ONNEA VALMISTUNEILLE!

 

Ruusu korvan takana

 

Onni, kerro minulle,

jos tulet, mistä minä sinut tunnen?

Onko sinulla ruusu korvan takana?

Silmissä kolme valtamerta, huulilla

kuuden kevään linnut ja naurulle

tuoksuvat tuulet?

 

Onni, jos minä nukun, herätä minut,

ravistele tyhjäksi minun surujeni

pähkinäpuu.

 

Onni, kun se saapuu, se kantaa

suurta säkkiä sylissään.

Siihen mahtuu minun murheeni,

kätkee kaikki, virran vietäväksi heittää.

 

Tommy Tabermann, Tähtiä kämmenellä 1974

 

Iloa, eloa ja onnea kaikille valmistuneille tänä onnenpäivänä  💝

Elly Griffiths: Savuverho

 

Brighton, 1951

Kun Edgar Stephens heräsi, satoi lunta. Merta kohti alas rinnettä hoippuivat Yrjöjen aikaiset talorivit, jotka Edgar näki ikkunastaan, näyttivät huurteisina kuin lumotuilta. Näky ei silti tuottanut hänelle vähäisintäkään mielihyvää. Hän vihasi lunta.

Englantilaisen Elly Griffithsin Savuverho on Brightonin mysteerit-dekkarisarjan toinen osa. Kirjan päähenkilö, kolmikymppinen rikoskomisario Edgar Stephens, heräsi joulukuiseen aamuun, ja joutui etsimään alaisineen kadonneita lapsia. Lapset löytyivät muutaman päivän päästä. Savuverho syventyi näytelmien maailmaan. Kadonneet lapset harrastivat näytelmien tekemistä. Kenties näytelmistä löytyisi syy kirjan tapahtumille.

Max oli aina vannonut, ettei ikipäivinä esiintyisi perinteisessä satufarssissa, jollaisia kaikki Britannian teatterit esittivät joulun aikaan. Se olisi viimeinen niitti, päätepysäkki, unelmien hautausmaa.

Myös kuuluisa taikuri Max Mephisto oli saapunut Brightoniin ja osallistui erään joulunäytelmän tekemiseen. Max ja Edgar olivat ystäviä keskenään. Ystävyys oli syntynyt sodan aikana. Maxilla oli parikymppinen tytär, Ruby, joka halusi isänsä tavoin taikuriksi, mutta joutui vielä esiintymään tanssityttönä. Edgar Stephens oli rakastunut Rubyyn, ja toivoi vastarakkautta. Kirjan sivuilta voit lukea mitä rakkausrintamalla tapahtui.

Nainen toivoi lasta, punaista kuin veri ja valkoista kuin lumi.

Ikivanhat sadut ovat loppujen lopuksi aika kauheita. Niissä on paljon kuolemaa, ja joku suunnittelee tappavansa jonkun. Ilkeä noita sieppasi Hannun ja Kertun, ja aikoi syödä heidät. Susi söi isoäidin Punahilkassa. Paha äitipuoli syötti Lumikille myrkkyomenan. Prinsessa Ruusunen taiottiin satavuotiseen uneen. Tunnetut sadut oli tarkoitettu alunperin aikuisille, ja niitä on muokattu vuosien varrella, jotta lapsetkin voisivat niitä lukea. Saduista on tehty myös runsaasti elokuvia ja näytelmiä. Savuverhon lapset rakastivat satunäytelmiä.

Elly Griffithsin Savuverho dekkarissa näyteltiin ja ratkottiin murhia.

 

Elly Griffiths, Savuverho

Suom. Pauli Tapio

Tammi 2025

s. 302

Smoke and Mirrors 2015

Dekkari

Brightonin mysteerit-sarjan 2. osa

1951

  

Elly Griffiths: Taikatemppumurhat

Carin Hjulström: Pikku murha vain

 

Siri hipelöi huivin solmua ja katsoi itseään silmiin ikkunaruudussa. Pian kuusikymppinen. Miten tässä näin kävi? Siri Ehrensvärd, ikinuori ja lupaava, niin kaunis ja ainutlaatuinen. Mutta se oli silloin. Nyt kaikki on ohi, hän ajatteli. Kertalaakista.

Ruotsalaisen Carin Hjulströmin dekkari Pikku murha vain aloitti uuden Taimitarhamurhat-kirjasarjan. Heti alkuunsa on kehuttava hienoa kansikuvaa ja kirjan nimeä, joka sopii hyvin dekkarille. Tykkään kun nimi jo kertoo, mihin genreen kirja kuuluu.

Taimitarhamurhat-sarjan päähenkilö on siis kuusikymppinen Siri, joka pakeni Tukholmasta, ei mitään sen pahempaa kuin petollista miestä, jonka kanssa Siri oli elänyt kaksoiselämää 35 vuotta. Mies oli ollut naimisissa. Nyt mies petti Siriä puolet nuoremman näyttelijän kanssa ja Siri sai lähteä teatterista, sillä mies oli johtajana samaisessa teatterissa.

Sirin veljenpoika steppasi levottomana autorivin vieressä kuraisella parkkipaikalla. Vähän liian myöhään nuorukainen tajusi, että olisi pitänyt kävellä laiturille vastaan ja vapauttaa iäkäs täti matkalaukun taakasta. He kohtasivat puolivälissä.

"Anton, kiitä onneasi, ettei kukaan ollut kuulemassa. Lakkaa sanomasta minua tädiksi. En ole satavuotias."

Siri ei halunnut jäädä Tukholmaan suremaan, joten hän matkasi junalla siskonpoikansa luokse. Antonilla oli siellä oma taimitarha, ja sinne tarvittiin apua. Antonilla ei ollut hajuakaan siitä, miten taimitarhaa hoidettaisiin. No ei kyllä ollut hienolla näyttelijälläkään, mutta osasi hän siivota ja laittaa ruokaa. Siinä sivussa oli kiinnostavaa tutkia erästä kuolemantapausta ja muita kylän kummallisuuksia.

Sokeeraavasta ampumisdraamasta huolimatta Anton oli helpottunut, kun taimitarha sai uuden mahdollisuuden. Jos se olisi tuhoutunut, tulevaisuus olisi jälleen tuntunut epävarmalta ja synkältä.

Kirjan kuvioista löytyi siis taimien kasvatuksen ohessa kesämyrskyjä ja ammuntoja. Naapurihotelli järjesti ulkomaisille vieraille metsästysretkiä, ja poliiseilla oli niihin liittyviä rikostutkimuksia, joita paikallinen poliisi Olle Magnusson oli ratkaisemassa. Ettei vain kotkat olleet aseen piipun tähtäimessä. Pikkukylässä siis tapahtui kaikenlaista. Mutta miten oikein kävi Sirin teatteriuralle? Hänelle oli tarjottu upeaa päähenkilön osaa syksyn näytelmästä. Siitä voi lukea enemmän seuraavassa sarjan kirjassa. 

Carin Hjulströmin dekkarissa Pikku murha vain sai miettiä maalaismaisemaan sijoittuvaa murhamysteeriä.

 

Carin Hjulström, Pikku murha vain

Suom. Nina Mäki-Kihniä

Tammi 2024

s. 398

Bara ett litet mord 2020

Dekkari

Taimitarhamurhat-sarjan 1. osa

Cosy crime

Anu Patrakka: Ihailija

 

Ääni kipusi korkeisiin nuotteihin, värisi ja venyi viimeiseen huudahtukseen, vaikeni. Fadista laski kätensä ja haukkoi henkeä. Hiljaisuuden rikkoivat varovaiset läiskähdykset, kun yleisö alkoi taputtaa. Laulaja hipaisi mustia helmojaan ja kumarsi syvään.

Anu Patrakan dekkari Ihailija jatkoi Potugaliin sijoittuvaa Nelson Monteiro-jännärisarjaa. Nelson ja suomalainen naisystävä Emilia olivat viettämässä yhteistä pitkää viikonloppua Lissabonissa, ja olivat kuuntelemassa erästä Nelsonin tuntemaa ikääntynyttä fadistaa Maria Glóriaa. Kirjan tapahtumat pyörivät Maria Glórian ja menneisyyden tapahtumien ympärillä, kun hänen tuttavapiiriinsä kuuluva läheinen kuoli. Nelson haistoi heti murhan, ja sen ratkaisu kesti viikonlopun ajan. Nopeasti ratkaistu.

Maria Glórian sydäntä vihlaisi. Niin kauan hän ei eläisi, että unohtaisi miehen, sata vuottakaan ei riittäisi.

Nyt he olivat kuolleet, molemmat. Isä ja poika.

Nelsonin ratkaistavaksi tuli menneisyyden isän kuolema ja nykyisyyden pojan kuolema. Aikamoista rakkausdraamaa.  Maria Glória ja hänen palvelijansa Rosa olivat kumpikin rakastaneet kyseistä fado-soittajaa, joka oli puolestaan naimisissa. 

Macho-kulttuuria tuotiin esille enemmänkin kirjan kuvioissa, sillä myös poika oli fado-kitaristi, joka yritti rikastua vanhempien naisten kustannuksella. Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin lauletaan suomalaisessa laulussa. Ainakin tämän tarinan perusteella suomalaisen laulun sanat pitävät paikkansa.

Ratkaisu välkkyi Monteiron edessä kirkkaana kuin ikkunaluukut olisi lennätetty levälleen hänen mielensä sopukoissa.

Ihailijoille kävi kalpaten Anu Patrakan dekkarissa. Tykkäsin valtavan paljon Lissabonin kuvauksista ja siitä miten fado-musiikkia tuotiin esille. Nelsonin suhde suomalaisen naisystävänsä Emilian kanssa sai outoja käänteitä. Tällä kertaa puhuttiin ja pussattiin ja muutakin, mutta kaikki pysytteli  sitoutumiskammoiselle Nelsonille sopivissa rajoissa. Machomies ei edelleenkään ihastunut, vaikka tunsi olevansa mustasukkainen. 

Anu Patrakan Ihailija dekkarissa liikuttiin Lissabonissa fado-musiikin soidessa.

 

Anu Patrakka, Ihailija

Otava 2025

s. 268

Dekkari

Nelson Monteiro-sarjan 3. osa

Lissabon

Portugali

 

Patrakka Anu: Arvoton

 

Patrakka Anu:  Kiusaaja

 

 

 

 

Jenna Kostet: Sinisiipisten saari

 

Turku, toukokuu 1931

Sinä keväänä sirkus Maxim saapui kaupunkiin toukokuussa.  

Jenna Kostetin Sinisiipisten saari teoksen päähenkilö Aina Ahlgren oli menossa sirkuksen iltapäivänäytökseen serkkunsa Fannyn kanssa. Sirkuksen jälkeen hän tapasi yllättäen henkilön, joka oli tutkijana yliopistolla. Pian tapaamisen jälkeen Aina huomasi suostuneensa assistentiksi kyseiselle henkilölle, ja matkasi henkilön mukana saarelle, jossa järjestäisi ja luetteloisi tutkimuspapereita, kirjaisi ötököille uudet nimilaput ym.

Aina oli ollut koko elämänsä huolissaan jostakin. Nyt hän päätti olla huolehtimatta. Hän saattoi olla tekemässä elämänsä suurimman virheen, mutta mitä siitä.

Aina tuli hyvin varakkaasta ja vanhanaikaisesta suvusta, jossa ikääntyneet porvarismiehet määräsivät mitä tehtiin. Heidän mielestään Aina pitäisi sulkea johonkin laitokseen mielenterveydellisistä syistä. Onneksi Ainan serkkupoika oli melkein valmis lääkäri, ja puolusti Ainaa. Ainan ikääntyneet tädit, jotka olivat kasvattaneet hänet vanhempien kuoltua, olivat aivan pöyristyneitä Ainan työsuunnitelmista. 

Kun maisteri toi keräysmatkaltaan ensimmäisen kerran kevätsittiäisen, hän pyysi Ainaa tarkastelemaan sitä huolella. Kuoriaisen sinimusta kilpi kiilsi sileänä, peitinsiivet olivat uurteettomat. Geotrupes vernalis oli kuin koru, sen kiiltävästä kuoresta heijastui Vilukarin tupa ja koko Ainan uusi maailma.

Aina viihtyi hienosti Vilukarilla. Jos hän tarvitsi juttuseuraa, hän käveli läheiselle saarelle juttelemaan Sirkan kanssa. Maisteri Honkonen, joka oli Ainan palkannut, oli varautunut ja hiljainen, sekä yleensä keräysmatkoillaan, mutta Aina nautti saadessaan olla yksin saarella. Hänen tätinsä olivat varjelleet Ainaa ja pitäneet hänet yleensä sisätiloissa. Nyt Aina sai kuljeskella vapaana luonnossa, nauttia maisemista ja päättää itse tekemisistään. Hän oppi jopa uimaan, ja siitä tuli hänelle jokapäiväinen harrastus.

Olen aina elänyt toisten toiveiden mukaan. Nyt haluan oppia tunnistamaan, mitä itse haluan.

Sinisiipisten saari aloitti trilogian Ahlgrenin suvun kolmesta nuoresta naisesta: Ainasta, Fannysta ja Lempistä. Ainan tarina oli ensimmäisenä, mutta kirjassa tutustuttiin jo muihinkin Ahlgrenin suvun jäseniin.

Jenna Kostetin Sinisiipisten saari on oikea kesäkirja. Kirjassa on mainio päähenkilö, Aina, joka sai itsevarmuutta ja levitti lopulta siipensä. Hän oppi ainakin sen, mitä hän itse halusi, hän halusi olla vapaa. Lukuiloa kesään.

