Helmi Kekkonen: Liv!

 

Päästyään alakertaan ja kylpyhuoneeseen hän pesee hampaat ja harjaa hiukset, keittiössä ottaa jääkaapista vesipullon ja kulhosta kaksi omenaa, eteisen naulakosta kangaskassin ja auringon haalistaman lippalakin, astuu Teon leikkiauton päälle ja irvistää, sitten ovesta ulos, täyteläisenä sirittävään aamuun.

Helmi Kekkosen teos Liv! sijoittui kesäiseen saaristoon. Viikon lomailu alkoi olla takanapäin. Vielä olisi ihana viikonloppu saaren rauhassa. Liv heräsi ensimmäisenä ja meni rannalle ottamaan aurinkoa, ehkä uimaan. Ihmettelin kansikuvan synkän merimaiseman ja aurinkoisen tarinan vastakohtaisuuksia. Miksi kansikuvaksi oli valittu noin synkkä kuva, kun kirjan päähenkilö oli niin elämää pursuavan energinen ja huoleton nuori nainen.

Jokin hänen sisällään oleva pyrkii ulos ja ajatukset palaavat koko ajan takaisin aamuun, kallioille, miehen ääneen ja katseeseen.

Ollessaan rannalla, Livin luokse tuli vieras mies koiransa kanssa. Tämä kuvio jatkui seuraavana iltana, sillä he sopivat tapaamisesta saaren ravintolassa. Aamu oli jättänyt Livin mielen odottavalle, salaperäiselle mielelle. Hän ei halunnut kertoa tapaamisesta kenellekään, ei sisaruksilleen, ei ystävälleen, eikä vanhemmilleen. Hän oli varma, että tapaamisessa olisi kysymys jostakin, ehkä vakavammasta, ehkä.

Lautta irtoaa laiturista, meri velloo heidän ympärillään, aallot osuvat aluksen keltaiseen kylkeen. Liv kurottaa reunan yli ja kääntyy katsomaan sumun sekaan katoavaa saarta. Se ei olisi enää sama, ei enää ikinä.

Mitä Liville tapahtui saarella, sen voit lukea kirjan sivuilta. Kirjan kertojina toimivat Livin lisäksi perheenjäsenet ja ystävä. 

Helmi Kekkosen hienovarainen kesäinen kirja sai ikävän lopun. Lopun, jota moni nainen pelkää. Ihmissuhteet ovat hankalia siinä mielessä, että ihmisluonne voi pitää piilossa aggression, mikä purkautuu yllättäen esille. Sekä tuntematon, että tuttu ihminen voi yllättäen olla väkivaltainen.

Helmi Kekkosen kesäisen ihana tarina Liv! loppui ikävästi.

Helmi Kekkonen, Liv!

Siltala 2024

s. 182

 

Milla Keränen: Kaarneen varjo

 

Otin laudanum-pullon pöydältä ja sulloin sen kaappiin kirjojen taakse. Alexander ei ollut kuollut. Siitä minä olin varma. Mutta mitä hänelle oli tapahtunut ja miksen minä muistanut siitä mitään? Jos halusin päästä totuudesta selville, minun oli aika lopettaa uneksiminen ja palata Kaarneeseen.

Milla Keräsen historiallinen teos Kaarneen varjo sijoittuu vuoden 1761 Turkuun. Kirjan päähenkilö Thomas Hope heräsi kasvinsiskonsa luona pitkästä unesta. Hänen siskonsa miehineen oli pitänyt Thomasta nukuksissa laudanumin avulla. Laudanum, eli oopiumista johdettu lääke, rauhoitti ja vei kauheat ajatukset pois. Herättyään kuukausien jälkeen, Thomas muisti, että hänen ystävänsä Alexander oli kadonnut. Thomas oli medisiinari, joka uutti ystävälleen yrteistä juomia, mitkä auttoivat ystävän unettomuuteen. Takana olivat kesken jääneet lääketieteen opinnot.

Rouva Borgströmillä ei ollut aikomustakaan palkata häntä. Nainen oli tullut tapaamiseen silkasta pahansuovasta uteliaisuudesta. Elisabeth tunsi sellaista kuvotusta, että oli vähällä oksentaa kurkussaan vellovan laihan kahvin suoraan förmaakin matolle.

Kirjan toinen päähenkilö oli Elisabeth Augustin, joka oli jäänyt orvoksi isänsä kuoltua. Isän kuolema oli ollut kauhea, eikä Elisabeth halunnut muistella sitä. Isä oli jättänyt taakseen vain velkoja ja nyt hän eli apteekkariserkkunsa holhottavana. Elisabeth halusi opiskella ja lukea, mutta sellainen vaati rahaa ja suosittelijoita. Yritys päästä kotiopettajattareksikin torpattiin.

Hän oli käynyt huoneessa vain kerran aiemmin ja muisti, miten oli tuijottanut ympärilleen luomoutuneena.

Kaarneen talon oli rakennuttanut skotlantilainen Alexander Keith. Alexander oli kerännyt talon täyteen kirjoja, täytettyjä lintuja ja paholaiseen liittyviä esineitä jne. Hän oli karismallaan houkutellut luokseen ihmisiä, joita viehätti kaikki yliluonnollisuus, ja talossa oli järjestetty okkultistisia menoja. Alexander käytti hyväkseen ihmisten kiinnostusta ja eli heidän rahoillaan. Thomas asui Alexanderin luona. Myös Elisabeth oli vieraillut talossa isänsä kanssa.

Korpit pesivät Puolalanmäen rinteillä, joten olen alkanut kutsua taloani niiden mukaan Kaarneeksi, hän jatkoi.

Alexanderin kadottua Kaarneen talo veti puoleensa Thomasia ja Elisabethia. Kummallakin oli omat syynsä käynteihinsä. Milla Keräsen teos Kaarneen varjo kietoutui mystisiin tapahtumiin 1760-luvun Turussa.

Milla Keränen, Kaarneen varjo

Avain 2024

s. 395

Historiallinen teos

1761 Turku

Milla Keränen: Sisilian ruusu

Milla Keränen: Kapteeni

 

Elly Griffiths: Viimeinen leposija

 

"Vanha kunnon Gary säikähti toden teolla", Edward sanoo. "Hän lähti kotiin siltä seisomalta. Mitä mieltä olet? Onko luuranko viktoriaaninen? Talo on rakennettu 1860-luvulla."

Ruth suoristautuu. "Ei ole" hän sanoo. "Se on moderni."

Englantilaisen Elly Griffithsin dekkari Viimeinen leposija on viidestoista osa huippusuositussa sarjassa, jonka päähenkilö on Ruth Galloway. Murhamysteerien lisäksi sarjassa on seurattu mielenkiinnolla Ruthin ja poliisina työskentelevän Nelsonin  on/off-suhdetta, josta syntyi heidän tyttärensä Kate. Nelson oli edelleen naimisissa Michellen kanssa, mutta he asuivat erillään.

"Cathbadilla ei varmaan ole hätää", Ruth sanoo. "Hän on kuin kissa, hänellä on yhdeksän elämää."

Kirjan alussa erään talon seinän sisältä löytyi luuranko, joka kuului eräälle kauan aikaa sitten kadonneelle nuorelle naiselle. Rikostutkimukset saivat uuden käänteen, kun sekä Ruthin että Nelsonin hyvä ystävä ja druidi Cathbad, oli sekaantunut juttuun. Käänteet vain mutkistuivat, kun muutenkin oudosti käyttäytynyt Cathbad katosi mystisesti. Ruthina olisin kyllä ollut enemmän huolissani ystävästä, josta voit lukea lisää kirjasta, missä hän oikein oli.

"Se mies petkutti meitä", Kate sanoo.

"Niin teki", sanoo Ruth. Hän arvelee heidän olevan suunnilleen kolmen metrin syvyydessä. Kun katsoo ylös, voi nähdä heikkoa valoa, joka tihkuu läpi heidän perässään kiinni paiskatun kannen reunoista.

Tällä kertaa Ruth jäi kiipeliin tyttärensä Katen kanssa erään rikollisen ansiosta. Ruth oli tottunut arkeologina olemaan pitkiäkin aikoja maan alla, joten hän pysyi harvinaisen rauhallisena. Kun he löysivät luolista jotain ikävää, niin rauhallisuus sai ainakin hieman säröjä. Luolista olisi pakko päästä pian pois.

Elly Griffithsin dekkari Viimeinen leposija on herkkumysteeri Ruth Galloway-sarjan ystäville. Saivatkohan Ruth ja Nelson vihdoinkin toinen toisensa vai miten se menikään?

Elly Griffiths, Viimeinen leposija *****

Suom. Anna Kangasmaa

Tammi 2024

s. 350

The Last Remains 2023

Dekkari

Ruth Galloway-sarja 15. osa

 

Adam Silvera: Ensimmäinen viimeinen päivä

 

Loppuelämäni mä aloitan melko uniikissa tapahtumassa: tänä yönä on Kuolinhetken ensi-ilta.

Yhdysvaltalaisen ja New Yorkissa syntyneen Adam Silveran toinen teos Ensimmäinen viimeinen päivä on jatkoa teokselle Lopussa molemmat kuolevat. Ensimmäinen viimeinen päivä kertoi Kuolinhetki-sovelluksen ensimmäisestä päivästä. Kuolinhetki-sovelluksen ideana oli se, että sieltä soitettiin, jos olit kuolemassa seuraavan 24 tunnin aikana. Miksi joku haluaisi tietää, että kuolee pian, sen voit lukea tästä tunteisiin koskettavasta kirjasta. Kirjat voi lukea missä järjestyksessä haluaa.

Viimeiset vuodet mä oon kitkutellut päivästä toiseen vaikean sydänvian kanssa ja pelännyt, että kaadun suorilta jaloilta, jos elän liikaa.

Kirjan toinen päähenkilö oli 18-vuotias Orion, joka sairasti sydänvikaa. Elämä oli päivästä päivään kitkuttelua ja sydämensiirron odottelua. Hän oli ystävänsä kanssa odottamassa Kuolinhetki-sovelluksen avajaistapahtuman alkua. Orion halusi kirjailijaksi, ja oli ahkera kirjoittaja. Elämä sydänsairaana oli kuitenkin rasittavaa, kun ei voinut suunnitella ja toivoa elämältä mitään. Tulevaisuutta ei ehkä ollut olemassakaan hänelle.

Tuntuu, että olen syntynyt tänään uudestaan.

Kirjan toinen päähenkilö oli 18-vuotias Valentino, joka oli samana päivänä muuttanut Arizonasta New Yorkiin. Hänen kaksossiskonsa oli muuttamassa samaan asuntoon. Valentinon mallielämä olisi alkamassa seuraavana päivänä. Oli mahtava päästä pois ahdistavista kotiympyröistä, sillä vanhemmat eivät hyväksyneet poikansa seksuaalista suuntautumista. 

On aika soittaa ensimmäiselle kirijälle ja kertoa, että hän kuolee tänään.

Kuolinhetki-sovelluksen suunnittelija ja tekijä soitti sovelluksen ensimmäisen soiton. Kenelle puhelin soi, sen voit lukea kirjan tekstistä, mutta soitto oli tietysti järkytys henkilölle, joka sen sai. Oliko se Orionille vai Valentinolle vai kenelle. Sovellus ei vielä ollut sataprosenttisen varma, vaan ensimmäiselle päivälle tuli virheitä.

Kirjan tarinasta voit lukea, että saiko Orion uuden sydämen, ja miten Valentinon uusi elämä lähti sujumaan New Yorkissa. Nuoret miehet ystävystyivät lähemmin, ja viettivät yhdessä aikaa, niin kauan kuin yhdessäoloa oli heille suotu.

Kirjan tarinassa kierreltiin New Yorkin nähtävyyksiä, joten jos ja kun tästäkin kirjasta tulee Netflix-sarja, niin kuin ensimmäisestä osasta, toivon, että sarjassa käydään kaikissa niissä paikoissa, joissa Orion ja Valentino vierailivat.

Adam Silveran teos Ensimmäinen viimeinen päivä nosti esille ihastumisen ja rakastumisen ensihuuman kuoleman kolkutellessa kantapäillä.

Adam Silvera, Ensimmäinen viimeinen päivä

Suom. Outi Järvinen

Wsoy 2024

s. 468

The First to Die at the End 2022

YA-kirja

Queer

Adam Silvera: Lopussa molemmat kuolevat

 

Lukuviikko 2024 #lukuviikko

 

Valtakunnallinen lukuviikko alkaa tänään ja kestää sunnuntaihin asti. Lukuviikon järjestää Lukukeskus. Lukeminen on tärkeä asia, joten sitä kannattaa vaalia. 

"Kirjallisuus luo kohtaamisia" on mielestäni hieno teema. Varsinkin yksinäisille, sairaille ja vammaisille kirjallisuus on kuin perhe ja ystävät ympärillä. Monesta henkilöhahmosta voi tulla vuosien mittaisia ystäviä, joiden luokse on aina yhtä kiva palata. Blogeissa on kiva kommentoida lukemistaan kirjoista tai  kiitellä kirjaesittelyistä. Itsekin olen saanut monet kirjavinkit eri kirjablogeista.

Pelolla odotan säästökuureja, mitä kirjastoille keksitään jatkossa poliittisten saksien viuhuessa ankarasti. Säästökuureja on aina etsitty kirjastoista. Siinäkin yksi varteenotettava syy, miksi oppilaiden Pisa-tulokset laskevat. Kun kirjastot ja kirjat vähenevät, lukutaito ja lukutaidon ylläpito vähenee. Toivon, että lukutaitoa arvostettaisiin tarpeeksi. Toivon, että säästöleikkurit eivät osu kirjastoihin, eikä lukemiseen.

Meidän lähikirjasto lopetettiin viime vuonna. Suurin käyttäjämäärä oli eläkeläiset ja lapsiperheet. Koska meillä on auto käytössä, Kaarinan kirjastosta tuli meille paikka, mistä lainataan nykyisin kirjat. Lähikirjastoon pääsimme aiemmin pyörällä ja kävelemällä. #turun muut kirjastot ovat aivan liian kaukana. 

Pääkirjasto keskellä kaupunkia ei ole hyvä vaihtoehto, koska sinne on vaikea mennä. Turun pääkirjasto palvelee vain keskustassa asuvia. Toivotaan, että ihmiset käyttäisivät yleisiä busseja, mutta miksi suljetaan paikkoja, mihin mennään kävelemällä ja pyörällä? Päättäjät vähentävät ihmisten arkiliikuntaa, kun se pitäisi olla päinvastoin.

Luetaan kirjoja ja innostetaan blogeissa muitakin lukemaan! t. Mai #lukuviikko

 

 

Marko Järvikallas: Saattue

 

 

Jos jotain vihaan, niin ihmisiä jotka jättävät velat maksamatta.

Marko Järvikallaksen uusin novellikirja on nimeltään Saattue. Tällä kertaa sukelsin todella outojen novellien pariin, mutta samalla nauttien kirjailijan luovuudesta ja oivaltavasta tekstistä. Kirja sisältää kymmenen eri novellia, joista yllä oleva teksti kuuluu ensimmäiselle novellille, jonka nimi oli Vanhoja velkoja. Siinä psykoterapeutti oli yrittänyt saada asiakkaalta perittyä saataviaan. Lopulta hän lähti yrittämään hyvin kyseenalaisia keinoja saadakseen asiakkaan maksamaan.

En vihaa niinkään itse opetusta, ahkeruuden ja tulosten ristiriitaa, vaan koulun sosiaalista todellisuutta.

Toisen novellin, nimeltään Valokaari, henkilöhahmona toimi nuori poika, joka lopulta etsi yksinäisyyteensä kuolemankokemusta, jonka toinen nuori esitteli hänelle.  Oppilaat ovat julmia toisilleen, ja eristävät toiset yksinäisyyteen, mikä masentaa ja tulee halu kuolla.

Hän istuu puistonpenkillä ja raivoaa nuorille. Teinit naureskelevat, kuvaavat kännyköillä umpihullua.

Neljäs novelli, nimeltään Ihanat tytöt, kertoi eronneesta naisesta, joka tapasi ex-appensa riehumasta kaupungilla. Ex-mies ei halunnut kuulla isästään mitään, eikä myöskään ex-anoppi. Läheiset sulkevat usein silmänsä, jos läheinen sairastuu esim. masentuu. Tämä novelli avasi silmät sille, että pitäisi toimia ennnen kuin on liian myöhäistä. Kuolema keskeyttää ja pysäyttää.

Marko Järvikallaksen novellikirjalla on satuttavan kaunis nimi Saattue. Saattue on myös kirjan yhdeksäs novelli, ja se kertoi naisesta, joka osallistui hautajaisiin. Todella oudosti etenevä novelli, mutta siitäkin nousi esille tuo kuolemaan liittyvä erityinen tunnelma ja lataus, ja sen lisäksi päähenkilön näyttämisen halu. Olen mitä olen ja teen mitä haluan.

Järvikallaksen novelleja on verrattu jopa Raymond Carverin tuotantoon. Carverin tyyliä on sanottu jopa likaiseksi realismiksi, ja sitä samaa löytyy myös Järvikallaksen novelleista, kun ihminen on rikki tunteistaan tai käyttäytyy oudosti. Meitä rajaa ja rajoittaa tietyt sosiaaliset säännöt, ja noita rajoja ja sääntöjä rikkovia ihmisiä löytyy näistäkin novelleista.

 

Marko Järvikallas, Saattue

Siltala 2024

s. 158

Novellikirja

Marko Järvikallas: Sano jotain kaunista

Carin Gerhardsen: Piirileikki

 

Voimallinen ilon ja kiitollisuuden tunne täytti hänet, kun hän käveli yksin tähtien alla Herrängsskogenissa.

Ensimmäinen laukaus osui häntä selkään, ja kun hän oli jo kaatunut, toinen tarkasti niskaan.

Ruotsalaisen Carin Gerhardsenin Hammarby-sarjan neljäs dekkari on nimeltään Piirileikki. Kirja jatkaa päähenkilöiden Connyn, Petran, Hamadin, Gerdin ja kumppaneiden rikostutkimuksia. Tällä kertaa heti kirjan alussa ammuttiin perheenisä kuoliaaksi hänen tullessaan pokeri-illasta kotiin. Mitä oikein oli murhan takana? Maahan oli levitelty neljä pelikorttia? Oli elokuun toinen päivä. Ehkäpä silläkin oli jotain merkitystä tai sitten ei. 

Tyttö oli yksitoistavuotias ja nimeltään Larissa Sotnikova. Kesän lopulla viikkoa ennen kotiinpaluuta hän katosi yhtäkkiä. Jälkiä jättämättä.

Naapurustoon liittyi aika paljon salaisuuksia, ja Hamadin mielestä pienen venäläistytön katoaminen oli yksi tärkeimmistä esiin tulleista jutuista, jota kannatti tutkia lähemmin. Muitakin rikoksen tutkintaan liittyviä lähestymistapoja oli, mutta Hamad oli oikeassa mietteissään. Sen lisäksi hän oli saanut selville henkilön, joka oli töissä poliisilaitoksella, ja joka oli yrittänyt vierittää Hamadin syylliseksi rikoksiin, joissa myös Petra oli uhri. Että sellainen poliisi, mutta onhan me saatu lukea myös oikean elämän rötöspoliiseista.

Sjöberg aprikoi. Hän istui silmät suljettuina ja kasvot käsissään työpöytänsä ylle kumartuneena ja aprikoi. Äkkiä silmukka alkoi kiristyä. Mutta ei vain yhden vaan peräti kolmen mahdollisen murhaajan ympärillä.

Piirileikki murhaajan ympärillä sai pian outoja käänteitä, mutta niistä tarkemmin voit lukea kirjan sivuilta. Conny Sjöbergin johtamassa poliisiryhmässä tapahtui kaikenlaista esim. se joutui yllättävän tulituksen kohteeksi. Poliisityö on hengenvaarallista. Carin Gerhardsen taitaa rikosten ja rikollisten juonikuviot Piirileikkiä dekkarissa totta tosiaan.

Carin Gerhardsen, Piirileikki

Suom. Maija Ylönen

Minerva Crime 2022

s. 277

Helgonet 2011

Dekkari

Hammarby -sarja 4. osa

Carin Gerhardsen: Piparkakkutalo

Carin Gerhardsen: Tuhkimotytöt

Carin Gerhardsen: Unilaulu

Sanna Kotajärvi: Pimeän peto

 

Yhtäkkiä sade loppui. Lapion rautainen kärki iskettiin maahan, ja tukeva työkenkä polkaisi lapiota syvemmälle saviseen tantereeseen. Haudankaivuu kestäisi koko yön, koska  maapohja oli märkä ja raskas.

Sanna Kotajärven esikoisromaani Pimeän peto aloitti jännittävästi Pimeydenkylväjät-dekkarisarjan. Kirjan päähenkilö oli kolmekymppinen rikoskonstaapeli Kasper Rahkola, ja sarjassa seurataan rikosten ohella Rahkolan ja hänen kollegoidensa elämän eri käänteitä. Kirjan alussa maskulaisesta kesämökistä oli löytynyt pahasti hakattu kuollut mies.

Iltataivas valaistui kirkkaasti lännessä kahden sekunnin ajaksi, ja vasta pimeyden jälleen laskeuduttua ääni kantautui perässä. Jossain kauempana iloiset uudenvuoden juhlijat sytyttelivät rakettejaan. 

Joillekin juhlapyhät ovat iloista juhlintaa, toisille tiivistä työntekoa, varsinkin jos on kysymys vakavista rikoksista. Kasperilla kollegoineen tulisi olemaan pitkät työpäivät, jotta rikos selviäisi. Alussa oli tärkeintä tehdä rikospaikkatutkinta. Tällä kertaa uhrin nimi selvisi nopeasti, koska hän oli saanut aikaisemmin elämässään tuomion. Mutta mitä oikein oli tapahtunut tuolla ränsistyneellä mökillä? Kuka tai ketkä olivat olleet tekemässä julmia juttujaan?

Minun lähelle ei kannata tulla. Olen jotain muuta kuin miltä näytän. Olen vaarallinen.

Pimeän pedon juonikuvioissa mietittiin mm. sadismia ja masokismia, psykopatiaa jne. Perheväkivallan ja tietysti kaikenlaisen väkivallan ratkaisut kuuluivat tiiviisti rikoskonstaapeli Rahkolan työelämään. Siviilielämässä hän oli vielä sinkku, mutta uusi työkaveri oli lähetellyt lupaavia signaalejaan. Flirttiä oli ilmassa ja lopulta muutakin, mutta tulisiko siitä ongelmia töissä ja muutenkin. Seuraavassa sarjan kirjassa ehkä ongelmat ratkeavat, tai sitten pitää vierailla tutuksi tulleen kesänaisen luona. Onneksi kirjassa oli myös tämmöistä hempeääkin juttua. 

Sanna Kotajärven Pimeän peto johdatteli kohti metsämökin salaisuuksia. Hyytävää menoa.

Sanna Kotajärvi, Pimeän peto

Into 2024

s. 301

Dekkari

Esikoisromaani

Pimeydenkylväjät-sarjan 1. osa

 

Nicci French: Sunnuntai sarastaa

 

Näkyi liikettä, paksuja pulleita kärpäsiä, ja maassa ruumiin ympärillä toukkia, jotkin kiemurtelevina kasoina, jotkin liikkumattomina.

Nicci Frenchin Sunnuntai sarastaa on Viikonpäivät-sarjan seitsemäs dekkari. Ei mitään hätää lukijat, sillä sarjan kahdeksas dekkarikin on tulossa, vaikka viikonpäivät on käytetty jo yhteen kertaan, sillä pitäähän se sarjan suurin pahis saada kiinni. 

Kirjan alussa rikostutkijat Karlsson ja Yvette Long kutsuttiin Saffron Mewsille, sillä sieltä oli löytynyt ruumis. Saffron Mews oli kirjan päähenkilön psykoterapeutti Frieda Kleinin osoite Lontoossa. Karlsson ja Yvette Long olivat ystävystyneet Friedan kanssa, kun Frieda oli auttanut rikostutkimuksissa. Uutena tutkinnanjohtajana toimi ylikomisario Petra Burge.

Tämän saa kun lähtee minun perääni.

Frieda Klein oli pitkään ollut sitä mieltä, että sarjamurhaaja Dean Reeve oli elossa. Poliisit eivät sitä uskoneet, koska he olivat löytäneet Dean Reeven ruumiin. Friedan mielestä se oli Reeven kaksoisveljen ruumis, jonka Reeve oli tappanut.  

Sunnuntai sarastaa dekkarissa alkoi tapahtua väkivaltarikoksia, jotka liittyivät Friedaan. Lähistöltä jopa saattoi löytyä Friedan nimi. Joku lähellä oleva uusi tuttava ilmeisesti tehtaili näitä rikoksia. Joku, joka teki jopa murhan. Joku, joka sieppasi Friedalle läheisiä henkilöitä. 

Hullut ajat, kun maailma tulee tällä lailla oikealle tolalle. Hullut hyvät ajat. Hänen aikansa.

Kirjan hulluuteen vaipuvalla rikollisella oli suuret luulot itsestään. Jälleen vain Frieda tiesi, kuka oli syyllinen, ja oli hänen jäljillään. Nopeus oli tällä kertaa valttia. Frieda on kovakuntoinen liikkuja ja tuntee Lontoon kuin omat taskunsa.

Nicci Frenchin takaa löytyy aviopari Nicci Gerrard ja Sean French. He ovat tehneet hyvää yhteistyötä jo monen dekkarin voimin. Niin tälläkin kertaa.

Nicci Frenchin dekkari Sunnuntai sarastaa vei jälleen kohti synkkiä rikoksia.

 

Nicci French, Sunnuntai sarastaa ***** 

Suom. Raimo Salokangas *****

Blue Moon 2024

s. 341

Sunday Morning Coming Down 2017

Dekkari

Viikonpäivät-sarja 7. osa

Frieda Klein

 

French Nicci: Murheellinen maanantai

French Nicci: Tiistai taakse jäänyt 

 

French Nicci: Keskiviikkoa odottaessa 

 

French Nicci: Torstain lapsi

 

French Nicci: Perjantai mielessä 

 

French Nicci: Lauantain sielunmessu 

 

Matthew Blake: Anna O

 

Olen eri ihminen. Olen sama ihminen. Odotan kysymystä, joka minulta aina kysytään. Se on ainoa mysteeri, joka kaikesta huolimatta on yhä jäänyt ratkaisematta.

Brittiläisen kirjailijan Matthew Blaken trilleri Anna O kiinnosti välittömästi, kun luin kirjan aiheen, joka käsitteli unen aikana tehtyjä rikoksia. Kirjan alun kertojana toimi uniasiantuntija, rikospsykologi Benedict Prince, joka sai huippusalaisen tehtävän yrittää herättää hereille kahden ihmisen surmasta syytetyn naisen, Anna Ogilvyn, joka oli nukkunut jo useamman vuoden ajan. Anna pitäisi saada oikeuteen, jotta hänet voitaisiin tuomita.

Lola on aivan erilainen. Hän on erityinen. Sen kertoo hänen käyttäjänimensä. @Epäilty8, kahdeksas epäilty. Koska Lola oli Maatilalla sinä yönä. Ja hän tietää syyllisen.

Lola oli sairaalloisen kiinnostunut Anna O:n tarinasta, niin kuin kaikki muutkin. Aihe oli todella kiinnostava, sillä nuoren naisen epäiltiin tappaneen kaksi ystäväänsä ja nukahtaneen sen jälkeen ikiuneen kuin Prinsessa Ruusunen, jota nimeä hänestä myös käytettiin. Lolalla oli eräs esine, jonka hän oli varastanut Anna O:n mökistä ennen poliisien tuloa. Tuo esine taustoitti sitä, mitä Anna Ogilevyn elämässä oli tapahtunut aikaisemmin.

Olemme uuden ajan Bonnie ja Clyde. Rakastavaisia, salaliittolaisia, pirullinen pariskunta epäilysten lokaisessa varjossa.

Mitä tapahtui kirjassa Benille, mitä Lolalle ja mitä Annalle? Kuka oli Potilas X? Potilas X oli helppo tunnistaa, mutta kirjan tapahtumat olivat sen verran kieroja kuin korkkiruuvi, että paljastus oli jätetty vasta kirjan loppuun. Lopusta sitten selvisi, että mikä oli rikostapahtumien motiivi. Sanoisin vallan, että kieroa peliä ja sääntöjä ei noudatettu Matthew Blaken Anna O trillerissä. Nyt oli erityisen jännät lukuhetket.

 

Maatthew Blake, Anna O *****

Suom. Markus Myllyoja *****

Gummerus 2024

s. 446

Trilleri

 

Paula Noronen: Yökoulu ja paha pulpetti

 

Hyvää yötä, rakkaat hirviöni, opettaja Kaarina Kammonen toivotti.

