Anna-Mari Kaskinen: Kauneimmat haukkuni

 

 

Kauneimmat haukkuni

kaukaa jo kuulen.

Kiirehdit luokseni

vauhdissa tuulen.

Vaikka vain hetkeksi

pihalta lähden,

taas otat vastaan kuin

maailmantähden.

 

Kirjailija-runoilija Anna-Mari Kaskisen runokirja Kauneimmat haukkuni sisältää runoja koirille ja koirien ystäville. Jo kirjan kansikuva hellyttää kaikki koirien ystävät. Kirja sisältää kaiken kaikkiaan 47 runoa koiran elämästä. 

Kaskinen on ahkera kirjailija, ja kristillisyys on lähellä hänen tuotantoaan. Myös Kauneimmat haukkuni kirjasta löytyy runoja, joista näkyy kristillisyys. Laitoin kuitenkin esille runot, jotka koskettivat itseäni eniten. Runoista löytyy herkkyyttä kohdata koirat hyväksyen lempeydellä ja rakkaudella.

 

Elämäni koirat,

unohtaako voin,

kaiken mitä kerran

seurassanne koin?

Hännänheilutuksen,

katseen lempeän,

lohdutuksen eleet

aikaan ikävän.

Elämäni koirat,

teistä kiitän niin,

teistä jäljet jäivät

oviin, parkettiin.

 

Unissani tapaan

teidät, ihanat.

Korvissani kuulen

haukut kauneimmat.

 

Anna-Mari Kaskinen, Kauneimmat haukkuni

Kirjapaja 2020

s. 69

Runokirja

Venla Kuoppamäki: Sun poika kävi täällä

 

 

Oskarin koko naama muuttui punaiseksi. Hän alkoi hakata kädessään olleella isolla keittiöveitsellä raivopäisesti leikkuulautaan ja karjui jotain mistä ei saanut selvää. Yritin rauhoitella Oskaria, mutta en saanut häneen mitään kontaktia. Oskarin silmissä oli pelottava hullunkiilto ja sellainen pysähtynyt katse. Naaman väri oli muuttunut punaisesta valkoiseksi. Siirryin taka-alalle. Hirvitti. Pelotti.

Ylläoleva oli se hetki, kun Venla Kuoppamäki ymmärsi kirjassaan Sun poika kävi täällä, että hänen poikansa tarvitsi apua. Äiti ei enää kyennyt antamaan sitä. Hänen 17-vuotiaan poikansa elämä oli muuttunut todella holtittomaksi ja rajuksi ja hän käytti päihteitä, joten koti oli muuttunut turvattomaksi muulle perheelle. Kirja kertoi Oskarin viimeisistä vuosista. Kirja on äidin kertoma vimmainen tarina aikuistuvasta pojastaan.

Lopetettuani puhelun aloin itkeä. Soitin omalle äidilleni edelleen vähän itkuisena ja kerroin mitä oli tapahtunut. Äiti yritti rauhoitella ja hoki, että tein ihan oikein ja sen mikä oli välttämätöntä ja Oskarin parhaaksi. Niin kai. Se vain tuntui niin saatanan pahalta. Ihan kuin olisin pettänyt oman lapseni.

Lastensuojelu sijoitti pojan kiireisesti heti, kun hänet saatiin kiinni. Oskari oli aikuistumassa muutaman kuukauden päästä, joten sijoitus ei ollut pitkäaikainen. Tuonakin aikana hän ehti ottaa hatkoja, eli poistua sijoituksesta. Pojan pää oli hajoamassa ja hän tarvitsi rauhoittavaa. Äiti ajatteli kyseessä olevan vieroitusoireet. Pahempaa oli kuitenkin tulossa.

Oskari oli todella vahvasti lääkityn kuuloinen. Puhe oli puuroista, kuin hidastetusta elokuvasta. Silti siitä kuului ahdistus ja pelko selvästi läpi.

Venla Kuoppamäen esikoiskirja Sun poika kävi täällä kertoi hänen pojastaan, joka sairastui vakavasti mieleltään. Kirjasta nousi vahvasti esille äidin hätä ja ahdistus pojan sairastumisesta sekä yrityksestä saada hoitovastaiselle lapselleen tukea sairaudessa ja elämänhallintataidoissa. Enempää ei äiti voi tehdä lapsensa hyväksi kuin Venla Kuoppamäki teki.

Otan osaa suruunne. ❤

Venla Kuoppamäki, Sun poika kävi täällä

Teos 2022

s. 300

Muistelmat

Esikoiskirja

 

Kati Tervo: Rapsuta minua ja muita kirjoituksia

 

Mieheni kanssa hyrisemme päät yhdessä. Hyrinä resonoi pehmeästi kallossa. Se tapa alkoi silloin, kun odotimme poikaa. Uskoimme, että lapsi kuulee hyrinän ja tuntee itsensä tervetulleeksi maailmaan. Kun hellimme, hyrisemme. Tämän lempeämpiä emme osaa olla.

Kati Tervon teoksen Rapsuta minua kirjoitukset ovat ilmestyneet eri lehdissä vuosien 2012-2017 aikana. Lisäksi kirjassa on Yleisradion tilaama puhe nimeltään Perjantait ovat lyhentyneet, joka ilmestyi vuonna 2017. Kirjoituksia on kaiken kaikkiaan 91 kappaletta. Niistä huokuu huumori ja järkevän ihmisen jalat maassa asenne. 

Nukuin pikkutyttönä kolhiutuneessa valkoisessa rautasängyssä. Jeesus katseli minua imelänvärisestä taulusta. Kun kasvoin pituutta, sänky vaihdettiin ruskeaan hetekaan. Jeesuksen tilalle teippasin elämäni ensimmäisen Suosikin julisteen. Siinä hymyili pellavahiuksinen Danny. Isä kävi kurkkaamassa huoneeseeni ja kysyi: "Mikäs jannu se tämä on?"

Ylläoleva lainaus on Nalle kainalossa kirjoituksesta. Kati Tervo kirjoittaa sujuvaa ja nautittavaa tekstiä. Kirjoitukset ovat etupäässä lyhyitä noin parin kolmen sivun pituisia. Teksti koukkaa hauskasti lapsuudesta nuoruuteen sekä keski-ikään. Kun ikää on jo kertynyt, niin miksipä sitä piilottelemaa kirjoituksissakaan. Ikä saa näkyä ja kokemukset ovat rikkautta, oli ne hyviä tai pahoja tai siltä väliltä.

Poika on abi ja hänen viimeinen kouluvuotensa alkaa. Olen nieleskellyt itkunpoikasia. Vastahan me saattelimme häntä ala-asteelle. Pellavapäisestä lapsesta on varttunut matalaääninen aikamies. 

Ylläoleva lainaus on kirjoituksessa Aamuhali. Kati Tervo on naimisissa Jari Tervon kanssa ja heillä on poika nimeltään Kalle. Kirjassa solahdetaan myös Tervon kirjailijaperheen  arkipäiviin iloineen ja suruineen. Surua tuotti pojan aikuistuminen, niin kuin kaikkia muitakin vanhempia. Tuo aika, kun lapset tarvitsevat aikuisten tukea on loppujen lopuksi todella lyhyt. Lapset itsenäistyvät varhain ja lentävät aikuistuttuaan muualle.

Kerran veljeni kysyi minulta painoani. Se loukkasi. Olin aika tanttara niihin aikoihin. En vastannut, koska en tiennyt. Liikaa joka tapauksessa. Veli sohaisi arkaan asiaan.

Ylläoleva lainaus on Twiggy kirjoituksesta, jossa Kati Tervo pohdiskelee itsensä ulkoista hyväksymistä. Niinpä niin, kukapa nainen on aina ollut tyytyväinen omaan ulkonäköönsä. Toisinaan on jokin kohta vinksallaan. Vaatteet eivät istu hyvin tai jotain muuta ylimääräistä ongelmaa on ilmestynyt kehoon. Itsensä hyväksyminen alkaa itsestä. Kuten Kati Tervo kirjoittaa napakasti: Meidän kuuluu olla erikokoisia ja - näköisiä. Siinä mainio ajatelma ulkonäöstä.

Kati Tervon Rapsuta minua ja muita kirjoituksia teosta oli  todella mukava lukea.

 

Kati Tervo, Rapsuta minua ja muita kirjoituksia

Otava 2018

s. 272

Kirjoituksia, jotka ovat ilmestyneet eri lehdissä ja Ylellä vuosina 2012-2017.

Paula Havaste: Laahus

 

 

- Laitetaan likka Turkuun piikomaan, isä sanoi äidille.

Paula Havasteen Laahus aloitti uuden Nuijasota-kirjasarjan. Historiasta pitäville Laahus on todellinen helmi, sillä en ainakaan itse muista lukeneeni yhtään kirjaa Nuijasodasta, jossa naiset olisivat olleet mukana. Kirjan tapahtumat sijoittuivat 1500-luvun loppupuolelle. Kirjan alussa Reetan perhe koki nälkää ja pienen tytön vieminen Turkuun pikkupiiaksi vähensi ruoka- ja muut menot ainakin yhden ihmisen osalta. Eipä isä tiennytkään, minkälaisten iljetysten huomaan jätti tyttärensä.

Sen päivän aamuna, kun kaikki muuttui pahaksi, Reeta heräsi variksen raakkunaan. Se kuului navetan luota, aivan Reetan makuupaikan yltä ja hänen sydämensä kohdalta, ja se säikäytti. Huono enne, kauhistuttava. Jotakin pahaa oli tulossa, Reeta ajatteli, mutta alkuun näytti siltä, että varis oli ollut väärässä.

Muutaman vuoden ehti Reeta piikomaan, kunnes joutui palaamaan kotiinsa vatsa pystyssä. Hänet oli pilattu. Vanhemmat eivät ottaneet tytärtään kovin mielellään takaisin kotiin, vaikka isä vei tytön saamat rahat heti ja käytti ne omiin menoihinsa. Rahat oli tarkoitettu tulevan lapsen menoihin. Kaikesta huolimatta lapsi oli Reetalle hyvin rakas.

Eipä Reeta paljoa saanut mukaansa. Yllä oli vanha pieneksi käynyt hame ja sen päällä kauppiaan antama uudempi, oli kaksi paitaa, röijy paitojen päällä, rikkinäinen huivi ja isän vanha viitta. Jaloissa oli siannahkaisten kääreiden alla rievuista revityt lämmittämässä, siinä kaikki. Koko omaisuus oli Reetan päällä.

Reetan seuraava asuinpaikka löytyi Raumalta isovanhempien luota. Isoäiti oli loukannut jalkansa ja Reetasta oli iso apu kotitöissä. Kaikki olisi ollut hyvin, ellei ihmisille ensimmäisenä olisi mainittu, että hän oli pilattu.

- Väittivät sinua pilatuksi, mutta en minä näe edessäni muuta kuin vahvan nuoren naisen. Onneksi olkoon, jos vielä härjillekin pärjäät!

Isoäidin parannuttua, Reeta sai työpaikan läheisestä kievarista. Hän oli oppinut olemaan huomaamaton ja poissa miesten läheisyydestä. Isoisä otti Reetan palkkarahat mielellään vastaan. Tuohon aikaan naiset eivät saaneet pitää rahojaan, vaan ne kuuluivat lähimmälle sukulaismiehelle. 

Onneksi kievarin isäntä ei ollut kiinnostunut piioistaan. Reeta viihtyi työpaikallaan, kunnes sinne saapui eräs sotapäällikkö. Ja niinhän siinä kävi, että lopulta Reetan matka vei hyvänä häränkuljettajana Nuijasotaan.

Paula Havasteen Laahus kertoi Reetan kasvutarinan pienestä tytöstä nuoreksi vahvaluonteiseksi naiseksi, jonka rohkeutta ja nokkeluutta tarvittiin Nuijasodassa ja varsinkin pakomatkalla.

 

Paula Havaste, Laahus

Gummerus 2022

s. 429

Nuijasota-kirjasarja 1

Historia 1500-luku

 

Ninni Schulman: Tyttölapsi nro 291

 

Eräänä aamuna herään ja huomaan että olen kuollut.

Ruotsalaisen Ninni Schulmanin Tyttölapsi nro 291 kertoi hänen omasta elämästään. Yllä oleva lainaus on kirjan ensimmäinen lause. Ninni Schulman koki avioeron tunteella, mikä voi tulla, kun rakas ihminen hylkää. Hän alkoi yhdessä terapeutin kanssa etsimään syitä, miksi hänen tunteensa olivat niin voimakkaat, että tunsi olevansa jopa kuollut. Terapeutti etsi syitä hänen lapsuuden kokemuksistaan.

Olen neljä ja puoli vuotta vanha ja joudun olemaan sairaalassa kevääseen saakka. Ensin minut leikataan, ja sitten minun on parannuttava.

Kirjan kannessa on Ninni Schulmanin lapsuudenkuvia. Syntymänsä jälkeen lääkärit epäilivät hänellä olevan kaikenlaisia kehitykseen liittyviä ongelmia. Niiden vuoksi hän joutui olemaan ensimmäiset kuukaudet sairaalassa. Sairaalat, lääkärit ja hoitajat tulivat lapsuudessa tutuiksi.

Potilaalle asennetaan kipsikorsetti jossa on kaula- ja niskatuki. Röntgenkontrollin mukaan skolioosi on suoristunut n. 55 prosentista n. 25 prosenttiin.

Skolioosin hoito jätti rumat arvet Ninni Schulmanin vartalolle, ja hän koki olevansa erilainen kuin muut. Varsinkin muiden oppilaiden kuiskuttelut satuttivat. Hän pyrki kuitenkin roikkumaan joukon mukana, nauroi isosti ja oli aina hyvällä tuulella. 

"Hyi saatana miten ruma sinä olet"

Yllä olevan lauseen sanoi eräs saman koulun oppilas. Tuommoinen lause on ilkeää kiusaamista. Se kosketti julmalla tavalla kehittyvän nuoren itsetuntoa. Tuo lause kulkee aina mukana. Kaikki ilkeät lauseet kulkevat mukana, ja jos mieli on maassa, niin ilkeät muistot painavat mielen entistä mustemmaksi.

Yritän kirjoittaa kirjaa omasta tuhoisasta kehonkuvastani, häpeästäni ja (toivottavasti) parantumisestani.

Toisinaan parantumiseen auttaa aika. Toisinaan siihen tarvitaan uusia ajatuksia ja tapahtumia, kenties rakkautta ja hellyyttä tai arkista tukea. Ninni Schulmanin teos Tyttölapsi nro 291 kosketti herkkyydellä ja vahvuudella. Voi mitä kauheuksia Ninni onkaan joutunut  kokemaan lapsuudessaan!

 

Ninni Schulman, Tyttölapsi nro 291 *****

suom. Kristiina Huttunen

Tammi 2022

s. 196

Flickebarn nr 291 2020

Muistelmat

Katri Kauppinen: Laakson linnut, Aavan laulut

 

Hän siirsi ketun turkin väriset palmikkonsa pois rinnalta ja siirtyi seuraavan potilaan luokse. Vanha mies valitteli kipeitä kinttujaan. Pihlaja kääri pellavapaitansa hihat ja alkoi määrätietoisin liikkein hieroa pahoja pois. Sormet tunnustelivat jalan lihoja ja etsivät kipeät kohdat niin kuin Akka oli opettanut. Harmaaparta ei valittanut, vaikka kyynel kohosikin silmiin.

Katri Kauppisen nuortenkirja Laakson linnut, Aavan laulut sijoittuu historiassa kauas menneisyyteen, satojen vuosien taakse Muinaissuomeen. Kirjassa oli kaksi kylää, Aava ja Laakso, jotka olisivat kumpikin halunneet omistaa sammon, ja olivat aiemmin käyneet siitä verisiä taisteluja. Sammon nykyinen paikka oli Laaksossa, joka oli vaurastunut ja hyvinvoiva, kun taas Aavan asukkaat potivat nälkää. Siitä he syyttivät yksinomaan laaksolaisia.

Lemek oli jo luullut olevansa lähellä kylää, kun maasta oli äkkiä noussut paksu, valkoinen usva. Se oli kietoutunut Lemekin ympärille hiljaisina hahtuvina, sekoittanut suuntavaiston ja laittanut levottomaksi. Lemek oli hetken ollut täysin eksyksissä, harhaillut ja harhaillut...

Pihlaja oli nuori parantajatyttö, jota Laakson johtava parantaja Akka koulutti johtamaan kylää hänen rinnallaan. Pihlaja otti vastaan Laaksosta tulleen tummahiuksisen Lemekin, joka tuli neuvottelemaan rauhanomaisesti sammosta. Muut laaksolaiset olisivat halunneet hakea sammon vaikka väkivalloin.

Kanna korppi huoliani, harakka mun kaihoani.

Katri Kauppinen on kirjoittanut historiallisen kirjan Laakson linnut, Aavan laulut, joka kuvailee kiehtovasti muinaisuomalaisia ihmisiä, kulttuureja, elintapoja ja ajatusmalleja, ja joissa on vahvasti mukana mytologia ja erilaiset uskomukset. Kirjassa on kaksi kylää, Aava ja Laakso, joiden ihmiset kohtasivat lopulta toisensa, mutta mitä sitten tapahtui, voit lukea kirjasta. 

Katri Kauppinen, Laakson linnut, Aavan laulut

Otava 2022

s. 295

Historiallinen nuortenkirja

Muinaissuomi

 

Elizabeth Strout: Voi William!

 

 

Joskus ajattelin että kuolisin avioeron tuottamaan tuskaan, tuskaan jota se tuotti tyttärilleni, mutta en minä kuollut, täällä minä olen edelleen ja niin on Williamkin.

Ihastuin valtavasti Elizabeth Stroutin teokseen Nimeni on Lucy Barton. Voi William! teos jatkaa Lucyn elämäntarinaa. Lucy on kirjailija ja tällä kertaa hän kertoi ensimmäisestä miehestään. Heidän välinsä olivat pysyneet hyvinä erosta huolimatta. He soittelivat toisilleen ja kävivät välillä yhdessä kahvilla. Molemmat olivat avioituneet uudelleen eron jälkeen. Nyt Lucy oli jäänyt leskeksi vähän aikaa sitten. 

Mutta öisin William näki monesti painajaisia.

Williamilla ja Lucylla oli parinkymmenen vuoden yhteinen liitto ja kaksi aikuista lasta. William oli tottunut puhumaan ongelmistaan Lucylle. Nyt hän oli saanut selville erään asian, jonka hänen äitinsä oli  salannut. Tämä tarina vei kauas Williamin äidin menneisyyteen. Lucyn entinen anoppi oli salannut menneisyytensä lukkojen taakse ja esiintynyt henkilönä, jota Lucy oli aina arastellut. Ero Williamista oli helpottanut suhdetta entiseen anoppiin ja helpottanut myös muuta elämää.

Tulppaanin varsi sisälläni napsahti poikki. Siltä minusta tuntui. Ja katkaistuna se pysyi, ei se ikinä lähtenyt uuteen kasvuun. Sen jälkeen aloin kirjoittaa tosissani.

Lucy Barton oli kotoisin pienestä kylästä, ja todella köyhästä perheestä, jota hän kuvaa myös tässä teoksessa. Hän viittaa lapsuuden pahimpiiin kokemuksiin, mutta ei avaa niitä, ne koskettavat liikaa. Teoksessa Nimeni on Lucy Barton hän oli joutunut sairaalaan masennuksensa vuoksi. Hänen äitinsä tuli istumaan vuoteen vierelle. Lucy kävi teoksessa läpi lapsuutensa ikäviä kokemuksia ja myös sitä, miten ikävää oli ollut kasvaa ankaran äidin kasvattamana. 

Voi miten kaipasinkaan Davidia! Kaipasin häntä hirveästi. Kaipasin aivan uskomattomasti. Ajatella, että hän tiesi minun rakastavan tulppaaneja ja toi aina tulppaaneja kotiin. Silloinkin kun tulppaanien sesonki oli ohi, hän kävi lähellä olevassa kukkakaupassa ja toi minulle tulppaaneja.

Elizabeth Stroutin henkilöhahmot rakastavat tulppaaneja. Jokaisesta kirjasta löytyy jostakin kohtaa kuvaus tulppaaneista. Voi William! teoksen kansikuvassakin on tulppaaneita. Tulppaanit kuuluvat kevääseen ja niiden aika alkaa olla tällä hetkellä ohi kukkamyymälöissä, mutta pianhan niitä saa ihailla ulkona kukkapenkeissä, kun ilmat lämpenevät. 

Elizabeth Stroutin Voi William! jatkoi ihanan Lucy Bartonin tarinaa. Stroutin teoksista nousee esille elämänkaaren monet vivahteet. Nuo vivahteet vaihtelevat värisävyiltään, mutta kudelma on kaunista. Stroutin teokset ovat aina suoranaisia lukuiloja.

 

Elizabeth Strout, Voi William! *****

suom. Kristiina Rikman *****

Tammen Keltainen Kirjasto 2022

s. 226

Oh William! 2021

 

Elizabeth Strout: Olive Kitteridge

Elizabeth Strout: Pikkukaupungin tyttö

Elizabeth Strout: Kaikki on mahdollista

Elizabeth Strout: Nimeni on Lucy Barton

Elizabeth Strout: Olive, taas

 

Anna Karolina: Toinen meistä kuolee tänään

 

 

Nicolas pitää kaksoissiskostaan, mutta joskus systeri juuttuu mitä ihmeellisimpiin juttuihin. Niin kuin nyt siihen, että ennustajaeukon sanojen mukaan toinen heistä ei näe kolmekymmenvuotispäiväänsä.

Ruotsalaisen Anna Karolinan Toinen meistä kuolee tänään aloitti uuden  rikossarjan, jonka päähenkilö on ex-poliisi Ebba Tapper. Kirjan alussa kaksoset juhlivat jouluaattoa ravintolassa ja jatkoivat juhlintaa toisen asunnolla. Molemmat nukahtivat vahvojen huumeiden tainnuttimina. Herättyään jostakin syystä, Nicolas huomasi siskonsa olevan kuollut.

Sydän hakkaa Ebban rinnassa yhä kovemmin, mitä lähemmäs Jasminen asuntoa hän menee. Sinivalkoiset eristysnauhat lepattavat hyytävässä tuulessa oven ulkopuolella, estävät asiattomien pääsyn liian lähelle. 

Poliisit eivät miettineet hetkeäkään, että joku muu voisi olla syyllinen Jasminen kuolemaan, kuin hänen veljensä, jonka kanssa hän vietti viimeiset henkäyksensä. Nicolas sai asianajajakseen tehokkaan oloisen Angela Köhlerin, joka palkkasi tutkijakseen Ebba Tapperin. Ebba oli ajautunut alkoholismin partaalle, joten hän ei pystynyt olemaan päivääkään juomatta. Hoksottimet pysyivät kuitenkin sen verran tarkkoina, että tutkimus eteni vauhdilla eteenpäin. 

Ebba nyökkää, pyrähtelee puolijuoksua pysyäkseen Angelan tahdissa, ja mitä enemmän hän puntaroi eilisiltaa, sitä vahvemmin hän kallistuu Angelan kannalle. Kyse oli hätätilanteesta. Eikä hänellä sitä paitsi ole mitään alkoholiongelmaa.

Eipä Ebballa ollut aavistustakaan minkälainen tapaus oli käsiteltävänä, ja minkälainen ylipäätään hänen pomonsa oli. Kirjan loppu oli todella jäätävän yllättävä, ja jäin jännityksellä odottamaan rikossarjan kakkososaa.

Anna Karolina Larsson julkaisee rikoskirjojaan ilman sukunimeään. Hän on ammatiltaan poliisi ja toiminut poliisina vuodesta 2001. Poliisin ammatti näkyy vahvasti uuden rikossarjan aloitusosasta. Myös poliisit ovat ihmisiä ja tekevät virheitä ja rikoksia. Se näkyy vahvana teemana kirjassa Toinen meistä kuolee tänään.

Anna Karolinan Toinen meistä kuolee tänään vei todella oudoille rikospoluille.

 

Anna Karolina, Toinen meistä kuolee tänään

suom. Jonna Joskitt-Pöyry

Into 2022

s. 363

Försvararen 2020 

Rikoskirja

Anthony Doerr: Taivaanrannan taa

 

 

Ehkäpä ihmiset tosiaan ennen muinoin kulkivat maata eläiminä, ja ehkäpä yläilmoissa, ihmisten ja jumalten valtakuntien välissä, leijui silloin lintujen kaupunki. Tai ehkäpä paimen oli mielipuoli, joka loi oman totuutensa niin kuin kaikki kaltaisensa, ja silloin tarina oli täyttä totta hänelle. Mutta kääntäkäämme nyt huomiomme hänen tarinassansa ja arvioikaamme hänen tervejärkisyyttään itse.

Yhdysvaltalaisen Anthony Doerrin Taivaanrannan taa kokosi yhteen joukon vanhaa antiikin tarinaa rakastavia lukijoita. Kirjan punaisena lankana kulki hauska tarina, joka kuljetti hölmöläistä maailmanympärimatkallaan. Tämä tarina tuli tutuksi tavalla tai toisella kirjan henkilöhahmoille 1400-luvulla, nykyajassa ja tulevaisuudessa. Menneisyyden henkilöt olivat Konstantinopolissa asuva Anna ja bulgarialainen Omeir, jotka kohtasivat toisensa sodan melskeissä 1400-luvulla.

Pyhän Theofanon nunnat kutsuvat Annaa Marakatiksi, koska hän kiipeilee aina heidän hedelmäpuissaan, ja Neljännen kukkulan pojat sanovat häntä Sääskeksi, koska hän ei jätä heitä rauhaan, ja pääompelija, leski Theodora, sanoo että häntä pitäisi nimittää Toivottomaksi, koska hän on ainoa Theodoran tuntema lapsi, joka voi oppia uuden piston ja unohtaa sen tyystin tunnissa.

Annan sisko Maria oli tarkka ja nopea ompelija, mutta Annasta ei tullut ompelijaa sitten millään vuosikausien harjoittelun jälkeenkään. Hänellä oli kuitenkin muita taitoja. Hän oppi lukemaan Antiikin kreikkaa. 1400-luvulla lukeminen oli hyvin harvinaista ja sitä pidettiin jopa harhaoppisuutena. Tyttöjen varsinkaan ei pitänyt kuvitella moisia taitoja itselleen.

Kätilö kavahtaa kauemmas. Äiti työntää sormen lapsen suuhun: kolo ylettyy kauas kitalakeen. Niin kuin pojan luoja olisi menettänyt malttinsa ja lopettanut työnsä hetkeä liian aikaisin. Äidin hiki muuttuu kylmäksi; ilon eteen nousee pelko.

Omeir syntyi kitalaki auki. Äiti pelkäsi, että hän menettää pojan, mutta Omeir eli pitkä elämän. Hänellä oli lempeä luonne ja eläimet rakastivat häntä. Vallassa olevan sulttaanin armeija tarvitsi Omeirin eläintenkäsittelijätaitoja ja suuriksi kasvaneita härkiä Konstantinopolin valloitukseen. 

Zeno asettuu varovasti eturivin tuoliin. Aina kun hän räpäyttää silmiään, luomien sisäpinnalla häilähtää jokin muisto: hänen isänsä pyllähtää lumihankeen, kirjastonhoitaja vetää kortistolaatikon auki, mies piirtää vankileirillä kreikkalaisia kirjaimia pölyyn.

Kirjan nykyisyydestä kertoi myös kaksi henkilöä: Zeno ja Seymour. Vuonna 2020 he kohtasivat toisensa asuinalueensa kirjastossa, Idahossa. Kirjasto oli heille tuttu entuudestaan, ja he tunnistivat toisensa pitkästä ikäerosta huolimatta. He molemmat olivat kärsineet elämänsä aikana eri asioista ja erilaisuuden taakka harteillaan.

Muurahainen. Argoksella. Mahdotonta. Kaikki aikuiset ovat yhtä mieltä. Älä sure, Sybil sanoo äidille. Lapsilta kestää vuosia ymmärtää toden ja mielikuvituksen ero. Osalta pitempään kuin muilta.

Konstance asui Argoksella, avaruusaluksessa, joka oli jo vuosikausia matkannut kohti planeettaa, jossa ihmiset voisivat elää. Maapallo oli tuhoutunut ilmaston lämpenemisen ja roskaamisen vuoksi. Avaruusalus oli hänen vanhempiensa mielestä turvallinen paikka asua, sillä siellä oli puhdasta vettä, tuoretta ruokaa, heillä ei ollut sairauksia ja mukana oli kaikki mitä tarvittiin.

"Ja tarina jonka nyt kerron on niin naurettava ja uskomaton, että te ette usko siitä sanaakaan, mutta silti" - hän napauttaa pojan nenänpäätä - "se on tosi."

Anthony Doerrin Taivaanrannan taa vei uskomattomalle seikkailulle, jossa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus kohtasivat erityisen kiehtovalla tavalla sekä hyvässä että pahassa.

Anthony Doerr, Taivaanrannan taa *****

suom. Seppo Raudaskoski

Wsoy 2022

s. 550

Cloud Cuckoo Land 2021

Anthony Doerr: Kaikki se valo jota emme näe (Pulizer-voittaja)

Anthony Doerr: Davidin uni

 

Runo äidille!

 

Kaikesta huolimatta

sinä hymyilit

tuli kuka hyvänsä

mistä hyvänsä

sinä hymyilit

 

Ja vaikka 

lähtösi jälkeen

minun on välillä

vaikea hymyillä

niin tiedän

että siellä jossain

sinä hymyilet

kaikesta huolimatta

 

Tomi Parkkinen 

 

                           💗   Hyvää äitienpäivää  💗

Douglas Stuart: Shuggie Bain

 

 

Aamun valo näytti teeltä, johon oli kaadettu liikaa maitoa. Se livahti pieneen huoneeseen kuin viekas aave, ylitti maton  ja hivuttautui hitaasti Shuggien paljaita sääriä ylös. Hän sulki silmänsä ja koetti aistia sen etenemisen, mutta kosketuksessa ei ollut lämpöä. Hän odotti kunnes arveli valon peittäneen hänet kokonaan ja avasi sitten uudelleen silmänsä.

Odotin malttamattomasti skotlantilaisen Douglas Stuartin esikoiskirjaa Shuggie Bain, ja kirja palkitsi moninkertaisesti odotukseni. Kirja on pojan, nimeltään Suggie Bain, kasvukertomus perheessä, jonka äiti Angie oli alkoholisti. Kirjassa siis läträtään alkoholin parissa ja seurataan äidin kohelluksia eri miesten kanssa. Tapahtumapaikkana oli työläisalueet Glasgowissa. Kirja pohjautuu Stuartin omiin lapsuudenkokemuksiin.

Vanhin sisaruksista häipyi heti kun pystyi, niin kauas kuin mahdollista, eikä halunnut olla äitinsä kanssa missään tekemisissä. Isoveli pysyi pikkuveljen turvana pitkään, mutta sitten äiti ajoi hänetkin pois. Jäljelle jäivät Shuggie, äiti ja alkoholi.

Shuggiella oli isäkin, mutta hän häipyi toisen naisen matkaan, kun vaimo oli aina humalassa. Angie oli kaunis ja huoliteltu nainen, joka pukeutui viimeisen päälle hienosti ja puhui kauniisti, mikä työläiskaupunginosissa pisti silmään kaikille. Hän piti vuokra-asunnon siistinä ja kauniina ja perhe sai ruokaa, jos hän oli selvänä. Miehen lähdettyä tilanne paheni.

"Jos sä et oo pikkutyttö ni sun täytyy olla pikku hintti." Shuggie ei tiennyt, mitä hintti tarkoitti, mutta ymmärsi, että se oli huono asia.

Shuggie poikkesi muista lapsista, joten hän ei saanut helposti ystäviä, vaan naapuruston lapset kiusasivat häntä. Pelko äidin käytöksestä aiheutti kaikenlaista ikävää tunnetta. Äiti oli koko naapuruston nälvinnän kohteena. Shuggie huolehti hyvin nuoresta lähtien itsestään ja äidistään. Myös pelko äidin mielenterveydestä ja itsemurha-alttiudesta oli läsnä jatkuvasti. Poika sai kokea myös äidin ajoittaiset  selvät kaudet, joita seurasi aina retkahdus.

Douglas Stuartin Shuggie Bain voitti vuonna 2020 Booker-palkinnon. Kirjasta on tekeillä tv-sarja. Kirjan tarina riipaisee ja koskettaa tunteita. Pieni poika eli elämää alkoholisoituneen äitinsä kanssa ja siitä huolimatta rakasti äitiään valtavasti.

 

Douglas Stuart, Shuggie Bain *****

suom. Laura Jänisniemi

Wsoy 2022

s. 495

Alkuteos Shuggie Bain 2020

Skotlanti 1980-1990

Booker-voittaja 2020 

 

 

Lahjakirja äidille!

 

 

Äitienpäivä on kevään ihanimpia juhlapäiviä. Moni miettii kummissaan, että mitä hankkia äidille lahjaksi, mutta oma äitini oli aina tyytyväinen, kunhan joku lapsista meni käymään hänen luonaan.

Oma äitini on jo kuollut, mutta hän oli iloinen, kun vein hänelle lahjaksi kirjoja, sillä hän oli ahkera lukija. Tietysti vein myös kukkia, sillä hän rakasti niitä.

Olen koonnut kirjalistan, jossa on 10 lahjakirjaa äideille. Klikkaamalla kirjan nimeä pääset lukemaan lähemmin kirjan sisällöstä. 

 

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

 

 

Kaisa Åkermanin historiallinen esikoiskirja Hajusteentekijän tytär sijoittui kauas menneisyyteen, yli kolmen tuhannen vuoden taakse. Ilussan äiti oli hajusteentekijä ja hän koulutti tyttärensä samaan ammattiin. Kiehtova ja koukuttava romaani.

 

Ann Patchett: Hollantilainen talo

 

Ann Patchettin Hollantilainen talo oli tarina perheestä, jonka henkilöt oppivat lopulta tuntemaan toisensa ja unelmansa. Kirja koukutti, sillä siinä oli draamaa kyllikseen, oli mm. perinnönjakoriitoja, joita päsmäröi ikävä äitipuoli, ja joka potki lapsipuolensa ulos kodistaan.

Torey Hayden: Näkymätön tyttö

 

 

Torey Haydenin Näkymätön tyttö  antoi äänen nuorelle tytölle, jota oli aina kohdeltu kurjasti. Toisinaan äiti ei ole paras mahdollinen kasvattaja. Onneksi tyttö sai apua ja tukea Toreylta ja muilta auttajilta.

 

Anna-Liisa Haavikko: Kaari

 

 

Kaari Utrio on ollut suomalaisten rakastama kirjailija ja on edelleen. Tämä vuosi on hänen juhlavuotensa, sillä hän täyttää heinäkuussa 80 vuotta. Anna-Liisa Haavikon kirjoittama elämäkerta, nimeltään Kaari, tuo kattavasti esille tämän ahkeran kirjailijan ja sanavalmiin yhteiskunnallisen vaikuttajan.

 

Merja Mäki: Ennen lintuja

 

Merja Mäen esikoiskirja Ennen lintuja oli evakkokirja, josta myös äitini olisi pitänyt kovasti. Hän oli Talvisodan ja Jatkosodan aikana pieni lapsi, mutta muisti evakkomatkat ja puhui niistä paljon. Ennen lintuja kosketti sieluni syvimpiä tunteita ja  toi uusia näkökulmia evakkomatkalle joutuneista ihmisistä, siitä mitä he joutuivat kokemaan ja näkemään. Allin tarinoima kertomus oli niin todellisen tuntuisesti kerrottu, että oli kuin olisin ollut mukana tapahtumissa. Äidin ja tyttären välinen ikävä riitely toi monet kerrat kyyneleet silmiini.

 

Satu Rämö: Talo maailman reunalla

 

 

Satu Rämön kirjassa Talo maailman reunalla pääsin tutustumaan Islantiin ja varsinkin maaseudulle, sillä Rämön nelihenkinen perhe muutti asumaan korkeiden vuorten keskellä olevaan kylään, aluksi vain vuokralle, mutta miten sitten kävikään. Talo maailman laidalla on Rämön omakohtainen kertomus perhe-elämästä Islannin maaseudulla mahtavan vuoristoisen luonnon keskellä. Kirja on hauska ja sisältää paljon tietoa islantilaisesta elämästä, ihmisistä, tavoista, luonnosta ja kulttuurista. 

 

Karin Smirnoff: Viedään äiti pohjoiseen

 

Ruotsalaisen Karin Smirnoffin raivoisan upea esikoiskirja Lähdin veljen luo on saanut jatkoa Viedään äiti pohjoiseen tarinalla. Sarja on trilogia ja jatkoa saadaan syksyllä. Tätä sarjaa voisin lukea pitemmällekin. Päähenkilön väkivaltainen isä oli kuollut aiemmin ja nyt kuoli äiti. Yllätys oli melkoinen, kun kirkko oli täynnä sukua, josta äiti ei ollut puhunut mitään. Tästä sarjasta on tekeillä tv-sarja.

 

Douglas Stuart: Shuggie Bain

 

 

Douglas Stuartin Shuggie Bain kertoo riipaisevan äiti-poika-tarinan. Äiti oli alkoholisoitunut ja pieni poika yritti selviytyä päivästä päivään ja parantaa äitinsä riippuvuuden. Teos pohjautuu kirjailijan omaan lapsuuteen Skotlannissa.

Johanna Mo: Varjolilja

 

 

Ruotsalaisen Johanna Mon Varjoliljat jatkaa Saarimurhat-dekkarisarjaa. Viihdyin tosi hyvin ensimmäisen dekkarin Yölaulajan seurassa ja Varjoliljat jatkoi samaa pehmeämpää dekkarityyliä, mikä sopii herkemmillekin lukijoille. Kirjan miljöönä toimii tunnelmallinen Öölanti. Varjoliljaan loi tunnelmaa kuuma elokuinen sää. Kirjan poliisit, Hanna ja Erik, saivat tehtäväkseen etsiä erästä isää ja hänen pientä poikaansa. Pian tehtävänkuva muuttui vakavampaan suuntaan. Johanna Mon vähäeleinen tyyli koukuttaa ja viihdyttää yllättävästi.

 

Ninni Schulman: Kun kellot seisahtuvat

 

Ninni Schulmanin toimittaja Magdalena Hanssonista kertova dekkarisarja on ollut alusta asti yksi suosikeistani. Dekkarissa Kun kellot seisahtuvat Magdalenan mielenterveys kärsi kovasti, eikä hän olisi millään jaksanut tehdä mitään, vaikka oli kaunis kesä menossa. Hän ajatteli olevansa surkea äiti ja vaimo. Kirjan lopussa hän sai jostakin voimia pelastaa läheisen henkilön.  

Onnea äideille ja lukuiloa 💗💖💝💙💚💛💜💗💖💝

 

 

 

 

Nicci French: Perjantai mielessä

 

 

"Ehkä auttaisi jos näkisitte vaatteet jotka hänellä oli löydettäessä." Ne olivat hyllyssä, taiteltuina läpinäkyviin muovipusseihin. Hussein nosti ne yksitellen katseltaviksi. Likomärkä tumma paita. Harmaat housut. Ne tukevat nahkakengät, joiden nauhat olivat siniset ja joissa oli tuplasolmu. Hussein kuuli vieressään vähäisen hengähdyksen.