 

Jenna Kostet, Sinisiipisten saari *****

Aula & Co 2025

s. 268

Turku 1931

Feelgood

Jenna Kostet: Punainen noita

Jenna Kostet: Margaretan synti

Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä 

Hanni Maula: Vintagea ja veritekoja

 

"Miten poistaa veritahrat villasekoitteesta?"

Googlea hän ei uskalla käyttää, nykyään kun pitää muistaa varoa oikeiden jalanjälkien lisäksi myös digitaalisia. Siivoushullujen someryhmästä löytyy kuitenkin sata ja yksi testattua vinkkiä tahranpoistoon. 

Hanni Maulan dekkari Vintagea ja veritekoja aloitti uuden kirjasarjan, jossa eläkkeellä oleva entinen kirjastonhoitaja Helvi Helve ratkoi rikoksia Hämeenlinnan lähellä Hauhossa ystäviensä Riitan, Hannun ja Annan kanssa, ja apuna hääri tietysti Helvin pieni villakoira.

"Olet mussukka aivan oikeassa, jotain on pielessä", Helvi Helve pohtii ääneen pupun papanoita imuroivalle koiralleen.

Helvi Helve oli huolestunut ikääntyneestä naapuristaan, jota ei ollut näkynyt vähään aikaan. Yleensä ikääntyneen luona kulki kotipalvelun hoitajia, mutta heitäkään ei ollut näkynyt vähään aikaan. Valot kuitenkin paloivat koko ajan. Siispä huolestunut Helvi päätti piipahtaa kysymässä mitä kuului. Siellähän se naapuri makasi olohuoneessaan kuolleena kuin kivi. Tuosta tapahtumasta alkoi sitten tapahtua kaikenlaista puuhastelua, mikä piti mielen pirteänä sekä Helvillä että hänen ystävillään.

"Emme tietenkään rupea häiriköimään. Mutta kai saamme pirauttaa, jos vintagemurhaaja iskee uudestaan?" Helvi iskee silmää ja kohottaa juuri täytetyn lasinsa lähtökilistykseen.

Ja vintagemurhaajahan iski uudelleen, ja olipa hankkinut jopa apureitakin. Mutta Helvillä oli muistisolut vielä tallella ja järjestyksessä, ja hän käytti niitä sen verran ahkerasti, että rikokset ratkesivat. Tosin poliisithan eivät ihan päässeet lopulliseen tietoon siitä, että kuka oli kaiken takana, mutta ans kattoo nyt, miten jatkossa menee. Tuli kesä ja Anna-poliisikin muutti Hauholle. Arvaatko mihin?

Hanni Maulan hyvänmielen dekkari Vintagea ja veritekoja  nosti esille pikkukylän oman salapoliisikolmikon.

 

Hanni Maula, Vintagea ja veritekoja

Karisto 2025

s. 365

Dekkari

Hauho

Cosy crime

Helvi Helve tutkii-sarjan 1. osa

Kathleen McGurl: Smaragdinvihreä sydän

 

Toukokuu 1916

Herätessään sinä aamuna auringon noustessa tyttö mietti, oliko sittenkin vain kuvitellut kaiken yhtenä suloisena lyhyenä hetkenä. Ehkä sitä ei ollut lainkaan tapahtunut: edellistä iltaa vankilan kappelissa, muutamia päiviä vankisellissä muiden naisten kanssa tai edellistäkään viikkoa, kapinaviikkoa. Oliko sitä kaikkea lainkaan tapahtunut? 

Englantilaisen Kathleen MacGurlin Smaragdinvihreä sydän sijoittui vuoden 1916 Irlantiin ja vuoden 1998 Englantiin ja osin Irlantiin. Nicky opiskeli historiaa ensimmäistä vuottaan yliopistossa. Hänen piti tehdä tutkimus jostakin kapinasta. Äidin ehdotuksesta Nicky suuntasi tutkimuksensa isoäitinsä äidin kapinalliseen historiaan Irlannissa.

Jos Irlannin tasavalta joskus toteutuisi, Gráinne toivoi hartaasti, että se kunnioittaisi naisia ja kohtelisi heitä tasavertaisina kansalaisina sekä antaisi heille äänioikeuden ja mahdollisuuden ottaa aktiivisesti osaa politiikkaan ja päätöksentekoon.

Vuonna 1916 nuoren Gráinnen  haaveet itsenäisestä Irlannista olivat kaukaisia, mutta töitä ja kapinointia sen eteen sai tehdä. Gráinne pääsi erään itsenäisyysajatusta kannattavan henkilön palvelijaksi, ja sitä kautta tietoiseksi kaikesta mitä tulisi tapahtumaan. Tiedossa olisi myös verenvuodatusta, mutta sekään ei pelottanut Gráinnea.

"Sen kuin kapinoit rauhassa, mutta pidä huoli, että kapinoit jonkin arvokkaan puolesta."

Nickyllä  oli myös menossa kapinointivaihe. Sen seurauksena hän oli riidoissa äitinsä kanssa ja poikaystäväkin sai lähteä. Se, mitä hän sai tilalle, oli aluksi jännittävää ja kiihottavaa, mutta ei kauan. Onneksi isoisoäidin nuoruuden elämänvaiheen tutkiminen  historian valossa oli jännittävää ja kiinnostavaa. Sen lisäksi hän päätti vierailla Gráinnen luona Dublinissa. Satavuotias Gráinne otti Nickyn avosylin vastaan.

Kirjailija Kathleen McGurl taustoittaa hieman tarinaa kirjan lopussa. Suurin osa vuoden 1916 hahmoista oli historiallisia henkilöitä mm. kapinanjohtajia. Päähenkilö Gráinne perheineen oli keksitty.  Kirjailija on naimisissa irlantilaisen miehen kanssa. Mies vei hänet Dublinin vierailulla katsomaan postilaitoksen päärakennusta. Tuo päärakennus oli tärkeässä osassa pääsiäiskapinassa, johon nuori Gráinne otti osaa lähettinä ja loukkaantuneiden hoitajana. Tuo rakennus on ollut tärkeä osa Irlannin itsenäistymisprosessia, samoin monet kuolleet, haavoitetut, vangitut ja teloitetut ihmiset vuosien varrella. Irlannin itsenäistyminen on ollut verinen niin kuin monen muunkin maan itsenäistyminen.

Kathleen McGurlin Smaragdinvihreä sydän vei tutustumaan Irlannin kiihkeisiin itsenäistymistapahtumiin viihteen ja romantiikan  keinoin.

 

Kathleen McGurl, Smaragdinvihreä sydän

Tuukka Pekkanen

Bazar 2025

s.  377

The Girl with the Emerald Flag 2022 

1916 Irlanti

1998 Englanti ja Irlanti

Nita Prose: Hotellivieras

 

En suotta koeta kaunistella nyt eteen tullutta laajamittaista katastrofa: tänä aamuna eräs kuuluisa mies kupsahti kuolleena hotellin teesalongin lattialle.

