S. K. Tremayne: Äänet

”Minä tiedän mitä sinä teit”, se sanoo.

Hätkähdän ja katson kulmat kurtussa mattamustaa purkkia ja sitä kruunaavaa sähköisen sinivihreää rinkiä. Elektra puhuu taas. ”Minä tiedän sinun salaisuutesi. Minä tiedän mitä sinä teit sille pojalle. Miten hänen silmänsä muljahtivat kokonaan valkoisiksi. Minä tiedän kaiken.” Sitten tulee hiljaista. Tuijotan virtuaaliavustajaa, joka on mykkä eikä reagoi. Sehän on pelkkä muovipurkki hyllyllä.

Lontoolaisen S. K. Tremaynen nykyteknologiaan pureutuva trilleri Äänet on mielenkiintoinen tapaus. Kirjan päähenkilö Jo muutti avioeronsa jälkeen kaverinsa asuntoon, joka oli viimeisen päälle viritelty älylaitteilla. Valot, lämmitys, vesi, laitteet, lukot jne. toimivat Elektra-nimisen virtuaalisen kotiavustajan kautta, ja kaikki toimi äänen perusteella. Koska Jon kaveri oli ulkomailla töissä, Jo asusti etupäässä yksin asunnossa. Jo sai asua asunnossa halvalla, joten hän pysytteli asunnossa, vaikka Elektra teki hänen siellä olemisensa todella hankalaksi.

Nyt riittää, olen saanut tarpeekseni. Viis apista – minä vedän verkkojohdot seinästä, viis siitä, mitä se avustajille tekee, tekniikalle älykodille, mille tahansa. On olemassa yleiskytkin: asunnon pääkeskuksessa…

Jolla meni lopulta hermot tuossa kauniissa älykodissa, jonka virtuaaliavustajat sekoilivat mm. sytyttämällä ja sammuttamalla valoja pitkin yötä sekä soittamalla erästä tiettyä musiikkilevyä isolla äänellä. Asunnon omistaja oli sitä mieltä, että virtuaaliavustajia ei voi sammuttaa, joten Jon oli kestettävä tai muutettava. Mutta pahempaa oli tulossa jatkossa.

Bestseller-kirjailija S. K. Tremaynelta on suomennettu Jääkaksoset, Tulilapsi ja Ennen kuolemaani trillerit. S.K Tremaynen takaa löytyy kirjailija Tom Knox alias kirjailija ja toimittaja Sean Thomas. Kirjailija onnistui hyvin pysäyttämään tapahtumat pieneen tilaan, eikä henkilöhahmojakaan ollut kuin muutama. Tilanteet pahenivat kuitenkin koko ajan. 

Toimittajana työskentelevän Jon ystäväpiiri koostui nykyaikaisissa it-työpaikoissa työskentelevistä henkilöistä, joilta hoitui hyvin eri teknologiat. Myös ex-mies oli töissä it-alalla. Jo itse oli kuitenkin teknologiavastainen. Hän ei ymmärtänyt, miksi joka paikka piti valjastaa internetin palvelukseen. Hän oli jopa kirjoittanut aiheesta paljon kiitosta saaneen artikkelin. Artikkeli ei tietenkään ollut kaveripiirin mieleen, mutta Jo suhtautui elämään ja työhön kipakkaan tyyliinsä, aina ei voinut miellyttää kaikkia.

Lopulta Jo alkoi miettiä, että joku teki älykodin laitteilla hänelle kiusaa. Kiusaa, joka teki hänet unettomaksi ja elämän ikäväksi. Mutta kuka oli kaiken takana ja miksi? Tietysti kirjassa selvisi kaikenlaista, mutta sitä ennen älykoti pisti kaiken ranttaliksi. Itselle tuli heti mieleen, että mitä älylaitteita omasta kodista löytyy, ja mitä niiden välityksellä voidaan tehdä, jos joku haluaa olla kiero ja ilkeä. Niitä tyyppejähän löytyy nettiavaruudesta pilvin pimein, jotka hakkeroivat ja tekevät rikoksia ihan työkseen. Kylmäävä tarina, joka koukutti minut lukemaan nopeaan tahtiin, sillä halusin tietää tuon kieron syyllisen.

S. K. Tremayne, Äänet

suom. Ilkka Rekiaro

Otava 2020

s. 398

The Assistant 2019

S. K. Tremayne: Jääkaksoset

Sayaka Murata: Lähikaupan nainen

Olin 36-vuotias, mutta myyjäminäni oli 18 vuotta. Samassa harjoittelussa olleista myyjistä ei ollut jäljellä enää ketään muuta. Liikkeen johtajakin oli jo kahdeksas. Avaamispäivänä myynnissä olleista tuotteista ei ollut enää yhtäkään valikoimissa. Mutta minä olin yhä täällä.

Japanilaisen Sayaka Muratan Lähikaupan nainen kertoo erikoisesta Keikosta, joka viihtyi hyvin töissä lähikaupassa. Lähipiirin ja suvun mielestä hänen pitäisi olla naimisissa ja pitäisi olla paremmassa työssä, mutta Keiko oli tyytyväinen työpaikkaansa ja työkavereihinsa, jotka vaihtuivat useasti. Keikon selviytymiskeinot sosiaalisissa tilanteissa oli muiden tarkkailu ja matkiminen, sillä sosiaalinen osaaminen oli tuottanut aina hänelle vaikeuksia. Samassa työpaikassa viihtyminen ja töiden hallitseminen oli hänelle kunnia-asia. Hän ei osannut kaivata muuta, vaikka ihmiset yrittivät kannustaa häntä muuttamaan elämäänsä.

En itsekään tiennyt, miksi mikään muu työpaikka ei tullut kyseeseen. Konbinissa oli täydelliset toimintaohjeet kaikkiin tilanteisiin. Vaikka pystyin muuttumaan myyjäksi, en edelleenkään tiennyt, miten olla tavallinen ihminen ohjeiden ulkopuolisessa maailmassa.

Konbiniin tuli uusi työntekijä Shiraha, joka oli omalla tavallaan myös todella erikoinen tyyppi. Toisaalta hän oli Keikon vastakohta, mutta toisaalta aika samanlainen sosiaalisesti kömpelö introvertti. Keikon elämä sujui tarkkailemalla ihmisiä ja miten he toimivat, mutta Shiraha piut paut välitti kenestäkään. Hän oli oman elämänsä mielensäpahoittaja, joka ei pitänyt kenestäkään, epäili kaikkia ja oli vihamielinen kaikkea uutta ja outoa kohtaan. Pari päivää hän jaksoi tulla työpaikalle, mutta sai sitten tarpeekseen.

Olin päästänyt Shirahan asumaan kotiini, vaikka tiesin hänen olevan huijari. Yllättäen hänen puheensa kuitenkin osuivat oikeaan. Oli kätevää, että hän asui luonani. Ei mennyt kauan, kun olin vakuuttunut järjestelymme eduista.

Jotenkin siinä kävi, että yksinäisestä ja rajoittuneesta elämästään pitävä Keiko otti omituisen Shirahan kotiinsa asumaan. Elämään tuli muutos ja ihmiset olivat uteliaita Keikon elämästä. Shiraha ei aikonut työllistyä, mutta yritti saada Keikon lopettamaan myyjän työt, ja etsi uutta työpaikkaa Keikolle. Kaikenlaisten kommellusten jälkeen Keikon elämään tuli muutoksia, mutta minkälaisia? Niistä voit lukea lähemmin Lähikaupan naisesta.

Kirjan takakannessa kerrotaan, että Lähikaupan nainen kuvaa naisiin kohdistuvista odotuksista ja urakeskeisestä työkulttuurista. Kirjan tarinasta nousee myös esille se, mitä normaali elämä tai yleensä ihmisen normaalius on. Kieltämättä Keiko poikkesi muista ihmisistä, mutta hän tiesi, miten elää omaa elämäänsä tyytyväisenä, ja se olisi pitänyt riittää muillekin. Lähikaupan nainen on pieni kertomus, mutta sisältää suuria ajatuksia ihmisyydestä.

Sayaka Murata, Lähikaupan nainen

suom. Raisa Porrasmaa

Gummerus 2020

s. 126

Konbini ningen 2016

Elly Griffiths: Aavekentät

Ruth polvistuu katsomaan sisään ohjaamon ikkunasta. Nyt hän ymmärtää, mikä sai Barryn niin tolaltaan. Lentäjän paikalla istuu karmiva, nahkamainen hahmo, jonka yllä riippuu edelleen univormun jäänteitä, kuin jossain kammottavassa, lentojen myöhästelyä pilkkaavassa vitsikuvassa. Hatusta ei ole paljon jäljellä, mutta kupu lojuu vielä kallon päällä.

Elly Griffithsin uusimmassa dekkarissa, Aavekentät, pyydettiin hurmaava päähenkilö ja forensinen arkeologi Ruth Galloway tarkistamaan erästä toisen maailmansodan aikaista lentokonetta, joka löytyi maansiirtotöiden aikana. Lentokoneen sisällä nimittäin oli vielä lentäjä jäljellä. Yliopisto-opettamisen lisäksi Ruth auttoi poliisivoimia määrittämällä vanhoja ruumiita. Aina ei ollut kyse rikoksista, mutta tämä lentäjä oli joutunut rikoksen uhriksi. Aika kinkkinen tapaus, mutta Ruthilla on runsaasti asiantuntemusta toimia myös rikosten avustajana. Rikoskomisario Harry Nelsonin mielestä toisinaan jopa yli-innokkaasti, sillä Ruth joutuu tämän tästä vaaratilanteisiin innokkuutensa ja uteliaisuutensa vuoksi.

Mutta jotain outoa on tapahtunut tuolla yksinäisellä marskimaalla, jossa meri kuiskailee alavien niittyjen yllä. Joku on kaivanut siellä äskettäin, ja joku on epäilemättä asetellut Frederickin luurangon hylätyn lentokoneen ohjaamoon, josta se irvisteli Ruthille, kun tämä puhdisti maata ikkunasta.

Tällä kertaa Ruth joutuu yllättäen vaaratilanteeseen, kun joutuu jäämään myrskysään vuoksi yöksi erääseen yksinäisellä paikalla olevaan kartanoon. Tilanteet ovat täynnä mustaa huumoria, sillä kirjailija ujuttaa tekstiin hauskaa tilannekomiikkaa, vaikka oikeasti olisi kysymys hengenvaarasta. Oli aika jännittävä seurata, miten Ruth selvisi näistäkin makaabereista tilanteista.

Aavekentät on Ruth Galloway-sarjan seitsemäs dekkari. Kirjan nimi on tullut toisen maailmansodan aikaisista lentokentistä. Niitä nimittäin rakennettiin sotalentokoneita varten kymmeniä ja lisäksi vielä varjokenttiä hämäämään vihollisia. Niitä kenttiä, jotka ovat jääneet pois käytöstä, kutsutaan aavekentiksi. Aavekentissä puhutaan toisen maailmansodan aikaisista B17 ja B24 lentokoneista ja miehistöistä.

Ruth katselee lentäjiä. Kaikilla on haalarit ja nahkatakit ja lentolasit otsalla. He nauravat ja elehtivät ikään kuin heidän takanaan seisovat tappokoneet olisivat vain rekvisiittaa. Kaksi miestä pitää koholla kylttiä, jossa lukee ”Onnekkaiden pirulaisten kerho”.

Ruth Galloway on myös 5-vuotiaan Katen äiti. Edellisestä kirjasta tuttu amerikkalaismies saa Ruthin sydämen lepattamaan, mutta eteneekö ystävyys pitemmälle? Joko Ruth heittää ajatuksistaan ja mielenrauhastaan erään varatun miehen, joka olisi niin supersopiva Ruthille? Näistä voit ottaa selvää kirjan sivuilta. Norfolkissa riehuu rajuilma, mutta sekään ei pelota reipasotteista, mutta rauhallista sankaritarta. Elly Griffithsin Aavekentät jatkaa sympaattista dekkarisarjaa marskimaan mysteereistä.

Elly Griffiths, Aavekentät

suom. Anna Kangasmaa

Tammi 2020

s. 350

The Ghost Fields 2015

Kyung-sook Shin: Hovitanssija

Vuoristomajatalossa entinen hovitanssija Yi Jin kuuli, kuinka Ranskan lähettiläs Victor kutsui häntä: ”Enkelini.” Ei ranskaksi vaan selväksi koreaksI. Jin yllättyi enemmän Victorin sujuvasta ääntämyksestä kuin siitä, että tämä kutsui häntä enkelikseen.

Eteläkorealaisen Kyung-sook Shinin kirjat ovat ihastuttaneet minua, suorastaan rakastan niiden maailmaa. Hovitanssija suorastaan lumosi minut heti ensimmäiseltä sivulta lähtien. Uppouduin kirjailijan lumovoimaiseen tekstiin, sillä 1800-luvun loppupuolen tapahtumat Koreassa olivat todella mielenkiintoisia. Kirjan päähenkilö oli tarinan alussa nimetön hovitanssija kuninkaan hovista, johon ranskalainen lähettiläs ihastui heti ensimmäisestä katseesta.

Jinin tunteet muuttuivat, kun koreankieliset sanat virtasivat pehmeästi miehen huulilta. Sillä hetkellä, kun hän kuuli Victorin ääntävän sanat täydellisesti, Victorin, joka ei osannut ääntää kunnolla Yi Jinin nimeäkään, hänen sydämessään läikähti. Hänet valtasi kaipaus, joka tuntui siltä kuin hän olisi upottanut varpaansa lämpimään veteen, joka huuhtoi pois keinuvassa kantotuolissa istumisen aiheuttaman väsymyksen.

Kirja on rakkaustarina, mutta se tarkastelee myös yhteiskunnallisesta näkökulmasta Korean 1800-luvun loppupuolta, kun Kiina ja Japani taistelivat vaikutusvallasta maassa. Korea oli pitänyt rajansa tiukasti kiinni, mutta oli tullut aika tutustua ympärillä oleviin valtioihin, joista jokainen haki omaa etuaan. Se tiesi väkivaltaisia taisteluita. Vuosina 1894-1895 Qing-Kiina ja Japani sotivat Korean hallinnasta, Japani voitti ja liitti Korean keisarikuntaansa. Kirjan tapahtumat ennakoivat näitä tapahtumia.

- Älä unohda tätä poloista maata, jonka jätät taaksesi.

Hän ei koskaan unohtaisi. Hän ei varsinkaan unohtaisi kuningatarta, jota kohdeltiin aikoinaan kuin kuollutta ja jolle järjestettiin valtiolliset hautajaiset. Hän rukoili jokaisella askeleellaan kuningattarelle rauhallista ja tyyntä tulevaisuutta niin kuin keväisen puun oksalla visertäviä kuhankeittäjiä.

Kuningas antoi nimettömälle hovitanssijalleen oman sukunimensä Yi ja etunimen Ji, kun hovitanssija oli lähdössä maasta pois. Tarinan taustalla on oikea henkilö. Kirjan jälkisanoissa Kyung-sook Shin kertoo kuuden sivun verran kirjan vaiheista. Yi Jin halusi elää modernia elämää, jota hän sai elää Pariisissa, mutta tekikö se hänet onnelliseksi? Suosittelen lukemaan tämän uskomattoman tarinan kuninkaan nimettömästä hovitanssijasta, joka sai nimen ja itsenäisyytensä, ja matkusti kenties ensimmäisenä korealaisena naisena pois eristäytyneestä Koreasta. Rakastuin jälleen kerran.

Kyung-sook Shin, Hovitanssija *****

suom. Taru Salminen

Into 2019

Koreankielinen alkuteos Yi Jin 2014

Kyung-sook Shin: Pidä huolta äidistä

Kyung-sook Shin: Jään luoksesi

Karin Slaughter: Viimeinen leski

Mies hyppäsi ulos.

Michelle tarttui avaimiinsa. Hän pinkaisi liikkeelle ja juoksi täyttä vauhtia tytärtään kohti. Hän alkoi huutaa, mutta oli jo liian myöhäistä. Ashley oli juossut pakoon, ihan kuten he olivat hänelle opettaneet.

Mikä oli hyvä, sillä mies ei halunnut Ashleyä. Mies halusi Michellen.

Huippusuositun amerikkalaiskirjailijan Karin Slaughterin Viimeinen Leski on Sara Linton/Will Trent-dekkarisarjan uusin suomennettu teos. Kirja alkoi vuoden 2019 heinäkuussa, kun tartuntatautien tutkijalääkäri siepattiin keskellä kirkasta päivää. Kirjan jatkosta selvisi, että kyseisen tutkijan kyvyille oli kehitelty erittäin ikävä ja vaarallinen tehtävä. Kyseisen tutkijan mieli oli murrettu, jotta hän suostuisi tehtävään, ja tuon ilkeän murtamisen takana oli vaarallinen lahko, jota johti erittäin kieroutunut henkilö.

Kaksi maata järisyttänyttä räjähdystä. ”Lähdetään.” Will hölkkäsi autoa kohden. Hän oli Georgian etsivätoimiston, GBI:n, erikoisagentti. Sara oli lääkäri. Heidän ei tarvinnut alkaa keskustella siitä, mitä heidän pitäisi tehdä.

Will ja Sara sekaantuivat 4. elokuuta lahkon toimintaan. Eräiden tapahtumien jälkeen myös Sara kidnapattiin, ja Will aloitti hillittömän roistojen jahtaamisen. Tässä kirjan alkuasetelmat, ja voin luvata, että kirjan tarina on huikean koukuttava. Kirjan alkujuonista kerrotaan kolmen eri henkilön näkökulmista, sillä Willin ja Saran lisäksi tarinaa katsellaan myös Willin työparin Faithin näkökulmasta. Faith on auttanut työpariaan monet monituiset kerrat, sillä Willillä on lapsuustraumojen lisäksi dysleksia. Myös Will on auttanut työpariaan monet kerrat pois pahoista tilanteista.

Leiri ei ollut syntynyt yhdessä yössä. Paikka vaikutti suunnitellulta yhteisöltä. Kaksi erillistä aluetta. Kasvihuone. Rakennelma. Vaivattomasti saatavissa oleva ruoka. Naisten ja miesten pukeutumistapa. Seuraajien alistuvainen tottelevaisuus. Tunne siitä, että sääntöjä noudatettiin. Dashin laatimia sääntöjä.

Karin Slaughter on yksi suosikkidekkarikirjailijoistani. Olen lukenut Sarasta ja hänen kuolleesta miehestään kirjoitetut sarjat, samoin Will Trentistä. Itkin älyttömästi, kun Saran mies kuoli. Toivoin kovasti, että kirjailija kirjoittaisi, että Sarasta ja Willistä tulisi pari, mutta Will oli pirullisen Angien kanssa naimisissa. Tässä dekkarissa Will on lopultakin eronnut Angiesta, ja jo oli aikakin.

Will Trent ja Sara Linton joutuivat Viimeisen lesken tarinassa vaarallisen lahkon piiriin, lahkon, joka suunnitteli suurta tehtävää. Mikä se tehtävä oli ja mitä tapahtuisi Saralle, jonka kyseinen lahko sieppasi? Will ja Saran perhe pelkäsivät pahinta koko ajan. Lahkon johtaja suunnitteli Saralle oman tehtävän, mutta siihen voit tutustua kirjan parissa. Jälleen kerran Karin Slaughter näytti miten kirjoitetaan mestarillinen dekkari. Tällä kertaa teemana oli lahko ja sen paholaismainen johtaja.

Karin Slaughter, Viimeinen leski *****

suom. Päivi Paju

HarperCrime 2020

s. 549

The Last Widow 2019

Will Trent-dekkari

Slaughter Karin: Pettävä hiljaisuus
Slaughter Karin: Yli rajan

Slaughter Karin: Rikollinen
Slaughter Karin: Näkymätön

Minna Canth: Työmiehen vaimo

Arvaas, kuinka moni tänä iltana tahtoisi olla minun sijassani. Kyllä maar poikain sydämiä kaivelee. Peijakas, kun sais noin rikkaan ja kauniin tytön, ajattelee jok ´ainoa itsekseen.

Yllä oleva lainaus on Minna Canthin (1844-1897) viisiosaisesta näytelmästä Työmiehen vaimo. Näytelmän alussa vietettiin Johannan ja Riston häitä. Risto oli innoissaan siitä, että Johannalla oli runsaasti rahaa, sillä hän oli säästänyt kymmenen vuoden palvelusvuosista saamansa palkat. Riston mielestä rahat kuuluivat hänelle myötäjäisiksi, lakikin sen määräsi niin.

Tulkaa nyt kimppuuni jok ´ainoa, minä en teitä pelkää. Minä huudan sittenkin, että kajahtaa korvissanne: Risto on sanansa syöjä, valansa rikkoja, kunnottomin konna, pahin petturi auringon alla.

Johanna haluaa kutsua häihinsä hääpaikan ulkopuolella näkemänsä nuoren naisen. Kerttu paljasti hääväelle ja morsiamelle minkälaista peliä Risto oli pelannut hänen kanssaan. Oli kihlannut hänetkin. Tietysti Johanna suri ja itki Riston petturuutta, mutta avioliitto velvoitti miehen alamaiseksi, kuten lakiin oli kirjoitettu.

Seuraavassa näytöksessä oli kulunut vuosi häistä ja Johanna oli torilla hakemassa ruokaa itselleen ja vauvalleen, kunnes hänen miehensä näki hänet ja vaati rahat itselleen. Risto oli jo kuluttanut Johannalta vaatimansa ns. myötäjäiset ja juonut ne. Risto pakotti Johannan antamaan viimeiset ruokarahansa poliisilla uhkaamalla, sillä laki oli miehen puolella ja vaimon piti totella miestään.

Työmiehen vaimo on kertomus miehen vallasta avioliitossa ja muussakin elämässä 1800-luvun lopulla. Risto oli selvästi alkoholisoitunut, eikä tehnyt mitään työtä, mutta silti hän vaati itselleen kaikki Johannan ansaitsemat pennoset. Lopulta tilanne paheni tosi inhottavaksi, mutta Risto porskutti eteenpäin. Johannan maatessa arkussa piharakennuksessa, Risto yritti siistiytyä, sillä hänellä oli jo mielessä uusi nainen, joka sopi hänen elättäjäkseen ja lapsen hoitajaksi. Myös Kerttu esiintyi pitkin näytelmää, sillä Risto halusi hyötyä myös hänestä aina, kun mahdollista.

Minna Canth os. Ulrika Wilhelmiina Johnson oli kirjailija, lehtinainen, liikenainen ja yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hänen kirjalliseen tuotantoonsa kuului lehtiartikkeleita, novelleja, pienoisromaaneja ja näytelmiä. Minna Canth halusi edistää naisten asemaa, ja teki paljon työtä edistääkseen tyttöjen koulutusta, varsinkin suomenkielistä koulutusta. Minna Canth sai itse ruotsinkielistä koulutusta, mutta hän ei pitänyt siitä, että käsitöitä olisi pitänyt tehdä puolet kouluajasta. Hän pääsi opiskelemaan Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaariin, jossa tapasi tulevan miehensä.

Minna Canthin ensimmäinen teos Novelleja ja kertomuksia ilmestyi vuonna 1878. Ensimmäinen näytelmä Murtovarkaus julkaistiin pian hänen miehensä kuoleman jälkeen vuonna 1879. Minna Canth jäi seitsemän lapsen yksinhuoltajaksi. Leskeksi jäätyään, Minna Canth muutti lapsineen Jyväskylästä Kuopioon asumaan kotitaloonsa, ja alkoi hoitaa isänsä lankakauppaa, ja pian myös veljensä hoitamaa sekatavarakauppaa.

Minna Canth oli kuopiolainen vaikuttaja, mutta hänen vaikuttamisensa levisi näytelmien ja kirjojen vuoksi hyvin laajalle. Tieteestä, uskonnosta, henkitieteestä, kielistä ja maailman tapahtumista kiinnostunut Canth oli moneen otteeseen ihmisten hampaissa, juuri sen vuoksi, että ajoi naisten asioita ja esitti miesten vallan naurettavassa valossa tragikomiikan keinoin. Kuten näytelmässä Työmiehen vaimo, mies sorti naisia ja veti esiin lain, poliisit, ja uskonnolliset kirjat ja papit, jotka myös alistivat naisen. Tuon ajan miesten ja naisten välinen tasa-arvo oli Minna Canthin mielestä unelma tulevaisuudesta, jossa sitä ehkä voisi olla, mutta työtä se vaati toteutuakseen, ja uusia lakeja ja ajatusmalleja. 

Minna Canthille kiitokset siitä, että me nykyajan naiset olemme saaneet miesten rinnalla yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen ja tasa-arvoon, ja nämä mahdollisuudet on kirjoitettu lakeihin ja asetuksiin. Työmiehen vaimon tapahtumat ovat meille naisille vain kauhea historiallinen menneisyys, johon emme halua palata.

Minna Canth, Työmiehen vaimo

Perhekirjat Oy

s. 179

Klassikkonäytelmä, joka on julkaistu vuonna 1885

Suomessa vietetään 19.3. Minna Canthin ja tasa-arvon päivää. Minna Canth on inspiroinut monia tutkijoita ja kirjailijoita. Alla blogistani löytyvät Minna Canthista kertovat kirjat.

Lappalainen Elina ja Ilona Partanen: Ihmeellinen Minna ja suomalaiset supernaiset

Mikkanen Raili: Kunhan ei nukkuvaa puolikuollutta elämää

Rytisalo Minna: Rouva C

Irene Vellan runo poikkeusajasta

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, kadut olivat tyhjät, kaupat kiinni, ihmiset eivät menneet enää ulos.
Mutta kevät ei tiennyt siitä mitään.
Ja kukat alkoivat avautua
aurinko alkoi loistaa
ja pääskyset palasivat.
Ja taivas värjäytyi ruusunpunaiseksi ja siniseksi.
Aamuisin leipä ja kakut paistuivat.
Pimeä laskeutui yhä myöhemmin,
ja aamun valo tunkeutui aikaisin sisään suljetuista ikkunoista.

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, ja lapset opiskelivat verkkoyhteydellä.
Ja iltapäivällä oli korvaamattoman peli-chatin vuoro.
Oli vuosi, jona ulos sai mennä vain ostoksille.
Pian kaikki sulkeutui, myös toimistot.
Armeija ryhtyi valvomaan liikkumista ja rajoja, koska sairaaloissa ei ollut enää tilaa kaikille.
Ja ihmiset vain sairastuivat.
Mutta kevät ei tiennyt sitä.
Ja silmut jatkoivat tunkeutumistaan esiin.

Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020, ja kaikki määrättiin karanteeniin. Vanhukset, perheet ja myös nuoret.
Niin pelko muuttui todeksi
ja kaikki päivät tuntuivat samalta.
Mutta kevät ei tiennyt sitä
ja ruusut puhkesivat taas kukoistukseensa.
Yhdessä syömisen ilo löytyi uudelleen.
Ilo kirjoittaa niin, että mielikuvitus laukkaa vapaana.
Ilo lukea ja lentää kuvitelmien matkassa.

Oli eräs, joka opetteli uuden kielen.
Eräs, joka tarttui uudelleen valmistumista vailla oleviin opintoihinsa.
Eräs, joka ymmärsi rakkautensa suuruuden jouduttuaan eroon elämästä.
Eräs, joka lakkasi tyytymästä tietämättömyyteen.
Eräs, joka sulki toimiston ja avasi kahdeksanpaikkaisen ravintolan.
Eräs, joka jätti tyttöystävänsä huutaakseen maailmalle, että rakastaakin parasta kaveriaan.
Oli eräs, joka ryhtyisi lääkäriksi auttaakseen kaikkia, jotka huomenna tarvitsisivat apua.
Oli vuosi, jona ymmärrettiin tervehdysten ja aitojen tunteiden merkitys.
Vuosi, jona maailma tuntui pysähtyvän
ja talous romahtavan.
Mutta kevät ei tiennyt sitä
ja kukat tekivät tilaa hedelmille.

Ja sitten saapui vapautuksen päivä.
Olimme kaikki TV:n ääressä ja pääministeri sanoi Yleisradiolle, että hätätila oli päättynyt ja tauti hävinnyt taistelun.
Että me italialaiset olimme voittaneet yhdessä.
Ja niinpä me lähdimme kaduille.
Kyyneleet silmissämme.
Ilman hengityssuojia ja hansikkaita.
Syleilimme läheisiämme niin kuin he olisivat veljiämme.

Ja silloin saapui kesä.
Koska kevät ei tiennyt sitä
ja oli jatkanut olemistaan.
Huolimatta kaikesta.
Huolimatta taudista.
Huolimatta pelosta.
Huolimatta kuolemasta.
Koska kevät ei tiennyt sitä
ja opetti meille kaikille
elämän voiman.

Irene Vella

suom. Iida Riekko

Rafel Nadal Farreras: Palmisanon kirous

Lupaa minulle, että jos lapsi on poika, teeskentelet, että hän on sinun ja kasvatat hänet Convertiniksi. Annetaan hänelle nimeksi Vitantonio. Vain me kaksi tiedämme, että nimi on kunnianosoitus lapsen isälle Vito Oronzolle sekä Antoniolle, joka olisi antanut pojalle nimensä, jotta tämä pelastuisi Palmisanojen kiroukselta.

Katalonialainen Rafel Nadal Farreras on kirjoittanut kirjan, Palmisanon kirous, kahdesta italialaisesta suvusta; Palmisanot ja Convertinit. Palmisanon suvun miespuoliset jäsenet kuolivat yksi toisensa jälkeen ensimmäisen maailmansodan aikana, niin myös Donatan mies, joka kuoli samaan aikaan kuin ystävänsä Antonio Convertini. Pian Antonion leski Francesca ilmoitti hyvälle ystävälleen Donatalle odottavansa lasta, joka myös odotti lasta. Yllä olevassa lainauksessa Donata ilmoitti huolestaan Francescalle, sillä hän ei halunnut poikansa saavan Palmisanojen kirousta. Niinpä Francesca otti pojan kasvatikseen, ja yhdessä he ilmoittivat hänen saaneen kaksoset, tytön ja pojan.

Oikeastaan lapsilla oli kaksi äitiä, jotka kasvattivat heitä yhdessä, muun kylän tietämättä. Donatalla oli tapana imettää poikaansa Vitantoniota ja Francescalla puolestaan Giovannaa. Joskus he kuitenkin vaihtoivat lapsia, ja niin nämä tottuivat kahteen äitiin, mammaan ja ziaan.

Donatan huoli Palmisanojen kirouksesta läheni, kun Vitantonio kasvoi aikuiseksi ja toinen maailmansota puhkesi. Hän sai pojan piiloutumaan asevoimilta ja välttelemään sotaa, mutta liittoutuneiden lähestyessä Italiaa, Vitantonio ilmoitti Donatalle, että aikoo osallistua näiden rinnalla natseja ja fasisteja vastaan. Donatan oli pakko vihdoin kertoa, että pelkäsi Palmisanojen kirousta, eikä poika selviäisi elossa sodasta.

Onko minun veljeni vielä kipeänä? Vitantonio säpsähti. Hän nosti katseensa kirjasta ja näki Giovannan ovensuussa. Giovanna oli ilmestynyt siihen kuin tyhjästä. Vitantonio ei ollut tavannut siskoaan joululoman jälkeen, sillä tyttö ei ollut viettänyt pääsiäistä kotona vaan oli käynyt opintomatkalla Roomassa.

Kaksosena kasvaneet Vitantonio ja Giovanna olivat todella läheisiä, vaikka opiskelut eri kouluissa ja ystäväpiirit erottivat heidät toisistaan. Mussolinin valtakautena fasistit pääsivät valtaan, ja antifasisteja pidätettiin. Rafel Nadal Farreras kirjoittaa kirjoissaan maalaissuvuista fasismin aikana sekä Italiassa että Espanjassa. Palmisanon kirouksessa Giovanna liittyi antifasisteihin, jotka taistelivat Francon joukkoja vastaan Espanjassa. Sieltä hän siirtyi samoihin puuhiin Italiaan. Hyvin vaarallista puuhaa, eikä fasistit epäröineet ampua vastustajiaan.

He kävelivät nokkosten ja karhunvatukoiden keskellä käsikkäin. Alajuoksulla kasvillisuus oli vaihtelevampaa. Timjamit, rosmariinit ja villiruusut sekä sarsaparillat, malvat ja tupsulaventelit laskeutuivat töyräiltä vesirajaan; ympärillä kasvoi mastiksipistaaseja, lootuspuita ja siellä täällä myös tamariskejä, jotka kertoivat Tarantonlahden läheisyydestä.

Rafel Nadal Farrerasin Palmisanon kirous on runsaan rehevä kuvaus kahdesta suvusta, joita varjosti kirous. Sukutarinan ohella kirja on myös yllättäen romanttinen rakkaustarina, joka heräsi italialaisella sotatantereella.

Rafel Nadal Farreras, Palmisanon kirous

suom. Satu Ekman

Bazar 2019

s. 378

La maledicció dels Palmisan 2015

A. W. Yrjänä: Arcana

Illalla sytytän takkaa

kirjoitukset käy tulena toteen

puhuu kohisten ensi kieltään

istun keräämässä kipunoita

niiden novat pian laskettu

ja avaruus niin kaareva

että tulee kotiin ennen kuin

tietääkään

Yllä oleva lainaus on osa A. W. Yrjänän esikoisrunoteoksen Arcana runoa Paratiisi. Yrjänä on tullut tutuksi CMX-bändin laulajana, sanoittajana, säveltäjänä ja basistina.

Arcanan jälkeen Yrjänä on julkaissut neljä muuta runoteosta ja esikoisromaanin nimeltään Joonaanmäen valaat. Arcanan runoista nousee hyvin esille Yrjänän kiinnostus uskontotieteitä, teologiaa ja filosofiaa kohtaan, mutta myös salatieteitä ja parapsykologiaa kohtaan, okkultismia, magiaa ja yliluonnollisuutta kohtaan.

Jos muutan luostariin

messuun noustaan aamukolmelta

sormet kohmeessa kylmästä

jäykkänä työstä

Yllä olevassa on lainaus runosta Maailmalle kuollut, jossa kerrotaan tarinaa siitä, mitä luostarissa tapahtuu. Runon lopussa kerrotaan, että kenties luostarissa opitaan ylistämään Jumalan poissaoloa ja miten rinnassa oleva kivi sulaisi pois.

W. Yrjänän runot puhuttelevat elämän tavallisuuden pohdinnoilla, joita rikastuttaa uskonnosta poimitut eri merkitykset. Alla oleva lainaus on runosta Memento.

Aina istun tähän pöytään jolle

katetaan ruokaa kuin tuskassa:

hedelmiä viiniä lihaa juustoa

nojaan pinoon kirjoja

sivut näyttävät jo revenneiltä

unohtamalla halveksituilta

A.W.Yrjänä, Arcana

Like 1997

s. 99

Runoteos

Hédi Fried: Bodrin tarina

Olin onnellinen lapsi onnellisessa kaupungissa. Sitten kuitenkin tapahtui asioita, joista ei ole helppo kertoa eikä helppo kuulla. Haluan silti kertoa ja toivon, että sinä kuuntelet.

Hédi Fried syntyi Romaniassa vuonna 1924. Hän menetti Auschwitzin keskitysleirillä vanhempansa ja sukunsa. Hän ja hänen pikkusiskonsa selvisivät noista kauhujen ajoista. Hän otti elämäntehtäväkseen kertoa mitä tuolloin tapahtui ja lastenkirjassa Bodrin tarina kerrotaan hänen lapsuutensa ajan tapahtumista. Hédi Fried menetys on hirveää lapselle. Hänelle jopa kerrottiin, että vanhempasi kaasutetaan kuoliaaksi juuri nyt vieressä olevassa kaasukammiossa. Savu vain pölisi piipusta ja haju oli hirveä.

Paras ystäväni oli Bodri, jolla oli pehmeä ruskea turkki. Pikkusiskoni mielestä Bodri oli hänen, mutta äiti sanoi, että Bodri oli meidän kaikkien koira. Bodri ja minä kuitenkin tiesimme, että se oli eniten minun.

Bodrin tarinan on kuvittanut kauniisti ruotsalainen kirjailija ja kuvataiteilija Stina Wirsén. Kuvitus on vanhahtava, mutta samalla erittäin herkkä ja sopii hienosti yhteen tarinan kanssa.

Kirjan alkusivulla on kuva Hédi Friedin lapsuuden perheestä. Kuvassa näkyy onnellinen perhe, johon kuului isä, äiti, ja kaksi tyttöä. Hédillä oli hyvä ystävä naapurissa ja he leikkivät yhdessä joka päivä koiriensa kanssa. Toinen tytöistä kävi sunnuntaisin kirkossa ja toinen synagogassa. Toinen oli juutalainen, toinen ei, ja tästä syntyi ongelmia, joiden johdosta heidän yhteiset leikkinsä lopetettiin, kun syttyi sota.

Kun ajattelin Bodria, sain voimia, ja kun muistelin entistä elämääni, jaksoin vielä hetken. Ajattelin Bodria kun minulla oli nälkä, ajattelin Bodria kun minua väsytti, ajattelin Bodria kun minulla oli ikävä äitiä ja isää. Näin kului monta päivää ja monta yötä.

Hédi Fried on ruotsalainen kirjailija ja psykologi. Vuonna 1945 toisen maailmansodan loppumisen jälkeen Punainen risti vei hänet ja hänen siskonsa Ruotsiin. Auschwitz oli Saksan keskitysleireistä suurin ja siellä tapettiin 1-1,5 miljoonaa ihmistä vuosina 1940-45. Suurin osa heistä oli juutalaisia. Myös poliittisia vankeja, sotavankeja, seksuaalisia vähemmistöjä, vammaisia ja romaneja tapettiin leirillä.

Hédi Fried pelkää vastaavanlaisten tapahtumien kehittyvän uudestaan, sillä oikeistodemokraatit ovat lisänneet koko ajan kannatustaan sekä Ruotsissa että muissa länsimaissa. Kirjailija on kulkenut 80-luvulta lähtien puhumassa kouluissa holokaustista ja siitä ajasta, kun hän oli siskonsa Livin kanssa keskitysleirillä. Bodrin tarina on herkkä ja koskettava tarina tuosta ikävästä aikakaudesta. Ei unohdeta holokaustia.

Hédi Fried, Bodrin tarina

kuvitus Stina Wirsén

suom. Sanna Manninen

Sitruuna 2020

s. 24

Historien om Bodri 2019

Lastenkirja

Tuutikki Tolonen: Mörköviesti

Jos oli vaeltanut maanalaisissa tunneleissa mörön ja Portinvartijan kanssa kuten Maikki, tiesi että melkein mitä tahansa merkillistä saattoi olla olemassa. Kaikenlaisia valoa hohtavia ja hohtamattomia olentoja, purevia ja pistäviä, siivekkäitä ja evällisiä, veden alla eläviä, taivaalla lentäviä, mitä tahansa.