Paula Norosen Yökoulu ja paha pulpetti jatkaa Yökoulu-lastenkirjasarjaa, jonka päähenkilönä toimii Paavo Zombinen, joka on ihan tavallinen zombi ja Martta Vampyyri, joka on ihan tavallinen vampyyri. He siis ovat Yökoulun oppilaita, ja Yökoulua käydään vain öisin. Opettajana toimii Kaarina Kammonen. Olisi ollut vuorossa äidin kielen koe, mutta se peruttiin.

Nyt pidetään pulpetinsiivoustalkoot!

Yökoulun oppilaat osaavat myös sotkea, joten siivous oli aiheellinen. Siivoamisesta on hyvä puhua lasten kanssa, ja uskonpa, että lapsista tulee innokkaita siivousapulaisia, kun siivous ei ole liian vaikeaa. 

Kaapo Ihmishamsterisen pulpetti oli täynnä hänen hamstraamiaan ruokia. Sieltä löytyi omenoita, hapankorppuja, kokonainen kebabrulla sekä pahastuneen näköinen pitsakuski.

Oli se kyllä aikakin jo siivota luokan pulpetit. Pitsakuskikin pääsi vihdoinkin vapaaksi. Vain yksi pulpetti oli siisti, mutta siitä voit lukea tarkemmin kirjan sivuilta. Ettei vain olisi kyse lintsaamisesta! Siitäkin on hyvä puhua lasten kanssa. 

On taas sellainen aika, että eräällä sympaattisella ekaluokkalaisella pojalla on syntymäpäivä huhtikuun 10. päivä. Hän piti tosi paljon joululahjaksi saamastaan Paula Norosen lastenkirjasta Yökoulu ja jättizombi, joten oli helppo jatkaa tällä sarjalla. Yökoulu ja paha pulpetti siis valikoitui syntymäpäivälahjaksi.  

Suosittelen tunnetaitojen opetteluun kirjoja. Ei riitä, että sanotaan, mitä pitäisi tehdä tai mitä ei saa tehdä, sillä seurauksista on hyvä puhua aina, kun keskitytään jonkin asian selvittelyyn. Lasten on hyvin vaikea ymmärtää syy-seuraus-yhteyttä ja mitä seurauksen jälkeen tapahtuu. He elävät tässä ja nyt-elämää, mutta omien tekojen seuraukset on hyvä opetella.

Ekaluokkalaisille sopivat hyvin kirjat, joissa on värikuvia ja iso teksti, kun opetellaan vielä lukemaan. Kati Närhi on luonut kuvituksellaan hyvin sympaattisen miljöön Paula Norosen Yökoululle ja sen henkilöhahmoille.

Paula Norosen Yökoulu ja paha pulpetti nosti esille kouluun liittyviä teemoja huumorin keinoin.

Paula Noronen, Yökoulu ja paha pulpetti

Kuvitus Kati Närhi

Tammi 2023

s. 51

Lastenkirja

Yökoulu-sarja

Paula Noronen: Yökoulu ja järkyttävä jättizombi

 

 

 

Yrsa Sigurdardóttir: Näen sinut

 

Ulkona oli hiirenhiljaista. Suurin osa linnuista oli jo ajat sitten lähtenyt etelään, joko aurinkoisiin maihin tai lähelle rantoja ja asutuksia. Joet ja purot olivat jäässä, turistit kotonaan ja eläimet sisätiloissa. Jopa läheisen vuonon meri pysytteli hiljaa.

Islantilaisen Yrsa Sigurdardóttirin dekkari Näen sinut aloitti uuden Musta jää-kirjasarjan. Kirjan aloitus oli todella hurja. Tapahtumat sijoittuivat syrjäiselle maatilalle, jonka äkkirikastunut miljönääriperhe oli hankkinut itselleen. Vanha talo oli korjattu ja siihen oli lisätty uusi tilava lasitalo, jossa perhe asui. Lapset kävivät kotikoulua.

Pimeys laskeutui öisin seudun ylle kuin musta yhtenäinen varjo.  Kun hän katsoi ikkunasta ulos iltaisin, tuntui melkein kuin olisi ollut silmät kiinni. Ulkona saattoi tapahtua ihan mitä tahansa.

Perhettä oli koetellut ikävätkin asiat mm. perheen isältä oli leikattu syöpä, ja hän oli vahvalla lääkityksellä. Äiti tarvitsi apua, joten kirjan toinen kertoja oli nuori kotiapulainen, joka oli jo kolmas lyhyen ajan sisällä. Maatila sijaitsi kaukana muista ihmisistä, joten siellä ei ollut nuorille tarpeeksi tekemistä. Sóldis ei viihtynyt maatilalla. Hän suunnitteli poistumista maatilalta melkein alusta asti. Perheen vanhemmat olivat tosi outoja ja maatilalla tapahtui vielä oudompia asioita.

Tuollainen kello pitää vetää kerran päivässä. Miten se voi vielä käydä?

Klaustrofobinen kauhutunnelma nousi heti kirjan alusta lähtien esille, kun tiesin, mitä maatilalla oli tapahtunut, sillä se kerrottiin heti kirjan alussa. Kirjan rikostutkijoina toimi Tyr ja Karo muun tiimin ohessa. Tyr oli kirjan toinen kertoja. Hänen lapsuudessaan oli tapahtunut jotain ikävää, jonka vuoksi hänet oli adoptoitu. Ehkäpä seuraava sarjan kirja kertoo Tyrin tarinan.

Yrsa Sigurdardóttir oli jo toinen islantilainen kirjailija, joka nosti esille ikävän hevosia koskevan liiketoiminnan Islannissa. Kantavista tammoista otetaan verta, ja tuota verta annetaan esim. tanskalaisille sioille, jotta ne kasvavat isommiksi. Todella inhottavaa liiketoimintaa, johon liittyy kaikenlaista muuta inhottavaa.

