Katja Kaukonen: Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

 

Rauha oli haaveillut, että saareen päästyään he muodostaisivat yhteisön ja hän saisi ikioman joukon ihmisiä, joita kutsua siskoiksi. Mantereella eläessään he olivat joutuneet nyrkin sisään, puristuneet umpeen, kuivuneet sipuleiksi, mutta saaren maaperä, kosteus, valo ja tila avaisivat heidät kukkimaan, pohtimaan yhdessä kasvunsa suuntaa ja tarkoitusta.

 

Katja Kaukosen viides teos Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan kertoi naisista, jotka joutuivat kuka mistäkin syystä hulluiksi leimattuna Tiiralinna nimiselle saarelle, jonne oli perustettu Tiiralinnan parannus- ja hoitolaitos sairasmielisiä varten. Hoitolaitoksen ylihoitajaksi tuli nuori Linnea, emännäksi Alli Ilona, joka oli päättänyt muuttaa Australiaan, kunhan saisi säästettyä tarpeeksi rahaa. Lisäksi saarelle tuli hoitajia, keittiöapulaisia, pikkupiikoja, talonmies ja apumiehiä. Pian saarelle ilmestyi myös erikoinen pappi, mutta lääkäri ei viihtynyt saarella. Ylihoitaja sai huomata vastaavansa hoidokkien hoidosta ja hoitolaitoksen ylläpidosta aivan yksin.

 

Myöhemmin saapuvat potilaat olivat sielultaan autioita naisia, jotka ylittivät yhteisön sovitut rajat. Mantereen elämä oli heille liian avaraa. Miljöö vauhditti moraalittomuutta, taipumuksia epäsäännölliseen elämään, haureuteen, rikoksiin ja vastahankaisuuteen. Saari maisemallisessa ahtaudessaan antaisi luontaiset rajat, joita ei tarvinnut kyseenalaistaa. Tätä teoriaa Linnea oli kehitellyt valmistautuessaan saarielämään.

 

Kaukosen teos pureutuu mielenkiintoisesti mielenterveyshoidon historiaan. Hoitolaitoksessa annettiin sähköshokkihoitoja, vesihoitoja ja kestounihoitoja sekä eristystä. Osalla hoidokeista ei edes ollut mitään mielenterveysongelmia, vaan heidätkin oli otettu hoitoon vastoin omaa tahtoaan esim. moraalittoman käytöksen tai siksi, että eivät käyttäytyneet naisille sopivalla tavalla. Sen jälkeen, kun naiset oli otettu hoidokeiksi, suku ei halunnut olla enää missään tekemisissä heidän kanssaan. Sellaisia ihmisiä hävettiin.

 

Morsiamelle kaikki oli totta ja näkyvää. Hän makasi Tiiralinnan puhtaissa lakanoissa, joissa ei ollut vielä kenenkään tuoksua. Hän oli nukkunut kunnon sängyssä viimeksi lapsuudenkodissaan, josta lähti kiertämään katuja.

 

Tiiralinnaan saapui erilaisia kohtaloita kokeneita naisia. Sinne tuli Saga, joka kaipasi peiliä kertomaan, kumpi hän oli Saga vai Satu. Sinne tuli Solveig ja Rauha, joka piiloutui saarelle miehiltä pakoon ja kannatti uutta naisasia-aatetta. Morsian oli poimittu kaduilta pukeutuneena morsiamen asuun. Ja moni muu, joiden hoito oli aluksi tiukkaa makuuttamista, mutta johon tuli vuosien varrella uusia tuulia. Ylihoitaja sai huomata vuosien kuluessa, että luonnonmukainen hoitomuoto ja eristäminen oli parantanut osan potilaista. Samalla, kun hoidokit paranivat, ylihoitaja uupui työtaakkansa alle. Tästä maagista realismia sisältävästä tarinasta löydät mielenterveyshoidon historiaa, johon liittyi eristämistä, pakkohoitoa ja muita ikävältä kuulostavia hoitoja. Miltä kuulostaisi esim. istua vedessä koko päivän ajan?

 

Katja Kaukonen, Saari, jonne linnut lentävät kuolemaan

Wsoy 2020

s. 373

 

Katja Kaukonen: Vihkivedet