Nicci Frenchin dekkari Perjantai mielessä on psykologisen jännityskirjasarjan viides osa. Voin luvata, että sarja on vain parantunut matkan varrella. Nyt oltiin siis viidennessä viikonpäivässä eli perjantaissa menossa. Kirjan päähenkilö psykoterapeutti Frieda Klein oli saanut kutsun tulla tunnistamaan eräs vedestä löytynyt ruumis, sillä ruumiin ranteessa oli muoviranneke ja siinä Friedan nimi.

Hän kuljeskeli asunnossa. Hän pysähtyi olohuoneeseen ja katsoi nurkkaa, jossa tapetti oli irtoamassa. Koko paikka tuntui hylätyltä, lohduttomalta, unohdetulta. Se oli täydellinen.

Frieda joutui pakenemaan poliisia, sillä he aikoivat pidättää Friedan vedestä löytyneen ruumiin murhasta. Poliisi ei edes miettinyt muita vaihtoehtoja, sillä Friedan viholliset halusivat hänet lukkojen taakse. Siispä Frieda piiloutui, eivätkä edes hänen ystävänsä tienneet, missä hän oli. Media kävi kuumana, kun poliisit etsivät Friedaa. Alkoi olla kysymys päivistä, tunneista ja pienistä hetkistä, kun Friedalla oli aikaa ratkaista tämä koko mysteeri ja kuka oikea murhaaja oli.

"Jos ei pysty ratkaisemaan ongelmaa, täytyy löytää ongelma jonka pystyy ratkaisemaan."

Nicci Frenchin koukuttava Perjantai mielessä piti jännityksessä ihan loppuun saakka. Kirjan viimeiset sivut olivat käsissä, eikä murhaajaa vieläkään oltu saatu kiinni ja Frieda oli jälleen suuressa vaarassa. Miten Frieda selviytyi haastavasta tilanteesta?

"Se alkoi perjantaina ja päättyi perjantaina."

Nicci Frenchin takaa löytyy aviopari Nicci Gerrard ja Sean French. Olen nauttinut jokaisesta lukemastani Nicci Frenchin jännityskirjasta. Perjantai mielessä koukutti heti alusta asti ja jännitystä riitti koko ajan. Frieda Klein on psykoterapeutti, joka traumatisoitui itse jo lapsuudessa. Hän rakastaa yksinoloa ja yksinäisiä pitkiä kävelyreittejä pitkin Lontoota seuraten maanalaisia jokireittejä.

Friedalla on ystäväpiiri, joka pitää yhtä, eikä suostunut tässäkään rikostutkimuksessa mukautumaan poliisin metkuihin. Ystävyys ja ystävistä huolehtiminen on tämän sarjan yksi tärkeimmistä teemoista. Mutta taustalla kummittelee eräs sarjamurhaaja, joka ilmoittelee aina välillä itsestään.

 

Nicci French, Perjantai mielessä *****

suom. Raimo Salokangas

Blue Moon 2022

s. 303

Friday On My Mind 2015

Psykologinen rikoskirja

Viikonpäivät-sarja 5

 

French Nicci: Murheellinen maanantai

French Nicci: Tiistai taakse jäänyt 

French Nicci: Keskiviikkoa odottaessa 

French Nicci: Torstain lapsi

French Nicci: Perjantai mielessä

 

Aurinkoista Vappua!

 

 

Natalia

 

Maa vieras on ja kylmä kevät sen
Natalia, sua paleltaa
Niin kaukana on ikäväsi maa
Jo tuoksuu yössä aistit huumaten akasia

 

Taas kerro mulle maasta nuoruutes
Natalia, sua kuuntelen
Ja tunnen veres virran lämpöisen
Kun hehkuun jähmettyneen sydämes saa Ukraina!

 

Maa vieras on ja vieras kansa sen
Natalia, sua tunne en
Jaan osas vain, ja sellin kivisen
Ja unes kerran tuoksuu sullekin akasia

 

Vaan silmäis sinen viha tummentaa
Natalia, kun muistat taas
On vieras hävittänyt armaan maas
Vain koirat raunioita samoaa, oi Ukraina!

 

Niin vinkkaan siirtyy varjo ristikon
Natalia, oi kuuletko?
Soi yössä rakentajain laulut jo
He palaavat ja silloin vapaa on taas Ukraina!

 

 

Runoilija Elvi Sinervo kirjoitti Natalia runon istuessaan jatkosodan aikana poliittisena vankina Hämeenlinnan vankilassa sellitoveristaan vakoilusta tuomitusta Natalia Tusula-Vereschjaginista.

 Agit Prop: Natalia

Toivotan kaikille Kirjasähkökäyrän lukijoille aurinkoista vappua. Tänä keväänä juhlimista varjostaa Venäjän aloittama hyökkäyssota, joka on ollut todella tuhoisaa eri puolilla Ukrainaa. Monista puolisoista on tullut tuon hirvittävän sodan aikana leskiä sekä Ukrainassa että Venäjällä. Yllä oleva kukka on nimeltään leskenlehti ja se kukkii keväisin ensimmäisenä täällä Länsirannikolla. En tiedä mistä se on saanut nimensä, mutta nyt siitä tulee mieleen nuo kymmenet tuhannet turhaan kuolleet sotilaat Ukrainan maaperällä. 

Juhlistetaan vappua kukin omalla tavallaan, mutta kun nostetaan maljoja, nostetaan ne Ukrainalle, vapaudelle ja rauhalle. 💙💛