Kirjastokysymyksiä eli #libraryloverstag

Kirjastokysymyksiä eli #libraryloverstag

Löysin tämän kivan haasteen Kuunnellut äänikirjat-blogista. Haasteen on tehnyt myös mm. Kirjaimia-blogi ja Oksanhyllyltä-blogi. Kuvat ovat Turun pääkirjaston vanhasta ja uudesta osasta.

1. Kuinka usein käyt kirjastossa?

Käytän kirjaston verkkopalveluja melkein päivittäin, jossa varaan kirjat, selailen uutuuksia, jne. Haen ja palautan kirjat palautusautomaatilla kirjastossa. Käyn kerran tai kahdesti kirjastossa joka viikko. Se riippuu siitä, onko minulle tullut lainattavaa tai onko minulla jokin kirja, joka pitäisi palauttaa nopeasti.

2. Lainaatko enemmän kirjoja kuin ehtisit ikinä lukea vai valikoitko teoksia huolellisesti, jotta ehtisit lukea ne ennen eräpäivää?

Valikoin tarkkaan mitä luen, ehkä olen liiankin valikoiva, joten pidän aika tarkkaa lukua siitä, että ehdin lukea kirjat ennen eräpäivää. Kirjastopisteessä on yksi ihana ihminen, jonka kanssa juttelemme ja jaamme toisillemme hyviä lukuvinkkejä. Aika usein jutustelu siirtyy koiriin ;)

3. Minä ikäisenä sait ensimmäisen kirjastokorttisi?

Olen lainannut ensimmäiseltä luokalta lähtien kirjoja kirjastosta. Olin silloin 6-vuotias. Mutta en muista, sainko mitään kirjastokorttia.

4. Etsitkö kirjastosta vain etukäteen valikoimiasi kirjoja vai tartutko mihin tahansa, mikä vaikuttaa kiinnostavalta?

Etsin kirjastosta yleensä etukäteen valikoimiani kirjoja. Totta kai haluan vähän katsella, ainakin uutuuskirjojen hyllyn, ja toisinaan sieltä lähtee mukaan kiinnostavalta vaikuttava kirja.

5. Lainaatko kirjastosta kirjojen lisäksi elokuvia, musiikkia, äänikirjoja tai jotain muuta?

Nykyisin kirjastoista voi lainata luistimista ompelukoneisiin ja kaikkea siltä väliltä. Huomasin, että Turun pääkirjastosta voisi lainata myös kirkasvalolampun. Sitä voisi joskus talvella lainata. Kirjastosta saa myös lainata lippuja jääkiekkomatseihin tai näytelmiin. Sitä näytelmälippua voisin varata. Olen lainannut myös elokuvia ja äänikirjoja. 

6. Miltä osastolta lainaat yleisimmin kirjoja?

Luen viihdettä ja jännityskirjoja, elämäkertoja, historiaa ja tietokirjoja, joista suurin osa tulee kaunokirjalliselta osastolta. Luen kyllä nuortenkirjoja ja lastenkirjoja, ja varsinkin lastenosastolla on kiva vierailla, jos on lapsia mukana. Kaunokirjallisuus, jota luen yleisemmin, löytyy vanhasta pääkirjaston rakennuksesta, joka on todella sympaattinen ja vuodelta 1903. Sen rakennutti kauppaneuvos von Rettig Turun kaupungille. Se edustaa myöhäisrenesanssia ja esikuva oli Tukholman ritarihuone. Ensimmäinen kerros suunniteltiin työväestön kansankirjastoksi ja toinen kerros sivistyneistön kaupunginkirjastoksi. Nämä yhdistyivät vuonna 1912 Turun kaupunginkirjastoksi.

Uudella puolella vuodelta 2007 on lehtienlukusali, tietokoneet, lasten- ja nuortenosastot jne. Yläkerroksesta löytyy lisää luettavaa tieto-osastolta. Käyn siellä tosi harvoin.

Yleensä käytän kauppakeskuksen sivupistettä, josta haen ja palautan kirjat ja toisinaan luen lehdet. 

7. Mikä on parasta kirjaston käyttämisessä?

Kirjaston käyttämisessä on hienoa, että siellä on yleensä ne kirjat, joita haluaisin lukea. Joillakin suosituilla kirjoilla voi olla satoja kirjavarauksia, joten pitää vain malttaa odottaa, kyllä ne kirjat tulevat jossakin vaiheessa itselle lainaan. Kirjojen lainaaminen on myös ilmaista, joka on kerrassaan hieno asia.

Rakastan kirjojen lukemista, joten rakastan myös kirjastoja, ja olen iloinen, että niitä on olemassa. Nykyisin verkkokirjastojen aikakaudella olen vähentänyt kirjastossa oloaikaa. Muistan, miten nuorena tyttönä istuttiin kavereiden kanssa kirjastossa lukemassa lehtiä ja viettämässä aikaa. Niitä aikoja on vähän ikävä. Muistan myös hyvin ajat, mitkä vietin kirjastossa omien lasten kanssa. Kommelluksia riitti vilkkaiden lasten kanssa. Parasta kirjaston käyttämisessä on mielestäni se, että kirjasto on ollut olemassa pitkään ja toivon sille pitkää ikää myös jatkossa. 

Kirjasto on ikioma ystävä meille kaikille.

Herbjørg Wassmo: Dinan kirja

Alakerrassa odottivat voileivät ja lasit. Mitä? Sitä että Dina, Reinsnesin emäntä laskisi kaiteita pitkin. Alastomana, mustat hiukset kuin puoliksi avattu sateenvarjo suuren, tuoksuvan vartalonsa peittona? Kyllä!

Ja hänen perässään puoliksi kauhuissaan, puoliksi unissaan, mutta voimainsa tunnossa, nuorukainen yllään ranskalaisin nypläyspitsein koristettu lakana? Kyllä!

Norjalaisen Herbjørg Wassmon Dinan kirja on yksi lempikirjoistani, jonka olen lukenut jo useamman kerran. Kirja sijoittuu 1800-luvun Pohjois-Norjaan, aikaan, jolloin naiset ja lapset olivat miespuolisen sukulaisten omaisuutta. Naisilta odotettiin lempeää luonnetta, nöyrää sekä tottelevaista mieltä sekä uskonnollista elämäntapaa. Dina oli vahvaluonteinen, mutta lapsena mieleltään järkkynyt ja ilman rakkautta kasvanut nuori nainen, tyttönen vielä, joka vihittiin isääkin vanhemmalle miehelle. Isä pääsi eroon tyttärestään, jonka kanssa ei pärjännyt. Eikä pärjännyt aviomieskään. Dina näytti kaikki tunteensa vahvasti, jopa väkivaltaisesti. Se oli taito, jonka avulla hän oli kasvanut. Ilman vanhempia. Ilman tukea ja turvaa.

Vallesmanni astui ulos konttorista liivit riekaleina ja naarmu poskessa. Hän hoiperteli pihanperälle ja luuli päättävänsä päivänsä sydämen pakahduttua.

Henki kulki puuskittain.

Hevosen äänekäs hirnahdus ja maata takovien kavioiden pauke eivät parantaneet asiaa.

Oli raskasta olla isä saatanalle.

Dinan isä ei ymmärtänyt, että hänellä oli samanlainen luonne kuin Dinalla. He molemmat olivat hankalia ja väkivaltaisia. Miehellä sellainen luonne oli vahvuus ja osoitus arvovallasta, lapsilla ja naisilla väkivaltainen luonne oli osoitus hankaluuksista ja ongelmista, joista pyrittiin eroon. Mutta sellaisiakin ihmisiä löytyi, jotka ymmärsivät Dinan traumat, ja onnistuivat elämään hänen kanssaan ilman pelkoa. Tällainen henkilö oli mm. opettaja, joka rakasti musiikkia ja huomasi saman rakkauden Dinassa. Dinasta tuli loistava sellon ja klaveerin soittaja. Musiikki lohdutti unettomina öinä, kun levoton mieli ei suonut rauhaa.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Jacob sai tuta, ettei Dinalla ollut mitään rajoja. Ettei Dina kavahtanut ihmisten tuomioita. Että hän arvioi tilanteen salamannopeasti – ja toimi! Että hänellä oli synnynnäinen kyky sälyttää omat koettelemuksensa muiden niskoille. Silloin Jacobin pää selvisi saman tien. Tavallaan Dina oli tehnyt hänestä roiston omana hääpäivänään.

Sulhasen ollessa lähes viisikymppisen ja morsiamen häthätää rippikoulun käynyt, ongelmia syntyy ihan varmasti. Dina ei ollut helppo tapaus, ei nöyrä eikä tottelevainen, niin kuin Jacobin edellinen vaimo. Talon uusi emäntä oli tulta ja tappuraa, jolla oli oma tahto toimia, kuten uhmakkailla lapsilla. Avioliitosta ei tullut pitkäikäinen ja loppukirja kertoi voimakastahtoisesta nuoresta leskirouvasta.

Herbjørg Wassmon Dinan kirja oli upean alkukantainen ja villi, mutta samalla traaginen tarina. Wassmon tapa kirjoittaa on uskomattoman upea, sillä hänen tekstissään oli luonto tärkeällä sijalla. Dina eli yhdessä kuolleitten läheistensä kanssa. He kulkivat haamuina Dinan mielikuvituksen mukana ja olivat läsnä sellaisina kuin olivat kuollessaan. Ajatusten laukatessa Dina ei pystynyt nukkumaan, ainoastaan juomalla alkoholia ja soittamalla hänen mielensä rauhoittui. Dina oli traaginen hahmo, joka meni mieleltään rikki jo lapsena, mutta joka ei saanut koskaan apua sielunsa sairauteen. Lopulta oli jo liian myöhäistä. Dinan kirja on romaani villilintuna kasvaneesta tytöstä, josta kasvoi rajaton ja voimakas nainen, joka ei kaihtanut mitään eikä ketään.

Hänen hiuksensa ovat jäätikköpuro, joka on hajaantunut silkkisäikeiksi merta kohden juostessaan.

Herbjørg Wassmo, Dinan kirja *****

suom. Katriina Savolainen

SSK 2002, Otava

s. 479

Dinas bok 1989

Historia

Kirjasta on tehty samanniminen elokuva

Herbjørg Wassmo: Lasi maitoa, kiitos

Pokkareita dekkarinnälkään (Lukuviikko)

Lapsi ja äiti jäävät parketille makaamaan ja katsomaan ohjelmaa, mutta kumpikaan ei halua panna ääntä päälle. He kuulevat ratikoita, autoja ja naapureita, jotka kolistelevat, soittavat musiikkia ja juttelevat asunnoissaan.

Suomenruotsalaisen Eva Frantzin Sininen huvila aloittaa dekkarisarjan, jossa on jo julkaistu kolme dekkaria. Sinisen huvilan lisäksi Kahdeksas neito ja Tästä pelistä pois jatkavat vanhempi rikoskonstaapeli Anna Gladista kertovaa sarjaa. Anna Glad asui avomiehensä Månsin kanssa. Hän oli juuri nukahtanut, kun puhelimen pirinä herätti hänet ratkomaan rikosta. Suositun Sininen huvila-blogin lifestylebloggari Becca oli löydetty tajuttomana kotoaan.

Rinnassa on veitseniskuja ja hän on menettänyt paljon verta, mutta haavat vaikuttavat melko pinnallisilta. Päähän kohdistunut isku on pahempi.

Sinisessä huvilassa oli kiinnostava alku. Oli tapahtunut rikos, jonka todistaja oli alle kouluikäinen poika. Tapahtumat viittasivat kotiväkivaltaan, mutta ex-mies asui eri osoitteessa ja tiettävästi Becca ei seurustellut kenenkään muun kanssa. Liittyikö tapahtunut Beccan blogiin somemaailmassa? Siellä vaikutti olevan todella ilkeitäkin kommentoijia. Kuka kulki ympäristössä? Mikä oli motiivi? Eva Frantzin Sininen huvila sijoittuu blogimaailman juonikkaisiin kuvioihin ja nostaa sieltä pinnalle aika synkkiäkin salaisuuksia. Tässä dekkarissa oli vetävä alku uudelle dekkarisarjalle.

Eva Frantz, Sininen huvila

suom. Ulla Lempinen

S&S pokkari 2018

s. 325

ensim. julkaisu suomeksi 2017

Blå villan 2017

Mielessään hän kiljaisi täyttä kurkkua: ”Lopeta!” Niin korvia huumaavasti, että kaikki muu kalpeni sen rinnalla. Mutta ääntäkään ei kuulunut.

Ruotsalaisen Pernilla Ericsonin dekkari Älä käännä selkääsi on kolmas Erla-ryhmästä kertova kirja ja se perustuu tositapahtumiin, kuten aiemmatkin sarjan teokset. Kirjailija käsittelee teoksissaan yhteiskunnallisesti arkoja aiheita ja tässä dekkarissa aiheena oli raiskaukset, joista ei voinut tuomita kiinnijääneitä tekijöitä. Raiskauksia ja tekijöitä alkoi olla useampia, joten niistä löytyi tietty kaava. Joku selvästi ohjasi toimintaa, mutta kuka ja miksi?

Raiskauksia tehdään paljon, valitettavasti. Niistä on inhottavaa lukea missään kirjassa, mutta niistä kirjoitetaan. Varsinkin lasten raiskaamisesta olen lukenut monesta kirjasta tänä keväänä. Kaikki kirjat ovat olleet tosipohjaisia, valitettavasti. Mietin sitä, että yleensä raiskaajat ovat miehiä ja tuomiot ovat naurettavan pieniä. Mielestäni lasten ja nuorten ns. hyväksikäyttö pitäisi aina tuomita törkeänä raiskauksena. Raiskaus on hirvittävä ja julma teko. Uhri voi teon seurauksena menettää mielenterveytensä lopuksi ikää.

Tässä dekkarissa oli monta rikollista, joita ohjaili julma johtaja, joka oli valmis jopa murhaamaan tarpeen tullen. Hän luuli johtavansa täydellistä rikossarjaa. Lue miten kirjassa selvitettiin rikokset. Tässäkin dekkarissa pyörittiin somemaailmassa. Kirjan päähenkilönä toimi poliisi Liv Kaspi, joka kipuili oman yksityiselämänsä kanssa. Vahvatunnelmainen dekkari raastavien rikosten maailmasta.

Pernilla Ericson, Älä käännä selkääsi

suom. Pirjo Lintuniemi

HarperCrime pokkari 2019

s. 327

När du vänder dig om 2018

Pokkarit tarttuvat helposti varsinkin matkoille mukaan. Ne ovat kevyitä, eivätkä vie paljon tilaa. Niitä voi lukea melkein missä tahansa. Tykkään ostaa pokkareita varsinkin lentomatkalle. Lentokoneessa on ahdasta, joten pienikokoiset pokkarit ovat silloin todella käteviä.

Minkä pokkarin sinä olet lukenut viimeksi?

Lukuviikko ja kirjavinkkejä

Huhtikuinen Lukuviikko 20-26.4.2020 alkoi keskellä pandemiaa poikkeusolojen aikana. Poikkeusolo kirpaisee meitä lukijoita, sillä kirjastot suljettiin melkein ensimmäisenä rajoituksena. Kirjastot, kirjojen aarreaitat, joiden ahkera käyttäjä olen ollut pienestä asti. Poikkeusolojen aikana juuri kirjoja tarvitaan, sillä kirjat viihdyttävät, kertovat historiasta, nykyisyydestä ja tulevasta, kirjoissa on tietoa, taitoa ja taidetta, kirjoista voi herätellä tunteita, jännittää, iloita ja surra yhdessä henkilöhahmojen kanssa ja kirjojen avulla uinahdetaan unten maille. Kaiken kaikkiaan kirjat luovat maailmasta upean paikan elää.

Kaikilla ei ole kotona kirjoja ja nyt rajoitusten ja lomautusten vuoksi heillä ei ole varaa ostaa kirjoja tai kuunnella äänikirjoja. Senkin vuoksi minua surettaa se, että miksi kirjastoista ei saa kirjoja. Osa kunnista ja kaupungeista on lomauttanut juuri sivistys- ja kulttuuriväen ensimmäisenä. Siis ensimmäisenä kirjaston työntekijät. Tämä oli pelottava uutinen. Uskon, että kirjastojen henkilökunnalla on valtavasti mielikuvitusta tuottaa iloa ja elämyksiä tähän rajoittuneeseen yhteiskuntaan, jossa me elämme tällä hetkellä. Samoin muulla sivistys- ja kulttuuriväellä: muusikoilla, laulajilla, kuvataiteilijoilla, kirjailijoilla, näyttelijöillä, museoväellä jne. Uskon, että juuri heillä on poikkeusaikaan sopivaa luovuutta luoda uutta ja erilaista kulttuuria, josta kaikki voivat nauttia.

Lukuviikko 20-26.4.2020 on viikko, jolloin olen kannustanut aina lukemaan kirjoja. Lukuviikko on valtakunnallinen Lukukeskuksen järjestämä lukuhaaste. Lukuviikon teema on tänä vuonna Luovuutta ilmassa. 

Tähän alle olen koonnut muutaman kirjavinkin, joissa mielestäni on käytetty villiä mielikuvitusta ja joissa luovuus nousee mielikuvituksellisesti esille. Klikkaamalla kirjan nimeä pääset lukemaan kirja-arvostelun blogistani.

Fantasiaa lapsille:

Roald Dahl: Iso Kiltti Jätti

Aino Havukainen ja Sami Toivonen: Tatu ja Patu Helsingissä

Tove Jansson: Taikurin hattu

Juha-Pekka Koskinen: Benjamin Hawk - Merirosvon oppipoika  

Kirsi Kunnas: Tiitiäisen satupuu 

Mauri Kunnas: Koirien Kalevala 

Mauri Kunnas: Kaikkien aikojen avaruuskirja 

Marjatta Kurenniemi: Onnelin ja Annelin talo 

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu 

Paula Noronen: Supermarsu 

Jo Nesbø: Tohtori Proktorin Pierupulveri

Kimmo Ohtonen: Ikimaa - Kuiskaajien kilta

Veera Salmi: Puluboin ja Ponin kirja  

Tuutikki Tolonen: Mörköviesti 

Fantasiaa nuorille:

 

Ante Aikio: Aigi - Jänkäjärven syöverit

Muriel Barbery: Haltiaelämää

Siiri Enoranta: Tuhatkuolevan kirous  

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli 

Sarah J. Maas: Okaruusujen valtakunta 

Anniina Mikama: Taikuri ja taskuvaras

Sylvain Neuvel: Uinuvat jättiläiset

Ransom Riggs: Neiti Peregrinen koti eriskummallisille lapsille 

J.K. Rowling: Harry Potter ja salaisuuksien kammio

Iida Sammalisto: Tähtimosaiikki

Maria Turtschaninoff: Maresi. Punaisen luostarin kronikoita

Fantasiaa aikuisille: 

Margaret Atwood: Orjattaresi
Margaret Atwood: Testamentit  

Susan Fletcher: Noidan rippi 

Matt Haig: Kuinka aika pysäytetään  

Risto Isomäki: Viiden meren kansa

Emmi Itäranta: Teemestarin kirja

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

Mikko Kamula: Iso härkä
Mikko Kamula: Tuonela

Tapio Koivukari: Poltetun miehen tytär 

Piia Leino: Taivas

Katja Törmänen: Karhun morsian

Kaari Utrio: Yksisarvinen

Johanna Valkama: Itämeren Auri  

Taavi Vartia: Varastettu vaimo   

Tähän loppuun haluan vielä liittää linkin Irene Vellan runoon poikkeusajasta. Runo löytyy blogistani.

                     LUKUILOA KAIKILLE!

Mohsin Hamid: Exit West (Lukuviikko)

Kaupungissa, joka oli täynnä pakolaisia, mutta jossa pääosin vallitsi rauha – tai ei ainakaan vielä avoin sotatila – nuori mies tapasi luokkahuoneessa nuoren naisen eikä puhunut tälle mitään. Ei moneen päivään.

Pakistanilaisen Mohsin Hamidin teos Exit West kertoi kahden nuoren paosta pois sekasortoisesta Lähi-Idästä. Maan sisällissota paheni koko ajan ja eläminen kävi melkein mahdottomaksi. Nuoret halusivat päästä rauhallisimpiin oloihin. Tuskin he tiesivät, että paetessaan maan sotatilaa, he joutuisivat vuosikausiksi leirioloihin näkymättömien rajojen sisälle. Kukaan ei halunnut pakolaisia omaan maahansa.

Saaedin äitiä ei enää ollut eikä isä tuntunut vaivaavan päätänsä heidän rakkausasioillaan, joten he jatkoivat salaisia kohtaamisiaan, ja se tosiseikka, että heidän kaltaisiaan naimattomia rakastavaisia oli alettu tuomita esimerkkitapauksina kuolemaan, sävytti jokaisen lemmenhetken pelonsekaisella kiihkolla, joka toisinaan tuntui oudosti melkeinpä hurmiolta.

Exit Westin nuori lemmenpari Saeed ja Nadia ihastuivat toisiinsa sisällissodan kehittyessä yhä pahemmaksi. Saeed tietysti olisi halunnut mennä naimisiin, mutta Nadia piti päänsä, sillä hän ei halunnut mennä naimisiin. Hän eli yksinäisenä naisena aika turvatonta elämää, jota suojasi kaapu, jota hän piti kaikkialla. Saeed tiesi, että Nadia piti kaapua turvana miesten käpälöinniltä. Lopulta Nadia muutti Saeedin ja tämän isän luokse asumaan, sillä kaduilla pommit räjähtelivät, konekiväärit pitivät meteliä, ihmisiä teloitettiin ja ruumiit roikkuivat ulkona valaisinpylväissä ja mainostelineissä. Saeed ja Nadia viihtyivät yhdessä ja käyttivät aikansa tutkimalla keinoja, miten päästä maasta pois.

Kaikista epäilyksistä huolimatta molemmat nuoret olivat kuitenkin varmoja, että lähtisivät jos tilaisuus tarjoutuisi.

Kirjailija syntyi Pakistanissa ja eli lapsuutensa ja suoritti opintonsa Yhdysvalloissa. Kirjailijan koti on Lahoressa, Pakistanissa, mutta hän matkustaa paljon. Suomeksi on käännetty hänen teos Fundamentalisti vasten tahtoaan. Kirjailijan tuotanto on saanut lukuisia palkintoja ja ehdokkuuksia sekä Aasiassa että länsimaissa.

Mohsin Hamidin Exit West on rakkaustarina sodan ja pakolaisuuden keskellä. Kirja kertoi mitä lähteminen ja kaiken taakse jättäminen tarkoitti näille nuorille. Kirja kertoi myös mitä odotuksia nuorilla oli tulevaisuudesta ja maista, joissa oli rauha. Kirja kertoi myös raadollisen todellisuuden pakolaisuudesta.

Mohsin Hamid, Exit West

suom. Juhani Lindholm

Otavan Kirjasto 2018

s. 182
Exit West 2017

Mark Sullivan: Palavan taivaan alla (Lukuviikko)

Hän oli nähnyt omin silmin, että natseja saapui koko ajan lisää joka puolelle. Kävellessään pitkin Milanon keskiaikaisia katuja Pino suhtautui kuitenkin autuaan välinpitämättömästi niihin voimiin, joiden taistelu oli kiihtymässä hänen ympärillään. Toinen maailmansota oli pelkkä uutinen, joka katosi Pinon mielestä heti kun se oli kuultu ja tilalle palasivat ajatukset hänen kolmesta lempiaiheestaan: tytöistä, musiikista ja ruoasta.

Yhdysvaltalaiskirjailija Mark Sullivanin historiallinen elämäkertakirja Palavan taivaan alla kertoi italialaisen nuorukaisen Pino Lellan kahdesta vuodesta toisen maailmansodan aikana. Kirjan lopussa on pikainen tarina myöhemmistä vaiheista, mutta pääosa kirjasta keskittyy vuosiin 1943-44. Natsit olivat vallanneet Italian ja Benito Mussolini oli nukkehallitsija, sillä Hitler hallitsi ja taisteli ympäri maapallon ja tarvitsi orjatyövoimaa tehtaiden pyörittämiseen myös Italiassa. Jokainen tietää keitä pidettiin orjatyövoimana, juutalaisia ja vastustajia. Jos ei kyennyt töihin, suunta oli puolalainen keskitysleiri, Auschwitzch.

Pappi laski kätensä Pinon olalle: ”Sinun pitää ymmärtää, että vaarannat henkesi. Saksalaisten uusien määräysten mukaan juutalaisten auttaminen on maanpetos, josta rangaistaan kuolemalla. Jos jäät kiinni, sinut luultavasti teloitetaan.”

17-vuotias Pino ja pari vuotta nuorempi Mimmo viettivät Alpeilla aikaansa poikaleirillä turvassa sodalta. He olivat tottuneet olemaan siellä joka kesä, mutta nyt vanhempien määräys oli pitempiaikainen. Paikan johtajana toimiva pappi halusi auttaa juutalaisia ja muitakin pakolaisia pakoon natsien julmuuksia. Niinpä isot pojat toimivat pakolaisten kuljettajina, sillä jokainen oli hyvä alppikiipeilijä. Vuorilla piti varoa jäätä, lunta, kylmyyttä, myrskyjä, natseja ja rikollisia. Pojat olivat hyviä kiipeilijöitä, mutta pakolaisilla ei ollut yleensä sitä taitoa, joten vaarat olivat suuremmat.

Kirjan sivuilta voi lukea useista jännittävistä vaaratilanteista vuorilla. Mark Sullivan harrastaa itse alppikiipeilyä, joten hän on pystynyt luomaan kiipeilyyn luonnollisen tunnelman kuvaillessaan vuoria, maisemia ja vaihtuvia sääoloja. Pino oli hurjapäinen ja rohkea kiipeilijä, joka selvisi kiperistä tilanteista nokkeluutensa ja kylmäpäisyytensä ansiosta. Alpeilla olon aikana Pino auttoi melkein joka päivä pakolaisia.

Etkö tajua, Pino? Sinä olet nyt tärkeän kenraalin henkilökohtainen autonkuljettaja. Menet sinne minne Leyerskin. Näet mitä hän näkee. Kuulet mitä hän kuulee. Sinusta tulee meidän vakoojamme Saksan sodanjohdossa!

Täyttäessään 18-vuotta Pinon piti mennä armeijaan. Pinon piti vanhempien painostuksesta valita natsiarmeija, jolloin hän sai jäädä Milanoon. Onnekkaan sattuman ansiosta hänestä tuli Italian oloista vastaavan natsikenraalin autonkuljettaja, jolloin Pino pystyi auttamaan partisaaneja ja liittoutuneita hankkimalla elintärkeitä tietoja. Jälleen Pino eli vaarallista aikaa, mutta hän oli myös umpirakastunut ja onnellinen. Pino oli autonkuljettaja siihen asti, kunnes liittoutuneet olivat vallanneet Milanon. Mitä sitten tapahtui? Miten Pinolle kävi? Entä rakkaudelle? Ainakin Milanossa juhlittiin ja viini virtasi ja musiikki raikui vapauden johdosta.

Kirjailija Mark Sullivan ei aluksi uskonut Pinon tarinaa, kun kuuli ensimmäisen kerran italialaisesta sankaripojasta. Sitten hän kuuli, että Pino oli edelleen elossa ja eli Italiassa. Kun Sullivan soitti Pinolle, Pino ei halunnut puhua asiasta ja sanoi olevansa ennemminkin pelkuri kuin sankari. Lopulta Pino suostui tapaamiseen. Tästä tapaamisesta alkoi kirjan kirjoittaminen, taustatöiden tutkiminen ja haastattelumatkat, jotka kestivät kymmenen vuoden ajan. Lopputuloksena on huikean kuvauksellinen sankaritarina nuorukaisesta, joka toimi pakolaisten auttajana vuoristossa ja vakoojana natsiarmeijassa. Pino eli hengenvaarassa joka hetki, mutta rakastuneena. Palavan taivaan alla kirja perustuu tositarinaan. Kirjassa hehkuu Italia, johon natsit tekivät rumia jälkiä, mutta johon italialaiset vastasivat oveluudella ja kylmäpäisyydellä. Palavan taivaan alla kirjan sankari oli Pino Lella, nuorukainen, joka ajatteli vain tyttöjä, musiikkia ja ruokaa.

"Tänään minä tapaan kauniin tytön", Pino sanoi heristäen sormeaan uhkaavan tulipunaisena liekehtivälle taivaalle.

Mark Sullivan, Palavan taivaan alla

suom. Seppo Raudaskoski

Sitruuna 2019

s. 610

Beneath a Scarlet Sky 2017

Elämäkerta

Toinen maailmansota

Kaari Utrio: Vendela (Lukuviikko)

Kauneus ja köyhyys, se oli paha yhdistelmä. Kirstinä Kurjen vatsassa poltti kuin hiillos; hänen oli nähtävä Vendela turvattuna ennen kuin hän sai antaa periksi taudille.

- Sinä et ole mitään, niin kuin hyvin tiedät, Kirstinä Kurki sanoi Vendelalle. Neito, joka oli kuullut nuo sanat joka päivä niin kauan kuin saattoi muistaa, nyökkäsi nöyrästi.

Suomalaisten rakastaman kirjailijan Kaari Utrion Vendela kertoi 1300-luvulla eläneestä 16-vuotiaasta jalosukuisesta, mutta köyhästä Vendelasta, joka oli tuohon aikaan jo hyvinkin naimaiässä ja ihastunut. Vendelan äiti oli kuollut ja niin luultavasti isäkin, jotakin sekavaa isän suvussa oli, eikä hänelle kerrottu mitä. Hän asui Turussa tuomiokirkon lähellä Pyhän Sigfridin talossa tätinsä ja äidin sedän sekä palvelijoiden kanssa. Täti oli kuulu parantaja, jonka asiakkaita turkulaiset olivat. Hän oli opettanut Vendelalle parantajan taitonsa. Setä puolestaan oli opettanut Vendelan lukemaan. Lähtiessään talosta, erinäisten ikävien tapahtumien jälkeen, isän puoleisen tätinsä luokse Viipurin linnaan, hän sai sedältään lahjaksi kirjan, joka oli tuohon aikaan erittäin harvinainen arvotavara.

Rouva Juditin kauhistukseksi ritari Hartman tarjosi Vendela Dalhusille paikan vieressään korokkeella. Rouva Judit ei voinut tehdä mitään: linnanherran tahto kävi ylitse kaiken muun. Mutta sen hän päätti mielessään, että toista kertaa ei Vendela Dalhusilla ollut asiaa korokkeelle, tuskin koko ritarisaliin.

Matkalla Viipuriin tarvittiin kovasti Vendelan parantajan taitoja, mutta Viipurin linnassa hän sai unohtaa kaiken entisen. Rouvashuone oli paikka missä hän sai pukea ja kammata rikkaampia rouvia ja neitoja. Judit-tädin mies makasi sairasvuoteella, ja siellä sai istua sairaan lohtuna, mutta Vendela oli tottelevainen ja auttavainen, ja olihan hänen ihastuksensa samassa linnassa. Sitten kävi niin, että ihastus valitsi toisen puolison.

- Sehän on Vendela Dalhusin kirja! Miten se on sinulle joutunut?

- Domina Vendela antoi sen minulle, kun… kun rouva Iliana tuli Viipurin linnaan. Hän pyysi minua säilyttämään sitä luonani vielä sitten, kun lähdimme Tuurilaan. Hänellä ei ollut mitään paikkaa, missä hän olisi voinut pitää sitä… Hän nukkui rouvastuvan lattialla Greta Dumen kanssa, eikä hänellä ollut arkkua. Hän pelkäsi, että se varastettaisiin.

Vendelan kirja kulki koko tarinan mukana ja tuli esille aina silloin tällöin. Vendelakin tuli naitetuksi jossakin vaiheessa, mutta sen jälkeen hänen olonsa vain huononivat ja asuinpaikkana oli pitkään pelkkä sauna. Vendelan historiallinen tarina oli tällaiselle historiaa rakastavalle lukijalle kuin hunajaa ja mettä unohtamatta virkistäviä yrttejä ja rohtoja Vendelan pussukoista, joita tuleva aviomieskin joutui jossakin vaiheessa nauttimaan.

Kaari Utrion kirjallinen tuotanto on uskomattoman laaja. Laskin hänen kirjoittaneen yli 50 teosta. Ihastuin kirjailijan viihteellisiin, aistikkaisiin ja historiallisia naisia ja lapsia esiintuoviin teoksiin jo nuorena ja luin kaikki hänen kirjoittamansa teokset, jotka vain sain käsiini. Sitten tuli se kyllästymispiste ja kirjat alkoivat muistuttamaan toisiaan. Blogiaikana (8v.) olen lukenut Utrion Yksisarvisen ja tämän Vendelan. Yksisarvinen kertoo viikinkiajasta 1000-luvulla. Molemmista kirjoista on otettu useampi painos ja kirjailija on käynyt uusintapainoksissa tekstin läpi.

