Banneri-luettelo

maanantai 27. kesäkuuta 2022

Orvokki Autio: Sininen kaappi

 

 

Jo pitkän aikaa Kerttuli oli suunnitellut, että hän maalaisi vanhat huonekalunsa sinisiksi ja nyt kun heistä tulisi aviopari, niin Kerttuli oli tullut siihen tulokseen, että huonekalujen olisi silloin oltava myös siniset. Hän oli lähtenyt maalikauppaan ja muistanut vasta illalla, että hän tarvitsisi uuden puvunkin.

Orvokki Aution novellikirjan nimi on Sininen kaappi. Niminovelli on kirjassa kolmantena ja sen henkilöhahmoina toimi Kerttuli ja Severi, jotka olivat menossa naimisiin maistraatissa sen vuoksi, että saisivat yhteisen asunnon. Kirja on julkaistu 1970-luvun alussa, joten siitä voi hyvin poimia tuon ajan  yhteiskunnallisia teemoja, kuten sen, että avoliitossa asuminen ei ollut hyväksytty juttu. Se oli kuitenkin jo aika yleistä, ja yleistyi koko ajan. Kirjassa on yhteensä seitsemän novellia.

- Mutta mitä me sanotaan kun se kysyy, että missä minä asun? muisti Vappu. Eihän me voida sanoa, että me asutaan yhdessä vai?

Yllä oleva lainaus on kirjan ensimmäisestä novellista, joka on nimeltään Äitienpäivä. Siinä Vappu ja Leo menivät käymään Leon äidin luona äitienpäivänä. Vappua pelotti ajatuskin, mitä Leon äiti ajattelee hänestä ja siitä, että he asuvat yhdessä avoparina. Eihän siinä vierailussa sitten hyvin käynyt. Äiti sai hepulit.

Orvokki Aution henkilöhahmot ovat hyvin arkisia ja jopa karkeita. Neljäs novelli oli nimeltään Kolmekymmentä penniä. Jaska ja Elli olivat eronneet ja Elli halusi lapsen huoltajuuden itselleen. Jaska meni kirjoittamaan sopimusta Ellin ja Mauritzin luokse, mutta eihän siitä sitten mitään tullut vai tuliko?

Orvokki Aution novellikirja Sininen kaappi sisältää kokoelman arkisia ihmistyyppejä arkisissa huolissa ja murheissaan. Heitä yhdisti erilaiset ongelmat sekä puhumisessa että puheen ymmärtämisessä. Luuloteltiin, hävettiin ja liioiteltiin kaikenlaista. 

Anssi ja Lassi olivat kaksoset, toistensa tapaiset, näköiset ja kokoiset. Kahden viikon kuluttua heidän piti mennä ripille ja äiti tiesi, ettei poikia kiinnostanut siinä ripillepääsyssä muuta kuin uusi puku, jolla sitten voisi lähteä kokeilemaan onneaan kesällä tanssilavoille.

Pidin eniten Sinisen kaapin viimeisestä novellista, joka oli nimeltään Rippipuvut. Siinä äiti ja kaksospojat lähtivät ostamaan kaupungista pojille rippipuvut. Kaikki ei mennyt kuitenkaan siten kuin äiti suunnitteli, joten hänellä meni hermot. Orvokki Autio kuvasi hyvin äidin käytöstä ja tunteiden osoitusta tilanteessa, jossa hän kuvitteli poikiensa häpäisseen hänet itsensä. 

 

Orvokki Autio, Sininen kaappi

Kirjayhtymä 1972

s. 131

Novellikirja

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa siltä, ettei ole minun kirjani. En oikein perusta arkisuudesta, saati ankeudesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisin vielä vinkata, että teksti on räväkkää ja koukuttavaa. Parasta on tietysti ajankuvaukset.

      Poista