Yrsa Sigurdardóttirin dekkari Näen sinut hyydyttää paatuneimmankin dekkarilukijan.

 

Yrsa Sigurdardóttir, Näen sinut *****

Suom. Tuula Tuuva-Hietala

Otava 2024

s. 349

Lok, lok og læs 2021

Dekkari

Musta jää-kirjasarjan 1. osa

Niilo Sevänen: Ikitalven polku

 

Hartioille laskettua huppua peittivät kultaiset hiukset. Hätkähdyttävän siniset silmät tarkkailivat miehiä pelokkaina. Tyttö vaikutti kavahtavan kaikkia varjoja, jotka häilyivät kirkon seinillä ja pylväissä. Lapsi, jota Gregorius oli vannonut suojelevansa. Jonka askelia Konstantinopolin kujilla ja toreilla hän oli herkeämättä vartioinut.

Ihmeellinen Halla.

Niilo Seväsen hurjan koukuttava Ikitalven polku aloitti Ikitalvi-fantasiasarjan. Oli vuosi 1007. Pieni Halla-niminen tyttö etsi kirjan alussa äitinsä kanssa suojelusta, sillä moni halusi hyötyä Hallasta ja tämän taikavoimista, tai tavoitteli Hallan myötä vielä suurempien taikavoimien omaavien olentojen mm. mystisen Valkoisen noidan voimia.

Puistatus kulki Orfeuksen lävitse niin että hampaat kalisivat. Hän kääntyi kohti kultatukkaista tyttöä, joka uinui sikeästi säkkien päällä. Lapsi vaikutti olevan rättiväsynyt, ja poskia kirjoivat kyynelten jättämät vanat.

Halla. Siskon ottolapsi.

Heti kirjan alussa Hallan vanhemmat kuolivat, ja Orfeus, joka oli Hallan eno, huomasi huolehtivansa lapsesta, jota ei ollut tavannut montaa kertaa aiemmin. Orfeus oli muusikko, joka viihtyi tavernoissa juomassa ja viihdyttämässä ihmisiä luutunsoitollaan. Orfeukselle kävi heti selväksi, että moni halusi Hallan itselleen. Siispä kirja on alusta loppuun asti pakenemistarina. Mitä tai keitä paettiin, sen voit lukea tästä hurjan koukuttavasta tarinasta.

Musta kettu johdatti meitä läpi yöllisten kujien. Kultainen hännänpää heilahteli edessämme, ja välillä kettu kääntyi katsomaan meitä punaruskeilla, tarkkaavaisilla silmillään. 

Halla ja Orfeus saivat siis pakomatkalla avukseen puhuvan ketun. Kettu oli hyvin ovela ja löysi kaikenlaisia keinoja, jotta he selvisivät mm. ihmissusista. Tarina sisälsi paljon fantasiamaisia olentoja ja yhteenottoja, jotka aiheuttivat tuhoja ja hengenmenoja. Tarinassa seikkailtiin myös unissa.

Toisaalla leskikeisarinna Teofana halusi selvittää, mitä oli tapahtunut seitsemän vuotta aiemmin, sillä siitä asti talven kesto oli pahentunut koko ajan. Ihmisillä ei ollut enää keinoja selvitä kylmyydestä. Siispä olennot, jotka selvisivät kylmässä, lisääntyivät ja valtasivat ihmisiltä pakomatkoilta jääneitä tyhjiä kaupunkeja. Lisäksi Teofana halusi löytää poikansa, keisari Otto III.

Niilo Seväsen Ikitalven polku sisälsi todellisen historian ja fantasian kiehtovia ja mystisiä aineksia. Ikitalven polku jäi todella jännittävään kohtaan, joten vuosi on pitkä aika odotella seuraavaa sarjan kirjaa.

Niilo Sevänen, Ikitalven polku *****

Gummerus 2024

s. 398

Fantasiakirja

Keskiaika 1000-luku

 

Milka Hakkarainen: Vieno Helzeniuksen täytyy kuolla

 

 

50 päivää Vieno Helzeniuksen kuolemaan

Milka Hakkaraisen cozy  crime genreen sopiva Vieno Helzeniuksen täytyy kuolla kolahti tietoisuuteeni kirjan nimen perusteella. Miksi juuri Vienon täytyy kuolla ja kuka ihme on tämä Vieno? Kiinnostavia kysymyksiä heräili jo ennen lukuhetkeä.

Kirjan päähenkilö Ilona oli muuttanut Suomesta Gävleen avomiehensä kanssa. Gävlestä ei ollut löytynyt hänelle töitä moneen kuukauteen, kunnes hän pääsi vanhusten kotipalveluun suomalaisten vanhusten hoitajaksi. Ilman koulutusta ja tosi lyhyellä perehdytyksellä. Tuli kyllä mieleeni, että onkohan Suomessa yhtä surkea vanhusten hoitotilanne kuin Ruotsissa.

Vanhuksen poskelle vierähti kyynel. Hän katseli eteisestä poispäin, käänsi katseensa ikkunaan, kun muuttomiehet ohittivat ovensuun kokopuista pöytää kantaen.

Ilona sai tottua kaikenlaiseen elämänmenoon hoitaessaan pitkiä päiviä uupuneena huonokuntoisia vanhuksia. Eräskin suku tuli tyhjentämään asuntoa, kun Ilona oli kuolemaa tekevän vanhuksen luona. Milka Hakkarainen on itse muuttanut Ruotsiin ja toiminut mm. vanhusten kotihoidossa. Hän siis tietää mistä kirjoittaa.

Helpotus ja kauhu pitivät toisiaan kädestä kiinni. Hän ei ollut ehtinyt toteuttaa Vienon viimeistä toivomusta, mutta joku muu oli. Paljon brutaalimmalla tavalla.

