Laura Save: Paljain jaloin

Paljain jaloin kirjan (WSOY 2013) päähenkilö Laura Save oli nuori nainen, lääketieteen opiskelija, pienen pojan mami ja ollut vuoden naimisissa elämänsä rakkauden Sofian kanssa. Elämä edessä, uraputki, harrastukset, toinen ja kolmaskin lapsi, oma asunto, keski-ikä, vaihdevuodet, lapsenlapset, vanhuus. Tiesin jo etukäteen, että Laura oli kuollut ja tämä kirja oli hänen taisteluhuutonsa sairautta vastaan, joka oli nimeltään osteosarkooma, luusyöpä. Osteosarkooman parantumisennuste on 60–70%, mutta Lauran sairaus oli tosi aggressiivinen, hoidot ja leikkaukset vaikeita, vahva lääkitys, kovat kivut, mutta taistelu oli kova ja motivaatio parantua oli valtava. Osteosarkooma voitti 1-0.

Ajattelin ensin olla lukematta koko kirjaa, sillä lähipiiristäni kuoli kaksi ihmistä syöpään viimeisen vuoden sisällä, ja sain läheltä seurata yli kuusi vuotta heidän sairauden kulkuaan. En tiedä mitä halusin, kun päätin lukea lopulta kirjan, sillä tiesin itkeväni ja surevani Lauraa ja samalla lähipiirini ihmisiä. Kirjan lukeminen oli minulle lopulta syvällä sisimmässä olevien muistojen ja surulukkojen puhdistuskeino. Laura teki suururakan kirjoittaessaan kuolemansairaana tämän kirjan, opiskellessaan hoitojen ohessa ja jättäessään itsestään jäljen läheistensä ja meidän kaikkien hänen kirjansa lukeneiden sydämiin.

Kirjan sivuilla sain seurata sairauden ja hoitojen etenemistä, sädehoitoja, leikkauksia ja lääkityksiä jopa pikkutarkasti selostettuna. Laura piti päiväkirjaa ja Paljain jaloin pohjautuu osin niihin ja osin hänen muistoihinsa. Lauran toivomus oli se, että ”kirja voisi toimia vertaistukena, tietopankkina ja elämyksenä sekä innostaisi kaikkia lukijoita elämään rohkeaa ja itsensä näköistä elämää!”

Laura oli rohkea ja kannustava nuori nainen sairaudestaan huolimatta. Meidän pitäisi jokaisen rohkaistua elämään Lauran ohjeen mukaisesti rohkeaa ja itsemme näköistä elämää, ainakin yrittää. 

Ai jännittääkö? Eikö sinua sitten jännittäisi, jos tietäisit, että sahaavat kohta luuta reidestäsi ja säärestäsi, tunkevat metallisen saranan jalkasi sisään ja iskevät kiinni syvälle luuytimeen? Luukipu on kivuista pahinta, siksi ne pistävät epiduraalipuudutuksen ensimmäisiksi leikkauksen jälkeisiksi päiviksi. Täytyy varautua siihen, että sitten kun herään nukutuksesta, ruumiistani työntyy ulos kaikenlaisia letkuja erilaisiin pusseihin ja koneisiin. On dreeniä, tippaa, katetria ja epiduraalia. Voi halleluja!

Laura Save, Paljain jaloin
WSOY 2013
s. 380

Kirjasta on blokannut aiemmin Annika K