Elly Griffiths: Kivikehä

 

 

Komisario Nelson,

tässä sitä taas ollaan. Loppu on meille aina toden totta uusi alku. Mitä kuuluu ruumiille, jonka hautasit puutarhaasi? Joko se versoo? Joko se kukkii tänä vuonna?

Englantilaisen Elly Griffithsin yhdestoista Ruth Galloway-dekkari on nimeltään Kivikehä. Aika tylsä nimi dekkarille, mutta se kertoi kivikehästä löytyvästä ruumiista. Kivikehät liittyvät historiaan, ja kirjan kannessakin on ns. kivikehä, eli muinaiseen uskontoon liittyvä  paikka, missä ihmiset juhlistivat eri aikoja ja jumalia ja uhrasivat heille. Ruth Galloway on arkeologi ja sarjassa pyöritään eri kaivauksilla, joita riittää Englannissa.

Ylläoleva lainaus oli kirjeestä, jonka komisario Nelson sai. Kirjeessä oli salaisia tietoja, jotka eivät olleet ihan kaikkien tiedossa. Komisario oli saanut niitä aiemminkin eräältä henkilöltä, joka oli tosin jo kuollut. Kyseessä oli matkija. Nelson oli Ruth Gallowayn lapsen isä ja nyt oli tullut aika paljastaa myös hänen jo aikuisille tyttärille, että Katie oli heidän siskonsa. Temperamenttinen Laura sydämistyi tosissaan isänsä puuhista toisen naisen kanssa. 

Ruth osoittaa taskulampullaan kohtaan, missä osa kalloa on näkyvissä. Metalli välkehtii valossa.

"Hammaspaikka", Nelson sanoo.

"Niin", Ruth sanoo. "Se auttaa ajoittamisessa. Ja tietysti myös hammaslääkärin tiedot."

Jälleen löytyi kivikehästä ruumis, joka oli haudattu tarkoituksella suolamarsille, koska siellä oli käynnissä kaivauksia. Ruth ja Nelson  työskentelivät pitkästä aikaa yhdessä. Dekkarisarja on kehittynyt heidän rakkaustarinansa ympärille. Ruth on kaivannut rinnalleen kumppania, mutta aina on Nelson onnistunut vesittämään aikeet ja muut miehet. Nelson itse on tiiviisti naimisissa vaimonsa kanssa ja heille syntyi kirjassa iltatähti. Sarjassa on riittänyt rakkausdraamaa ja suhdesoppia kerrakseen.

Elly Griffithsin Kivikehä sisälsi menneisyyden ja nykyisyyden rikoksia kietoutuneena kiehtovaan arkeologiaan.

 

Elly Griffiths, Kivikehä

suom. Anna Kangasmaa

Tammi 2022

s. 345

The Stone Circle 2019

Dekkari

Ruth Galloway-sarja 11. osa 

Elina Airio: Metsässä juoksee nainen

 

Pysy täällä

hän sanoi

Pidä vauvaa ja pysytte täällä

hän sanoi

Pidä vauvaa äläkä tule pois ennen kuin haen teidät

 

Elina Airion riipaiseva esikoisteos Metsässä juoksee nainen kertoi jo heti ensimmäisissä lauseissa kirjan teeman. Mimi oli muutama viikko sitten synnyttänyt vauvan ja hänelle soviteltiin perhevalmennusta siihen, miten toimia omien lastensa kanssa. 

Kun Mimi ei ollut jaksanut olla vauvan ja isomman lapsen kanssa, hän oli lukinnut heidät lastenhuoneeseen. Kuten aina tällaisissa tapauksissa, päivähoito kiinnitti huomiota isomman lapsen hätään ja teki lastensuojeluilmoituksen.

Hän siivosi kuolleita lehtiä seinistä, ja kätensä tärisivät. Hän lakaisi risukkoa ja neulasia lattialta, ja hänen niskansa kihelmöi. Vauva itki huoneessa ja tytön lohdutus lauloi itkun alla.

Perhevalmennus on ihan hyvä asia, mutta tässä tapauksessa valmentajakin huomasi heti, että perheen äiti tarvitsee apua vielä vakavampaan asiaan, synnytysmasennukseen. Perhevalmentajan puhuttua esimiehelle asiasta, perhevalmennusta vain lisättiin ja vauva sai ulkopuolisen ulkoiluttajan, mutta äidin mielenterveysongelmiin ei puututtu mitenkään, eikä häntä ohjattu terapiaan.

Voi saatana, hän ajatteli ja ruokkosi inhottavaa vahaa hiuksistaan. Se tarttui sormiin ja sotki ovien kahvat, jäi tyttöjen ohuille ihoille ja likasi hänen tavalliset valvoneen kasvonsa. 

Elena Airion psykologinen esikoisteos Metsässä juoksee nainen riipaisee syvälle tunteisiin.

Elina Airio, Metsässä juoksee nainen

Gummerus 2022

s. 204

Esikoisteos

 

 

Anna-Liisa Haavikko: Kaari

 

Kaari Utrion kirjailijanura on näköala suomalaisen viihdekirjallisuuden historiaan ja asemaan. Tätä elämäkertaa kirjoittaessa eniten on hämmentänyt suhtautuminen naistenviihteeseen Utrion uran alkuaikoina. Viihderomaaneja kirjoittava naiskirjailija saattoi saada kritiikeissä määritelmiä, jotka nykyisin voitaisiin tulkita vihapuheeksi. Lyhyessä ajassa 1980-luvun lopulla ammattikirjailijoiden vastaanotto muuttui ja lajia alettiin arvioida omana genrenään. (Anna-Liisa Haavikko)

Olen Kaari Utrion kirjojen fani, joten oli ilman muuta selvää, että luen Anna-Liisa Haavikon kirjoittaman elämäkerran, joka on nimeltään Kaari. Kirjasta selviää heti alussa, että Kaari Utrio syntyi sota-aikana 1942, joten heinäkuun 28. päivä kirjailija täyttää 80 vuotta, juhlavuosi on siis menossa. Kaari Utrion vanhempien suhde oli kuin suoraan romaanista, sillä isä oli naimisissa, kun hän seurusteli äidin kanssa, ja ero tuli vasta Kaarin syntymän jälkeen. 80 vuotta sitten lapsen saaminen avioliiton ulkopuolella oli ikävä asia. Kaari sai lempinimekseen Torkku.

Aleksis Kiven päivänä lokakuussa 1968 Kaari piti kädessään esikoisteostaan. Kannessa komeili Kaari Utrio, vaikka hänen nimensä oli Kaari Virkajärvi. 

Nuori vastavalmistunut historian maisteri eli nuorikkoaikansa Vekarajärven maisemissa, sillä hänen miehensä oli töissä armeijassa. Koska lähistöltä ei löytynyt opettajan tehtäviä, jäi aikaa kirjoittamiselle. Ensimmäinen teos oli nimeltään Kartanonherra ja kaunis Kirstin. Sen jälkeen hän on kirjoittanut 37 romaania ja parikymmentä populääriä tietokirjaa. En ole lukenut yhtään Utrion tietokirjaa, mikä nyt harmittaa, sillä niissä on kerrottu naisten, lasten ja perheiden historiaa, josta olen ollut aina kiinnostunut. 

Ennen kuin verohallituksen pääjohtajan vastaus ehti saapua, kolahti postilaatikkoon yllättävä tervehdys. Vihreällä tussilla kirjoitetussa leijonanvesileimalla varustetussa kortissa muutamalla rivillä kiitettiin Pirkkalan pyhät pihlajat-romaania. Allekirjoitus: Kunnioittavasti tervehtien Urho Kekkonen.

Kaari Utrio sai myös kokea elämää muuttavan rakkauden, kun hän kohtasi Kai Linnilän. Kaari erosi ja pienet pojat jäivät isänsä hoidettaviksi, kun Kaari muutti Kain kanssa asumaan. Perheen elättäjän rooli jäi Kaarin harteille. Oli kauhea isku, kun pankki ilmoitti muuttaneensa viiden vuoden lainanmaksun kolmeksi vuodeksi. Kaari joutui valtavan työmäärän eteen saadakseen lainat maksettua kirjoittamalla. 

Kaari Utrio kutsuttiin Historiallisen Yhdistyksen tilaisuuteen kertomaan kirjan synnystä. Kiivaassa alustusta seuranneessa debatissa Kaari Utriota nimitettiin kirjallisuuden Spede-ilmiöksi.

Kirjoja syntyikin melkein kuin liukuhihnalta. Kaari Utriolla on ollut uskomaton työmoraali ja sitoutuminen siihen mitä hän tekee. Kun hän teki ensimmäistä tietokirjaansa Tammen julkaistavaksi, nimeltään Eevan tyttäret (1984), ei sen uskottu alkuun menestyvän ollenkaan. Siinä kävi päinvastoin, sillä naisten historia kiinnosti kovasti lukijoita. Tutkijoilta sitävastoin tuli ankaraa kritiikkiä.

Anna-Liisa Haavikon elämäkerta Kaari on oikea runsaudensarvi ja kuvaa hyvin ahkeraa kirjailijaa, jota olen aina ihaillut. Kirja toi hyvin esille myös sen ikävämmän puolen elämästä, sillä hänellä oli aina suru siitä, että oli joutunut jättämään poikansa isänsä hoitoon. Välit poikiin paranivat heidän aikuistuttua ja perustettuaan omat perheensä.

Myös rakkausliitto Kai Linnilän kanssa koki omat myötä- ja vastamäkensä. Vastamäkiä löytyi puolison alkoholismista, josta voit lukea tarkemmin kirjan sivuilta. Vastamäkiä löytyi myös viihdekirjallisuuden kriitikoista ja tutkijoista. Kaari Utrio ei ole jäänyt hiljaiseksi, vaan on puolustanut vahvasti kirjoittamaansa tekstiä ja kirjoja. Hänestä löytyy myös yhteiskunnallinen vaikuttaja ja tiedottaja, joista kertovat hänen runsaat luottamustoimensa.

Anna-Liisa Haavikon Kaari kertoo vilkkaan ja sanavalmiin Kaari Utrion kirjailijan urasta iloineen ja suruineen. 

Anna-Liisa Haavikko, Kaari *****

Siltala 2021

s. 509 + runsaasti kuvia + tuotanto + Käännökset, palkinnot ja luottamustoimet + Lähteet + Henkilöhakemisto

Elämäkerta

Kaari Utrio: Vendela

Kaari Utrio: Yksisarvinen

 

Karina Sainz Borgo: Kolmas maa

 

 

Tulin Mezquiteen etsimään Visitacion Salazaria, naista joka sittemmin hautasi lapseni ja opetti minut hautaamaan muiden lapsia. Kävelin maailman loppuun saakka, tai sinne mihin uskoin maailmani loppuvan.

Venezuelalaisen Karina Sainz Borgon teos Kolmas maa kertoi tarinan Angustiasta, joka etsi hautapaikkaa kaksosvauvoilleen. Vauvat olivat kuolleet heidän paetessaan kulkutautia, joka riehui heidän kotiseudullaan. Mezquite nimisessä rajaseutukylässä piti köyhien hautausmaata nainen nimeltään Visitacion. Hautausmaan nimi oli Kolmas maa. 

Vainajan hautaaminen tuli tutuksi jo Sainz Borgon ensimmäisestä teoksesta, joka oli nimeltään Caracasissa on vielä yö, kun päähenkilö etsi äidilleen hautapaikkaa. Molemmissa kirjoissa oli myös pakolaisia ja sekasortoinen maa, jota hallitsi rikolliset ja sissit. Venezuelan tilanne on jo ollut pitkään sekasortoinen ja sitä ovat hallinneet diktaattorit, Nicolas Maduro vuodesta 2013 asti. Rikollisuus ja korruptio ovat räjähtäneet käsiin. Huumekartellit hallitsevat rajaseutuja.

Lapseni eivät heränneet kuolleista, ja kohtuni kuivui. Lakastuin kuin liaani ja juurruin siihen hiekkamaahan, jossa ainoat koskaan rakastamani olennot nukkuivat vuoratuissa kenkälaatikoissaan.

Visitacion hautasi Angustian kaksosvauvat hautausmaallensa ja Angustias halusi jäädä hautausmaalle töihin ollakseen lastensa lähellä. Visitacionilla ei ollut lupaa pitää hautausmaata, ja alueen halusi sekä eräs vallanjanoinen Abundia että sissijoukkio. Alueella siis vieraili kaikenlaisia epämääräisiä pyssynheiluttajia vaatimassa alueen luovutusta heille.

Poikkesimme valtatieltä etsimään suuhunpantavaa. Mezquiteen johtavan päätien reunat olivat siihen aikaan täynnä kaupustelijoita ja ruokakojuja, joilla väki lounasti siankamaralla täytettyjä arepoja ja lihasta ja kasviksista haudutettua, kaakaotaarolla ryyditettyä pataa.