Kanadalaisen Nita Prosen Hotellivieras jatkoi Molly Graysta kertovaa Huonesiivooja-kirjasarjaa. Molly Gray oli viiden tähden hienostohotelli Regency Grandin siivousesimies. Koska tarjoilijoista oli pulaa, siivoojia tarvittiin auttamaan tarjoiluissa, kun kuuluisa kirjailija tuli hotellille ja piti puheen. Ennen puhetta kirjailija kuukahti lattialle kuolleena kuin kivi.

"Molly, olit aivan loistava!" hän sanoo. "Nuo naiset uskoivat aivan täpöillä, että olet joku etsivä, nielivät koko stoorin nahkoineen karvoineen."

Niinhän siinä kävi, että Molly huomasi tutkivansa hotellissa tapahtunutta rikosta sekä ystävänsä Angelan että rikostutkija Starkin kanssa. Mollylla oli omat kykynsä ja taitonsa huomioida ja havainnoida eri asioita. Lisäksi hän oli pikkutarkka ja huolellinen sekä äärimmäisen siisti. Kaiken huipuksi hän oli rehellinen, mutta myös hyväsydäminen. Molly on kerta kaikkisen ihana päähenkilö tärkeässä ammatissaan, mutta tuleekohan siihen kenties muutos seuraavassa sarjan kirjassa?

"Ulos!" rouva kirkuu äänellä, joka saa mummin säpsähtämään. Hän tarttuu käteeni ja taluttaa minut kiireesti pois.

Hotellivieraan tarinassa Molly muisteli aikaa, kun hän tapasi lapsuudessaan kyseisen kirjailijan. Hänen mumminsa oli kotiapulaisena kirjailijan kartanossa. Mummi raatoi ja teki kaikki työt nurkumatta. Ihan kaikkea mummin ei olisi tarvinut tehdä. Onneksi Molly auttoi, jotta mummi pääsi pois kartanosta. 

Nita Prosen Hotellivieraasta nousi tärkeitä aihepiirejä esille. Jo Huonesiivoojassa esille nousi hotellialan tärkeimmät ja ikävimmät piirteet. Hotellivieraan sivuilla tarkasteltiin niiden lisäksi Mollyn mummin kotiapulaisen työtä isossa kartanossa ikävien työnantajien alaisena. Pienipalkkaisten ihmisten työn arvostus ei ole kummoista. 

Nita Prose nostaa esille yhteiskunnallisesti tärkeitä kannanottoja monessa eri asiassa. Mollyn lapsuuden koulukokemukset olivat kammottavia, kun hän poikkesi normilapsista. Huolimatta älykkyydestään ja osaamisestaan, koulun mielestä tärkeintä oli sosiaalinen osaaminen ts. ystävystyminen ja leikkiminen muiden lasten kanssa. Molly oli aikuistuttuaan oppinut elämään muiden ihmisten parissa. Toki hän olisi tarvinnut jo lapsuudessaan tukea, jotta sosiaalinen osaaminen olisi ollut helpompaa muiden lasten kanssa. Koulu ja yhteiskunta eivät halunneet maksaa tuesta.

Nita Prosen Hotellivieras jatkoi huumorilla höystettyä ja nokkelaa dekkarisarjaa siivousalan mysteerisotkuista. Suosittelen.

 

Nita Prose, Hotellivieras

Suom. Katariina Kallio

Bazar 2025

s. 299

The Mystery Quest 2023

Dekkari

Cosy crime

Huonesiivooja-sarjan 2. osa

Kanada 

Nita Prose: Huonesiivooja

Elizabeth Strout: Burgessin pojat

 

Burgessin lapsista oli tullut hänelle pakkomielle, varmaan siksi että kaikki kolme olivat joutuneet kärsimään julkisuudesta ja myös siksi että äiti oli opettanut heitä vuosikausia neljäsluokkalaisten pyhäkoulussa. Pojat olivat hänen suosikkejaan.

Yhdysvaltalaisen Elizabeth Stroutin Burgessin pojat kertoi Burgessin perheen salaisuuksista. Äiti oli ollut yksinhuoltaja ja perhe oli elänyt hyvin köyhää elämää Mainessa. Pojat Jim ja Bob olivat opiskelleet oikeustiedettä, valmistuneet ja asuivat New Yorkissa. Jim oli hyvin menestynyt perheellinen mies, jolla oli koko ajan monta rautaa tulessa. Sitten Susan, heidän siskonsa, soitti Mainesta hätääntyneenä. Hänen poikansa tarvitsi puolustusasianajajaa.

Myöhäisen iltapäivän valo alkoi himmetä ja kaupunki näytti hämäränharmaalta ja melankoliselta. He seurasivat partioautoa jonka takaistuimelta erottui Zachin pää. Ajettiin yli sillan jota myöten pääsi piirikunnan vankilaan.

Jim lähti lomailemaan vaimonsa kanssa ja Susanin ja hänen poikansa tueksi Maineen meni Bob. Bobista ei kauhean paljon apua ollut. Susan ja hän olivat kaksoset, mutta ei heitä läheiseksi voinut sanoa. Kumpikin heistä tukeutui aina isoveljeensä Jimiin. 

Se oli totta: Bobista ei ollut mihinkään. Hän istui liikkumatta Susanin sohvalla. "Sinusta ei ole koskaan ollut mihinkään", Susan oli huutanut ennen kuin oli ajanut pois. Koiraparka tuli ja työnsi pitkän kuononsa Bobin polven alle. "Ei hätää", Bob mutisi ja koira asettui makuulle hänen jalkojensa juureen.

Susan oli hätääntynyt poikansa vuoksi ja silloin tunteet kävivät kuumina. Burgessin perheellä oli puhumattomia asioita lapsuudesta asti. Nyt oli tullut aika puhua niistäkin, kun Susanin pojan Zachin ikävä salaisuus paljastui. Tuo tapahtuma avasi perheen tunnelukkoja joka suuntaan. Elizabeth Strout kirjoitti kirjassaan rasismista, sillä Maineen oli tullut runsaasti somaleja ja rasismi oli levinnyt sitä mukaa. Zach jäi kiinni teosta, joka oli vastoin somalien uskontoa.

Stroutin tyyli on syventyä perheiden sisäisiin rakenteisiin ja se tyyli näkyy myös teoksessa Burgessin pojat. Kuka menestyy ja johtaa, kuka on perheen luuseri ja mistä se johtuu jne. Miten samaan perheeseen voi syntyä niin erilaisia lapsia, vaikka kasvatuksen luulisi olevan yhtäläinen.  Toinen lapsi menestyy opinnoissa, toinen ei. Toinen menestyy työelämässä, toinen ei. Toinen tarvitsee terapiaa, toinen ei.

Elizabeth Stroutin Burgessin pojat syventyi perheen sisäisiin ongelmiin, mutta myös rasismiin.

 

Elizabeth Strout, Burgessin pojat

Suom. Kristiina Rikman

Keltainen Kirjasto 2025

s. 397

The Burgess Boys 2013

Rasismi

Perheen sisäiset ongelmat

 

 

 

Liz Nugent: Särmikäs Sally Diamond

 

Minä en tappanut häntä, ei se niin mennyt. Sinä aamuna toin hänelle teetä, ja hän oli vuoteessa kylmänä. Luojan kiitos hänen silmänsä olivat ummessa. Vihaan sitä, kun tv-sarjoissa ruumiit tuijottavat rikoskomisariota.

Irlantilaisen Liz Nugentin psykologinen jännityskirja Särmikäs Sally Diamond kertoi Sallysta, joka eli ensimmäiset elinvuotensa vangittuna äitinsä kanssa. Isä oli siepannut Sallyn äidin, kun äiti oli lapsi. 

Sally sai uudet vanhemmat äidin kuoleman jälkeen. Vankeusaika oli vaikuttanut ikävällä tavalla hänen kehitykseensä, ja häntä pidettiin outona ja erikoisena, jopa pelottavana. Hän kävi koulua ja menestyi hyvin, mutta ei osannut ystävystyä. Hän oli taitava pianonsoittaja. Adoptiovanhempiensa kuoleman jälkeen Sally vapautui elämään rajoitustensa ulkopuolella, hän sai terapiaa ja ystäviä. Hän sai jopa osa-aikatyön pianonsoittajana.

Luulen, että useimmat kirkossa olleet pelkäsivät minua. Nadine sanoi, että olin vahingossa tehnyt väärin, ja että ihmiset tiesivät minun olevan erilainen. Tiedän, että hän tarkoitti sosiaalisesti rajoittunutta.

Ei Sally ollut pelottava, hän oli erityinen. Hänen adoptioisänsä, joka oli psykiatri ammatiltaan, oli yrittänyt saada selville, mikä Sallyn diagnoosi oli, mutta ei ollut onnistunut siinä. Isän mielestä Sallylla ei ollut autismia eikä ADHD:tä. 

Sally oli pidetty poissa median silmistä tarkoituksella. Sallyn nimikin oli muutettu. Lapsuus tuli esille mediassa, kun adoptioisä kuoli. Sallylle olisi pitänyt kertoa jo aiemmin, kuka hän oli. Nyt jopa kaksi eri henkilöä otti yhteyttä oudoilla tavoilla.  Olivatko he luotettavia?

Minä olin oikeassa, kun en luottanut kehenkään. Lopulta kaikki pettivät minut. Pelkkää salailua ja selän takana supattelua.

Kirjailija Liz Nugentilla on itsellään sairaus nimeltään dystonia, jonka hän sai aivovamman seurauksena 6-vuotiaana. Sairaus ei ole vaikeuttanut hänen uraansa teatteriohjaajana ja käsikirjoittajana. Särmikäs Sally Diamond on Nugentin viides psykologinen jännityskirja, ja ne kaikki ovat menestyneet hyvin.  Hienoa, että Nugent on nostanut esille, miten vankeudessa eläminen voi vaikuttaa kehittyviin lapsiin sekä aikuisiin.

Liz Nugentin Särmikäs Sally Diamond  oli jännityskirja joka piti hereillä ja valppaana, joka hetki.

 

Liz Nugent, Särmikäs Sally Nugent *****

Suom. Veli-Matti Murtovaara *****

Sitruuna 2025

s. 416

Strange Sally Diamond 2023 

Psykologinen jännityskirja

TJ Klune: Taivaansinisen meren tuolla puolen

 

Noustessaan lautalta saarelle ensi kerran vuosikymmeniin Arthur Parnassus uskoi roihahtavansa liekkeihin siinä paikassa. Niin ei käynyt, mutta läheltä piti: hänen sisällään palava tuli tuntui kirkkaammalta kuin vuosikausiin. Häntä halutti purskahtaa ulos nahoistaan ja levittää siipensä, nousta taivaalle ja tuntea höyhenissään tuttu suolantuoksuinen tuuli.

Yhdysvaltalaisen kirjailijan TJ Klunen fantasiaromaani Taivaansinisen meren tuolla puolen jatkoi  Marsyasin saaren orpokodin tarinaa. Orpokotia johti Arthur Parnassus, joka oli fenix-lintu. Hänen puolisonsa oli Linus Baker, joka ensimmäisessä kirjassa Talo taivaansinisellä merellä toimi Maagisen Huolenpito-Osaston sosiaalityöntekijänä. Linus matkasi tarkastamaan Marsyasin saaren orpokotia ja rakastui Arthuriin ja kuuteen lapseen, jotka asuivat saarella - maahinen, ihmissylikoira, metsänhenki, traakki, tunnistamaton vihreä otus ja antikristus.

"Lapsena altistuin väkivallalle Maagisen Nuorison Huolenpito-Osaston työntekijän käsissä. Kyse ei ollut pelkästään ruumiillisesta väkivallasta..."

Arthur Matkasi Linuksen kanssa kuultavaksi, jotta tiedettäisiin, miten lapsia oli kohdeltu kyseisissä orpokodeissa ympäri maan. Kyseessä oli lapset ja nuoret, jotka olivat maagisia. Heidät haluttiin erottaa muista, rekisteröidä eivätkä he olleet tervetulleita tavallisten ihmisten pariin. Arthur ja Linus halusivat siihen muutoksen. Siksi Arthur suostui kuultavaksi julkisesti kokemuksistaan. Hän toivoi muutosta, mutta edessä oli pahempia vaikeuksia ja ongelmia. 

"Minä näen teidät sellaisina kuin olette. Te olette hallitsemattomasti leviävä tulehdus, joka tahraa niiden sydämet ja mielet, joista te väitätte välittävänne, ja täyttää heidän päänsä naurettavilla pötypuheilla..."

Valitettavasti saarelle tuli jälleen tarkastaja, joka haki vain vikoja kaikesta ja kaikista. Hänen oli tarkoitus kirjoittaa raportti, jonka avulla orpokodin lapset olisi sijoitettu muualle, ja yhtä heistä olisi käytetty erään vallanhimoisen henkilön omiin tarkoitusperiin. Lapsilla oli yliluonnollisia voimia, ja noita voimia kyseinen henkilö himoitsi itselleen.

TJ Klune on omistanut kirjansa transyhteisölle kaikkialle maailmassa. Minä näen teidät, minä kuulen teidät, minä rakastan teitä. Tämä tarina on tarkoitettu teille.

Taivaansinisen meren tuolla puolen tarinasta nousi tärkeitä teemoja esille mm. sijaisvanhemmuus ja sijaishuolto sekä lasten ja nuorten ikävät kokemukset sijaishuollossa. Kirjasta nousi myös ensimmäisen kirjan tapaan esille ennakkoluulot, erilaisuus ja niiden hyväksyminen. Kirja on upeasti kirjoitettu fantasiatarina, jota ennen suosittelen lukemaan ensimmäisen kirjan Talo taivaansinisellä merellä. 

TJ Klunen kiehtova fantasiakirja Taivaansinisen meren tuolla puolen jatkoi taianomaista Marsyasin orpokodin ja sen asukkaiden tarinaa.

 

TJ Klune, Taivaansinisen meren tuolla puolen *****

Suom. Mika Kivimäki *****

Karisto 2025

s. 482

Somewhere Beyond the Sea 2024

Fantasia

Queer

Laulu äidille!

 

ORVOKKINI TUMMASILMÄ

San. S. Lampén

Säv. J.N. Lahtinen

 

Orvokkini tummasilmä,

kultasydän pieni.

Katsot aina lempeästi,

kun käy luokses tieni.

 

Itse hoidan kukkamaani,

rikkaruohot kitkin.

Vettä kannoin iltasella,

rantatietä pitkin.

 

Noudan tästä äidilleni,

orvokin tai kaksi.

Annan kaunokukkaseni

äidin armahaksi.

 

Hoivastasi hellimmästä,

jonka sain mä sulta,

luoja sua siunatkohon

oma äiti-kulta.

 

                        💜 Hyvää Äitienpäivää ! 💜

Johanna Elomaa: Rosalisa

 

Juhlasali oli ikkunaton ja sen ilma tunkkainen. Siru istui kovalla penkillä yllään rubiininpunainen silkkimekko ja kasvoillaan väkinäinen hymy. Ihmiset ympärillä liikehtivät levottomina ja oikoivat epämukavia asujaan. Tyllit kahisivat ja kenkien korot raapivat lattiaa.

Johanna Elomaan Rosalisa teoksessa päähenkilön Sirun sydän veti viimeisiä henkäisyjään. Hän oli opettaja, ja koulun päättäjäisjuhlista piti lähteä taksilla suoraan sairaalaan, jossa hän sai muutamaksi vuodeksi moottoroidun apupumpun. 

Pidemmän päälle ainoa vaihtoehto on sydämensiirto. 

Kolmen vuoden päästä tuli yllättäen sydämensiirto, kun löytyi sopiva sydän. Siitä alkoivat Sirun ongelmat, sillä uusi sydän aiheutti kaikenlaisia vaivoja, jopa yliluonnollisia tuntemuksia. Siru oli varma, että sydämellä oli taakaksi jääneitä ongelmia, jotka hänen pitäisi selvittää.

Koko kesä olisi vielä sairaslomaa. Kuluisiko aika saman ajatuksen pyörittelyyn? Jossain vaiheessa pitäisi hyväksyä muutos. Ehkä hän oli sairastunut posttrauman seurauksena skitsofreniaan ja kuvitteli elävänsä jonkinlaista kaksoiselämää.

Siru sai pakkomielteen siitä, että hän halusi tietää kenen sydämen hän oli saanut. Kun hän tiesi lopulta nimen, hän pystyi laajentamaan etsintöjään. Jotakin tuolle henkilölle oli tapahtunut, koska hän tuli Sirun uniin painajaisten muodossa. Muitakin tuntemuksia tuli, joista hän oli todella huolestunut. Lääkäreiltähän asiaan ei saanut riittävästi apua. Uusi sydän toimi hyvin ja leikkaus oli onnistunut, joten ei muuta kuin lepoa ja lääkkeitä.

Kolmen päivän kuluttua hän olisi Visbyssä. Hän kulkisi kehämuurin ympäri ja etsisi kadut, joiden varsilla kasvoi köynnösruusuja. Hän nousisi jyrkänteelle, jonka laidalla seisoi ihminen. Nainen, jonka kädet olivat vuosia aiemmin tahriintuneet vereen.

Johanna Elomaan Rosalisa oli täynnä erilaisia tunteita ja tuntemuksia. Sirun sairaus aiheutti ikäviä olotiloja, mutta hän halusi ratkaista sinnikkäästi tuntemustensa syitä. Matkanteko ei sydänleikkauksen jälkeen ollut helppoa. Takapakkiakin tuli jossakin vaiheessa. Visbyn jälkeen matka jatkui Cornwalliin ja vielä kerran Visbyyn, koska sydän halusi ja ohjasi matkantekijää. 

Syksy taittui talveksi väriloistossa, joka läikehti kullankeltaisessa valossa niin, että ohuen hetken ajan siinä oli jotain yliluonnollista.

Johanna Elomaan Rosalisan parissa oli hienoa olla mukana. Toivoisin, että Klaus Härö tekisi tarinasta tunnelmallisen elokuvan. Upeita kuvauskohteita, hienoja kohtauksia, tämä tarina koskettaa ja siitä löytyy kaikkien petosten jälkeen onneksi myös helpotusta.

 

Johanna Elomaa, Rosalisa *****

Otava 2025

s. 358

Sydänsairaus

 

 

 

Maria Burrow: Friimannin kirous

 

Vuonna 2016, syyskuun viidentenätoista päivänä, vanhempi konstaapeli Mikko Laine kaivoi puhelimen taskustaan ja nappasi Rosholmin uuden poliisiaseman julkisivusta kuvan. Tummalla pitkällä miehellä oli kasvoillaan rentoutunut hymy.

Oululaisen Maria Burrow´n toinen dekkari Friimannin kirous jatkoi Mikko Laine-dekkarisarjaa sangen kivoissa merkeissä, kun Rosholmin saarella vietettiin uuden poliisiaseman avajaisia. Ensimmäisessä dekkarissa, nimeltään Rosholmin murhat, Mikko palasi kotisaarelleen sairaslomallaan. Hän oli uupunut poliisin raskaaseen työhön. Mutta kuinka ollakaan, myös Rosholmista löytyi outoja rikoksia, joita Mikko huomasi tutkivansa lopulta innokkaasti. Rosholmin uudelle poliisiasemalle Mikko sai avuksi entisen työkaverinsa Juhan. Perämeren rauhalliset saaret siis houkuttivat myös Juhan töihin pohjoiseen.

Miehen hiukset olivat tummat. Enempää ei Kerttu ollut nähnyt, sillä hän ei halunnut tarkastella ruumista yhtään enempää.

Kerttu kuului tyttöporukkaan, joka oli lähtenyt teltta- ja vaellusretkelle Rosholmin saaren lähistöllä olevalle Friimannin saarelle. Saarella tapahtui kaikenlaista outoa ja omituista. Ensinnäkin he törmäsivät ruumiiseen, sen lisäksi vene katosi eikä kännykät toimineet. Kahdelle heistä nousi kuume. Hauska vaellusretki muuttui suljetun paikan retkeksi, kun kaikki kyhjöttivät teltoissaan, toiset sairaana ja vain Kerttu ainoana toimintakykyisenä. Uskaltaisikohan hän, kaikkea pelkäävä nuori nainen, tehdä jotain, jotta he pelastuisivat pois saarelta?

Amy, haluaisitko sinä lähteä käymään Friimannin saarella? Mikko kysyi. - Siellä on muutama paikka, joita haluaisin käydä vilkaisemassa. Saarihan on myös linnuistaan tunnettu. Ajattelin, että sinua saattaisi kiinnostaa.

Amy oli Mikon naisystävä.  Onneksi Mikko tapasi Amyn edellisessä kirjassa, sillä Amyn seura auttoi Mikkoa toipumaan uupumuksesta. Romantiikkaa riitti myös toisessa dekkarissa.

Friimannin saarella sattui ja tapahtui kaikenlaista, sillä sinne oli pesiytynyt eräs rikollisjoukko. Nuo inhottavat rikolliset olivat valmiita tekemään kaikenlaisia ikäviä tekojaan, etteivät paljastuisi. Mutta kuka olikaan päällikkö? Sekin oli yllätys.

Friimannin kirouksen alussa eräs nuori nainen oli menossa naimisiin, mutta häitä ei tullutkaan, sillä sulhanen oli kadonnut ja isä kuollut. Siitä kaikki lähti liikkeelle. Mikko ja Juha paiskivat pitkiä päiviä tutkimusten parissa. Yllättäen rauhallisten saarten elämään oli ujuttautunut tekijöitä, jotka käyttivät hyväkseen saarten rauhaa ja sitä, että siellä oli vähän asukkaita ja vähän silminnäkijöitä. Onneksi Rosholmiin perustettiin oma poliisiasema, rikoksia nimittäin oli ihan riittävästi.

 

Maria Burrow, Friimannin kirous

Lin & Co 2024

s. 261

Dekkari

Mikko Laine-sarja 2. osa 

Maria Burrow: Rosholmin murhat

 

Jacqueline Winspear: Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu

 

Onnekasta, Maisie tuumi. Sotaa lukuunottamatta elämäni on tähän saakka ollut onnekasta. Hän istuutui huteralle tammituolille, pudotti kengät ja hieroi jalkojaan. Jalkoja, joissa Ranskan kylmä ja märkä ja lika yhä tuntui. Jalkoja, jotka eivät olleet lämmenneet kunnolla enää kahteentoista vuoteen, eivät sitten vuoden 1917.

Englantilaisen Jacqueline Winspearin (1955-) Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu aloitti dekkarisarjan psykologi Maisie Dobbsista. Kirjan tapahtumat sijoittuivat sekä Maisien nuoruuteen vuosina 1910-1917 että vuoteen 1929, kun hän avasi ensimmäisen oman kadonneiden etsintään perehtyvän toimistonsa hiukan yli kolmikymppisenä. Maisie oli vuonna 1917 Ranskassa hoitamassa sodassa haavoittuneita sotilaita, kun hän itsekin loukkaantui. Kirjassa olivat läsnä Ensimmäisen Maailmansodan tapahtumat mm. sodasta selviytyneiden traumaattisissa muistoissa.

Varmistuttuaan, että tutkinnan kohde oli nyt junassa, Maisie valitsi paikan toisen luokan vaunusta, veti ikkunan auki katsellakseen laituria ja odotti sitten, että pilli soisi ja juna puskisi lähtöön Lontoon vilkkaimpiin kuuluvalta asemalta.

Maisie sai ensimmäisen tutkinnan kohteeksi erään naisen, jonka aviomies pelkäsi olevan uskoton. Naisen toimia tutkiessaan, Maisie törmäsi paljon laajempaan rikoskokonaisuuteen, joka liittyi sodassa vammautuneisiin entisiin sotilaisiin. 

Jo muutamia päiviä menestyksekkään työhaastattelun jälkeen Maisie palasi Lontoon Belgraviassa, Ebury Placen eteläpäässä sijaitsevaan valkoiseen neljäkerroksiseen kartanoon. Ennen ilmottautumistaan töihin Maisie seisoi kotvan rakennuksen edessä ja katseli ylös miettien, millaista olisi kävellä pääovesta sellaiseen taloon.

Maisie lopetti koulunsa ja aloitti työnsä palvelijana 13-vuotiaana. Lukuhaluja kyllä olisi ollut, mutta ei varaa opiskeluun. Ahkeran tytön työpanos huomattiin, mutta myös lukuhalut herättivät kiinnostusta, sillä ajat olivat muuttumassa. Lady Rowan ystävineen takasi sen, että ahkeran työnteon lisäksi Maisie sai opiskella ahkerasti. Niinpä Maisie pääsi lopulta opiskelemaan yliopistoon. Yliopiston ovet avautuivat alemmalle yhteiskuntaluokan ihmiselle, kun vain oli tarpeeksi älykäs, ja sitä Maisie oli.

Jacqueline Winspearin Maisien Dobbsin ensimmäinen juttu vei sadan vuoden takaisiin jännittäviin tunnelmiin. Tämä tarina vei vauhdilla ja viihteellä. Historian havinaa, salapoliisitutkimuksia ja romanttisia hetkiä.

 

Jacqueline Winspear, Maisie Dobbsin ensimmäinen juttu ****

Suom. Tuulia Tipa

Tammi 2025

s. 342 

Dekkari

Maisie Dobbs 2003 

Cosy crime

 

Laura Lähteenmäki: Marian kirja

 

Maria ei kuullut, mitä piirilääkäri puhui. Suu liikkui ja hymyili vähän, mutta Maria vain tuijotti. Hän tiesi, että kaupunkilaisten arvostama lääkäri kävi uimassa Ämmänkoskessa, sahan rattaan roiskeiden alla, ja hän saattoi nytkin olla vailla uimakopin avainta. Vasta sanat ruumiista karaisevasta kylmästä tavoittivat Marian.

Laura Lähteenmäen Marian kirja kertoi nuoresta Maria Piponiuksesta (1823-1868), joka yllä olevassa lainauksessa antoi uimakopin avaimen kajaanilaiselle piirilääkärille Elias Lönnrotille (1802-1884). Tuo tapaaminen Kajaanissa johti lopulta heidän avioitumiseen. Elias Lönnrot oli yli kaksikymmentä vuotta vanhempi Mariaa, mutta he ihastuivat ja rakastuivat toisiinsa, ja menivät naimisiin. Kotinsa he perustivat aluksi Kajaaniin.

Hän tiesi jo, että Elias olisi hänelle lempein ja hellin, varovainen ja arkakin - hänen kätensä oli kesällä vain viivähtänyt Marian selällä, poskella ja kerran lantiolla.

Voi miten kauniisti Laura Lähteenmäki kertoili Marian rakastuneen naisen ajatuksista, joihin eksyi välillä tummempiakin ajatuksia, sillä sulhanen viipyi pitkään runonkeruumatkoillaan. Eliasta olisi tarvittu kajaanilaisten lääkäriksi, mutta Eliaksella oli vahva halu koota runoista kirjoja. Niistä painettiinkin useita kirjoja mm. Kalevala ja Kanteletar.

Rakkaus. Se että epätodennäköisin tapahtui. Roihu joka syttyi kahden ihmisen välille ja paloi. Rakkaus ei ollut lapsekasta ja naurettavaa, hävettävää ja kätkettävää vaan totisinta totta. Kun Maria kohtasi rakkauden silmästä silmään, hän oli sen edessä heikko ja luja, sekaisin ja tosissaan.

