Banneri-luettelo

sunnuntai 14. kesäkuuta 2026

Agatha Christie: Tuijottava katse #dekkariviikko

 


Neiti Marple istui ikkunansa ääressä. Ikkunasta oli näköala puutarhaan, joka oli kerran ollut hänen ylpeytensä. Mutta se aika oli ohi. Kun hän nykyisin katsoi ulos, hän vavahti. Varsinainen puutarhatyö oli kielletty häneltä jokin aika sitten. Ei saanut kumartua, ei kaivaa, ei istuttaa - enintään hiukan karsia.

Agatha Christien dekkari Tuijottava katse ei tarkoittanut neiti Marplen katsetta puutarhaansa, jonka nykytilasta ja hoitajasta hän ei oikein pitänyt. Neiti Marple oli sairastellut, joten lääkäri oli kieltänyt häneltä kaikenlaiset fyysiset rasitukset, ja siskonpoika oli vieläpä palkannut kokopäiväisen hoitajan häntä varten. Neiti Marple oli siis sangen kiukustunut raihnaiseen olotilaansa. 

"Kas niin, mehän näytämme paljon virkeämmältä", hän sanoi. "Määräsikö tohtori jotain vahvistavaa lääkettä?"

"Hän suositteli kiinnostumista murhaan."

Onneksi neiti Marplen lääkäri tunsi potilaansa ja hänen mielenliikkeensä. Mikään ei virkistäisi neiti Marplea paremmin, kuin kunnon aivotyö kinkkisen murhan selvittämisessä, ja sellainen oli tietysti tulossa ihan lähistöllä eräässä suuressa kartanossa, jonne oli muuttanut julkisuuden henkilöitä. 

Tilaisuuteen, jossa Gossington Hallin puisto avattiin yleisölle Pyhän Johanneksen Ensiapuyhdistyksen hyväksi, saapui aivan tavaton väenpaljous. Shillingin pääsymaksuista kertyi vähitellen varsin tyydyttävä rahasumma.

Ihmiset olivat siis uteliaita näkemään, miten filmimaailman henkilöt elivät, ja olihan kartanolle tehty kaikenlaisia uudistuksia uima-altaasta lähtien. Kartanon uudet omistajat ottivat kutsuvieraita vastaan talon sisäpuolella. 

Eipä aikaakaan, kun eräs kutsuvieraista kuoli nopeaan kohtaukseen. Koska kartanon omisti rikkaat amerikkalaiset, mukaan tutkimustyöhön kutsuttiin Scotland Yardin ylikomisario Dermot Craddock, joka tunsi hyvin neiti Marplen. Yhteistyö heidän kahden välillä toimi todella hienosti.

Vaikka neiti Marple oli jo vanha ja kunto oli raihnainen, hänen aivonsa olivat silti partaveitsen terävät ja yhdistelivät hyvin asioita toisiinsa. Pelastipa hän jopa erään kartanossa töitä tehneen ihmisen joutumasta murhaajan uhriksi. Ihana neiti Marple 💖.

Agatha Christien Tuijottava katse uppoutui maalaiskartanon murhiin. Agatha Christien neiti Marple-dekkarit ovat aivan mahtavia ja sopivat hyvin kesäajalle luettaviksi.

 

Agatha Christie, Tuijottava katse

Suom. Raija Hermala 1965

Wsoy 2025 pokkari

s. 290

The Mirror Crack´d from Side to Side 1962

Neiti Marple-dekkari

Hannes Korpi-Anttilan tarkistama painos ilmestyi 1980 

Cosy crime 

Christie Agatha: Ruumis kirjastossa
Christie Agatha: Murha maalaiskylässä
Christie Agatha: Lomahotellin murhat
Christie Agatha: Neiti Marplea ei petetä 
Christie Agatha: Syyttävä sormi 
Christie Agatha: Tuijottava katse 
 
 

 Dekkariviikon vetäjänä toimii Tuulevin lukublogi. Kiitokset vetäjälle. 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti