Susan Abulhawa: Jeninin aamut #lukuviikko

 

 

Sadonkorjuu 1941

Kaukaisessa menneisyydessä, ennen kuin historia marssi kukkuloiden yli ja pirstoi nykyisyyden ja tulevaisuuden sirpaleiksi, ennen kuin tuuli tarttui maata kulmasta ja ravisteli siitä nimen ja luonteen, ennen kuin Amal oli syntynytkään, pieni kylä Haifan itäpuolella eli rauhassa viikunoista ja oliiveista, avoimista rajoista ja auringonpaisteesta.

Palestiinalaisen Susan Abulhawan teos Jeninin aamut toi esille Lähi-idän historiaa. On uskomatonta, miten kirjailija on luonut näin koskettavan tarinan siitä, miten israelilaiset otettiin vastaan Palestiinassa pakolaisina Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen ja mitä se aiheutti Palestiinalle ja sen kansalaisille. Tämä teos on julman kaunis ja paikoin niin raaka, että herkimmille lukijoille lukeminen voi aiheuttaa painajaisia. Kirjassa astuttiin painajaiseen, joka oli oikeasti totta, joka tapahtui oikeasti.

Samalla kun ulkomailta tullut vähemmistö rakensi vuonna 1948 uutta valtiota, karkotti palestiinalaisia ja ryösti heidän kotejaan ja pankkejaan, viisi suurvaltaa - Neuvostoliitto, Ranska, Iso-Britannia, Kiina ja Yhdysvallat - nimittivät neuvottelijan ehdottamaan ratkaisua konfliktiin.

Kaikki tietävät mitä tapahtui. Tapahtui silmitön palestiinalaisten tappaminen ja ajaminen pakolaisleireille ja maanpakoon heidän omasta maastaan Palestiinasta. YK:n avustuksella luotiin hirviövaltio, joka on edelleen hirviövaltio nimeltään Israel. Tappavan paha ja julma valtio, joka iskee, ennen kuin kukaan ymmärtää mitä tapahtuikaan.

 

Luodit ja panssarivaunut ja helikopterit menivät takaisin luotien ja panssarivaunujen ja helikopterien maailmaan. Oli hiljaista, ja hiljaa olimme mekin. Silloin tällöin huuto tai itkua. Ehkä sotilaita arvioimassa aikaansaannoksiaan. Hiljaista, näkymättömiä pikkulintuja lukuun ottamatta.

Kirjan alussa kerrotaan rauhallisesta elämänmenosta ja Amalin vanhemmista ja isovanhemmista sekä rauhallisesta elämänmenosta pienessä kylässä.  Elämään oli tullut runsaasti muutoksia. Kirjan päähenkilö, Al-Hijan perheen tytär Amal, eli lapsuutensa Jeninin pakolaisleirillä. Vuonna 1967 hänen perheestään ei ollut jäljellä ketään muuta. Amal oli 12-vuotias orpo.

Sotilaan otsalta valui yksinäinen hikipisara poskelle. Hän räpytteli silmiään. Amalin tuijotus häiritsi häntä. Hän oli tappanut ennenkin, muttei koskaan katsoessaan uhria silmiin. Amal näki sen ja tunsi sotilaan levottoman sielun heitä ympäröivän raakuuden keskellä. Outoa, taas, en pelkää kuolemaa. Ehkä siksi, että sotilaan räpyttelystä hän tiesi jäävänsä eloon.

Susan Abulhawan Jeninin aamut kertoi  Lähi-idän tuhoisan tappavasta menneisyydestä, jossa rakkaudesta oli jäljellä  vain murusia ja tulevaisuuden haaveet katosivat rynnäkkökiväärin painoon otsalla.

Susan Abulhawa, Jeninin aamut

suom. Pauliina Klemola

Like 2010

s. 340

Lähi-idän historia

Palestiina

 

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden