Banneri-luettelo

torstai 31. lokakuuta 2019

Halloween lukuhaaste




Halloween-lukuhaaste on Yöpöydänkirjat-kirjablogin Niinan vetämä haaste. Niina on vetänyt haastetta jo neljänä vuotena peräkkäin. Tähän vuodenaikaan ainakin minulle sopii hyvin piristää lukumakua hieman yliluonnollisilla mausteilla. Yhdeksi haasteen elementiksi Niina nosti jännityksen, ja sitähän löytyy varsinkin dekkareista.
Huom! Sukella lukemaan kirja-arvioni klikkaamalla kirjan nimeä. Varoitus etukäteen: tiedossa on pimeyttä, synkkyyttä, henkiolentoja, vampyyrejä, noitia, pahuutta...

Atwood Margaret: Testamentit
En halua pukeutua johonkin kokovartalon peittävään kaapuun, lukea raamattua koko päivän ja totella jokaista miestä. Vaihtoehtona orjattaren osa, siis sijaissynnyttäjän. Hirvittävä tarina.

Griffiths Elly: Kadonneet ja kuolleet
Kirjan päähenkilö arkeologi Ruth Galloway löysi luurankonaisen, jonka toisen käden paikalla oli puinen koukkukäsi. Luurangon kaulalla roikkui medaljonki, joka kuvasi Luciferiä.

Kaunisto Milja: Tulenpunainen kabaree
Tulenpunaisessa kabareessa naisvankilan vangit katoavat ihmeellisesti, sirkuksesta löytyy eriskummallisia olentoja ja koko Pariisi loistaa tulenpunaisena.

Leino Katariina: Noitasiskot
Noitasiskoista löytyy yliluonnollisia kykyjä ja yliluonnollisia esineitä.

Isadellalla on kolme äitiä ja he ovat vampyyrejä.Iik!

McNamara Michelle: Katoan yön pimeyteen
Henkilö, joka kirjassa katoaa yön pimeyteen, pitää kasvoillaan naamiota. Tositarina!

Morris Heather: Auschwitzin tatuoija
Sydän kurkussa luin kirjan kauhuja tosielämästä.

Nuotio Eppu ja Marjo Nygård: Maailman viimeiset noidat
Halloweeniin kuuluu ehdottomasti noidat, ja niitä löytyy tästä kirjasta.

Tämän kirjan varhaisnuorilla oli mahtava kyky, he pystyivät keskustelemaan eläinten kanssa. Kirjasta löytyy myös peikkoja ja tietäjiä, henkiolentoja, jotka halusivat vallata kaiken. No he eivät olleet ainoita vallanhaluisia.

Sarenbrant Sofie: Avoimet ovet 
Tämän dekkarin rikollinen hiippailee taloissa, kun ihmiset nukkuvat, eivätkä tiedä mitään, paitsi yksi pieni tyttö.

Wetzel Maike: Tyttö joka löytyi
Ensin tyttö katosi ja sitten se oli ihan omituinen ja erilainen.


Kiitos Niina hyytävän hauskasta lukuhaasteesta!

Halloween-lukuhaaste 2016 

maanantai 28. lokakuuta 2019

Sofie Sarenbrandt: Avoimet ovet



Tarkastelen häntä etäältä hetkisen ennen kuin poistun yläkerrasta. Portaat narahtavat, kun olen päässyt puoliväliin. Jähmetyn kesken askelen varmistuakseni, että kukaan ei herännyt.

Ruotsalainen Sofie Sarenbrant aloittaa jännittävän uuden dekkarisarjan Avoimet ovet dekkarilla. Kirjan päähenkilönä toimii brommalainen rikospoliisi Emma Sköld. Emma on älykäs nuori nainen, jonka ainoat ongelmat aikuiselämässä ovat epäonniset miessuhteet. Avoimissa ovissa tutustutaan heistä kahteen, ja jos voisin neuvoa Emmaa, niin sanoisin, että lopettaa molempien väliset suhteet välittömästi. Minähän en pääse neuvomaan kirjan henkilöitä, joten minun oli pakko kärsiä Emman kanssa seuraukset. Voi Emma, Emma mihin soppaan olet lusikkasi sekoittanut.

Emman sisko Josefin kipuili myös oman perheensä parissa. Koska kirjan tapahtumat pyörivät pienen piirin keskellä, myös Josefin joutui keskelle rikosaaltoa. Josefinin naapuri nimittäin löytyi surmattuna, ja koska Josefin oli naapurin rouvan kanssa parhaimmat ystävykset, Josefin oli tapahtumien käänteissä perheen tukena ja turvana, vaikka omakin perhe olisi tarvinnut äidin läsnäoloa ja keskittymistä. Naapurissa oli siis paljon jännittävämpää.

Dekkarin nimi on sujuvasti Avoimet ovet, ja kirjassa liikutaan kiinteistökauppojen maailmassa. Osa kirjan henkilöistä toimii siis asuntojen välittäjinä ja myyjinä. Josefinin naapureiden talo oli myynnissä ja sitä kautta dekkarille oli saatu mielenkiintoisia kuvioita. Lisäksi perheongelmat nousivat kirjan yhdeksi teemaksi. Yksi sivuteemoista oli perheväkivalta, joka ansaitsee tulla esille, varsinkin jos sitä piilotellaan ja hävetään. Olen sitä mieltä, että yksikin lyönti on liikaa parisuhteessa.

Avoimien ovien parhainta antia ovat ihmissuhdekuvaukset, ja arkikuvaukset. Sarenbrant on kuvannut kirjassa pienen piirin ihmisiä ja heistä joku on murhaaja. Kirjassa pidätettiin eräs henkilö ja tapahtumien kiihtyessä myös toinen henkilö pidätettiin, mutta tilanne taitaa jatkua seuraavassa kirjassa, joka on nimeltään Osasto 73. Avoimissa ovissa luultavasti vierailtiin kyseisellä osastolla, mutta käyn siellä vieraisilla seuraavassa dekkarissa ihan uteliaisuuttani uudestaan. Kolmas dekkarikin julkaistaan suomeksi tänä vuonna ja se on saanut nimekseen Kerjäläinen.

Kuuma dekkariuutuussarja kihisee jännityselementtejä, varsinkin alussa ja lopussa. Huikea juoni johdattelee lukijat seuraavan kirjan pariin kirjailijan varman koukuttavalla otteella.

Täytyy vain palata huomenna.

Sofie Sarenbrant, Avoimet ovet
Suom. Veijo Kiuru
Wsoy 2019
s. 434
Visning pågår 2014
Dekkari

lauantai 26. lokakuuta 2019

Michelle McNamara: Katoan yön pimeyteen



Uhrit nukkuivat viattoman unta, kunnes taskulampun räikeä valo pakotti heidän silmänsä auki. Sokaiseva valo hämmensi. Unenpöpperöiset aivot kävivät ensin hitaalla mutta lähtivät sitten kiitoon. Taskulamppua piteli hahmo, jota he eivät nähneet. Kuka ja miksi? Pelko sai muodon heidän kuullessaan äänen, jota kuvailtiin yhteen puristettujen hampaiden läpi puristetuksi käheäksi kuiskaukseksi, tylyksi ja uhkaavaksi, vaikka osa pani merkille, että ääni kimeytyi välillä ja toisinaan värisi, joskus ilmeni pientä änkytystäkin, ikään kuin pimeän kätköissä seisova naamioitunut tuntematon yrittäisi piilotella kasvojensa lisäksi henkistä epävakauttaan ja onnistuisi siinä vain ajoittain.

Yhdysvaltalaisen toimittajan Michelle McNamaran tositarina Katoan yön pimeyteen kertoo, miten hän kiinnostui eräästä rikollisesta, joka tehtaili rikoksia vuosikausia 70-80-lukujen Kaliforniassa, eikä jäänyt tuolloin kiinni. Tutkittavaa materiaalia oli kertynyt valtavat määrät, sillä aluksi kyseinen henkilö, joka kulki öisin naamioituneena, teki murtoja ja tuhosi asuntojen sisustuksia. Tuolloin häntä kutsuttiin Tuholaiseksi. Sen jälkeen hän aloitti naisten raiskaukset ja häntä kutsuttiin Itäiseksi raiskaajaksi. Tuohon aikaan ei vielä ollut dna-testejä, joten Tuholaisen ja Itäisen raiskaajan välistä yhteyttä ei tiedetty. Rikollisesta tuli yhä uhkarohkeampi vuosien saatossa, sillä hän ei jäänyt kiinni poliisilaitosten suuresta tutkimuspanoksesta huolimatta. Lopulta hän otti kohteekseen pariskunnat, jotka tappoi lopuksi. Tuolloin häntä kutsuttiin Alkuperäiseksi yösaalistajaksi.

Toimittaja ja käsikirjoittaja Michelle McNamara kiinnostui jo teini-ikäisenä rikoksista, sillä hänen naapurustostaan oli löytynyt nuori nainen tapettuna. Tietysti McNamara oli yrittänyt selvittää myös nuoruutensa tapausta monen muun rikoksen ohella. Hän piti suosittua verkkoblogia nimeltään True Crime Diary. McNamaran aloittaessa tutkimaan kyseistä rikollista, jonka henkilöllisyys ei ollut tiedossa, hän nimesi rikollisen Golden State Killeriksi. Kyseinen henkilö saatiin lopulta kiinni dnan avulla.

Kun dna-testit tulivat käyttöön, Kaliforniassa päätettiin laista, joka salli ottaa jokaisesta epäillystä rikollisesta dna-testin. Kyseisen rikollisen dna oli ollut tiedossa vuosikausia ja hän olisi jäänyt kiinni, jos edes sukulainen olisi tehnyt rikoksen. Kirjan tarina ei valitettavasti kerro, jäikö hän kiinni juuri kyseisellä tavalla, vai tekikö hän itse jonkin rikoksen, jonka vuoksi otettiin dna-testi. Kyseinen rikollinen oli äärimmäisen varovainen ja pikkutarkka, joka suunnitteli tekonsa yksityiskohtaisesti ennen kuin iski. Dna-testien tullessa teknisiin tutkimuksiin mukaan, hän oli jo ajat sitten lopettanut rikosten teot. Mikä sai hänet lopettamaan, sitäkään kirja ei kerro. Kysymyksiä jää paljon auki, ja se johtuu siitä, että kirjan kirjoittaja kuoli, ennen kuin kirja julkaistiin.

Katoan yön pimeyteen on ollut kansainvälinen myyntimenestys ja siitä on tekeillä HBO:n dokumenttisarja. Kirjassa kerrotaan yksityiskohtaisesti rikoksista, joiden tiedot on saatu tutkimusmateriaaleista ja naapureiden, perheenjäsenten ja silminnäkijöiden haastatteluista. Kyseinen rikollinen nähtiin usein liikkumassa tutkimassa talojen lähistöillä tulevia rikospaikkoja ja uhreja, ja hänestä oli piirroskuvia, joiden tullessa julki siirtyi tekemään rikoksia muualle. Se, että miksi ihmiset eivät ilmoittaneet tiedoistaan poliisille, jarrutti pitkään tutkimuksia. Rikollinen kulki aseistettuna ja ampui herkästi, jolloin hänen kiinni saamisensa oli vaikeaa. Hän katosi yön pimeyteen ja kulki pimeyden turvissa paikoissa, jotka hän tunsi läpikotaisin. Golden State Killer on läpikotaisin paha tyyppi, jonka rikollinen ura on näkyvissä kirjan sivuilla äärimmäisen iljettävinä tekoina.

Michelle McNamaran Katoan yön pimeyteen tositarina avaa silmät sarjarikollisuudelle ja pahuudelle, ja samalla se antaa näkökulman suurelle määrälle poliiseja, tutkijoita, rikostoimittajia ja ulkopuolisia henkilöitä kohtaan, jotka yrittävät selvittää rikokset ja niiden tekijät. Onneksi rikollinen jäi lopulta kiinni ja oikeus toteutui.

Michelle McNamara, Katoan yön pimeyteen – Tositarina yhden naisen pakkomielteestä jäljittää Golden State Killer
Suom. Aura Nurmi
Atena 2019
s. 413 + kuvia + kartta + aikajana + uhrit + virkavallan edustajat + muiden henkilöiden kirjoitukset ja artikkelit + maantieteelliset profiilit
True Crime

perjantai 25. lokakuuta 2019

Sari Luhtanen: Isadella - Sydän kylmänä



- Miksi sinusta on tullut tuollainen? Susie nyyhki, vaikka ei oikeasti itkenyt. 
- Vastustat minua ihan joka asiassa, olet vastahankaan ja suorastaan ilkeä. Saan vielä hävetäkin, kun koulusta soitellaan. Olit pienenä minun oma tyttöni, niin ihana ja kultainen.
- Minusta sinä olit pienenäkin saatanallisen ärsyttävä, Vane sanoi siirtämättä katsettaan hiustensa latvoista. Kaksihaaraisia täytyi olla todella paljon. - Sinusta lähti aina ääntä, et osannut olla hetkeäkään hiljaa.
- Minusta sinä olit ihan samanlainen kuin muutkin pikkulapset, joita olen nähnyt, kuului kommentti eteisestä. Kersti oli tullut kotiin.

Sari Luhtasen nuortenkirjan Isadellalla on kolme äitiä, niinpä hän saa aina kolme eri mielipidettä tekoihinsa. Äidit ovat muutenkin hyvin mielenkiintoisia, sillä he ovat vampyyrejä. Isadella - Sydän kylmänä teos kertoo siitä, miltä jatkuva muuttaminen eri paikkakunnille tuntuu nuoresta, jonka pitää yrittää sulautua muiden nuorten joukkoon, jopa ystävystyä. Isadella oli valmis elämään ilman ystäviä, eikä hänen mieleensäkään tullut, että hänellä voisi olla jopa poikaystävä, sillä äidit vaihtoivat heti asuinpaikkaa, kun tuli ongelmia, sillä he eivät halunneet herättää minkäänlaista huomiota.

Teenpä nyt  vain selväksi, etten tosiaan ollut mikään nunna. Mutta olisinko tulevaisuudessa vampyyrinunna? Ei kiitos.

Isadella oli siis ollut muutaman kuukauden uudessa koulussa ja saanut yllättäen sekä tyttöystävän että poikaystävän. Sitten juorut levisivät koulussa ja Isadella joutui jälleen rehtorin puhutteluun. Äidit olivat sitä mieltä, että nyt oli viisainta vaihtaa paikkakuntaa, mutta Isadella päätti pitää oman päänsä. Muuttivatko äidit ja pysyikö Isadella paikkakunnalla? Kirjan tapahtumat ovat railakkaita ja yliluonnollisuus antaa pikantin säväyksen Isadellan elämään, sillä hänen hartain unelmansa oli muuttua vampyyriksi, mutta se olisi voinut tapahtua heti. Muuttumista oli tuskallista odottaa paskamaisessa koulussa.

Saat käydä koulukuraattorilla. Sovitaan näin alkajaisiksi kymmenen kertaa ja katsotaan tilannetta sen jälkeen. Ensimmäinen kerta on nyt heti, koska tilanne on akuutti. Ja tietysti tästä lähtee ilmoitus vanhemmillesi.

Kirjailija, käsikirjoittaja ja suomentaja Sari Luhtanen on tuttu Maisa ja Kaarina sarjakuvien takaa, joita hän on tehnyt yhdessä kuvittaja Tiina Pajun kanssa lähes 30 vuotta, ja josta he pokkasivat Puupäähatun tänä vuonna. Luhtanen on suomentanut runsaasti tv-sarjoja. Nymfit tv-sarjasta hän on kirjoittanut pari kirjaa yhdessä Miikko Oinosen kanssa.
Isadella - Sydän kylmänä on hauska ja piristävä kertomus tytöstä, joka tuntee olevansa erilainen, mutta onko asia niin kuin hän ajattelee.

Sari Luhtanen, Isadella – Sydän kylmänä
Otava 2019
s. 187
Nuortenkirja

keskiviikko 23. lokakuuta 2019

Milja Kaunisto: Tulenpunainen kabaree



”Moniseur”, lausahdin hitaasti varoittavalla äänensävyllä, ”rauhoittukaa. Tiedättekö te, missä olette?” Mies lakkasi huitomasta ja hieraisi silmiään. Hän maiskutteli hetken.
”Ainakaan tämä ei ole Marbeufin ravintolasali, sillä suussani ei maistu etanatuulihatulta eikä Grand Marnier – kohokkaalta, vaan pikemminkin siltä kuin joku olisi oksentanut sinne köyhänkeittiössä ryystämäänsä ohravelliä.”

Milja Kauniston uusimmassa historiallisessa romaanissa Tulenpunainen kabaree kuljetaan Pariisin kaduilla 1900-luvun alussa. Tutuksi tulevat kadut ja kabareet, ilotalot ja tanssitytöt. Kirjan päähenkilönä toimi nuori vartijakokelas Albert S. Grosjean, josta kehittyi kirjan aikana hyvin nokkela ratkomaan rikoksia, sillä rikoksia Pariisi oli pullollaan. Grosjeanin haaveena oli päästä polkupyöräpoliisiksi, mutta hänen taustallaan ei juuri pröystäilty, äiti oli hävinnyt vankilasta vankina ollessaan, eikä isästä ollut tietoakaan. Tähänastisen elämänsä hän oli viettänyt naisvankilassa vankien kasvattamana. Sitten eräänä päivänä Grosjeanin vahdittavaksi tuotiin ilkialaston humalainen mies.

Tämä oli kitkerä, terävä lemu. Siinä oli jotakin muuta kuin pelkkää puuta. Nostin käteni pystyyn vaientaakseni intoa puhisevan Villen ja katsoin ylös yötaivaalle. Kipinät tanssivat pohjoistuulessa ja katosivat yläilmoihin. Vedin keuhkoni täyteen ilmaa, otin askeleen taaksepäin ja huusin niin voimakkaasti kuin rintakehästäni irtosi:
Élysée Montmartre on tulessa!”

Grosjeanin vahdittavaksi oli tullut suomalainen kuvanveistäjä Ville Vallgren, joka osallistui muiden suomalaisten taiteilijoiden kanssa Pariisin Maailmannäyttelyyn. Ville sai houkuteltua nuoren vartijakokelaan syömään kanssaan. Ville ystävystyi nuoren Grosjeanin kanssa ja kirjan sivuilla heillä oli kaikenlaisia hullunkurisia seikkailuja. Vartijakokelas ei tykännyt kaikista seikkailuista, eikä hän ollut tottunut seikkailemaan kabareissa eikä muissa iloluontoisissa paikoissa. Ville oli kuin kotonaan joka paikassa. Puhui ranskaa ja nautti viinistä, ruoasta, naisista ja tanssista. Villen elostelu ei näyttänyt myöskään vaimosta mukavalta.

Tulenpunaisessa kabareessa Pariisiin kabareet olivat uhattuina, sillä joku sytytti niitä palamaan. Oliko mahdollista, että Pariisissa ei tulevaisuudessa soi can can, eikä tanssityttöjen sääret nouse taivaisiin? Poliisilaitos oli korruptoitunut, eikä sitä juuri kiinnostanut tulipalojen motiivit, mutta nuori vartijakokelas laittoi maineensa ja kunniansa vaakalaudalle tutkiessaan tulipaloja ja niiden syitä. Milja Kauniston Tulenpunainen kabaree loistaa, säihkyy ja soi historiaa, mysteerejä ja ystävyyttä.  Kirja on värikäs viihdepaketti historiallisten romaanien ystäville.

Milja Kaunisto, Tulenpunainen kabaree
Gummerus 2019
s. 274

Purppuragiljotiini-trilogia
Milja Kaunisto: Luxus
Milja Kaunisto: Corpus
Milja Kaunisto: Status 

Olavi Maununpoika-trilogia 
Milja Kaunisto: Synnintekijä
Milja Kaunisto: Kalmantanssi
Milja Kaunisto: Piispansormus 

tiistai 22. lokakuuta 2019

Kimmo Ohtonen: Ikimaa - Kuiskaajien kilta



Hän oli ensimmäinen uudelleensyntynyt tietäjähenki. Mutta pian se olisi ohitse. Hänen pitäisi jakaa tämä ilo, tämä vallantunne muiden tietäjänaisten henkien kanssa.
Kun aika koittaa, Minerva mietti, ja yksitoista tietäjänaista saa omat kuiskaajien kehonsa, tulee minun olla vahva ja opastaa heitä tukahduttamaan niiden entisten omistajien mielet. Kuiskaajien ajatuksista ei saa jäädä jäljelle pihaustakaan. Minun tehtäväni on hallita maailmaa unien tällä ja tuolla puolen.

Kimmo Ohtosen huippujännittävä Ikimaa seikkailu on saanut uuden fantasiakirjan Kuiskaajien kilta. Kirjassa karannut kolmikko kuiskaajia, Jätti, Oliver ja Kalla, pakenivat Aarniolan julmaa hallitsijaa kuningas Viktoria, sillä kuningas oli määrännyt, että kenelläkään ei saanut olla voimaeläintä ja kuiskaaminen oli kielletty. Asukkaat olivat jakaantuneet eri heimoihin mm. kotkasukuun, kontiosukuun ja hukkasukuun. 11v. Oliver kuului kontiosukuun ja Kalla hukkasukuun. Heillä oli vielä kuiskaajien taidot tallella ts. he pystyivät juttelemaan ajatuksen voimalla eläinten kanssa.

Oliver halusi kirjassa myös selvittää minne hänen äitinsä oli kadonnut. Hän kuuli äitinsä äänen ja lukijalle selvisi missä hänen äitinsä oli, mutta Oliver pysyi vielä pimennossa. Kolmikkoa seurasi Kuningas Viktorin vartijoiden lisäksi kotkat ja metsän peikot päällikkönsä käskyttäminä. Yhteentörmäyksiltä ei voi välttyä ja tiedossa on taistelukohtauksia.

Kimmo Ohtonen on Ikimaan kirjoissaan parhaimmillaan, kun hän kuvailee eläinten ja ihmisten välistä ystävyyttä sekä luonnon monimuotoisuutta. Yliluonnollisuus ja ylimaallisuus ovat tämän tarinan vahvoja valtteja, sillä yliluonnollisesta on tullut luonnollista ja ylimaallisesta maallista. Lapset, nuoret ja eläimet nousevat kirjassa vastustamaan hallitsijan tyhmiä päätöksiä, jotka rajoittavat ihmisten ja eläinten välistä yhteiseloa ja rauhaa.

Kirjassa on myös vahva tietäjähenki Minerva, joka haluaa hallitsijaksi hinnalla millä hyvänsä. Miten Minervan suunnitelmille käy tässä tarinassa kannattaa ottaa selvää? Saadakseen valtaa, hän tarvitsee Oliverilta ja Kallalta kipeästi jotakin, mutta mitä? Odottaako varhaisnuoria Minervan kalterit vai Viktorin kalterit? Kimmo Ohtosen päähenkilöt ovat huippunokkelia ja kokeneita luontokulkijoita, mutta riittääkö se, jotta he pärjäävät kirjan villeissä kuvioissa? Jännittäviä lukuhetkiä varhaisnuorille.

Ruoska puristi häntä yhä tiukemmin, mutta Kalla ei antanut periksi, vaan rimpuili vastaan kaikilla voimillaan. Hän jännitti vatsalihaksensa ja riuhtaisi itsensä kyljelleen. Ruoskan ote lipesi hetkeksi, ja Kalla tunsi maan jalkojensa alla.