Tuutikki Tolosen mielikuvituksellisen ihastuttava Mörköviesti on möröistä kertova satukirja. Ensimmäinen osa on nimeltään Mörkövahti, jossa hurmaava mörkö nimeltään Grah tulee Maikin perheeseen lapsenvahdiksi. Toinen kirja on nimeltään Mörköreitti, jossa Maikki seikkailee mörköjen maailmassa. Mörköviesti kertoo villin vallattoman tarinan siitä, miten möröt ja vähän muutkin mörkömaan kummalliset asukit tulevat etsimään Maikin perheeltä apua ongelmiinsa.

Kirjan pääosassa on Hellemaan perheen pienin jäsen Maikki, joka on aloittanut ensimmäisen luokan koulussa. Perheeseen kuuluu isä, äiti, isosisko Hilla, joka pelaa jalkapalloa ja isoveli Kaapo, joka tutkii luonnon ihmeellisyyksiä. Kaapo on saanut apua tekemiinsä tutkimuksiin ystävältään Runarilta, joka on elänyt kauan mörköjen maassa.

Luokan edessä, maahan tipahtaneiden pahvien keskellä, seisoi Grah suurena, pörröisenä ja multapaakkuja rapisevana. Se seisoi liikkumatta paikallaan, aivan niin kuin Maikki oli sitä neuvonut, mutta sen keltaiset, hehkuvat silmät pyörivät päässä sinne tänne. Siitä vähänkään mörköjä tunteva saattoi ymmärtää sen olevan vähän peloissaan.

Pasi Pitkänen on kuvittanut möröistä kertovan fantasiakirjasarjan hauskalla tavalla. Kuvitus ja kertomus täydentävät iloisella tavalla toisiansa. Vaikka kirjoissa kerrotaan melkein kaikkia lapsia pelottavista möröistä, niin silti kirjat ovat hurjan hauskoja ja huumorintajuisia. Hellemaan perheen lapset eivät pelkää minkäänlaisia otuksia ja olentoja, eivät edes ilkeitä noitia, tai kiukkuista opettajaa. Onneksi vanhemmillakin on aika pitkä pinna, jota ei edes seinään ilmestynyt reikä säikäyttänyt. Siihenkin ongelmaan löytyi perheen lapsilta hyvä ratkaisu.

Tuutikki Tolosen mörkökirjoja rakastetaan ympäri maapallon, sillä sarjaa on myyty jo 27 maahan. Lisäksi Mörkövahdista on tulossa Hollywood-elokuva, joten uskon sen tuovan lisää lukijoita Mörkökirjoille. Voi kun olisi saanut lukea näistä symppismöröistä jo lapsuudessa, sillä pelkäsin pimeää ja mörköjä ihan kamalasti. Luultavasti joku pelotteli minua pienenä lapsena pimeässä asuvilla möröillä, koska pimeys on vieläkin jotakin niin kauheaa, että nukun edelleen mieluummin yölampun valossa kuin pimeässä. Pelottavat möröt ovat loppujen lopuksi lempeitä ja hellyttäviä otuksia, joita ei tarvitse pelätä. Tuutikki Tolosen Mörköviesti jatkaa sympaattista fantasiaseikkailua mörköjen parissa.

”Sinä tulit! Senkin rakas kultanöpönenämultapaakkumörkö! Tule tänne niin minä halaan sinua!”

Tuutikki Tolonen, Mörköviesti *****

kuvitus Pasi Pitkänen *****

Tammi 2020

s. 239

Lastenkirja

Tuutikki Tolonen: Mörkövahti

Tuutikki Tolonen: Mörköreitti

Celeste Ng: Tulenarkoja asioita - Hyvää naistenpäivää!

Kaikki Shaker Heightsin asukkaat puhuivat sinä kesänä siitä, miten Richardsonien kuopus Isabelle oli lopulta seonnut ja polttanut perheen talon.

Yhdysvaltalainen kirjailijan Celeste Ng:n Tulenarkoja asioita koukutti minut heti ensimmäisestä lauseesta. Mitä sellaista tapahtui, että lapsi päättää polttaa kotinsa? Huikea koukutus ja niitä koukkuja jatkui pitkin tarinaa. Tietysti tämä ensimmäisen lauseen koukutus kiinnosti ihan loppuun saakka, sillä sitä ennen loppuhuipennusta kehitellään hyvinkin juonikkaasti. Alkukoukku on vain houkutteleva alkujuoni, ja se tepsi minuun. Tosin olisin myös halunnut, että tämä kirjan käännekohta olisi pysynyt kirjan lopussa. Kirja oli sen verran juonikas, että tarina olisi imaissut mukaansa, vaikka käännekohta ei olisi kerrottukaan.

Celeste Ng syventyy kirjassaan varsinkin erilaisiin äiti - teemoihin. Rouva Richardson oli mielestään erittäin pätevä nykyajan äiti. Hänelle oli jo lapsuudesta asti selvää, että hän hankkii monta lasta, neljä, ja hyvän ammatin, toimittaja, ja hyväpalkkaisen miehen, asianajaja. Rouva Richardson tiesi todella tarkkaan kaikesta ja kaikista, ja jos ei tiennyt, niin otti selvää, vaikka epärehellisillä keinoilla. Näitä tietoja hän käytti omasta mielestään erittäin hyvin kirjan tarinassa. Moni kirjan henkilöistä oli eri mieltä. Varsinkin hänen nuorin tyttärensä Isabelle eli Izzy.

Rouva Richardson vuokrasi anteliaisuuttaan vuokrakaksionsa yksinhuoltajaäidille ja hänen tyttärelleen. Hän ei voinut kuitenkaan olla sekaantumatta näiden kahden elämään. Huoleton taiteilijaäiti Mia Warren oli rouvalle kuin punainen vaate, joka piti saada ruotuun ja noudattamaan sääntöjä. Alkuun hän oli tyytyväinen, kun hänen lapsensa ystävystyivät Mian tyttären kanssa, mutta sitten epäluuloinen mieli kehitteli kaikenlaisia juttuja päässään.

Kaupungissa oli juoruiltu pitkin kevättä pienestä Mirabelle McCullough´sta, jota toisin ajattelevat kutsuivat nimellä May Ling Chow, ja nyt puntaroivana oli vihdoinkin jotain uutta ja sensaatiomaista.

Tietysti rouva Richardson sekoitti näppinsä myös ylläolevaan koko kaupunkia koskevaan huoltajuuskiistaan. Kumpi oli pätevämpi hoitamaan pientä tyttöä, biologinen äiti vai sijaisäiti. Tästä jutusta kehittyi suuri draama, suorastaan kuohuva koski, joka sekoitti Richardsonien perheen ja Mian ja hänen tyttärensä elämän. Mia oli luvannut tyttärelleen, että matkalaukkuelämä loppuu, ja he jäävät asumaan Shaker Heightsiin, mutta toteutuiko tämä lupaus? Mian tytär oli saanut kivoja ystäviä ja jopa poikaystävän. Hän olisi halunnut pysyvämmän ja turvallisemman elämän. Rouva Richardson oli hänen mielestään ihanneäiti.

Shaker Heightsissa kasvaneen Celeste Ng:n Tulenarkoja asioita on menestynyt hyvin, ja sen käännösoikeudet on myyty 33 maahan. Kirjasta on tulossa tv-sarja. Kirjailijan esikoisteos Olisi jotain kerrottavaa julkaistaan suomeksi keväällä 2020.

Celeste Ng:n vanhemmat muuttivat Hong Kongista Yhdysvaltoihin 60-luvun lopussa. Kiinalaistausta näkyy molempien kirjojen juonikuvioissa. Celeste Ng on kiinnostava uusi kirjailijatuttavuus, jonka Tulenarkoja asioita vangitsi minut tarinan sisälle heti ensimmäisestä lauseesta ja janosin lisää tekstiä, kunnes oli pakko laittaa takakansi kiinni.

Celeste Ng, Tulenarkoja asioita

suom. Sari Karhulahti

Gummerus 2019

s. 382

Little Fires Everywhere 2017

                  Aurinkoista naistenpäivää!

Jørn Lier Horst: Luolamies

Ruumis oli täysin kuivunut. Kuollut mies istui nojatuolissa huulet repeytyneinä ja kellertävän mustat hampaat paljaina. Päälaesta törrötti yhä muutama pölyinen ja kiilloton hiustupsu. Kasvojen luut kuulsivat ihon läpi. Sormet olivat ohuet, tummuneet ja halkeilleet.

Norjalaisen Jørn Lier Horstin dekkari Luolamies sijoittuu norjalaiseen Larvikin rannikkokaupunkiin. Paikallinen poliisi William Wisting tutki naapurinsa kuolemaa. Mies oli yksineläjä, jota kukaan ei ollut kaivannut. Niinpä hän sai olla kuolleena monta kuukautta, ennen kuin hänet löydettiin. Kuolema todettiin tod.näk. luonnolliseksi.

Joulu lähestyi ja kuusikauppiaat olivat liikkeellä. Eräästä kuusitarhasta löytyi saman ikäinen mies kuolleena kuin Wistingin naapuri oli. Jokin intuition tapainen liikkui kokeneen poliisin mielessä, mutta tapahtumat vyöryivät päälle, joten Wisting sulki mielensä ja jatkoi toisaalla aukeavan rikosvyyhdin purkua.

Valkoisuudessa oli jotain levollista ja rauhoittavaa. Ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Line tunsi rentoutuvansa. Hänellä ei ollut tiukkoja deadlineja, ei ukaaseja siitä, että seuraavan päivän lehteen olisi tuotettava niin ja niin monen merkin verran tekstiä. Hän voisi aikatauluttaa päivänsä vapaasti ja saisi työstää reportaasia, jota oli itse ehdottanut. Kellään muulla ei ollut valtaa päättää, mikä oli tärkeää, mitä jutussa piti olla ja mikä piti jättää pois.

Line oli Wistingin rikostoimittajatytär, joka tuli jouluksi kotiin. Hän oli päättänyt tehdä lehteen jutun yksinäisyydestä. Aiheen hän sai heidän naapuristaan, jota kukaan ei kaivannut. Hän oli saanut luvan tutkia poliisiraporttia ja naapurin asuntoa. Pian hän haistoi tutkimuksessa outoja yhteyksiä.

Samaan aikaan Wisting tiimeineen löysi yhä enemmän tutkimusmateriaalia, ja juttu laajeni Yhdysvaltoihin asti. Pian Wistingin tiimiin lensi tutkijoita rapakon takaa. Jotain suurta oli tekeillä, jonka myös lehdistö haistoi. Line päätti kuitenkin pysyttäytyä oman tutkimuksensa parissa, sillä siitä löytyi outoja vihjeitä ja salaisuuksia. Linen haastatteluista naapureiden ja paikallisten asukkaiden keskuudessa nousi esille outo tarina, jopa sellainen, että siitä olisi ollut viisainta puhua isän kanssa.

Jørn Lier Horstin Wisting-sarja on vertaansa vailla oleva dekkarisarja, joka pureutuu tavallisten ihmisten arkipäiviin, salaisuuksiin ja rikoksiin. Luolamiehen pääpahis tehtaili rikoksia kymmeniä vuosia. Hän osasi piiloutua hyvin naapurustoon. Tyyppinä huomaamaton, hiljainen, eristäytynyt ja puhumaton ei juuri kiinnitä kenenkään huomiota. Niinpä sellainen voi tehdä rikoksia muiden huomaamatta. Jørn Lier Horstin Luolamies puhuttelee henkilöidensä yksinäisyydellä, mutta huomioi, että yksinäisyys voi olla toisinaan rikollisten esirippu.

Jørn Lier Horst, Luolamies

suom. Outi Menna

Otava 2017

s. 383

Hulemannen 2013

Wisting-dekkari

Jørn Lier Horst: Hylkiöt
Jørn Lier Horst: Tulikoe 
Jørn Lier Horst: Luolamies

Ylellä on alkanut 10-osainen tv-sarja Wisting, joka pohjautuu Horstin Luolamieheen ja Ajokoiraan.

Tässä koko sarja. Poimin listan Kirjarouvan elämää-blogista. Sarjan osat (suluissa suomennokset) 
1. Nøkkelvitnet 2004  

2. Felicia forsvant 2005  

3. Når havet stilner 2006  

4. Den eneste ene 2007 

5. Natmannen 2009 

6. Bunnfall 2010  (Hylkiöt 2019) 
7. Vinterstengt  2011  (Suljettu talveksi 2016)    

8. Jakthundene 2012  (Ajokoirat 2017)   

9. Hulemannen 2013  (Luolamies 2017)

10. Blindgang 2015  (Tulikoe 2018) 

11. Når der mørkner 2016     

12. Katharina-kodet 2017  

13. Det innerste  rommet  2018