Helena Miettinen: Hoida kolesteroli ajoissa

Kaikkien menestyneiden voisten somekampanjoiden jälkeen ei ole yllättävää, että me suomalaiset saamme ravinnosta tyydyttyneitä rasvoja suosituksia enemmän. Yllättävää on, että vain 5 prosenttia aikuisista pysyy suositusten sisällä.

Uskon, että kuulun tuohon 5 prosenttiin suomalaisista, sillä syön lihatuotteita hyvin harvoin ja maitotuotteita hyvin vähän ja nekin ovat laktoosittomia ja rasvattomia. Mutta luulen, että kesäisin en kuulu tuohon 5 prosenttiin, koska syön silloin tällöin jäätelöä. Minulla on valitettavasti sukurasitteena korkea kolesteroli, joten en saisi syödä rasvaista jäätelöä. Jokaiselle isän sisaruksista on tehty sydänleikkaus, koska heillä on ollut sepelvaltimotauti.

Helena Miettisen Hoida kolesteroli ajoissa tietoteoksessa paneudutaan tarkemmin siihen, mihin kolesteroli vaikuttaa ja miksi olisi tärkeätä noudattaa ruokasuosituksia ja hoitaa omaa terveyttään. Kirjassa kerrotaan myös kolesterolimittausten historiasta ja Helena Miettisen isän elämäntyöstä kolesterolitutkijana ja Benecol-margariinin suunnittelijana.

Puheet Suomen lihavuusepidemiasta eivät ole liioiteltuja. Olemme jo Pohjoismaiden lihavin kansa.

Koska lihavuus altistaa kolesteroliaineenvaihdunnan häiriöille ja sydän- ja verisuonisairauksille, ylipainon hoito on tärkeää myös valtimotaudin ehkäisyssä.

Olen kiinnostunut kaikesta mikä liittyy kolesteroliin, koska sepelvaltimotauti on tappanut kaikki isän puoleiset sukulaiseni. Isäni sai ensimmäisen infarktin kolmikymppisenä. Huolimatta ruokavaliosta, lääkityksestä ja sydänleikkauksesta hän kuoli tähän vaikeaan tautiin vain 68-vuotiaana. Tautiperimä on taakka, joka painaa minun, sisarusteni ja serkkujeni hartioita. Lisäksi perimääni rasittaa kilpirauhasen vajaatoiminta, joka myös nostaa kolesterolia. 

Joku voi sanoa, että me kaikki kuolemme jonain päivänä, se on totta, mutta itse haluan elää terveellistä elämää sen vuoksi, että välttyisin ikäviltä sydänkohtauksilta ja sydänleikkauksilta. Isän nuorin veli 73v. kuoli toukokuussa sydänleikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Hänelle oli tehty myös kaksi sydämen versisuonten pallolaajennusta. Kolesterolilla on paha tapa kerääntyä verisuonten seinämiin ja estää sujuva verenvirtaus.

Helena Miettisen Hoida kolesteroli ajoissa teos ei vähennä tuntemaani tuskaa suvun tautiperimän johdosta, mutta se on kaiken kaikkiaan hyvin kattava tietoteos kolesterolista. Suosittelen kirjaa lukijoille, jotka ovat kiinnostuneita kolesterolistaan ja sen hoitamisesta.

Helena Miettinen, Hoida kolesteroli ajoissa

Minerva 2020

s. 180 + Viiteluettelo 12s.

Tietoteos

Katja Törmänen: Maan tytär

Aslaug tarkasteli nyrkin kokoista, kivistä esinettä. Se oli muuten pyöreä, mutta sen pinnasta nousi matalia, pienen linnunmunan kokoisia kyhmyjä. Ne oli hiottu kiiltäviksi ja koristeltu uurtein, jokainen eri tavoin. Aslaug liikahti poimiakseen esineen käteensä ja katsoakseen tarkemmin, mutta Nechtan painoi hänen kätensä alas.

”Siihen ei kosketa. Se on pyhä mahtikivi, eikä se lähde tästä talosta.”

Katja Törmäsen Karhun morsian on saanut upean jatkokirjan: Maan tytär. Kirjojen päähenkilöitä olivat jo vauvana erotetut kaksossiskokset Aslaug ja Freydis. Kirjoissa seurataan vuoron perään siskosten elämää eri kotikylissä. He tietävät toinen toisistaan ja pystyvät näkemään mitä toinen toiselle tapahtuu, sillä heillä molemmilla on näkijänlahjat. 

Maan tyttäressä ilmapiiriä mustutti sotaenteet ja miehinen vallanhimo. Miten heimosodista selvittiin, se selviää kirjan sivuilta. Tarina kietoutui rautakauden Pohjolaan, jossa elivät Hyljekylän, Surmankylän, Laaksokylän ja Suolakarin heimot ja joilla kaikilla oli omat perinteet ja jumalat. Tutuksi tuli myös uusi uskonto ja sen harjoittajat, ristiläiset. Kirjan tarinaa siivitti suomalainen ja pohjoismainen mytologia, vanhat uskomukset ja jumalten palvonnat, loitsut, näyt ja enteet.

Hiljainen ilo hyrähti Freydisin läpi. Vaikka hän ei enää kumartanutkaan Karhua entiseen tapaan, hän oli iloinen, että siskokin tunsi Karhun voiman. Se oli heidän yhteytensä, jotain, mihin muut eivät pääsisi käsiksi.

Freydis oli paennut heimonsa parista ja saanut Laaksokylästä uuden kodin poikansa kanssa. Hän pakeni, koska hän ei halunnut uhrata vastasyntynyttä poikaansa Karhulle. Uudessa kotikylässä hän koki itsensä vapaaksi, vaikka hän sai myös kosijoita. Kylästä löytyi lisäksi ilkeämielisiä ihmisiä, jotka eivät katsoneet hyvällä Freydisin ja päällikön hyviä suhteita.

Äkkiä hänen vatsaansa viilsi kuin sinne olisi survaistu miekka. Nyt se lähtee, hän ajatteli. Viimeinkin lapsi lähtee.

Mutta sen sijaan, että olisi tuntenut jonkin poistuvan ja valuvan hänestä, hän tunsi miten jokin pisti vastaan. Viiltävää miekkaa työnnettiin poispäin, vihaisesti ja voimalla. Hänen sisällään käytiin taistelua, eikä hänellä itsellään ollut siinä mitään osaa.

Myös Aslaug oli raskaana, mutta hänen raskausaikansa oli vaikea, sillä hän näki kauheita painajaisia. Lopulta hän ei uskaltanut nukkua ollenkaan. Mikä hänen vatsassaan oikein kasvoi, siitä voit lukea lähemmin kirjan kiinnostavilta sivuilta. Kyseisen vauvan elämä oli jo raskausaikana dramaattinen ja vauhti ja vaaralliset tilanteet vain lisääntyivät vauvan syntymän jälkeen.

Katja Törmäsen Maan tytär on kiehtova rautakaudenajan tarina kaksossiskosten elämistä Pohjolassa. Tämän historiallisen kirjan sivuilla eletään erilaisissa kyläyhteisöissä rehevässä sisämaassa ja kivikkoisella rannikolla. Mikä yhdistää ja mikä erottaa siskoksia. Toivottavasti he pääsevät jossakin vaiheessa tutustumaan lähemmin toinen toiseensa. Aivan uskomattoman ihana tarina, jonka jokaisesta tapahtumasta oli nautinto lukea.

Katja Törmänen, Maan tytär

Like 2020

s. 410

Historia

Rautakausi

Katja Törmänen: Karhun morsian

Trevor Noah: Laiton lapsi - Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa

Vartuin aikuiseksi apartheid-ajan Etelä-Afrikassa, mikä oli hankalaa, koska kasvoin perheessä, jossa musta ja valkoinen rotu sekoittuivat – ja ne sekoittuivat minussa. Äitini Patricia Nombuiselo Noah on musta. Isäni Robert on valkoinen. Sveitsinsaksalainen, jos ollaan täsmällisiä, niin kuin sveitsinsaksalaiset yleensä ovat. Yksi pahimmista apartheid-ajan rikoksista oli olla sukupuolisuhteessa toista rotua edustavan henkilön kanssa. Tarpeetonta kai sanoa, että minun vanhempani tekivät sen rikoksen.

Trevor Noahin omaelämäkertakirja Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa kertoi kirjailijan kasvunvuosista apartheid-aikana, jolloin maassa oli poliisivaltio ja tiukka rotuvalvontajärjestelmä. Se piti mustat hallinnassa. Sen olivat suunnitelleet ja kehittäneet valkoiset ihmiset. Apartheid oli kurjaakin kurjempi rotusortojärjestelmä. Trevor Noah ei voinut lapsena kulkea julkisesti kadulla äitinsä tai isänsä kanssa, koska rodut eivät saaneet sekoittua keskenään. He olivat eri rotua apartheidin mukaan. Totta kai rodut sekoittuivat, mutta julkisivu piti pitää sellaisena, että sitä ei tapahtunut. Lait kielsivät sekoittumisen ja yleensä musta osapuoli sai viisi vuotta vankeutta, jos jäi siitä kiinni. Kirja on yhteiskunnallisesti erittäin tärkeä kirja. Kirja kertoi, miten erotettiin valkoinen, musta ja värillinen ihminen toisistaan apartheid-ajan Etelä-Afrikassa.

Toisinaan meillä ei ollut varaa muuhun kuin pakattuun lihaan, jota lihakauppias myi nimellä ”sahanpuru”. Se oli kirjaimellisesti ”lihanpurua”, lattialle pudonneita hukkapaloja lihasta, joka pakattiin myytäväksi, silavanpaloja ja muita jämiä. Ne lakaistiin yhteen ja pakattiin pusseihin. Se oli tarkoitettu koirille, mutta äiti osti sitä meille. Välillä emme kuukausiin syöneet mitään muuta.

Trevor Noahin äiti ei suostunut elämään valkoisten luomien lakien ja sääntöjen mukaan. Hän kulki poikansa kanssa paikoissa, joissa mustat eivät käyneet koskaan mm. luistelemassa ja elokuvissa. Hän kasvatti poikansa kuin valkoisen lapsen, uskoen, että maailma oli avoin pojalle ja siten, että Trevorin ideoilla, päätöksillä ja ajatuksilla oli merkitystä. Mahtava äiti, joka oli aina poikansa tukena. Äidin tukena oli Jeesus.

Äidilläni oli tapana sanoa: ”Valitsin sinut, koska halusin jonkun, jota rakastaa, ja jonkun, joka rakastaisi minua ehdoitta takaisin – ja sitten synnytin maailman itsekkäimmän paskiaisen, joka ei tehnyt mitään muuta kuin itki ja söi ja sanoi: ´Minä minä minä minä minä.´ ”

Äiti piti vilkkaan poikansa kurissa ja nuhteessa. Koska äiti oli uskovainen, he kulkivat paljon kirkoissa. Vapaa-aikaa ei juuri jäänyt. Kun Trevor kasvoi isommaksi, hänestä tuli aika villi. Koska äiti oli tottunut kurittamiseen ja selkäsaunoihin, hänen oli vaikea luopua niistä. Jossakin vaiheessa ne jäivät kuitenkin pois.

Yksi asia, jota äidissäni arvostin, oli se, että hän ei koskaan jättänyt minua epävarmaksi siitä, minkä takia sain selkään. Se ei ollut raivoa tai suuttumusta. Se oli rakkaudesta annettua kuritusta. Äiti oli yksin vinksahtaneen lapsen kanssa. Minä tuhosin pianoja. Minä paskansin lattioille. Minä mokasin, äiti pieksi selkänahkani helläksi ja antoi minulle aikaa itkeä…

Mutta pahempaa oli tulossa kuin äidin selkäsaunat. Niistä voit lukea lähemmin kirjan sivuilta. Huolimatta siitä, että Trevor Noah koki pahoja asioita lapsuutensa ja nuoruutensa aikana, kirja on hyvin valoisa. Hän koki apartheidin ja rotusyrjinnän, sillä eihän rotusyrjintä siihen loppunut, kun Nelson Mandela vapautettiin, kun Noah oli viisi vuotta vanha. Ehkä olosuhteiden pakosta pikkurikollisuus ilmestyi kuvioihin mukaan Noahin nuoruusiässä. Trevor Noah oli lapsuudessaan ja nuoruudessaan musta, värillinen tai valkoinen. Se riippui siitä, kenen kanssa hän oli tekemisissä. Etelä-Afrikka oli jakaantunut tarkasti ihonvärien ja kielten perusteella. Positiivisen luonteensa avulla Noah oppi luovimaan kaikenlaisten ihmisten parissa. Nykyisin kirjailija asuu Yhdysvalloissa ja vuonna 2018 Time-lehti valitsi hänet maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen joukkoon.

Apartheid ja rotusyrjintä olivat Etelä-Afrikan yhteiskunnan hirvittävin elämänvaihe. Tämä kirja on tärkeä tuon vaiheen muistuttaja.

