Laura Lähteenmäki: Yksi kevät

Meidän työmme olisi siis hoitaa huvilalle tuotavia, lievästi haavoittuneita poikia ja miehiä; pahasti loukkaantuneet vietäisiin tietenkin sairaalaan. Lääkäri kävisi tarkistamassa potilaat, ja oikea sairaanhoitajakin tulisi päivittäin. Jännitin, osaisimmeko me, mutta Linda sanoi, että tietty me osataan. Hoitaisimme lannistumatta ja kyseenalaistamatta ja tekisimme parhaamme ja saisimme työstämme jopa kymmenen markkaa päivältä. Emme saaneet epäillä taitojamme, vaikka olisimme kenkätehtaan tyttöjä emmekä aiemmin sitoneet muuta kuin omat haavamme.

Laura Lähteenmäen nuortenkirja Yksi kevät kuvaa Suomen sisällissotaa ja sen jälkeistä aikaa nuorten tyttöjen silmillä. Tytöt ovat ystävystyneet samassa tamperelaisessa kenkätehtaassa, jossa he tekivät kuusipäiväistä työviikkoa kymmenen tuntia päivässä pienellä palkalla. Suomi oli jakaantunut kahtia valkoisiin ja punaisiin. Neljän kuukauden sota 28.1.-15.5.1918 saa kyyneleet silmiini ja kirja herkistää minut. Niin paljon verenvuodatusta ihan turhaan. Kirjan nuoret ystävykset ajautuivat hoitamaan haavoittuneita kuukauden ajaksi ja viikoksi vakavampiin selkkauksiin. Kirjan lopussa Laura Lähteenmäki avaa kirjan tapahtumia jälkisanoissa, ja sitoo ne sisällissodan tapahtumiin.

Täytyy sanoa, että kahden veljen pikkusiskona ja äitini synnytyksissä auttaneena olen nähnyt monenmoista enkä ihan vähästä säikähdä, mutta se haava oli kyllä ruminta, mihin olen silmäni luonut.

Kirjan tyttöviisikko on enemmän tai vähemmän punaisten puolella olosuhteiden pakosta. Kukaan heistä ei ole miettinyt sotaa pitemmälle, vaan jokainen elää tässä ja nyt elämää. Osalla heistä on haaveita, mutta nälkä, lika ja pelko ahdistavat liikaa. Sota on ahdistanut heidät nurkkaan. Vain yksi ajatus voimistui heidän mielissä saarretussa kaupungissa.

Punakapina voi pilata maineenne, eno sanoi tärkeilevällä äänellä, mutta hän oli väärässä: se oli jo pilannut maineemme.

Sata vuotta sitten Suomessa oli sisällissota. Veljet taistelivat veljiä vastaan, sukulaiset sukulaisia vastaan, lapset vanhempia vastaan, naapurit naapureita vastaan. Punaisten naiset ja tytöt halusivat osallistua vapaaehtoisesti miesten ja poikien rinnalla sotaan. Tästä kului kymmeniä vuosia, kunnes naissotilaiden ura lähti käyntiin Suomessa 1990-luvulla. Vuonna 1991 naiset pääsivät rauhanturvaajiksi ja 1995 lokakuussa astuivat ensimmäiset suomalaiset naisalokkaat palvelukseen. Kirja kuvaa hienosti ja herkästi sisällissodan aikaa Suomessa. Toivon kovasti, että elämme jatkossa rauhassa, eikä suomalaisten tarvitse enää tarttua aseisiin. Toivon myös viisaita johtajia maallemme, sillä heidän panoksensa rauhan puolesta on ensiarvoisen tärkeää.

Laura Lähteenmäki, Yksi kevät *****

Wsoy 2018

s. 163

Laura Lähteenmäki: Korkea aika
Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön