Tunsin
kasvot, jotka tuijottivat minua.
Tunsin
siniharmaat silmät, kullanruskeat hiukset, täyteläisen suun ja terävät
poskipäät. Tunsin korvat, jotka kaartuivat nyt siroina ja suippoina, tunsin
raajat, jotka olivat nyt entistä sulavammat ja voimakkaammat, kun kaikki
inhimillinen ja epätäydellinen oli hioutunut pois ja jäljellä oli vain
kuolemattomuuden hohde.
Tunsin
noista kasvoista huokuvan tyhjyyden, epätoivon ja turmeluksen.
Sarah
J. Maasin upea Okaruusujen valtakunta fantasiakirja jatkuu yhtä upeana Usvatuulen
valtakunta teoksena. Yllä olevassa lainauksessa kuvataan kirjojen
päähenkilön Feyren painajaisunta kirjan alussa. Ensimmäisessä kirjassa Feyre
joutui taistelemaan koko Prythianin tulevaisuudesta. Hän kuoli taistelussa,
mutta hänet herätettiin henkiin haltijana. Nuo taustalla olevat
kauhukokemukset, johon liittyi kammottavat olennot ja maan alla vankinaoloaika,
aiheuttivat Feyrelle sairaalloisen pahoja unia. Hereillä olo oli sitten päivästä
päivään selviytymistä jälleen lähes vankina, sillä hänen tuleva miehensä oli
ylisuojeleva, eikä päästänyt Feyreä mihinkään.
Hääpukuni
helma kahisi lämmintä marmorilattiaa vasten.
Vilkaisin
itseäni. Näytät naurettavalta. Puna lehahti poskilleni ja kaulalleni.
En
silti antanut Rhysille anteeksi sitä, mitä hän oli tehnyt. Vaikka hän olikin…
pelastanut minut – sana takertui kurkkuuni – siltä, että joutuisin torjumaan
Tamlinin. Että joutuisin selittämään.
Feyre
oli jo alttarilla Tamlinin kanssa, kun Rhys tuli vaatimaan häneltä heidän sopimuksensa
noudattamista. Sitä, että Feyre viettäisi joka kuukausi viikon ajan Yön
valtakunnassa. Sopimuksen sinetiksi heidän käsivarsiinsa oli tatuoitu
samanlaiset tatuoinnit, jonka välityksellä Rhys tiesi mitä Feyre ajatteli. Pian
Feyre ymmärsi, että hänellä oli sama taito ja Rhysin ajatukset olisivat hänelle
avoinna, jos hän ei suojaisi itseään. Feyrenkin piti harjoitella ajatustensa suojaamista.
Okaruusujen valtakunnassa Feyre sai seitsemältä eri ylivaltiaalta lahjaksi
kykyjä ja taitoja, joista hän otti selvää ollessaan Yön valtakunnassa, jonka
ylivaltias Rhys oli. Rhys myös vaati, että Feyren piti harjoittaa kirouksenmurtamisesta lahjaksi saatuja taitojaan.
Tarinan edetessä Feyre tulisi tarvitsemaan noita taitoja moneen kertaan.
”Ajattelen,
että olin yksinäinen ja toivoton, ja että olisin voinut rakastua ensimmäiseen
vastaantulijaan, joka osoitti minulle hitusenkin lempeyttä ja turvallisuutta.
Ajattelen, että ehkä Tamlin tiesi sen – ei ehkä tietoisesti, mutta ehkä hänkin
halusi olla sellainen tuki ja turva jollekulle. Ehkä se toimikin sille tytölle,
joka olin ennen. Ehkä se ei enää toimi sille, joka olen nyt.”
Yön
valtakuntassa oli paratiisimaisen hieno kaupunki, joka oli säilynyt
piilotettuna yli 5000 vuotta, mutta pian tilanne oli toinen, sillä koko Prythianiaa
uhkasi Hybernian kuningas joukkoineen. Kuningas oli päättänyt ottaa
hallintaansa koko Prythianian ja myös kuolevaisille kuuluvan maanosan. Tuolla
alueella asuivat Feyren isä ja siskot tietämättöminä sodasta. Feyren oli tullut aika päättää palaisiko
hän Tamlinin luokse Kevään valtakuntaan vai jäisikö hän Rhysin rinnalle
taistelemaan Hybernian kuningasta vastaan.
Usvatuulen
valtakunnassa oli vastassa yliluonnollisen kammottavia taistelutilanteita, mutta
myös syvää ystävyyttä ja intohimoisia kohtauksia nopeasti vaihtuvissa ja
maagisissa juonenkäänteissä.
Vetäytyisinkö
murehtimaan vai kohtaisinko tuntemattoman kauhun – päätös oli minun. ”Ei kai se
niin kamalaa voi olla”, sanoin.
Sarah
J. Maas, Usvatuulen valtakunta *****
suom.
Sarianna Silvonen
Gummerus
2020
s.
732
A Court of Miss and Fury 2016
Valtakunta-fantasiakirja
2
Sarah
J. Maas: Okaruusujen valtakunta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti