Paljain jaloin
kirjan (WSOY 2013) päähenkilö Laura Save oli nuori nainen, lääketieteen
opiskelija, pienen pojan mami ja ollut vuoden naimisissa elämänsä rakkauden
Sofian kanssa. Elämä edessä, uraputki, harrastukset, toinen ja kolmaskin lapsi,
oma asunto, keski-ikä, vaihdevuodet, lapsenlapset, vanhuus. Tiesin jo etukäteen,
että Laura oli kuollut ja tämä kirja oli hänen taisteluhuutonsa sairautta
vastaan, joka oli nimeltään osteosarkooma, luusyöpä. Osteosarkooman
parantumisennuste on 60–70%, mutta Lauran sairaus oli tosi aggressiivinen,
hoidot ja leikkaukset vaikeita, vahva lääkitys, kovat kivut, mutta taistelu oli
kova ja motivaatio parantua oli valtava. Osteosarkooma voitti 1-0.
Ajattelin ensin olla lukematta koko kirjaa, sillä
lähipiiristäni kuoli kaksi ihmistä syöpään viimeisen vuoden sisällä, ja sain
läheltä seurata yli kuusi vuotta heidän sairauden kulkuaan. En tiedä mitä
halusin, kun päätin lukea lopulta kirjan, sillä tiesin itkeväni ja surevani
Lauraa ja samalla lähipiirini ihmisiä. Kirjan lukeminen oli minulle lopulta
syvällä sisimmässä olevien muistojen ja surulukkojen puhdistuskeino. Laura teki
suururakan kirjoittaessaan kuolemansairaana tämän kirjan, opiskellessaan
hoitojen ohessa ja jättäessään itsestään jäljen läheistensä ja meidän kaikkien
hänen kirjansa lukeneiden sydämiin.
Kirjan sivuilla sain seurata sairauden ja hoitojen
etenemistä, sädehoitoja, leikkauksia ja lääkityksiä jopa pikkutarkasti
selostettuna. Laura piti päiväkirjaa ja Paljain
jaloin pohjautuu osin niihin ja osin hänen muistoihinsa. Lauran toivomus
oli se, että ”kirja voisi toimia
vertaistukena, tietopankkina ja elämyksenä sekä innostaisi kaikkia lukijoita
elämään rohkeaa ja itsensä näköistä elämää!”
Laura oli rohkea ja kannustava nuori nainen sairaudestaan
huolimatta. Meidän pitäisi jokaisen rohkaistua elämään Lauran ohjeen mukaisesti
rohkeaa ja itsemme näköistä elämää, ainakin yrittää.
Ai jännittääkö? Eikö
sinua sitten jännittäisi, jos tietäisit, että sahaavat kohta luuta reidestäsi
ja säärestäsi, tunkevat metallisen saranan jalkasi sisään ja iskevät kiinni
syvälle luuytimeen? Luukipu on kivuista pahinta, siksi ne pistävät
epiduraalipuudutuksen ensimmäisiksi leikkauksen jälkeisiksi päiviksi. Täytyy
varautua siihen, että sitten kun herään nukutuksesta, ruumiistani työntyy ulos
kaikenlaisia letkuja erilaisiin pusseihin ja koneisiin. On dreeniä, tippaa,
katetria ja epiduraalia. Voi halleluja!
Laura Save, Paljain jaloin
WSOY 2013
s. 380
Laura Save, Paljain jaloin
WSOY 2013
s. 380
Kirjasta on blokannut aiemmin Annika K
Samankaltaisista syistä minäkin epäröin kirjan lukemisen suhteen. Varasin tämän kuitenkin kirjastosta ja olen varautunut nenäliinojen suurkulutukseen kirjaa lukiessa.
VastaaPoistaKirja on teoksena aivan huikea. Teksti on luontevaa ja luettavaa ja pureutuu samalla nuoren ihmisen ajatusmaailmaan. Sairauden kaikki tunneskaalat käydään todella hyvin läpi. Toivoin vain, että Laura olisi saanut elää.
PoistaIhana kirjoitus tärkeästä kirjasta! Hienoa, että uskaltauduit tähän tarttumaan, vaikka varmasti kokemuksiesi perusteella oli vielä rankempaa tekstiä kuin meille, jotka emme ole omaisia syövälle menettäneet.
VastaaPoistaLaura jäi elämään omiensa, mutta myös lukijoiden sydämiin!
Tämä on varmasti aihe, joka pelottaa lukijoita, koska tapahtumat ovat todella tapahtuneet. Jotenkin omat pienet ongelmat tuntuvat niin naurettavilta, kun joku sairastuu syöpään ja hoidot ovat todella rankkoja.
PoistaTämä on varmasti värisyttävä kirja! Luulen silti, ettei tämä ole minun kirjani. Luulen, että se tulisi liian lähelle; muutamia vuosia sitten isäni kuihtui pois vastaavanlaisen katalan taudin takia.
VastaaPoistaJoskus on hyvä kun on jokin keino purkaa niitä sisälle jääneitä tunnelukkoja ja antaa sen itkun tulla. Itselleni jotkut musiikkikappaleet vaikuttavat siten ja toisinaan kirjat herättävät muistoja, joita muistelemalla ja itkemällä päästän ne pois...
PoistaKiitos tämän kirjan esittelystä, Mai!
VastaaPoistaTämän kirjan voisin lukea, isäni kuoli leukemiaan.<3
Voi Aili-mummo, olet joutunut seuraamaan syöpäsairaan elämää. Omat vanhempani lähtivät saappaat jalassa, pahalta tuntui sekin, mutta en toivo kenellekään noita syöpähoitoja. Jotenkin vanhemmistani jäi muistoiksi mieleeni se elämänilo ja positivisuus, sillä sairaudet puuttuivat.
Poista