Mut tiedäks, myöhemmin mä keksin, että kun
ihminen on rakastunut, hän on sekä olemassa että hänellä on kasvot. Ihan kuin
uskois itseensä vasta kun huomaa että toi toinen näkee mut. Ihan kuin rakastuis
itsekin itseensä sen toisen kautta. Mulle tuli kamalan tärkeeksi olla
rakastunut. En mä tiedä, mulla on kai aina ollut niin heikko itsetunto että mun
täytyy pönkittää sitä muilla ihmisillä. Miehillä. Ei kai kukaan voi olla
rakastunut tyhjään.
Aila
Meriluodon (s.1924) Peter-Peter
(1971) on syväluotaava tarina ihastumisesta, rakastumisen kehittymisestä ja
kaikennielevästä intohimosta. Kirja on omaelämäkerrallinen ja siitä on tehty
elokuva vuonna 1972 nimellä Haluan
rakastaa, Peter. Tekstiluolan Tuomaksen vetämän viidennen Klassikkohaasteen
haluan omistaa Aila Meriluodolle, joka halusi rakastaa ja tuo sen voimakkaasti
esille tässä ensimmäisessä proosateoksessaan. Aiemmin hän tuli tunnetuksi
runoilijana.
Tarinan
kertojana toimii Ruotsissa asuva suomalainen Sanna, joka kirjoittaa
lastenkirjoja, mutta on osapäiväisesti töissä kirjastossa. Sanna haluaa
järjestää yleisötilaisuuksia kirjastossa, joissa käsitellään ulkomaalaisten
tilannetta ja häivytetään rajaa ja aggressioita ruotsalaisten ja
maahanmuuttajien väliltä. Meriluoto lähestyy tässä omiakin kokemuksiaan maahanmuuttajana,
ja haluaisi tuoda myös esille toisen maailmansodan aikana maahan muuttaneiden
pakolaisten mielipiteitä sopeutumisesta Ruotsiin. Sanna lähestyy siis kirjeellä
Ruotsissa asuvaa baltialaislähtöistä tohtori Peter Mackusta, joka on myös
kirjailija, ja kirjeidenvaihdosta sulkeutuu kiihkeä mielipiteidenvaihto eri
asioista. Molemmat henkilöt ovat jo keski-ikäisiä, Sanna on leskeksi jäänyt yksinhuoltaja ja Peter on naimisissa.
Voi että ilmaisu on niin rajoittunutta, ja
kuitenkin sitä yrittää aina nimenomaan ilmaista. Minkähän takia? Onko se
kirjailijan asennoitumista, vai onko se puhdasta kontaktin tarvetta? Oletko
muuten huomannut miten terveellisen inflaation kieli itseisarvona kärsii, kun
muuttaa vieraaseen maahan ja joutuu kuulemaan ja käyttämään vierasta kieltä?
Huomaa että n.s. äidinkieli on itse asiassa kauhean nurkkakuntainen,
hedelmättömän itseriittoinen, jopa eräänlainen l´art pour l´art. Ja loppujen lopuksi me olemme vain eläimiä
jotka äännellen lähestyvät toisiaan, minusta ei ole kysymys kuin alkeellisesta,
perustavasta kosketuksen tarpeesta. Sitä on kieli, sanominen. Tässä minäkin tulen äännellen Sinua kohti,
ehkä vähän tavallista monimutkaisemmin äännähdyksin, mutta pohjalla on ihan
yksinkertainen pyrkimys: päästä lähelle.
Peter-Peter on uskomattoman hienoa ja ajattelevaa sekä pohdiskelevaa
tekstiä. Kirja sisältää Sannan kirjeitä Peterille, päiväkirjamerkintöjä,
romaaniluonnoksen otteita, siis aika monipuolisesti eri tekstilajeja.
Ensimmäinen lainaus on ote haastattelusta, jossa äänessä on Sanna. Peter-Peter
on maahanmuuttajan silmin kerrottu intohimoinen rakkaustarina
paljastumisenpelkoineen, epätoivoinen halu rakastaa ja olla rakastettu, samalla
vimmainen toisen naisen asemasta kiinnipitäminen tuntuu jo melkein alusta
lähtien tuhoontuomitulta. Aila Meriluoto tuo tarinallaan kaiken elävästi
lukijan eteen. Hän piirtää pikkutarkasti miljööt, ihmiset ja tapahtumat, mutta kuvailee niitä värikylläisellä pensselillä. Peter-Peter on jo ikänsä 46v. puolesta
klassikkokirja, mutta se on klassikkokirja myös aiheensa puolesta, jossa
syvennytään toisen naisen asemaan rakkaussuhteessa. Klassikkoaseman kirja saa
tietysti myös maahanmuuttoilmiöiden esilletuojana. Suosittelen kirjaa
jokaiselle joka on kiinnostunut 70-luvun kirjallisuudesta.
Aila Meriluoto, Peter-Peter
(Erään rakkauden asiapaperit) ****
Wsoy 2010
s. 236
Ensimmäinen painos ilmestyi
1971
Klassikohaasteeseen lukemani kirjat:
1 Émile Zola: Nana
2 Veijo Meri: Manillaköysi
3 Maria Jotuni: Huojuva talo
4 Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa
1 Émile Zola: Nana
2 Veijo Meri: Manillaköysi
3 Maria Jotuni: Huojuva talo
4 Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa
5 Aila Meriluoto: Peter-Peter