Kimmo Ohtonen, Ikimaa – Kuiskaajien kilta
Otava 2019
s. 346
Varhaisnuoret

maanantai 21. lokakuuta 2019

Katriina Leino: Noitasiskot


Alkukesän aamuaurinko oli paahtanut peltikaton hellan keittolevyksi. Sydän tykytti jännityksestä ja valvotusta yöstä. Tänään oli se päivä, jolloin kerrottaisiin näyttelijäkurssille valittujen nimet. Tulosten julistamiseen oli vielä hetki aikaa, mutta jokainen minuutti tuntui matelevan tuskallisen hitaasti.

Katariina Leinon nuortenkirja Noitasiskot uppoutuu kiehtovasti teatterimaailmaan. Kirjailija on ammentanut lisäväriä tarinaansa noidista ja yliluonnollisista asioista. Kirjan päähenkilö Janica näkee väreinä ihmisten aurat. Hän näkee myös, miten aurojen värit muuttuvat tunnetilojen mukaan. Kiehtova ominaisuus. Olisi kiva nähdä ihmisistä mille värille heidän auransa näyttää. Maailma olisi paljon värikkäämpi paikka elää, varsinkin sitten, kun lehdet ovat tippuneet maahan ja kaikkialla näyttää kuolleelta, kun ihmiset kulkisivat väriläiskinä marraskuun hämärässä.

Kirjailija on kirjoittanut yli 30 näytelmää, musikaalia ja dramatisointia, joten teatterimaailma on hänelle tuttua. Janica on kirjoittanut keväällä ylioppilaaksi ja pyrkinyt teatterikouluun ja lisäksi päässyt tiukkojen pääsykokeiden jälkeen haluamaansa opinahjoon. Janica tutustuu koulussa läheisesti herkkään, mutta erittäin lahjakkaaseen Miljaan, ja heistä tulee sydänystävät. Milja valitaan itseoikeutetusti syksyn parhaimmaksi oppilaaksi.

Sitten tulee se aika, kun koulussa valitaan kevätnäytelmän roolit. Kumpikin tytöistä haluaa päärooliin, mutta miten roolinjaossa käy, se sinun pitää lukea kirjasta. Kumpikaan tytöistä ei selviä kolhuitta nuoruuden ja menneisyyden aallokoissa, jotka helposti hukuttavat alleen sen, joka sitä haluaa. Nuoruus ei ole missään nimessä helppoa aikaa. Katariina Leino kuvaa nuoruutta taianomaisesti luomallaan yliluonnollisella ilmapiirillä, jossa taistelevat hyvät ja pahat tunteet.

Peili oli kuin veden pinta, jonka takaa heijastui kokematon neito, paljaampi kuin hän. Neidon poskipäät hehkuivat, ja vihreät silmät olivat suuret kuin saaliiksi jääneellä kauriilla. Hän oli joutunut tulikokeeseen ja oli aivan yksin.

Katariina Leino, Noitasiskot
Aviador 2019
s. 198
Nuortenkirja

lauantai 19. lokakuuta 2019

Eppu Nuotio ja Marjo Nygård: Maailman viimeiset noidat



Viimeiset vuosisadat von Kraussit ovat yrittäneet elää niin tavallista elämää kuin vain voivat. He taikovat kyllä, mutta vain keveitä, harmittomia, lempeitä taikoja, joiden tarkoituksena ei ole säikäyttää ketään. Vain Sabine Kraussille ja hänen jälkeläisilleen tavallinen elämä oli kauhistus.

Lokakuu on taikakuu, taikuuksien kuu, noitien kuu ja kaikenlaisten yliluonnollisten juttujen kuu. Eppu Nuotion Maailman viimeiset noidat satukirjassa päästään kurkistamaan noitien mielikuvitukselliseen elämään. Marjo Nygård on kuvittanut kirjan hurmaavilla noitakuvilla, joita olisin toivonut olevan jokaisella sivulla.

Hilde avaa kaappikellon, ja siinä Velma seisoo, harmaat hiukset viistävät lattiaa, koukkunokka on yhtä terävä kuin ennenkin, silmät mustat hiilenpalat. Hilde nielaisee, ja Velman ääni vapisee, kun hän sanoo kolmesataa vuotta sitten sovitut taikasanat: ”Viscum album.”

Von Kraussin suvun jäsenten on kokoonnuttava pohtimaan mitä he voisivat tehdä Sabinelle ja hänen lapsilleen. Vanhat taikavoimat on elvytettävä ja puhallettava yhteen hiileen. Pystyvätkö noidat toimimaan yhteistyössä? Sabine ja hänen lapsensa ovat yllättäneet toimillaan kaikki muut noidat. Miten Sabine voi tietää mitä he aikovat tehdä? Onko heidän joukossaan noita, joka toimii Sabinen kätyrinä?

Hilden ajatukset keskeytyvät, kun ulko-ovelta kuuluu raskas kolkutus. Joku hakkaa nyrkillään satoja vuosia vanhaa tammiovea. Pam! Pam! Pam!
Väri pakenee Velman kasvoilta, ja Vernerin harteilla istuva lintu nousee ilmaan. Luudat lentävät salista, ylös kierreportaita, suoraan yläkerran aulassa olevaan kaappiin.

Noitia odottaa taistelu, jossa kohtaavat hyvät ja pahat noidat. Sabine on valmistellut yllätyshyökkäystään kauan. Miten muut noidat pystyvät vastustamaan Sabinen ja hänen lastensa yllätyshyökkäystä vastaan? Hassuja sanoja täynnä oleva Eppu Nuotion kirjoittama fantasiaseikkailu Maailman viimeiset noidat valloittaa kaikki noitakirjojen ystävät.