Vieno siis halusi kuolla ja hän oli valmis maksamaan suuren summan rahaa kuolemastaan. Moni vanhus puhuu kuolemasta, ja he haluaisivat kuolla pois. Suurin osa tuntee itsensä yksinäisiksi. Kaikki läheiset ovat kaikonneet. Tuli kyllä mieleeni eutanaisia. Miksi ihminen ei saa kuolla pois, jos haluaa. Moni vanhus tekee itsemurhan ylimääräisillä lääkkeillään, kun haluaa kuolla. Tässä tarinassa poika halusi äitinsä elävän, vaikka äidillä ei ollut ollenkaan elämänhalua jäljellä. Pitääkö pysytellä hengissä vain sen vuoksi, että jo melkein eläkeikäinen poika ei halua elää ilman äitiään? 

Milka Hakkarainen on poiminut dekkariinsa puhuttelevia henkilöhahmoja ja kiinnostavia puheenaiheita vanhustenhoidosta ja siitä mitä ne vanhukset itse tahtovat tehdä elämänsä loppuaikoina. Vanhusten asioista kun puhutaan yleensä väärin, kun ei pohdita asioita heidän itsensä kanssa.

Milka Hakkaraisen teos Vieno Helzeniuksen täytyy kuolla pistää miettimään.

 

Milka Hakkarainen, Vieno Helzeniuksen täytyy kuolla

Myllylahti 2024

s. 349

Cozy crime

Vanhusten kotihoito

Merja Mäki: Itki toisenkin

 

Toukokuun maa haisi edellissyksyn puunlehdille ja villikissojen väkevälle virtsalle. Kuorma-auto loittoni nopeasti. Renkaista jäi maahan syvät urat, ja autoa naamioimaan kiinnitetyt koivunoksat tärisivät lavan kyljissä. Etäällä idässä sota jylähti, ja painoin ylävartaloani kumaraan. Autonlavalla sotilas oli sanonut, että etulinjoille olisi Viteleestä matkaa viitisenkymmentä kilometriä.

Merja Mäen toisessa teoksessa Itki toisenkin oli vuoden 1942 toukokuu, ja päähenkilö Larja oli palaamassa kotiseudulleen Itä-Karjalaan Suurmäen kylään. Larja oli saanut Neuvostoliiton aikana opettajakoulutuksen Petroskoissa, ja oli ollut kylänsä alakoulussa opettajana. Suomen miehittäessä kylän, Larja oli päässyt kanta-Suomeen opiskelemaan lisää. Hän oli opetusintoa täynnä päästessään vihdoin takaisin kotikyläänsä.

"Kuparinvärisiä hiuksia näkee harvoin", mies sanoi kuin itsekseen.

Larja pääsi kotikyläänsä postinkuljettajan kyydissä. Tiet olivat huonossa kunnossa ja kaukaa idästä kuului pommitusten ääni. Larja oli tottunut piilottamaan punaiset hiuksensa huivin alle, mutta toisinaan ne irtosivat itsestään. Kyytimatka kotiin oli kamala, ja Larjalle tuli lopulta huono olo. Tuohon aikaan tupakoitiin joka paikassa, jopa auton kopeissa, joka edesauttoi huonoa oloa. 

"Arvon johtajaopettaja", sanoin matalalla äänellä. "Olen työskennellyt ennen teitä tämän koulun opettajana, ja nyt te pyydätte minua valvomaan kusella käymistä."

Larja ei kelvannut enää opettajaksi, mutta opettajan apulaiseksi kelpasi. Piiriesikunnalta tuli kaikenlaisia määräyksiä siitä, miten opetusta tuli järjestää miehitetyillä alueilla. Johtajaopettajalla oli tapana siirtää määräykset Larjan harteille. Aikamoista kyykyttämistä sekä piiriesikunnalta että johtajaopettajalta.

Tuomas kääntyi takaisin buabon puoleen ja piteli hellästi vahuksen kättä kämmentensä välissä. Teki mieleni painaa oma kämmen miehen olalle ja silittää lohduttavasti, mutten uskaltanut koskea.

Tuomas oli postinkuljettaja, ja heistä oli tullut Larjan kanssa tuttavia. Tuomas oli Ennen lintuja kirjasta tutuksi tulleen Allin veli. Tuttavuus läheni rakkaudeksi kirjan tarinassa. Tuomas oli kuitenkin miehittäjä, ja kylän omat  miehet oli viety sotimaan Neuvostoliiton joukoissa. Siellä oli myös Misa, Larjan kumppani, jota hän ei ollut nähnyt kolmeen vuoteen. Kyläläiset seurasivat tarkasti, kuka teki mitäkin miehittäjien kanssa. Kun sota päättyisi, Larja joutuisi kertomaan omista tekemisistään miehittäjien kanssa. Hänet varmaan vangittaisiin, niin kuin isä ja äiti kuusi vuotta aiemmin. Kyläläiset olivat varmoja siitä, että Neuvostoliitto voittaa Suomen, ja kotikylän miehet palaavat takaisin. 

Mutta buabo sen oli sanonut: olin pohjoistuulen puhaltelema. Olin tuulen tyttö, ja kuuluin tuulelle, kaikkialle ja ei-minnekään.

Merja Mäen historiallinen teos Itkin toisenkin kertoi rajaseudun asukkaista, karjalaisista, toisen maailmansodan aikaan. Miten elämä sujui suomalaisten miehittäjien kanssa, sen voit lukea tästä koskettavan tunteikkaasta tarinasta. Merja Mäen tekstiä on uskomattoman ihana  lukea, varsinkin luontokuvaukset olivat todella upeita. Tosin olisin kaivannut suomenkielistä sanastoa, sillä nyt vain arvuuttelin, mitä osa karjalan kielisistä sanoista tarkoitti.

"Sinä olet taivas ja maa."

Merja Mäki, Itki toisenkin *****

Gummerus 2024

s. 415

Historiallinen romaani

1942-1944

Aunuksen Karjala

Merja Mäki: Ennen lintuja