Rakkaudesta syntyi myös lapsia. Rakkaus lapsiin myös pelotti Mariaa, sillä lapsia kuoli tauteihin. Sairauksin ei ollut lääkkeitä, eikä sekään, että oma mies oli lääkäri, pelastanut heidän lapsia saamasta tarttuvia tauteja. Rakkaus kannatteli Mariaa ja Eliasta surujen ylitse. Lopulta Lönnrotin perhettä kohtasi Marian oma sairaus.

En voinut arvata tällaista murhetta tulevan. On vaikeaa päästää hänestä irti ja antaa mennä tietäen, ettei häntä näe enää tai kuule hänen askeliaan huoneissa.

Laura Lähteenmäen teos Marian kirja pureutui 1800-luvun ylemmän keskiluokkaisen perheen arkipäivään. Kirja on fiktiota, vaikka osa yksityiskohdista on totuudenmukaisesti kirjoitettu.

Kirjasta nousee esille naisen asema ja tehtävät. Nuori Maria nautti vapaudestaan ennen avioitumistaan, sillä hän asui Kajaanissa ja kävi töissä. Avioliitto Lönnrotin kanssa toi mukanaan uusia vaativia tehtäviä mm. edustamisen. Koti piti aina olla edustuskunnossa, kun ovesta saattoi tulla kuka tahansa vieraisille. 

Maria hoiti kodin ja lapset, kun taas mies teki ahkerasti töitään myös kotona. Loppumaton artikkeleiden ja kirjojen kirjoittaminen ja julkaiseminen kattoi osan talousmenoista, jonka Mariakin ymmärsi. Maria koki alemmuutta ja etsi itseään oppineen miehensä rinnalla. Hän toivoi kuitenkin, että heidän tyttärensä pääsisivät kouluun.

Laura Lähteenmäen Marian kirja antoi äänen naiselle, joka rakastui Suomen tunnetuimpaan mieheen 1800-luvulla.

 

Laura Lähteenmäki, Marian kirja *****

Wsoy 2025

s. 354

1800-luku

Perhetarina

 

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Laura Lähteenmäki: Korkea aika 

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät 

Laura Lähteenmäki: Sukella silmät auki

 

Maria ja Elias Lönnrotin perhe vuonna 1864. Museoviraston kuva.

Barbara Kingsolver: Demon Copperhead

 

Ensin kävi niin, että synnyin. Tapahtumaa oli todistamassa kohtuullinen yleisö, ja tämän verran tunnustusta heiltä on aina herunut: ikävin osa työstä jäi minulle äitini ollessa sanotaanko nyt vaikka poissa pelistä.

Yhdysvaltalaisen Barbara Kingsolverin Pulizer-palkittu Demon Copperhead kertoi pojan, Damon Fieldsin, kasvutarinan syntymästä lähtien. Kertojana toimi Damon itse.  Damon sai vuosiensa varrella lempinimen Demon Copperhead. Mitä enemmän ikää tuli, sitä enemmän hän muuttui isänsä näköiseksi, suureksi ja punatukkaiseksi. Isä kuoli ennen Demonin syntymää, jolloin nuori huumeäiti jäi yksinhuoltajaksi. Äidillä oli lukuisia itsemurhayrityksiä, joten Demon sai kokea jo varhain lastensuojelulapsen pahimmat ongelmat.

Usko tai älä, minä jouduin kysymään: Mitä on oxy?

Demonille selvisi jo hyvin nuorena, mitä opioidit olivat, sillä hänen äitinsä käytti niitä. Eräässä sijaiskodissa Demon oppi itsekin huumeiden käyttäjäksi kymmenvuotiaana. Vuosien vieriessä huumemaailma veti puoleensa yhä enemmän ja lopullisen niitin hän sai, kun polvi vaurioitui urheilupelissä ja hän sai kipulääkkeeksi opioideja. Niihin tuli heti riippuvuus, joka paheni koko ajan. 

"Sä olet se, jolle kaikki tytöt kirjoittaa vankilaan. Voi hyvä luoja. Ne kieriskelee maassa ja kiskoo toisiltaan hiukset päästä, että voisi päästä sun vierailulistalle."

Demon ei sentään joutunut vankilaan, mutta onneksi hän pääsi lopulta huumevieroitukseen, joka kesti useamman vuoden ajan.

Yhdysvalloissa on ollut pitkään suuri huumeongelma. Barbara Kingsolver on kirjoittanut kirjassaan sosiaalisista ja yhteiskunnallisista ongelmista, jotka vain paisuivat, kunnes niihin alettiin kiinnittämään huomiota. Huumeita ja varsinkin opioideja oli liian helposti saatavilla. Oli karmeaa lukea, miten eräässäkin huumenuorten valtaamassa kodissa oli kaksi pientä vauvaa ilman hoitajaa.

Demon kasvoi huumeäidin hoidossa, ja ilman naapureita, hänellekin olisi voinut tapahtua vielä ikävämpiä asioita. Ikävää oli myös se, että hän sai harvoin tarpeeksi ruokaa ja siksi hänellä oli aina nälkä. Hänen itsetuntonsa oli mennyt jo lapsena. Hän tunsi olevansa paska. Ainoa missä hän tunsi olevansa hyvä, oli sarjakuvien piirtäminen.

Matka itsessään, jo pelkkä lähteminen, oli mahdollisesti tähänastisen elämäni paras osa. Siinä me ollaan. Reilusti ohi Christiansburgin liittymästä. Richmond ohitettu ja nokka edelleen kohti itää. Suuntana se ainoa iso juttu, jossa tiedän, ettei se niele minua elävältä.

Barbara Kingsolverin Demon Copperfield kosketti syvältä sydämestäni. Kaikki se pahuus tuntui todella pahalta, mutta sitten välillä oli jotain pieniä onnenmurusia.  Toivon kaikille päihteiden kanssa eläville jaksamista ja toivon heille, että he pääsevät vieroitukseen tai saavat apua. Lastensuojelun lasten elämään toivon kaikkea hyvää. Tämä kirja herättää kaikki lukijat.

 

Barbara Kingsolver, Demon Copperhead *****

Suom. Antero Tiittula *****

Gummerus 2025

s. 615

Demon Copperhead 2022

Appalakit

Huumeet

Pulizer 2023

Women´s Prize for Fiction 2023

James Tait Black Prize 2023

 

 

HAUSKAA VAPPUA

 

Nyt kevät on

säv. C.M. Bellman

san. Olli Vuorinen

 

Tuuli hiljaa henkäilee,

aalto vapaa välkkyilee.

Pikkulintu suruton

laulelee: Nyt kevät on!

Vuokko kaino kuvustaan

avaa silmät unestaan.

Kaunokukat hymyten

nousee kasteniityllen. 

Pursi kaunis kiikuttaa

somasti sen soutajaa.

Maamies peltoon pehmeään

kyntää, kylvää siementään.

Lapset kukkakimpuillaan

koristavat hiuksiaan.

Riemulaulu verraton

kaikuvi: Nyt kevät on! 

 

       HAUSKAA VAPPUA KAIKILLE!