En voi ajatella. Koskee. Katson ikkunasta peltoa, katson etuikkunoista tietä. Tie halkoo maisemaa harmaana nauhana, miten on voitu tehdä tie tällaiseen paikkaan, näin hiljaiseen ja yksinäiseen. Minua pelottaa.
Annamari Marttisen uusin teos Vapaa on koskettava kertomus maahanmuuttajamiehestä, joka saapui Suomeen ja odotti maahanmuuttolupaa vastaanottokeskuksessa Lappeenrannan suunnalla entisessä vankilassa. Matka poliisin kidutussellistä vapauteen kävi siis vankilan kautta. Joku voi ajatella, että vankila on saanut hyötykäyttöä, mutta voin hyvin kuvitella, että en itse viihtyisi entisessä sellissä ja vankilaolosuhteissa, kun hakisin maahanmuuttolupaa. Entiset sellien asukkaat ovat jättäneet jälkensä, tunteensa ja ajatuksensa selleihin, jotka voivat vaikuttaa herkimpiin ihmisiin. Kirjaan on uskottavasti kirjoitettu entisen vangin ajatuksia ja tuntemuksia.
Kosketan sormillani tiilireunusta, joka ympäröi ikkunaani ulkopuolelta. Pinta on epätasainen, kuin siihen olisi kaiverrettu jotakin. Kurkotan nähdäkseni. Siihen on kirjoitettu jotakin. Ikkunan ylä- ja alareunoissa on jäljet pois sahatuista kaltereista. Kosketan niitä. Ne ovat olleet niin tiheässä, että aikuisen pää ei mahdu niiden välistä, mutta käsi mahtuu, jos pujottaa. Tiileen on kaiverrettu "Hieno juhannus-83. Patu and Sakke."
Mahdi on kolmikymppinen toimittaja Irakista, joka löysi eräänä päivänä vanhempansa tapettuina, veli oli kadonnut ja hänet itsensä vangittiin, ja häntä kidutettiin. Hän heräsi sairaalasta kädet ja jalat katkottuina. Muuta mahdollisuutta ei ollut kuin paeta maasta salakuljettajien avulla. Mahdin tarina on hyvin uskottava ja Marttinen on tehnyt perusteellisen pohjatyön tarinalle haastattelemalla maahanmuuttajia ja viranomaisia, jotka tekevät työtä maahanmuuttajien parissa. Marttinen itse on ollut töissä kyseisessä vastaanottokeskuksessa, jossa Mahdi vietti aikaansa, opiskeli suomen kieltä ja yritti toipua vammoistaan ja surustaan.
Pahin kipu on sydämen kipu. Ja aivojen kipu. Ajatukset ja tunteet ovat raakalaismaisimmat kiduttajat maailmassa. Ne eivät koskaan lopeta, ne jatkavat. Eivät anna kuolla. Jos kuolen tänne, mitä minulle tehdään?
Olen lukenut joitakin maahanmuuttajakirjoja mm. Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia teoksen, jossa käsitellään myös maahanmuuttoasioita ja sitä miten eläminen koetaan Suomessa. Kissani Jugoslavia kertoi maahanmuuttajaperheen sisäisistä
asioista ja nuoren miehen kasvukertomuksen. Kirjan sivuilta voi aistia
suomalaisten suhtautumisen maahanmuuttajiin. Johanna Holmströmin Itämaa teoksessa käsitellään myös erilaisuutta ja maahanmuuttajataustoja. Itämaassa puututaan selkeimmin kiusaamiseen ja rasismiin. Vapaa teoksessa käsitellään maahanmuuttajan omaa surua, koska hän joutui omassa kotimaassa väkivallan kohteeksi ja läheiset oli tapettu. Suomi oli vielä niin outo ja erilainen kulttuuriltaan ja uskonnoltaan. Vapaan Mahdi ei kohdannut rasismia, jos lukuun ei oteta sitä, että vastaanottokeskus oli entinen vankila.
Annamari Marttinen tietää mistä kirjoittaa ja kirjoittaa sen taidolla. Vapaa on hänen seitsemäs teoksensa. Olen lukenut hänen teoksensa Mitä ilman ei voi olla, joka kertoi avioliiton ulkopuolisesta suhteesta ja sen seurauksista, tulisesta kolmiodraamasta. Vapaa teos hyppäsi aivan eri maailmaan, kun kirjan näkökulma on sureva maahanmuuttajamies, mutta pidän todella paljon Marttisen tunteisiinvetoavasta kirjoitustyylistä myöskin tässä teoksessa. *****
Annamari Marttinen, Vapaa
Tammi 2015
s. 314
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Annamari Marttinen: Törmäys
Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Annamari Marttinen: Törmäys