Mä
synnyin vähän ennen sotia Helsingissä. Tarkemmin sanoen Fredan varrella, Boijen
sairaalassa. Mä en tiedä minkälainen ilma sinä päivänä oli. Mä en tiedä
myöskään oliko yö tai päivä tai oliko aika hyvä tai huono enkä mä yleensä tiedä
muutakaan asiaan kuuluvaa mutta yhden asian mä luultavasti jo silloin tiesin
tai tunsin: mä en ollut toivottu lapsi.
Lassi
Sinkkosen (1937-1976) Solveigin laulu valikoitui lukukirjaksi omasta kirjahyllystä
heinäkuiseen Kirjabloggareiden klassikkohaasteeseen, joka on ilmestynyt jo 11.
kertaa. Mielestäni Sinkkosen kirja on ansainnut klassikkokirjanimityksen, sillä
julkaisupäivästä on jo 50 vuotta. Ostin kirjan muutama vuosi sitten Ivalon
kirjaston poistopisteestä matkalukemiseksi, mutta luin sitten jonkun muun
kirjan. Minua järkyttivät kirjan tapahtumat sen verran paljon, että hyvä etten
lukenut tätä yleisellä paikalla.
Solveigin
elämästä kertova kirja on kurja kertomus lapsesta, jota vanhemmat eivät
halunneet. Varsinkin äidin harrastamasta lapsen kaltoinkohtelusta ja väkivallasta
oli hirvittävää lukea. Uskon aiheen olleen järkytys ilmestymisvuonna
70-luvulla. Sinkkonen ravisteli äiti-lapsi-tabua oikein isolla kädellä
Solveigin laulussa. Solveigin äiti suorastaan vihasi omaa lastaan.
Jumalauta!
Te vissiin meinaatte että se ämmä on kerännyt kamppeensa ja häipynyt ja
jättänyt lapsen tänne. Mikä helvetin äiti se on! Voi perkele sitä huoraa,
manaili isäs.
Kirjan
kuvioissa nuori perhe asui 1930-luvulla Solveigin isän puoleisten isovanhempien
luona ns. työläiskorttelissa. Vanhemmat käyttivät holtittomasti alkoholia ja
kumpaisellakin oli avioliiton ulkopuolisia suhteita. Onneksi Solveigilla oli
rakastavat isovanhemmat, jotka olivat tukena ja turvana, kun omista vanhemmista
ei siihen ollut.
Kirjassa
elettiin läpi sota-ajan, ja Sinkkonen kuvaa hyvin lapsen asemaa sodan aikana.
Oma äiti, Saara, hankki Solveigillekin sotaorpopaikan ruotsinlaivasta, sillä
hän olisi halunnut päästä Solveigista kokonaan eroon, kun mieskin oli sodassa.
Solveig ei halunnut lähteä.
Isäs
ei lyönyt Saaraa nyrkeillä mutta se oli saanut jostain silitysraudan johdon
käteensä ja veteli sillä Saaraa pitkin poikin. Fafa ei edes yrittänyt mennä
väliin vaan se meni sun luokses ja istui sun etees sängynlaidalle ja katseli
kun nuoriso otti yhteen. Mä en uskaltanut myöskään sekaantua koko rähinään
mutta hengessäni mä toivoin ettei ihan kaikki särkyis talossa.
Varsinkin
kirjan alkupuolen tarinaa, jossa kerrottiin Solveigin lapsuudesta, oli
järkyttävää lukea. Jos famua ei olisi ollut, Solveig ei olisi saanut
syödäkseen, eikä vaatteita päälle. Kun Solveig oli kolmentoista vanha, Saara
päätti, että Solveigin piti hankkia itse koulun kesälomalla ruokansa. Saara
hankki Solveigille piianpaikan, joten hän vietti kesänsä eräässä saaressa
tekemässä kotitöitä mm. ikkunanpesua ja pyykinpesua. Säästyipähän ainakin kesän
aikana Saaran lyönneiltä ja ilkeältä puheelta.
Solveigin
laulusta on tehty myös tv-sarja ja näytelmä. Tarina on saanut myös jatkokirjan
nimeltään Solveig ja Jussi (1973). Kirjailija teki itsemurhan 38-vuotiaana.
Hän kirjoitti elämänsä aikana kuusi runoteosta ja viisi romaania. Kirjailijan
uransa aikana hän työskenteli pesulassa, maalarina, rakennuksilla ja
metallityöläisenä. Kirjoissaan hän kuvasi työläisiä ja heidän elinolosuhteitaan.
Lassi
Sinkkosen Solveigin laulu kuvaa työläissukuun syntyneen Solveigin elämää
lapsuudesta nuoruuteen 1930-luvulta 1950-luvulle. Kirja on karun surullinen
kuvaus lapsen kasvusta olosuhteissa, joihin häntä ei haluttu. Kirjan loppu kuvaa
eräänlaista vapautusta kurjista vanhemmista. Ja tietoisuutta siitä, että elämä
olisi voinut olla toisenlaista, rakastettua ja turvallista.
Lassi
Sinkkonen, Solveigin laulu
Suuri
Suomalainen Kirjakerho 1974
s.
248
Ilmestyi
ensim. kerran Werner Söderström Osakeyhtiön kustantamana 1970
Klassikohaasteeseen lukemani kirjat:
1. Émile Zola: Nana
2. Veijo Meri: Manillaköysi
3. Maria Jotuni: Huojuva talo
4. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa
1. Émile Zola: Nana
2. Veijo Meri: Manillaköysi
3. Maria Jotuni: Huojuva talo
4. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa
5. Aila Meriluoto: Peter-Peter
6. Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia
7. Ken Kesey: Yksi lensi yli käenpesän
8. Timo K. Mukka: Tabu
9. Hannu Salama: Juhannustanssit
10. D. H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja
11. Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu
Klassikkohaasteen vetäjänä toimi Jane Kirjan jos toisenkin-blogista. Kiitokset vetäjälle.
11. Lassi Sinkkonen: Solveigin laulu
Klassikkohaasteen vetäjänä toimi Jane Kirjan jos toisenkin-blogista. Kiitokset vetäjälle.
Olen tämän ja sen jatko-osan lukenut. Lukemisesta on aikaa, mutta minä pidin tästä kovasti, jos nyt näin voi tällaisesta kirjasta sanoa. Ajakuva kiehtoi, sillä se sijoittui juuri siihen aikaan Suomessa joka minua kiinnostaa. Sinkkoselta olen lukenut myös Sumuruiskun.
VastaaPoistaTämä oli niin järkyttävä kirja, että ihan pahaa teki, mutta samalla tarina imaisi mukaansa kaikkeen kauheuteen mitä siitä nousi: alkoholismi, parisuhdeongelmat, aviorikokset, perheväkivalta. Sitten myös vastapainona isovanhempien tuki ja rakkaus, koulumenestys, työpaikkamenestys, ihana heräävä rakkaus.
PoistaEn ole tätä lukenut. Klassikkohaaste on siitäkin hyvä, että saa tietoisuuteensa kelpo klassikoita! Muutakin on kuin uutuuksia.
VastaaPoistaSamaa mieltä Riitta. Klassikkohaasteesta saa vinkkejä vanhemmista kirjoista. Yritän lukea vanhempia kirjoja säännöllisesti ja omasta kirjahyllystä löytyy aika hyvä kattaus eri ikäisiä kirjoja.
PoistaKirjastot ovat mahtavia kirjojen aarreaittoja. Niistä löytyy monen ikäisiä kirjoja.
Luin Solveigin laulun aika pian sen ilmestymisen jälkeen. Kirja oli aikanaan melkoinen tapaus. Pidän kirjasta ja pidin myös tv-sarjasta.
VastaaPoistaUskon, että kirja on ravistellut ilmestymisaikanaan äiti-myyttiä. Kirjan äiti, Saara, on tosi paha ja ilkeä ihminen ja tosiaankin vihaa omaa lastaan.
PoistaOlen katsonut TV-sarjan, mutta olen tainnut unohtaa mitä siinä tapahtui ja ketkä siinä näyttelivät.
Luin tämän lukiolaisena ja kirja teki silloin valtavan vaikutuksen. Ehkä nuori ikäni vaikutti, mutten kokenut romaania niin rankkana. Kiinnostavana ja mieleen jäävänä kylläkin. Ajankuva ja realismi on tässä vahvaa.
VastaaPoistaMinä järkytyin heti alussa, kun Saara ei meinannut ottaa vauvaansa mukaan synnytyssairaalasta. Ja jätti vauvan yksin asuntoon ja lähti juhlimaan.
PoistaTodella hienosti kuvatut miljööt ja ajankuvaukset.
Tämä kirja on tuttu vanhempieni kirjahyllystä, he lukivat 70-luvulla juuri näitä kirjakerhon kirjoja. En ollut kuitenkaan ymmärtänyt kuinka rankasta tarinasta tässä on kyse. Kiitos vinkistä, luen heti kun kirja osuu eteeni! /Mari
VastaaPoistaKiva, että löysit kirjavinkin. Tämä on rankka kirja. Tuli jopa mieleen, että oliko kirjassa kirjailijan omaa lapsuuden ja nuoruuden kuvausta. Hyvin aidon oloista kuvausta.
PoistaTämä kuulostaa kiinnostavalta, vaikka ilmeisen rankka onkin. Täytyy pitää mielessä tulevia klassikkolukemisia valikoidessa.
VastaaPoistaVaikka kirjan tarina on rankka, suosittelen sitä klassikkohaasteeseen luettavaksi.
PoistaMinulle on näköjään kertynyt näitä perheväkivaltakirjoja näihin klassikoihin mm. Huojuva talo ja Erään avioliiton anatomia ja tämä Solveigin laulu.
Plus Tabu.
PoistaTämä on järkyttävä tarina, jonka luettuani olin pitkään allerginen kotimaisille kurjuuden kuvauksille. Tässä ne oli viety äärimmäisyyteen, ihan kaikki. En tiedä, pystyisinkö lukemaan tätä uudestaan...
VastaaPoistaSamaa mieltä, järkyttävä tarina ja niitä kurjuuden kuvauksia on paljon. Tarinassa on paljon henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Jopa kuten kirjoitit, äärimmäisyyksiin asti. Kirja kuitenkin imaisi mukaansa,
PoistaSolveigin laulun olen lukenut useampaan kertaan. Se on aina yhtä rankkaa luettavaa, mutta mielestäni siinä on hyvää ajankuvausta. Hyvä valinta klassikkohaasteeseen.
VastaaPoistaAjankuvaukset ja miljöökuvaukset ovat hienoja. Ihailin jopa tarkkoja naisten vaatteiden tarkastelua. Tietysti vaatteet kiinnostivat nuorta Solveigia.
PoistaRankka tarina. Varmasti kirja on herättänyt huomiota ilmestymisvuonnaan.
Suosittelen kyllä muillekin luettavaksi. Herkille ei sovi tuon väkivallan vuoksi.