Kaari Utrio on kirjoittanut upeita historiallisia romaaneja, tietokirjoja ja lasten- ja nuortenkirjoja. Vendela oli vastustamaton ja koukuttava tarina patriarkaaliselta 1300-luvulta, jolloin miehet omistivat naiset ja lapset sekä päättivät näiden asioista. Kaari Utrio on tehnyt loistavaa taustatyötä, joten upposin Vendelan tarinaan ja siirryin 1300-luvun maisemiin sulavasti ja suurella mielenkiinnolla.

Kaari Utrio, Vendela *****

Tammi 2016

s. 411

ensimmäinen painos 1989

Kaari Utrio: Yksisarvinen

Magdalena Hai: Susikuningatar

Mestari ähkäisi. Hän käänsi hyvin varovasti päätään ja katsoi rintansa päällä makaavaa, neljänsadan paunan painoista ihmissutta. Mussovits paljasti äristen rivin hirvittäviä, veitsenteräviä hampaita.

”Sinä huijasit”, mestarin ääni rahisi ihmissuden ruhon alta.

”Et voittanut… minua… yksin. Sait apua.”

Magdalena Hain fantasiakirja Susikuningatar on Gigi ja Henry-steampunktrilogian viimeinen kirja. Kirjan 15-vuotias päähenkilö Gigi oli opiskellut Pariisissa kolme vuotta taistelijaksi, jotta oli valmis ottamaan vastaan ihmissusien kuningattaren tehtävät. Tietysti Gigillä oli vihollinen, joka pitäisi voittaa, ja opintojen valmistuttua koitti paluu kotimaahan ja sota tuota inhottavaa Luopiota ja sen armeijaa vastaan. Tuo kyseinen Luopio anasti vallan Gigin perheeltä ja Gigi oli luvannut ihmissusille palauttaa ihmissusien maan takaisin heille, sillä virtasihan Giginkin suvun suonissa ihmissusien veri. He kuuluivat samaan laumaan. Yksi ja sama olento.

Olkavarttani ja kaulani oikeaa puolta peitti eräänlainen koristeellinen, haarniskamainen rakennelma, joka jatkui osittain ihon sisään. Suurin osa oikean käsivarteni ihosta oli arpeutunut röpelöisen vaaleanpunaiseksi ja tiesin, että sen sisällä kulki monenlaisia vaijereita ja rataskoneistoja, jotka korvasivat menettämääni luonnollista kudosta.

Gigi oli kohdannut arkkivihollisensa aiemminkin, jonka johdosta hän oli melkein kuolla. Onneksi hänen isänsä oli keksijä, joka loi Gigin menettämät ruumiinjäsenet uusiksi mekaniikan avulla. Myös kasvoja jouduttiin uusimaan mekaniikalla ja puuttuva silmä korvattiin tekosilmällä, jonka avulla Gigi pystyi näkemään, mutta erityisellä tavalla. Silmän ja kehon mekaniikan avulla Gigi toimi yhtä luonnollisesti kuin kuka tahansa muukin.

Steampunk (suom. höyrypunk) on tieteiskirjallisuuden suuntaus, johon liittyy 1800-lukua ja viktoriaanista Britanniaa muistuttava vaihtoehtoinen todellisuus. Nykytekniikan keksinnöt toimivat kirjoissa höyryvoimalla tai kellokoneistoilla ja ulkonäkö muistuttaa viktoriaanisen ajan muotoilua. Steampunkin innoittajia ovat 1800-luvun romantiikan kirjoittajat mm. Mary Shelleyn Frankensteinin hirviö.(Wigipedia)

Mussovits oli toiminut kolmen Pariisin vuoden aikana Gigin hengenpelastajana, tukena ja turvana sekä ystävänä. Gigi tarvitsi Mussovitsia, sillä hän oli kokenut jo useamman murhayrityksen. Luopio oli vallanhimoinen hallitsija, eikä suvainnut minkäänlaisia salaliittopyrkimyksiä. Toinen hyvä ystävä oli Henry, johon Gigi oli tutustunut jo lapsuudessa. Gigi asui ystäviensä kanssa, eikä varsinkaan äiti tykännyt siitä ollenkaan. Miehiä.

Gigin ja ystävien matka takaisin kotimaahan oli täynnä kaikenlaisia seikkailuja ja kesti pitkään. Siitä pitivät Luopion miehet huolen. Paluu kotimaahan onnistui lopulta, mutta ongelmat eivät päättyneet siihen. Lue lisää tästä koukuttavasta fantasiakirjasta. Susikuningattaren paras teema on ystävyys, sillä ilman luotettavia ystäviä, Gigin elämä olisi ollut paljon vaikeampaa. Ystävät tasapainottivat toinen toisiaan kaikessa ja jokaiselle riitti omat ongelmansa kirjan tarinassa. Yllättävä ja kekseliäs steampunktarina 1800-luvulta.

Magdalena Hai, Susikuningatar

Karisto 2014

s. 436

Gigi ja Henry 3
Nuortenkirja
Fantasia