Eppu Nuotio, Maailman viimeiset noidat
Kuvitus Marjo Nygård
Bazar 2019
s. 100
Satukirja
5-11v.

torstai 17. lokakuuta 2019

Kirsti Kuronen: Merikki



Alussa oli Meri

No joo,
en tietenkään muista siitä mitään,
kertovat että rääyin yltä päältä veressä
samalla tavalla kuin jokainen
tänne putkahtava, lämpimästä kylmään
repäisty

halusinko edes

syntyä

Kirsti Kuronen on kirjoittanut hienon säeromaanin nimeltään Merikki. Merikki kertoo yläkouluikäisestä Meristä, jonka ystävyys Ruusun kanssa on kestänyt lapsuudesta saakka. He ovat olleet sydänystäviä, mutta jotakin tuli väliin, sillä Ruusu ei halua olla enää Merin sydänystävä. Kesälomasta tuli ikävä ja pitkä ilman Ruusua, eikä Ruusu halunnut enää olla koulun alussakaan pelkästään hänen kanssa. Merille tuli kasvun paikka ystävyyden kadottua elämästä.

Minä olen Meri,
sinä olet Ruusu,
me ollaan me

nyt vähän rikki
me ollaan rikki
me              rikki
merikkimerikki
merikkimerikki


Kirsti Kuronen on kirjoittanut lasten- ja nuortenromaaneja, kolme runokokoelmaa ja yhden aikuistenkirjan. Paha puuska (2015) ja Pönttö (2017) ovat aikaisemmat säeromaanit nuorille. Lisäksi hän on kirjoittanut nuorille runotarinan nimeltään Humina (2016).

Ihastuin vuonna 2018 Sarah Crossanin Yksi teokseen, joka oli nuorille suunnattu runotarina. Merikki kertoo lähes samanikäisestä tytöstä kuin Crossanin siamilaiset kaksoset. Ikäeroa on kuitenkin sen verran, että Crossanin kaksoset kokeilevat juttuja, joista Merikissä puhutaan, mutta päähenkilö ei halua niitä vielä kokeilla. Meri vaikuttaa olevan aika kunnollinen tyttö, joka saa kuulla siitä, että ei osaa olla rento. Ruusulla on kaikenlaisia syitä, miksi ei halua enää olla Merin kaveri.  Tuollainen syyttely voi kuulostaa ikävältä ja haavoittaa tunteita.

Jos ystävyys lakkaa, se koskettaa kovasti. Olin Merin ikäinen, kun ystäväni ei halunnut olla enää kaverini. Se oli niin paha juttu, että vieläkin muistelen tuota haavoittavaa aikaa. Onneksi tapahtuman jälkeen ystävystyin erään tytön kanssa ja se sydänystävyys on pysynyt näihin päiviin asti.
Kirsti Kurosen Merikki koskettaa varmasti monia yläkoulu- ja lukioikäisiä nuoria. Hieno tarina ystävyydestä.

Kirsti Kuronen, Merikki
Karisto 2019
s. 99
Nuorten säeromaani

sunnuntai 13. lokakuuta 2019

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija



Lale painaa neulan tytön vasempaan käsivarteen ja tekee numeron 3 niin varovasti kuin osaa. Verta tihkuu, mutta neula ei ole painunut tarpeeksi syvälle, joten hänen on piikitettävä numero uudestaan. Tyttö ei värähdäkään kivusta, jota Lale tietää tuottavansa. Heitä on varoitettu – älkää sanoko mitään. Lale pyyhkäisee veren pois ja hieroo haavaan vihreää mustetta.

Uusiseelantilainen kirjailija Heather Morris kirjoitti holokaustista selvinneen Lale Sokolovin tarinan aluksi elokuvakäsikirjoitukseksi, mutta kirjoitus laajeni lopulta myös romaaniksi nimeltään Auschwitzin tatuoija. Yksi syy miksi hän juuri selvisi yli kaksi vuotta pahamaineisella keskitysleirillä, oli työ tatuoijana. Auschwitziin ja Birkenauhun saapui jatkuvasti kymmeniä tuhansia vankeja, joiden käsivarteen tatuoitiin numerosarja. Nämä numerosarjat taltioitiin, joten niiden perusteella tiedettiin mitä kenellekin ihmiselle oli tehty kyseisillä keskitysleireillä. Lale Sokolov ei tatuoinut lapsia, joten en tiedä miten lasten kohtelu on kirjattu virallisesti.

Kun hän on valmis, hän pitelee tytön käsivartta hetkisen kauemmin kuin on tarpeen ja katsoo tätä taas silmiin. Hän pakottaa esiin pienen hymyn. Tyttö vastaa vielä pienemmällä hymyllä. Hänen silmänsä kuitenkin tanssivat Lalen edessä. Katsoessaan niihin hänestä tuntuu, että hänen sydämensä samalla pysähtyy ja alkaa lyödä ensimmäisen kerran, jyskyttäen, ja uhkaa melkein purskahtaa ulos rinnasta.

Auschwitzin tatuoija on selviytymiskirja, mutta samalla se on rakkauskirja. Lale ja Gina rakastuivat tulisesti toisiinsa ensimmäisestä katseesta. Se miten he selvisivät noista kamalista vuosista kannattaa lukea tästä kirjasta, sillä he selvisivät ja jatkoivat elämäänsä holokaustin jälkeen avioparina ja muuttivat lopulta asumaan Australiaan.

Mietin aika pitkään sitä, että pystynkö vielä lukemaan yhden kirjan Auschwitzista, sillä tuohon paikkaan kuuluu niin paljon ihmiskunnan kauheimpia raakuuksia ja hirmutekoja mitä vain ihminen voi tehdä toiselle ihmiselle. Tämän kirjan tarinat ovat sitä paitsi totta. Lale ja Gina Sokolov viettivät nuoruutensa keskitysleirin hirvittävissä olosuhteissa, selvisivät vaarallisista kulkutaudeista ja jatkuvasta nälkiintymisestä. He selvisivät vartijoiden ampumista luodeista vankeja kohtaan, ja välttivät Mengelen hirmutyöt. He joutuivat nöyrtymään, alistumaan, selviytymään jatkuvista lyönneistä, elämään pelossa ja pelottelun alla, he joutuivat syömään hometta ja elämään aliravittuina selvitäkseen elossa. He selvisivät. Jokainen meistä lukijoista on nähnyt keskitysleirikauhut elävistä luurangonlaihoista ihmisistä, kuvista ja dokumenteista, jotka on otettu Auschwitzista, silti tänäkin päivänä on ihmisiä ja ihmisryhmiä, jotka sanovat, että holokausti on propagandaa, sitä ei ole tapahtunut.

Hän kuulee yhä uudestaan äänen, kun ovet lyödään kiinni ja salvataan, lyödään kiinni ja salvataan.

Lale Sokolov eli pitkän elämän. Ginan kuoleman jälkeen hän oli halukas kertomaan kokemuksistaan Auschwitzissa, sillä hän halusi, että holokaustia ei unohdeta. Lale Sokolov joutui keskitysleirille siksi, että oli juutalainen, mutta siellä oli paljon muitakin ihmisiä mm. mustalaisia, joiden kanssa hän jakoi jonkin aikaa parakin ja ystävystyi heidän kanssaan. Leo Sokolov näki paljon pahaa. Hän näki miten natsit surmasivat ihmisiä yksittäin ja ryhmissä. Pahuus oli hirvittävää ja sanoinkuvaamattoman kauheaa. Natsien tarkoitus oli mm. hävittää kaikki juutalaiset, joten he olivat erittäin suunnitelmallisia etnisissä puhdistuksissaan.
Kärsin suunnattomasti, kun luen todellisuudessa tapahtuneista hirmuteoista ja raakuuksista ihmisiä kohtaan, mutta tiedän, että oma kärsimykseni on pientä verrattuna niiden ihmisten kärsimyksiin, jotka ovat kokeneet sen kaiken itse. Joku selviää raakuuksista. Auschwitzin tatuoija oli yksi selviytyjistä. Ei unohdeta holokaustia.

Heather Morris, Auschwitzin tatuoija
Suom. Pekka Tuomisto
Aula & Co 2019
s. 270 + Lisätietoja + Jälkisanat + Tekijän kiitokset +Kartta 1942-45 + Kartta keskitysleiristä +  Lalen ja Ginan valokuvia
The Tattooist of Auschwitz 2018
Elämäkerta

Kirjoja keskitysleireiltä:

keskiviikko 9. lokakuuta 2019

Margaret Atwood: Testamentit



Olimmepa minkä muotoisia ja näköisiä hyvänsä, olimme ansoja ja viettelyksiä kokonaan itsestämme riippumatta. Olimme viattomia ja syyttömiä olentoja, jotka luonnostamme saimme miehet humaltumaan himosta niin että he horjahtivat ja menettivät tasapainonsa ja suistuivat laidan yli.

Kanadalainen Margaret Atwood on kirjoittanut yli kolmenkymmenen vuoden jälkeen jatkokirjan Testamentit jo klassikoksi julistetulle Orjattaresi kirjalle, josta on tehty suosittu tv-sarja. Orjattaresi kirjassa tutustuin Gilead nimiseen valtioon Yhdysvalloissa, valtioon, joka kävi jatkuvaa sotaa ympärillä olevia muita valtioita vastaan. Gilead oli uskonnollisen lahkon nimissä. Erittäin julman lahkon, joka vei ihmisarvon kaikilta naisilta. Nainen ei ollut minkään arvoinen miehiin verrattuna. Orjattaresissa tutustuimme naiseen, joka toimi sijaissynnyttäjänä, jota kutsuttiin orjattareksi. Orjatar oli yksi mahdollinen ammatti Gileadin naisille, martat tekivät kotitöitä, mutta pääasiassa naiset oli tarkoitettu kotiin aviovaimoiksi. Miehet sotivat, vartioivat ja tekivät päätöksiä. He olivat perheen sisällä ja ulkopuolella päättäjiä jokaisesta asiasta.

Nyttemmin kadonneessa entisessä maassani oli kaikki mennyt alamäkeä vuosikaudet. Tulvia, tulipaloja, rajumyrskyjä, hurrikaaneja, kuivuuskausia, vesipulaa, maanjäristyksiä. Liian paljon yhtä ja liian vähän toista. Kunnallistekniikka oli romahtamaisillaan – miksi kukaan ei ollut purkanut atomireaktoreja ennen kuin oli liian myöhäistä? Talouskriisi, työttömyys, syntyvyyden lasku.

Testamentit jatkaa viidentoista vuoden päästä siitä mihin Orjattaresi päättyi. Kirjoissa on samoja henkilöitä esim. komentaja Judd, Lydia-täti ja Vitale-täti. Tädit pyörittävät naisten mitäänsanomatonta elämää, naisillehan juuri mikään ei ole sallittua. Tädit valitsevat nuorille tytöille aviomiehet ja hankkivat orjattaret synnyttäjiksi sekä pitävät huolen sukulinjoista, jotta suvut eivät mene sekaisin. Rukoileminen ja Jumalan ylistäminen ovat Gileadin tärkein tehtävä. Lydia-täti on keksinyt helmitytöt lähetystyöntekijöiksi Kanadaan. Helmitytöt tarkkailivat salakuljetusta ja vakoojia, mutta värväsivät samalla nuoria tyttöjä mukaan Gileadiin.

Ja orjattaret olivat ilman muuta kaksin verroin lutkia, Shunammite sanoi, sillä heillä ei ollut aviomiestä ollenkaan. Orjattarille ei kuitenkaan saanut olla epäkohtelias eikä heitä saanut sanoa lutkiksi, Vidala-täti sanoi pyyhkiessään nenäänsä, sillä orjattaret palvelivat yhteisöä sovituksen kautta, ja siitä meidän kaikkien piti olla heille kiitollisia.

Gilead oli tullut tiensä päähän. Liian paljon pahaa oli tapahtunut sen muurien sisällä. Oli tullut muutoksen aika, mutta mikä laittoi lopullisen muutoksen käyntiin? Oliko se sisäinen halu muuttua ja päästä eroon vaarallisista johtohahmoista vai oliko se jokin ulkoinen taho, joka halusi lopettaa Gileadin toiminnan? Tässä kirjassa naiset nousivat kirjan sankareiksi. Kirjassa on kolme eri-ikäistä päähenkilöä, jotka kertovat oman tarinansa ja miten Gileadin romahdus saatiin aikaiseksi.