Sainz Borgon kirjoista nousee hyvin esille venezuelalainen elämänmeno arkisine ruokailuineen ja juominkeineen. Eläminen sekasortoisessa yhteiskuntassa vaati nokkeluutta, oveluutta ja tietysti aseita. Sissejä ja rikollisia oli joka paikassa. Pelkoa ei kannattanut näyttää kenellekään.

Kylän suojeluspyhimys oli Kuollut Tyttö, neitsytruumis, joka varjeli tuon rikollisen markkinapaikan kauppiaita. Häntä kuvailtiin morsiuspukuun sonnustautuneeksi luurangoksi, jolla oli valkoinen tulikehä kruununaan. Hänestä käytettiin nimitystä Unohdettujen Neitsyt; häneen palkkatappajat uskoivat ja hänen nimeensä he manasivat ja rukoilivat.

Venezuelan pääuskonto on roomalaiskatolisuus, joten maassa on runsaasti suojeluspyhimyksiä. Angustinus oli menettänyt oman uskonsa, eikä ihme, sillä köyhyys, kurjuus ja kulkutauti, sekä omien lasten kuolema, olivat vieneet uskon antaman lohdun.

Karina Sainz Borgon teos Kolmas maa kuvasi rujosti ja kaunistelematta venezuelamaista elämänmenoa ja sekasortoista yhteiskuntaa.

Karina Sainz Borgo, Kolmas maa ****

suom. Satu Ekman

Aula & Co 2022

s. 272

El tercer pais 2021

Venezuela

Etelä-Amerikka

Karina Sainz Borgo: Caracasissa on vielä yö

 

Johanna Mo: Varjolilja

 

Yllätys muuttuu paniikiksi, eivätkä aivot saa kieppuvia palasia yhteen. Etenkään tuota vihaista ilmettä. Päättäväisyyttä. Miksi? Ahdistus pusertaa sydämen kurkkuun, ja näkökenttä hämärtyy. Yksi ainoa kristallinkirkas ajatus murtautuu läpi: Auta, ole kiltti.

Ruotsalaisen Johanna Mon Varjoliljat jatkaa Saarimurhat-dekkarisarjaa. Viihdyin tosi hyvin ensimmäisen dekkarin Yölaulajan seurassa ja Varjoliljat jatkoi samaa pehmeämpää dekkarityyliä, mikä sopii herkemmillekin lukijoille. Kirjan miljöönä toimii tunnelmallinen Öölanti.

Sarjan poliisiparina toimii Hanna Duncker ja Erik Lindgren. Hanna oli  kotoisin Öölannista, mutta muutti jo lukion jälkeen Tukholmaan. Hän oli siis paluumuuttaja, mutta saarella asui useita henkilöitä, jotka toivoivat Hannan muuttavan takaisin Tukholmaan. Nuo henkilöt olivat valmiita tekemään kaikkea ikävää Hannalle. Hanna halusi etupäässä ratkaista oman isänsä rikokset. Isä oli jo kuollut. Ihmiset eivät halunneet, että Hanna kaiveli vanhoja rikoksia esille.

Varjoliljaan loi tunnelmaa kuuma elokuinen sää. Hanna ja Erik saivat tehtäväkseen etsiä erästä isää ja hänen pientä poikaansa. Perheen äiti odotti heitä vastaan junalle, joka palasi matkalta, mutta heitä ei näkynyt, eikä isä enää vastannut puhelimeen. Oliko kyseessä kenties lapsikaappaus ja ikävä perhedraama? Pian pienen pojan etsintään osallistui suuri joukko vapaaehtoisia etsijöitä.

Johanna Mon Varjoliljat ratkoi rikoksia tunnelmallisella Öölannin saarella. Johanna Mon vähäeleinen tyyli koukuttaa ja viihdyttää yllättävästi.

Johanna Mo, Varjoliljat

suom. Kristiina Vaara

Like 2022

s. 398

Skuggliljan 2021

Dekkari

Saarimurhat-sarja 2

Johanna Mo: Yölaulaja

 

Chi Zijian: Puolikuu

 

 

En suostu nukkumaan talossa, josta ei näe tähtiä. Olen syntymästäni asti viettänyt yöni tähtien kanssa. Jos heräisin yöllä ja näkisin sysimustan katon, tulisin sokeaksi.

Kiinalaisen Chi Zijianin teos Puolikuu lumosi minut uskomattomilla luontokuvauksilla vuoristossa Venäjän ja Kiinan rajaseuduilla Argunjoen lähistöllä. Kirjan kertojana toimi yhdeksänkymmentävuotias evenkinainen, joka oli jäänyt lapsenlapsensa kanssa Iso-Hinganin vuoristoon porojensa kanssa, kun muu heimo oli muuttanut heille rakennettuihin taloihin. Evenkit olivat paimentolaisia, jotka siirtyivät porojaan seuraamalla seuraavaan porojen ruokapaikkaan. Itse he metsästivät ja kalastivat ruokansa.

En ole kummoinen tarinankertoja. Mutta tässä hetkessä, nyt kun kuuntelen sateen suhinaa ja seuraan liekkien tanssia, minun tekee äkkiä mieli puhua. Tatjana on lähtenyt, Siban on lähtenyt, Ljuša ja Maksim ovat hekin poissa. Kenelle kertoisin tarinani? Antšaur ei ole puheliasta sorttia, eikä hän jaksa kuunnella. Kuulkoot siis sade ja tuli tämä tarinani. Sillä kuten ihmisellä, myös näillä toistensa perivihollisilla on korvat.

Kirjan kertoja aloitti tarinoinnin omasta syntymästään, joka tapahtui talvisaikaan. Kirjan edetessä aukesi koko suvun ja heimon henkilöiden tarinat auki. Heimolla oli myös oma šhamaani, joka tanssi tarvittaessa, kun joku sairasti tai he olivat saaneet hyvän metsästyssaaliin, jota kannatti juhlia jne. 

Kertojan isä oli heimon šhamaanin veli ja he molemmat olivat nuorena ihastuneet tulisesti kertojan äitiin. Lopulta jousinuolella ampuminen oli ratkaissut sen, kumpi heistä menisi naimisiin Tamaran kanssa.  Tästä seurasi veljesten vihanpito, joka kesti toisen kuolemaan asti. 

Kirjasta löytyi muitakin epäonnisia tai onnistuneita avioliittoja, ja muita ihmiseloon liittyviä tapahtumia, kuten synnytyksiä ja kuolemia. Heimon lukumäärä nousi ja laski. Heimot yhdistyivät ja erkanivat mm. avioliittojen vuoksi. Kirjan kertoja oli ollut naimisissa kaksi kertaa, ja kirjasta löydät vastauksen siihen, oliko avioliitot onnistuneet vai eivät kertojan mielestä.

Jos minua vertaa vanhaan puuhun, joka kaikista tuulista ja sateista huolimatta yhä seisoo pystyssä, silloin jälkeläiseni ovat oksat, joita kasvaa rungostani. Olinpa kuinka iäkäs hyvänsä, nuo oksat kukoistavat aina entiseen tapaansa. Antšaur on kaikista oksistani se, jota rakastan eniten.

Vuonna 1932 japanilaiset olivat valloittaneet alueen, jossa evenkkiheimo asusti. Japanilaiset vihasivat neuvostoliittolaisia ja sinisilmäisiä ihmisiä, joten heimoon kuuluvat sinisilmäiset pakenivat japanilaisia silloiseen Neuvostoliittoon. Japanilaiset pakottivat myös evenkkimiehet sotilaiksi ja armeijan koulutusleireille, joten naiset saivat selvitä kuukausikaupalla ilman miestensä apua vuoristo-olosuhteissa metsästäen ja kalastaen ilman ampuma-aseita, jotka miesten oli pitänyt ottaa mukaan koulutukseen.

Kohotan katseeni ylös kuuhun, ja minusta se on kuin meitä kohti nulkkaava poro. Kun siirrän katseeni takaisin lähestyvään poroon, ajattelen, että se on juuri näkemäni puolikuu, joka on pudonnut maahan.

Chi Zijianin Puolikuu kertoi hienosti polveilevan sukusaagan evenki-paimentolaisten elämästä vuoristoisella seudulla Kiinan ja Venäjän rajaseudulla, jossa luonto oli läsnä jokaisessa hetkessä.

Chi Zijian, Puolikuu *****

suom. Rauno Sainio

Aula & Co 2022

s. 351 + Suomentajan jälkisanat

Huangchao 2005

Evenki-paimentolaiskansa

Alkuperäisasukkaat

Kiina

 

Sari Vuoristo: Etäisyys linnuntietä

 

 

Welcome to Ben Gurion Airport, lukee kyltissä, mutta muistakaa, että kun toisille olemme tervetulleita, toisille emme todellakaan ole, meille sanottiin.

Sari Vuoriston neljännen teoksen Etäisyys linnuntietä tapahtumat sijoittuvat pääosin 1980-luvun Libanoniin. Suomalainen Jari lähti YK:n rauhanturvaajaksi sodan runtelemaan maahan. Israelilaisten poistuminen maasta kävi hitaasti ja yhteenottoja sattui koko ajan. Myös Jari joutui osalliseksi erääseen ikävään konfliktiin.

On syitä. On seurauksia. On asioita, joita ei niiden tapahduttua voi korjata.

Rima oli joutunut siskonsa pienen pojan huoltajaksi siskonsa kuoleman jälkeen. Farid oli vammautunut samassa tapahtumassa, missä hänen äitinsä kuoli. Farid eli tätinsä kanssa vähään tyytyväisenä, hymyili kaikille ja hoiti lintuja. Ihmisten oli vaikea kohdata erityinen lapsi ja vielä pahempaa ihmisten käytös oli, varsinkin miesten käytös, kun hän kasvoi nuorukaiseksi.

Kaksikymmentäkuusi suomalaista YK-sotilasta on otettu panttivangiksi Etelä-Libanonissa. 

Jarin kymmenvuotias tyttö Milla oli joutunut sopeutumaan isän lähtöön pitkäksi aikaa. Isän tytölle oli kauheaa menettää päivittäinen tuki ja turva, jonka isän läheisyys oli antanut. Sota, tappaminen, pommit ja kaikenlainen uhka oli hänen mielessään koko ajan. Isän jouduttua panttivangiksi, ajatukset vain pahenivat.

Ehkä vanhenen, ja istun vielä ryppyisenä, mustiin puettuna eukkona yhä rannalla ja odotan, katson kaikkea seiniin hakattua historiaa, eikä se kosketa minua enää millään tavalla.

Kirjan tapahtumat kerrottiin näiden neljän kertojan äänellä; Jari, Milla, Rima ja Farid. Tämä aika, kun Ukraina on ollut Venäjän hyökkäyssodan kohteena, ei ole ollut paras aika lukea tätä kirjaa. Sota on liian lähellä meitä. Luin vähän aikaa sitten Susan Abulhawan Jeninin aamut, jossa kerrottiin Lähi-idän menneisyydestä. Tämä kirja jatkaa omalta osaltaan Lähi-idän menneisyydestä kertomista. Etäisyys linnuntietä ei ollut varsinainen sotakirja. Se oli kirja rauhasta ja rauhattomuudesta maassa, jossa sota Israelin kanssa oli ollut ihmisten mielessä koko ajan. Liian paljon oli menetetty puolin ja toisin.

Sari Vuoriston Etäisyys linnuntietä vei sodan raunioittamaan Libanoniin. Kirja täydensi Susan Abulhawan teosta Jeninin aamut Lähi-Idän menneisyydestä. Lähi-Itään on sijoittunut myös pääsiäisen ajan tapahtumat noin 2000 vuotta sitten Raamatun kertomusten mukaan, joten oli hyvä lukea myöhemmistäkin tapahtumista tehtyjä kirjoja, koska saamme viettää pääsiäistä tänäkin vuonna rauhassa. Tosin Ukrainassa ja monessa muussa maassa maapallolla on sota käynnissä.

 

Sari Vuoristo, Etäisyys linnuntietä

Aviador 2022

s. 257

Lähi-itä

1970-80-luku 

 

         Toivon kaikille ihmisille rauhallista 

                   pääsiäisen aikaa 💛

Jørn Lier Horst: Avaintodistaja

 

 

Wisting käänsi katseensa pois ja aikoi lähteä, mutta jokin sai hänet kääntämään päätään uudestaan. Hän ei ollut huomannut sitä heti, mutta alitajunta oli havainnut että vainajan käsissä oli jotain outoa. Ne näyttivät olevan nyrkissä, mutta kumartuessaan katsomaan tarkemmin Wisting ymmärsi, mikä oli vialla. Sormenpäät puuttuivat. Kaikki sormet oli katkaistu uloimman nivelen kohdalta.

Norjalaisen Jørn Lier Horstin Avaintodistaja on hänen Wisting-dekkarisarjansa aloitusosa, joka on julkaistu Norjassa jo vuonna 2004. Sarjaa on suomennettu hassussa järjestyksessä sieltä täältä, mutta olen viihtynyt todella hyvin tämän sympaattisen poliisin seurassa joka kirjassa. Kirjailija on itsekin entinen poliisi ja sarja on tehnyt hänestä kansainvälisen kirjailijatähden.

Avaintodistajassa löytyi juhannuksen jälkeen 70-kymppinen mies murhattuna. Wisting oli jäämässä kesälomalle vaimonsa Ingridin kanssa, joka oli suunnitellut omakotitalon maalausta ym. puuhastelua loman ajaksi. Wisting jäi mieluummin töihin. Kaksoset olivat jo parikymppisiä, joten heitäkään ei juuri näkynyt kotosalla. Murhatun eläkeläisen tutkimus vaikutti parhaimmalta kesäpuuhalta, mitä Wisting tiesi.

Horst pureutuu joka kirjassa johonkin yhteiskunnalliseen kipukohtaan. Tässä kirjassa kipukohta oli vanhuksen yksinäisyys. Oma poika ei pitänyt yhteyttä, eikä sukulaiset. Naapurit pysyttelivät miehestä kaukana, paitsi eräs kuumakalle. 

Mutta oli muutakin, jotain mikä kiusasi. Jossain kaikkien yksityiskohtien joukossa oli jotain, mikä ei täsmännyt. Ristiriita. Asia vaivasi häntä, mutta hän ei saanut siitä otetta.

Wisting on äärimmäisen pikkutarkka rikostutkija, eikä hän jättänyt kääntämättä yhtäkään kiinnostavaa vihjettä. Jutun kiinnostavimpia tutkittavia olivat naapurit. Heiltä saatiin alkuun hyviä vihjeitä. Samalla kun tutkimuksessa edettiin, löytyi myös naapureista kaikenlaista salassa pidettyä tietoa. Kirjan nimi viittasi avaimiin, mitkä löytyivät tutkimuksen alkuvaiheissa. Murhaaja/-t etsivät tosin jotain muuta, josta voit lukea tarkemmin kirjasta.

Jørn Lier Horstin Avaintodistaja vei mukaansa rikostapahtumaan, jolla oli oikea esikuva Norjan rikoshistoriassa. 

 

Jørn Lier Horst, Avaintodistaja

suom. Päivi Kivelä

Otava 2022

s. 254

Nøkkelvitnet 2004

Dekkari

Wisting-sarja 1 

 

Jørn Lier Horst: Luolamies

Jørn Lier Horst: Tulikoe

Jørn Lier Horst: Koodi 

Jørn Lier Horst: Hylkiöt 

Sandra Dieckmann: Metsän kätköissä #lukuviikko

 

 

Aurinko jo kurkistelee puiden takaa. Täpläkauris ja pieni vasa heräävät uuteen päivään. Ne lähtevät syömään aamukasteista ruohoa ja mehukkaita hedelmiä.

Saksalaisen Sandra Dieckmannin hurmaava lastenkirja Metsän kätköissä lumosi minut heti, kun näin lumoavan kauniin metsämaiseman kirjan kansikuvassa, josta löysin esim. kuusi erilaista perhosta. Olin hankkimassa kirjalahjaa kuusi vuotta täyttävälle lapselle ja kun näin kirjan, se oli ainoa vaihtoehto. Tämän kirjan parissa voi lapsen kanssa jutella kaikista metsäluontoon liittyvistä asioista. Lapsen aika ei tule koskaan pitkäksi tämän kirjan, sillä joka sivulla on yhtä kauniita kuvia kuin kansikuvakin on.

 

Karhut kömpivät luolastaan pyydystämään aamupalaa villinä virtaavasta joesta. 

Kirjassa on erilaisia luontomaisemia, mitä metsästä voi löytää. Lapset tutustuvat kirjan sivuilla erilaisiin eläimiin, lintuihin, kaloihin ja pienempiin toukkiin, kuoriaisiin, perhosiin jne. Metsäluonto on monimuotoinen ja sekä eläimet että kasvit ovat yhtä tärkeitä ja tasapainottavat toisiaan. Kirjassa tutustutaan yhden vuorokauden ajan metsän eläimiin, joilla kaikilla on poikasia.

 

 

Kirjan lopussa on tietokirjaosuus, jossa kerrotaan tarkemmin kirjassa esiintyvistä eläimistä. Lapset ovat innokkaita kyselemään, joten tiedoista voi oppia kaikenlaista uutta myös aikuiset, esim. Suomessa elää 13 eri lajia lepakoita ja ne voivat elää jopa 30 vuotta.

Sandra Dieckmannin Metsän kätköissä on lastenkirja, joka ihastuttaa upealla kuvituksella, joka houkuttelee metsäretkien lumoihin.

 

 

Kirjan takakansi on myös hurmaavan kaunis, jossa lentelee seitsemän erilaista perhosta.
 

Sandra Dieckmann, Metsän kätköissä - Retki eläinten maailmaan *****

Kuvitus Sandra Dieckmann

suom. Sinikka Sajama

Mäkelä 2022

s. 28

The Secret Forest - A spotting book 2021 

Lastenkirja

Susan Abulhawa: Jeninin aamut #lukuviikko

 

 

Sadonkorjuu 1941

Kaukaisessa menneisyydessä, ennen kuin historia marssi kukkuloiden yli ja pirstoi nykyisyyden ja tulevaisuuden sirpaleiksi, ennen kuin tuuli tarttui maata kulmasta ja ravisteli siitä nimen ja luonteen, ennen kuin Amal oli syntynytkään, pieni kylä Haifan itäpuolella eli rauhassa viikunoista ja oliiveista, avoimista rajoista ja auringonpaisteesta.

Palestiinalaisen Susan Abulhawan teos Jeninin aamut toi esille Lähi-idän historiaa. On uskomatonta, miten kirjailija on luonut näin koskettavan tarinan siitä, miten israelilaiset otettiin vastaan Palestiinassa pakolaisina Toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen ja mitä se aiheutti Palestiinalle ja sen kansalaisille. Tämä teos on julman kaunis ja paikoin niin raaka, että herkimmille lukijoille lukeminen voi aiheuttaa painajaisia. Kirjassa astuttiin painajaiseen, joka oli oikeasti totta, joka tapahtui oikeasti.

Samalla kun ulkomailta tullut vähemmistö rakensi vuonna 1948 uutta valtiota, karkotti palestiinalaisia ja ryösti heidän kotejaan ja pankkejaan, viisi suurvaltaa - Neuvostoliitto, Ranska, Iso-Britannia, Kiina ja Yhdysvallat - nimittivät neuvottelijan ehdottamaan ratkaisua konfliktiin.

Kaikki tietävät mitä tapahtui. Tapahtui silmitön palestiinalaisten tappaminen ja ajaminen pakolaisleireille ja maanpakoon heidän omasta maastaan Palestiinasta. YK:n avustuksella luotiin hirviövaltio, joka on edelleen hirviövaltio nimeltään Israel. Tappavan paha ja julma valtio, joka iskee, ennen kuin kukaan ymmärtää mitä tapahtuikaan.

 

Luodit ja panssarivaunut ja helikopterit menivät takaisin luotien ja panssarivaunujen ja helikopterien maailmaan. Oli hiljaista, ja hiljaa olimme mekin. Silloin tällöin huuto tai itkua. Ehkä sotilaita arvioimassa aikaansaannoksiaan. Hiljaista, näkymättömiä pikkulintuja lukuun ottamatta.

Kirjan alussa kerrotaan rauhallisesta elämänmenosta ja Amalin vanhemmista ja isovanhemmista sekä rauhallisesta elämänmenosta pienessä kylässä.  Elämään oli tullut runsaasti muutoksia. Kirjan päähenkilö, Al-Hijan perheen tytär Amal, eli lapsuutensa Jeninin pakolaisleirillä. Vuonna 1967 hänen perheestään ei ollut jäljellä ketään muuta. Amal oli 12-vuotias orpo.

Sotilaan otsalta valui yksinäinen hikipisara poskelle. Hän räpytteli silmiään. Amalin tuijotus häiritsi häntä. Hän oli tappanut ennenkin, muttei koskaan katsoessaan uhria silmiin. Amal näki sen ja tunsi sotilaan levottoman sielun heitä ympäröivän raakuuden keskellä. Outoa, taas, en pelkää kuolemaa. Ehkä siksi, että sotilaan räpyttelystä hän tiesi jäävänsä eloon.

Susan Abulhawan Jeninin aamut kertoi  Lähi-idän tuhoisan tappavasta menneisyydestä, jossa rakkaudesta oli jäljellä  vain murusia ja tulevaisuuden haaveet katosivat rynnäkkökiväärin painoon otsalla.

Susan Abulhawa, Jeninin aamut

suom. Pauliina Klemola

Like 2010

s. 340

Lähi-idän historia

Palestiina

 

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden

Kale Puonti: Satu - Alamaailman rautarouva #lukuviikko

 

 

Olin juuri täyttänyt viisitoista, kun jouduin ensimmäisen kerran vankilaan.

Kale Puontin tietoteos Satu - Alamaailman rautarouva kertoi Satu Anderssonin tapahtumarikkaan elämäntarinan. Andersson syntyi Helsingissä vuonna 1967. Hänen äitinsä oli palkanlaskija ja isä oli autonasentaja. Perhe asui alueella, missä oli paljon työläisperheiden lapsia. Lapsuus oli hyvin tavallinen nelilapsisessa perheessä, tosin sitä varjosti erittäin väkivaltainen isä, joka jätti pienimmän lapsensa kuitenkin hakkaamatta. 

Tykkäsin käydä koulua, vaikka lukeminen ja kirjoittaminen tuottivat minulle alusta asti ongelmia. Opettajat huomasivat nopeasti, että olen ylivilkas ja minulla on selviä keskittymisvaikeuksia. Minulla todettiin aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö.

Kun lapsella todetaan ADHD, hän kuuluu erityisen tuen piiriin tänä päivänä. Silloin oppimista tuetaan, mutta samalla oppimisympäristöstä tehdään myös oppimista tukeva ympäristö ja siitä poistetaan keskittymistä vaikeuttavat tekijät. Suuret luokat ovat ADHD koululaisille mahdottomia paikkoja oppia mitään, joten Andersson siirrettiin tarkkailuluokalle. Hänen tehtyään kepposiaan, rehtorilla oli tapana nostaa hänet seinälle käsivarsista siten, että niihin tuli mustelmia. Onneksi koulumaailma on nykyisin muuttunut niin, ettei opettajien väkivaltaa oppilaita kohtaan enää suvaita. 

Hämeenlinnan naisvankila

Videovarkauksista tuli 15-vuotiaalle koululaiselle kakkua lähes kaksi vuotta - aika kova tuomio lapselle. Vankeusaika oli kunnon lusimista eikä mitään ehdonalaista, joka nykyään seuraisi vastaavanlaisesta rikoksesta.

Siinä oli pienikokoiselle nuorelle tytölle elämänkoulua kerrakseen, kun joutui ensimmäisen kerran vankilaan nuorimpana naisena Suomessa. Anderssonia oli peloteltu vankilaoloista, vankien kovista otteista, seksuaalisesta väkivallasta jne. Pahempia ongelmia ei kuitenkaan tullut, joista hän ei olisi selvinnyt.

Vapauduttuani muutin joksikin ajaksi takaisin vanhempieni luokse. Vaikeudet löysivät minut kuitenkin nopeasti - tai sitten minä etsin ne itse.

Siitäkin huolimatta, että Anderssonin elämä on ollut täynnä rikoksia, oikeudenkäyntejä, tuomioita, vankilaoloja jne., hänen elämässä on myös se toinen puoli, sillä hän on kahden tytön äiti ja yhden tytön äitipuoli, joilla on jo omia lapsia. Perheyhteydet ovat olleet tiiviit, vaikka äiti istuikin vankilassa pitkiä aikoja ja lapset olivat sijaishoidoissa ja isovanhemmilla.

En syytä ketään enkä mitään. Minulla on ollut matkani aikana auttajia, varoittajia ja neuvojia, mutta aina en ole ehtinyt kaikkia hyviä neuvoja kuuntelemaan. Kuten sanotaan, tyhmästä päästä kärsii koko kroppa.

Satu Anderssonin elämäntarina kiinnosti minua kovasti, sillä olen nähnyt hänet tv-haastattelussa. Minua kiinnosti varsinkin se, mikä oli vienyt hänet rikollisuralle. Kirjasta nousi esille rikollisjengit, poikaystävät ja aviomiehet, jotka olivat rikollisia, sekä huumeiden käyttö ja niiden myyminen. Satu Andersson oli myös pitkään tutkintavankeudessa Aarnio-jutussa, mikä on ollut paljon julkisuudessa, ja josta hän kertoo oman versionsa kirjan sivuilla.

Rikollinen elämäntapa ei ole onneksi siirtynyt seuraaville sukupolville. Myös Satu Andersson itse oli pitkään sivussa rikollismaailmasta, kunnes pysäyttävät elämäntapahtumat yllättivät kohtalokkaasti ja veivät jälleen vankilaan, jonka aikana tämä kirja tehtiin, ja noistakin tapahtumista voit lukea lähemmin kirjan sivuilta. 

Elämäntapaani ja tekemiäni rikoksia saa arvostella - elämäni on joka tapauksessa mennyt näin. 

Kale Puontin Satu - Alamaailman rautarouva tuo esille rikollispiirien naisnäkökulman.

Kale Puonti, Satu - Alamaailman rautarouva

Bazar 2021

s. 198 + kuvia + läheisten kirjoitukset + jälkikirjoitukset + lähteet

Muistelmat

 

Niklas Natt och Dag: 1795 - Petojen naamiaiset #lukuviikko

 

Tuuli pusertaa Mälarenin vesimassoja valtaisalla voimalla kivien väliin, ja aaltojen jyly kuuluu yhä äänekkäämpänä jokaisesta laudanraosta. Vahingoniloinen kuiskaus, kun vaahto pyyhkii kivimuuria: Karhusi ovat kintereilläsi. Kaikki velkasi ovat langenneet, eikä maksuksi kelpaa kuin suonissasi virtaava veri.

Ruotsalaisen Niklas Natt och Dagin teos 1795 on historiallisen trilogian kolmas rujon raju trilleri. Trilogian aloitti 1793 ja kakkososan nimi oli 1794. Kirjat sijoittuvat siis 1790-luvulle ja kuvaavat tuon ajan Tukholmaa. Ylläolevassa lainauksessa kuvataan trilogian pahiksen ajatuksia. Toki sarjasta löytyy muitakin ikäviä rikollisia, mutta Tycho Cetonin ajatusmaailma ja teot olivat todella vääristyneitä ja iljettäviä huolimatta pappisisän tiukasta kasvatuksesta. 

Emil Winge pitää Cardellia kädestä ja tuntee sen vapisevan, kun jokainen käheä henkäys antaa tämän tuskille uutta voimaa. Silti se ei tunnu yhtä rajuna kuin ennen. Enää ei riitä kyyneleitä kostuttamaan kärventyneitä poskia. Pimeys vei väistyessään häränpään mennessään, ja raakin kasvot ovat taas hänen omansa, vaikka kuumuus ja tuli muovasivatkin ne uuteen uskoon.

Kirjan rikoksia tutkivat Emil Winge ja Cardell. He ovat olleet Tycho Cetonin jäljillä pitkään, mutta aina tuo iljetys pääsi pakoon tekemään uusia rikoksia. Tosin Cetonilla oli ollut rikkaita suojelijoita, joiden avulla oli mahdollista tehdä mitä vain. Tässäkin kirjassa hän löysi suojelijan, joka maksoi kaiken. Rikkailla miehillä oli omat iljettävät halunsa ja himonsa, joihin Ceton osasi luoda yllättäviä näytöksiä. Winge ja Cardell löysivät näiden näytösten jälkeen vain kuolleita ruumiita.

Anna Stinan lapset ovat kuolleet, ja syy on hänen. Hän näkee tytön sellaisena kuin tämän on täytynyt olla, ulkopuolella, palon laitamilla. Katastrofi näyttää vieläkin pahemmalta, kun se piirtyy tämän kasvoille, ja hän tajuaa, että myös Anna Stinan elämä on valunut hänen kömpelöstä otteestaan. Tyttö hengittää, hän liikkuu, mutta se ei ole elämää. Kerta toisensa jälkeen hän pyytää tältä anteeksi, mutta hänen sanansa eivät tavoita tätä.

Kirjasarjan kiinnostavin henkilö on ollut nuori Anna Stina, joka on sarjassa joutunut pakenemaan monet kerrat mm. kehruuhuoneelta. Hän on onnistunut pakenemaan irtolaisten vainoja ja tuota inhottavaa Tycho Cetonia. Edellinen teos loppui tulipaloon, jossa Anna Stinan lapset kuolivat. Tapahtuma oli hänelle järkytys, josta hän ei olisi selvinnyt ilman nuoren pojan apua.

Sarjasta nousee esille etupäässä köyhälistön ja irtolaisten elämä, joita kuritettiin ankarasti siitä, että olivat köyhiä, nukkuivat porttikongeissa ja varastivat ruoan sieltä mistä saivat tilaisuuden varastaa. Lapset sijoitettiin lastenkoteihin, joissa heillä oli mahdollisuus elää edes jollakin tavalla hengissä piiskattuina ja kuritettuina. Irtolaisnaisten sijoituspaikat olivat kehruuhuoneet, jollei työnteko maittanut bordelleissa ja kapakoissa tai piikana. Irtolaismiehille löytyi paikat viilaushuoneelta tai vankilasta. Irtolaisia ei suvaittu. Hulluille oli myös vankilaolosuhteet ainoa paikka. Köyhä sai olla, mutta töitä piti tehdä.

Niklas Natt och Dagin rujo ja raaka trilleritrilogia sai loppuhuipennuksensa jääkylmässä Tukholmassa. 

Niklas Natt och Dag, 1795 - Petojen naamiaiset

suom. Kari Koski

Johnny Kniga 2022

s. 427

Ruotsinkielinen alkuteos 1795 on julkaistu 2021

Historiallinen trilleri

Niklas Natt och Dag: 1793
Niklas Natt och Dag: 1974 Elävien haudasta

 

 

Mikko Kamula: Kalevan pojat

 

"En hakenut sinua takaisin, jotta alistuisit ensimmäiset vaikeudet kohdattuasi. Perheesi tarvitsee sinua, ja samoin moni muu. Olet sankari, joka kaatoi jättiläishärän. Et saa luovuttaa, kun tummia pilviä on jälleen kerääntymässä taivaanrantaan."

Mikko Kamulan Kalevan pojat on neljäs osa hurjassa historiallisessa kirjasarjassa nimeltään Metsän kansa. Kirjassa eletään vuotta 1489, ja tietäjä nimeltään Yörnin äijä oli palauttanut uskomattomilla taidoillaan perheen nuorimman pojan takaisin Tuonelasta, jonne hänen oppilaansa Tenho joutui Iso härkä teoksen lopussa. Kolmas kirja kertoi Tuonelasta. Yörnin äijä ja Tenho olivat huonossa kunnossa Tuonela-reissun jäljiltä, joka oli kestänyt vuoden ajan. Tenhon isosisko Varpu oli hoitanut heitä taitojensa mukaan mummoltaan ja parantaja Anna Auvittarelta saaduilla opeilla.

Rantatörmä kapean lahden toisella puolella näytti aivan tavalliselta, mutta Varpu tiesi, ettei enää koskaan liikkuisi siellä vapautuneesti. Elonkorjuun aikoihin kaivetun kuopan päälle satanut lumi oli peittänyt kaikki jäljet, mutta kokemusta oli mahdoton unohtaa. Vastarannalle oli haudattu irvokas hirviö, joka oli tullut Tenhon ja Yörnin äijän mukana tuonpuoleisesta.

Juko Rautaparran nuorin poika Tenho oli neljäntoista vanha, heiveröinen ja pienikokoinen, mutta hänellä oli uskomaton kyky taistella Loviattaren lähettämiä hirviöitä vastaan. Tenho oli heikossa kunnossa, mutta parantumiselle tuli pian kiire, sillä Loviatar, Pohjan akka harvahammas, hautoi kostoa ihmisille, ja taikoi kylmiä oloja sekä katovuotta. Niinpä  Tenho ja Yörnin äijä lähtivät kohti pohjoista hakemaan saamelaisten suurnoidilta Askalta ja Troijakselta apua, jotta he löytäisivät Kalevan pojat, joilta olisi mahdollista saada apua taistelussa Loviatarta vastaan.

"Pienen osan itsestäni tahdon Varpulle luovuttaa", luolanvanhin sanoi rauhallisesti ja ojensi irronnutta peukaloaan. "Tämän avulla... voit paremmin muita auttaa. Ei sen voima ikuisesti kestä, mutta pitkään kuitenkin. Maahisen kosketus... kenet tahansa parantaa, joka on maan vihat päällensä saanut."

Varpu pääsi jatkamaan parantajan työtään. Maahiselta saatu kivipeukalo oli vahva apu, kun hän hoiti vaikeasti sairasta ihmistä. Varpun parantajan tie vei myös Olavin linnaan, johon hänen isoveljensä Heiska oli lähtenyt hakemaan sotilaan oppia. Mukanaan hänellä oli Kulta vaimonsa. Venäläiset ja karjalaiset tekivät ahkerasti hyökkäyksiä ja olipa heidän joukoissaan myös eräs omituinen hyökkääjä, jonka kanssa Heiska joutui taistelemaan.

Yhdellä kömpelöllä liikkeellä Tenho veti kätensä kaikkien kielten yli, jolloin jokainen kieli alkoi väristä ja tuottaa heleää ääntä. Sointu ei kuulostanut puhtaalta, jollaisen taitava soittaja olisi kanteleella tuottanut, mutta se teki tehtävänsä.

Maa kodan alla tärisi hiljaa, ja ulkoa alkoi kuulua virtaavan veden ääntä. Aivan kuin villisti juokseva uoma olisi puhjennut jonnekin lähelle.

Tenho löysi etsintämatkalla suuren kanteleen, jota hän opetteli tarinassa soittamaan. Saa nähdä, miten hieno soittaja hänestä kehittyykään seuraavissa kirjoissa. Kanteleesta lähtevistä äänistä oli jo yksittäisinä sointuina paljon apua, vaikka Loviatar teki heidän pohjoisen matkasta hyytävän kylmän. Kohtasipa Tenho tälläkin matkalla suuren karhun, jonka kanssa joutui ankarasti taistelemaan.

Taivaanrantaa vasten erottui paljon Loviattaren lasta suurempi olento. Jättiläismäinen hahmo lähestyi pitkin askelin, ja lumihanki höyrysi sen jalanjäljssä.

Mikko Kamulan Kalevan pojat jatkoi uskomattoman hienoa historiallista Metsän kansa-kirjasarjaa fantasiaan ja mystiikkaan nojautuen. Vahvoja kohtauksia, joissa taisteltiin fantasiahahmoja vastaan toisaalla, kun taas toisaalla muilta fantasiahahmoilta haettiin apua, jotta taistelut olisivat tasapuolisia. Juko Rautaparran pojat Heiska ja Tenho olivat saaneet vahvat sankarigeenit, joiden avulla heillä oli mahdollista vastustaa ja taistella outoja taikavoimia vastaan, kun taas tytär Varpu oli perinyt parantajataitonsa isoäidiltään. 

Mikko Kamulan Kalevan poikien sivut ovat täynnä mystiikkaa ja henkeäsalpaavia tapahtumia.

Mikko Kamula, Kalevan pojat *****

Gummerus 2022

s. 713

Metsän kansa-kirjasarja 4

Historiallinen teos

1400-luku

Fantasiakirja 

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla

Mikko Kamula: Iso härkä

Mikko Kamula: Tuonela

 

Lukuviikko #lukuviikko2022

 

 

Kirjasähkökäyrä osallistuu perinteisesti jokavuotiseen valtakunnalliseen lukuviikkoon esittelemällä kirjoja ja lukuviikkoa. Lukuviikon teemana on tänä vuonna Lukemalla parempi maailma. Lukuviikko.fi sivustolta löytyy aiheeseen liittyvää materiaalia. Siellä myös kerrotaan tarkemmin aihepiiristä. Lukuviikon bannerit ovat ajankohtaan sopivasti valittu Ukrainan lipun värisiksi. Toivottavasti sotatilanne rauhoittuu nopeasti ja lisäuhreilta säästytään. Sotia on ollut valtavasti menneisyydessä, ja niistä on kirjoitettu miljoonia kirjoja. Aina on mielekkäämpää käyttää aika lukemiseen, eikä sotimiseen. 

 

 

Lukuviikko on yksi Suomen pitkäikäisimmistä lukutaitokampanjoista, sillä se alkoi jo yli 40 vuotta sitten. Lukuviikon perinne aloitettiin Lukusunnuntailla vuonna 1977. Varsinainen Lukuviikko aloitti vuonna 1997.

Sain 5-vuotislahjaksi Satuaapisen Irja-tädiltäni. Opin lukemaan melkein saman tien, ja uskon tätini opettaneen minua myös kirjoittamaan, sillä hän asui meillä lapsuudessani. Kun koulu alkoi, luin sujuvasti, joten opettaja antoi minun lukea luokassa olevia kirjoja ja sitten hän veikin minut kirjastoon lainaamaan satukirjoja, jotka lumosivat minut. Kun muut opettelivat lukemaan ja kirjoittamaan, sain rauhassa keskittyä tarinoiden maailmaan ja välillä kirjoitin niitä itsekin sivukaupalla. 

Kirjastosta tuli läheinen paikka ja sitä se on edelleen. Viimeiset vuodet olen ihmetellyt, että miksi en mennyt kirjastoon töihin. Luulenpa, että olisin viihtynyt varsinkin lastenosastolla ja silloin, kun olisin lukenut lapsille ääneen satuja. Niitä on tullut luettua työelämässä opetusalalla. Tuetaan lasten ja nuorten lukuhaluja. Avataan heille kirjojen maailma. 💙💛