sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Laura Lähteenmäki: Yksi kevät


Meidän työmme olisi siis hoitaa huvilalle tuotavia, lievästi haavoittuneita poikia ja miehiä; pahasti loukkaantuneet vietäisiin tietenkin sairaalaan. Lääkäri kävisi tarkistamassa potilaat, ja oikea sairaanhoitajakin tulisi päivittäin. Jännitin, osaisimmeko me, mutta Linda sanoi, että tietty me osataan. Hoitaisimme lannistumatta ja kyseenalaistamatta ja tekisimme parhaamme ja saisimme työstämme jopa kymmenen markkaa päivältä. Emme saaneet epäillä taitojamme, vaikka olisimme kenkätehtaan tyttöjä emmekä aiemmin sitoneet muuta kuin omat haavamme.

Laura Lähteenmäen nuortenkirja Yksi kevät kuvaa Suomen sisällissotaa ja sen jälkeistä aikaa nuorten tyttöjen silmillä. Tytöt ovat ystävystyneet samassa tamperelaisessa kenkätehtaassa, jossa he tekivät kuusipäiväistä työviikkoa kymmenen tuntia päivässä pienellä palkalla. Suomi oli jakaantunut kahtia valkoisiin ja punaisiin. Neljän kuukauden sota 28.1.-15.5.1918 saa kyyneleet silmiini ja kirja herkistää minut. Niin paljon verenvuodatusta ihan turhaan. Kirjan nuoret ystävykset ajautuivat hoitamaan haavoittuneita kuukauden ajaksi ja viikoksi vakavampiin selkkauksiin. Kirjan lopussa Laura Lähteenmäki avaa kirjan tapahtumia jälkisanoissa, ja sitoo ne sisällissodan tapahtumiin.

Täytyy sanoa, että kahden veljen pikkusiskona ja äitini synnytyksissä auttaneena olen nähnyt monenmoista enkä ihan vähästä säikähdä, mutta se haava oli kyllä ruminta, mihin olen silmäni luonut.

Kirjan tyttöviisikko on enemmän tai vähemmän punaisten puolella olosuhteiden pakosta. Kukaan heistä ei ole miettinyt sotaa pitemmälle, vaan jokainen elää tässä ja nyt elämää. Osalla heistä on haaveita, mutta nälkä, lika ja pelko ahdistavat liikaa. Sota on ahdistanut heidät nurkkaan. Vain yksi ajatus voimistui heidän mielissä saarretussa kaupungissa.

Punakapina voi pilata maineenne, eno sanoi tärkeilevällä äänellä, mutta hän oli väärässä: se oli jo pilannut maineemme.

Sata vuotta sitten Suomessa oli sisällissota. Veljet taistelivat veljiä vastaan, sukulaiset sukulaisia vastaan, lapset vanhempia vastaan, naapurit naapureita vastaan. Punaisten naiset ja tytöt halusivat osallistua vapaaehtoisesti miesten ja poikien rinnalla sotaan. Tästä kului kymmeniä vuosia, kunnes naissotilaiden ura lähti käyntiin Suomessa 1990-luvulla. Vuonna 1991 naiset pääsivät rauhanturvaajiksi ja 1995 lokakuussa astuivat ensimmäiset suomalaiset naisalokkaat palvelukseen. Kirja kuvaa hienosti ja herkästi sisällissodan aikaa Suomessa. Toivon kovasti, että elämme jatkossa rauhassa, eikä suomalaisten tarvitse enää tarttua aseisiin. Toivon myös viisaita johtajia maallemme, sillä heidän panoksensa rauhan puolesta on ensiarvoisen tärkeää.

Laura Lähteenmäki, Yksi kevät *****
Wsoy 2018
s. 163

Laura Lähteenmäki: Korkea aika
Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön

6 kommenttia:

  1. Itseäni on alkanut kiinnostamaan historiaan liityät kirjat oli ne sitten Suomesta tai muualta ja myös tämän laitan listalleni. Kiitos vinkistä.!Mukavaa sunnuntaita sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaat varmaan, että historia on minulle tärkeässä osassa, kun tähän mennessä huhtikuussa lukemista kirjoista kahdeksan liittyy historiaan tavalla tai toisella. Minua on aina kiinnostanut historia ja luen mielelläni keskiajasta ja sitäkin aiemmista tarinoista. Kiva, että sinuakin on alkanut kiinnostamaan historia.

      Mukavaa sunnuntaita <3

      Poista
  2. Kiitos Mai kirjan esittelystä. Onpa hienoa että Lähteenmäki on kirjoittanut nuorten kirjan ja vielä niin tärkeästä aiheesta. Me luimme lukupiirissämme Lähteenmäen Korkea aika ja pidimme siitä kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen lukenut aiemmin Ikkunat yöhön ja Korkea aika teokset. Minusta Ikkunat yöhön sukutragedia oli himpun verran parempi.
      Yksi kevät teoksen aihe on todella tärkeä.

      Poista
  3. On hurjaa ajatella, millaista aikaa Suomessa on eletty vain sata vuotta sitten. Minusta Lähteenmäki kuvaa hyvin todentuntuisesti sitä, mitä elämä on tuolloin voinut olla. Hienoa, että historiaa pidetään esillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen Jonna samaa mieltä siitä, että on hyvä kun historiaa pidetään esillä. Monen lukijan sukulaiset esim. isovanhemmat tai heidän vanhemmat ovat eläneet sisällissodan aikana. Sodasta on löytynyt tietoja esim. vankileireistä ja teloituksista, jotka kuulostavat pahoilta. Todentuntuista tekstiä minustakin. Liialta raakuudelta on kuitenkin vältytty.

      Poista