä ja elämältä maistuvia tarinoita. Molemmat kirjat ovat laatukirjallisuutta.

En halua puhdistautua synneistäni. Ne ovat minussa. Minä vien ne mukanani hautaan. Mutta haluan, että asiat tulevat sanotuksi. Sen jälkeen lähden. Kenties jäljelle jää tuoksu, jonka aistii kesäillan tuulessa. Yhden ihmiselämän tuoksu, joka sekoittuu kivien ja villiyrttien tuoksuun.

Laurent Gaudé, Montepuccion aurinko *****

Suom. Anna-Maija Viitanen

Bazar 2012  2. Painos

s. 267

Le soleil des Scorta 2004

Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi 2006 nimellä Kirottu suku.

Gaudé Laurent: Hurrikaani

Oman kirjahyllyn aarre. 

Kirja sopii Helmet-lukuhaasteen kohtiin 1, 2, 18, 35, 42, 48