Sillä hetkellä neiti Grosvenor liiteli sisään valmistamaan herra Fortescuen pyhää teetä. Herra Fortescuella oli oma teensä, omat teekuppinsa ja erikoiset keksinsä. Ainoastaan kattila ja vesi naistenhuoneen johdosta olivat samat.
Agatha Christien dekkari Salaperäiset rukiinjyvät vei jälleen brittiläiseen maalaiskartanoon, jossa tapahtui kaikenlaisia mystisiä kuolemantapauksia ja muita juttuja, joita yksinomaan neiti Marple pystyi selvittämään. Ai, että minä tykkään näistä neiti Marple-dekkarijuonista. Tällä kertaa juoniteltiin vanhan lastenlorun mukaan. Loru pitäisi löytyä vanhoista englantilaisista Hanhiemon loruista, ja siinä kerrotaan rastaista.
Viidestä pennistä laulun laulan, taskuntäydestä ruista.
Viistoista rastasta piirakkaan pantiin linnanpihan puista...
Kyllähän neiti Marple tiesi heti, mitä lorulla ajettiin takaa, ja senkin miksi tapahtumat oli tehty mukailemaan lorua. Ja tietenkin hän selvitti mysteerit omaan omintakeiseen tapaansa juttelemalla kahdenkesken palvelijoiden ja asukkaiden kanssa. Kaikki kartanon henkilöt halusivat jutella ennemmin höpsähtäneeltä vaikuttavan vanhan neidin kanssa, kuin jäykkien poliisimiesten kanssa. Ja siinä samalla kului teetä ja skonsseja hunajalla tai hillolla voideltuina.
Rakas Madam,
Antakaa anteeksi kun kirjoitan tämän mutta minä en todella tiedä mitä minun pitää tehdä en minä tiedä ja minä en tarkoittanut mitään pahaa...
Neiti Marple selvitti syylliset, ja poliiseille jäi tehtäväksi viedä juttu oikeuteen kokoamalla todisteet. Onneksi neiti Marple sai lopullisen ratkaisun tapaukselle kirjeen muodossa. Kirje oli hänen kouluttamaltaan nuorelta naiselta, joka oli siirtynyt kartanoon sisäköksi.
Agatha Christien dekkarissa Salaperäiset rukiinjyvät oli maalaiskartanoon pesiytynyt sydämetön henkilö.
Agatha Christie, Salaperäiset rukiinjyvät
Suom. Eila Pennanen
Wsoy 2024
s. 254
A Pocket Full of Rye 1953
Ensim. suomenkielinen painos ilmestyi 1958
Neiti Marple - dekkari
Dekkariviikon vetäjänä toimii Tuulevin lukublogi. Kiitokset vetäjälle.


Olen lukenut suomeksi ja englanniksi ja telkkaristakin nähnyt, mutta takuulla en taas arvaisi / muistaisi murhaajaa. Taitava Agatha !
VastaaPoistaChristien dekkarit ovat kerrassaan mainioita. Aina saa itsekin mietiskellä, että mitenkäs se menikään.
PoistaPs. Kuulin huippuhyvän uutisen, että Hercule Poirotin nuoruudesta on tehty uusi tv-sarja. Tällä hetkellä seuraan Nuorta Morsea telkkarista, mutta odotan innolla myös nuorta Herculea :)
Tämänkin olen lukenut kauan sitten. Muuten voisi lukea uudestaan, mutta on niin paljon ennestään lukemattomia kirjoja...
VastaaPoistaAgatha Christien dekkarit kuuluvat kesään. Tulee kyllä luettua muulloinkin Christien dekkareita. Ainakin kaksi kirjaa on kirjaston varauslistalla :) Huomasin, kirjakaupassa, että sielläkin oli myynnissä uusia pokkaripainoksia Christien dekkareista.
PoistaUusia kirjoja on kyllä lukematta, mutta Christien dekkareissa on historian havinaa.