Toivon oikein kovasti, ettei tuollaiset hyytävän julmat skenaariot ole edessämme, sillä se tarkoittaisi sitä, että kirjat katoaisivat, lukutaito ja kirjoitustaito olisivat vain miesten ja erittäin harvojen naisten oikeuksia. Kulttuurit, tieteet ja taiteet katoaisivat. Ympärillämme olisi tyhjiö, joka ympättäisiin täyteen vääristynyttä lahkouskontoa ja vallanhimoisia johtohahmoja, jotka tekisivät mitä tahtoisivat. Margaret Atwood on kirjoittanut julmuutta hipovan, mutta toiveikkaan dystopiatarinan Testamentit, joka sai vuoden 2019 Booker-kirjapalkinnon. Muureja rakennetaan jo.

Margaret Atwood, Testamentit *****
Suom. Hilkka Pekkanen
Otavan Kirjasto 2019
s. 485
The Testaments 2019

Margaret Atwood: Orjattaresi

tiistai 8. lokakuuta 2019

Turun kirjamessut 2019


Turun kirjamessuilla on mukava käydä, sillä asun Turussa, joten matka ei ole pitkä ja parkkitilaakin löytyy runsaasti messualueelta. Tänä vuonna messuilla, jotka yhdistettiin mielestäni oivallisesti ruokamessuihin, oli ennätysmäärä kävijöitä. Tutkittiin mieheni kanssa ensin kirjamessupuoli, käytiin sitten kahvilla ja jatkettiin ruokamessuosastolle. Olimme messuilla sunnuntaina kaiken kaikkiaan kuusi tuntia. Tietysti kirjamessujen poikkitaiteellinen teema teatteri oli meidän molempien mieleen. Ja näin omin silmin, että näyttelijä Esko Salminen näyttelijävaimonsa Aino Sepon kanssa kiinnostivat muitakin kuin vain meitä. Esko lumosi runonlausunnoillaan, ja nauratti teatterimuistoillaan katsojia.
 
Luin kotona etukäteen ohjelmalistaa ja tein tarkan listan kelloaikoineen, missä meidän pitää olla kuuntelemassa kirjailijoita. Lista kyllä helpotti kovasti messuilla, eikä meille tullut kuin yksi ohitus. Se oli historioitsija Teemu Keskisarjan haastattelu. Päivän kohokohta Esko Salmisen ohella oli tähtitieteen tutkija Esko Valtaojan haastattelu. Samassa haastattelussa oli mukana myös astrobiologian tutkija Kirsi Lehto. Hän on kirjoittanut Astrobiologia teoksen. Astrobiologia kuulosti todella mielenkiintoiselta aiheelta. Molemmat tieteilijät kertoivat avaruudesta hyvin ymmärrettävästi, tosin ymmärsin paremmin Kirsi Lehtoa.
Ennen Valtaojan ja Lehdon haastattelua oli kirjailija Tero Hiekkalinnan haastattelu hänen avaruusaiheisista lastenkirjoista. Olin kyllä riemuissani, kun onnistuin olemaan myös hänen haastattelussa mukana, sillä tämä vuosi oli merkkivuosi avaruuslennoissa. Tasan viisikymmentä vuotta sitten vuonna 1969 Neil Armstrong käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla. Keväällä hankin aikamoisen pinon avaruusaiheisia kirjoja luettavaksi lapsille, mutta olen iloinen, että löysin uuden kirjailijan, joka on innostunut aiheesta. Avaruus on aihe, jota ei koskaan voi tutkia liikaa ja aina on tilaa avaruusaiheisille kirjoille. 
 
Max Seeck hurmasi minut sujuvalla esiintymisellä. En yllättynyt yhtään, että hän on markkinointialan yrittäjä. En ole lukenut hänen kirjojaan, mutta uusin dekkari Uskollinen lukija on tulossa luettavaksi. Kirjaston varauslista on kuitenkin pitkän pitkä. Kirja aloittaa uuden dekkarisarjan. Seeck kertoi, että hän lukee erittäin paljon kirjoja laidasta laitaan eri genreissä, ja kirjoista hän sanoi saavansa runsaasti ideoita omaan kirjoittamiseensa. 

Seeckin jälkeen lavalle asteli dekkarimaailman hurmannut ruotsalaiskirjailija Arne Dahl eli Jan Arnald. Hänen ruotsinsa oli ihan ymmärrettävää, jota kuuntelin ihan mielelläni. Onneksi miehenikin on katsonut telkkarista Arne Dahlin tv-sarjaa, joten hänkin kuunteli ihan mielellään kirjailijaa. Erittäin symppis kirjailija.
Sofi Oksasen uusimman kirjan Koirapuiston olen lukenut, mutta onhan se aina elämys kuunnella kirjailijoita läheltä. Pidin kovasti Koirapuistosta, ja mielestäni Sofi Oksanen on hyvin varma esiintyjä ja tarinoitsija. 
 
Päivän iloisin kirjailijapari löytyy kuvasta, Siri Kolu ja Salla Simukka rouva Jenni Haukion haastattelemana. Rouva Jenni Haukio kulki hyvin luontevasti kirjamessuilla. Kirjailijat Siri Kolu ja Salla Simukka ovat asiantuntijoita, kun kysytään lasten- ja nuortenkirjallisuudesta. Parivaljakko on kirjoittanut yhdessä aikuisille suunnatun trillerin, joka aloittaa trilogian. Kirja on kirjoitettu nimimerkillä S/S Ursin.

Sunnuntai oli kiinnostava kirjamessupäivä. Tänä vuonna nautimme varsinkin kirjailijoiden ja Esko Salmisen haastatteluista. Mielestäni oli hyvä keksintö ottaa teatteri osaksi kirjamessuteemaa. Erittäin antoisat kirjamessut.