Trevor Noah, Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa *****

suom. Jaana Iso-Markku

Atena 2020

s. 355

Born A Crime. Stories from a South African Childhood 2020

Omaelämäkerta

YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus 10.12.1948

Kesäkirjakattaus

Kokosin kesäkirjakattauksen, josta sopii hyvin valita lukemista riippukeinulöhöilyyn, uimarannalle, laiturille, seuraksi sohvan pohjalle, liian pitkille matkoille, kesämökin rauhaan, saunan jälkeen viilentymiseen ja oman sängyn tai nojatuolin uumeniin. Minulla tahtoo uni vallata silmäluomet sängyn pohjalla, joten lueskelen aina siellä sun täällä, kun on hyvä lukuhetki.

Kirjaa klikkaamalla pääset lukemaan kirjabloggaukseni. Joistakin kirjoista bloggaus on tulossa vasta myöhemmin.

Jeffrey Eugenides: Oikukkaat puutarhat

Tämä ihastuttava novellikirja on mitä mainiointa kesälukemistoa. Novelli kerrallaan voi edetä sujuvasti kirjan parissa. Kirjailija sai Pulizerin kirjastaan Middlesex ja moni muistaa varmaan myös hänen kuuluisan Virgin Suicides – Kauniina kuolleet teoksen. Kirjailijalla on selvästi ollut pientä pilkettä silmäkulmassaan, kun hän on kirjoittanut terävällä, mutta erinomaisen ansiokkaalla tyylillä Oikukkaat puutarhat.

Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

Ruth Hoganin teos on todella symppis viihteellinen teos. Kirjassa on ihana Viktorian ajan talo ja kaunis ruusupuutarha. Menneen ajan tanssisävelmät kuiskivat tuulen virtausten mukana. Tietysti kirjasta löytyy rakkaustarina tai kaksi.

Laura Lähteenmäki: Sitten alkoi sade

Olen ihastunut tähän ystävyyden teemoista ja pakolaisuudesta kertovaan teokseen. Jopa kirjan nimi ihastuttaa luonnollisuudellaan. Pidetään ystävyyksistä hyvää huolta tänä kesänä, kun koronakevät rajoitti yhteydenpitoa ja läheisyyttä.

Linda Olsson: Autio ranta

Linda Olsson on yksi lempikirjailijoistani. Pidän tosi paljon hänen tyylistään taituroida syvällisiä kirjoja. Linda Olsson on vaikeiden tunteiden tulkki. Autio ranta vei minut Uuden-Seelannin Aucklandiin ja siellä autiolle hiekkarannalle, jossa meri oli ääretön. Näkymää, jossa meri kohtaa taivaanrannan, on uskomattoman lohduttavaa katsella.

Marisha Rasi-Koskinen: Auringon pimeä puoli

Suosittelen nuortenkirjoja heille, joista tuntuu, että lukujumi vaivaa. Tämä Junior-Finlandian voittanut fantasiateos kertoi kahdesta Emiliasta, joista toinen oli menneisyyden ja toinen nykyisyyden Emilia. Kirja imaisi minut pyörremyrskyn lailla mukaansa.

Sarah Crossan: Kuunnousu

Crossanin säeromaania suosittelen myös heille, joita vaivaa lukujumi. Kirja on kirjoitettu säemuodossa, joten sen lukee nopeasti. Kirjan nuori päähenkilö matkusti Texasiin veljensä seuraksi. Veljen teloituspäivään oli lyhyt aika. Kirjan sanoma upposi täysillä tunteisiini. Loistavia säkeitä.

Trevor Noah: Laiton lapsi – Värikäs nuoruuteni Etelä-Afrikassa

Tälle omaelämäkertateokselle annan vahvan suosituksen. Jos luet vain yhden kirjan vuodessa, lue tämä kirja. Kirjan sanoma on vahva, se kertoo apartheidista siten kuin kirjailija on kokenut sen. Kirja avaa jokaisen silmät sille, miten valkoiset, mustat ja värilliset ovat eläneet Etelä-Afrikassa.

Elizabeth Kay: Seitsemän valhetta

Tälle nerokkaalle esikoistrillerille on vaikea keksiä ylistyssanoja, joten lainaan Clare Mackintoshin karmivaa ja ainutlaatuista. Shari Lapenan mielestä tarina on uhkaava ja vangitseva, nekin sopivat erittäin hyvin. Kun aloitat tämän trillerin, niin et malta lopettaa, ennen kuin tiedät…

Jane Harper: Luonnonvoimat

Luonnonvoimat jatkaa Australiaan sijoittuvaa Aaron Falk-dekkarisarjaa. Eräs työporukka lähti yhteiselle vaellusretkelle, mutta osa porukasta jäi palaamatta takaisin. Mitä tapahtui vaellusretkellä? Tykkään tosi paljon tästä dekkarisarjasta. Sopii lukijoille, jotka välttelevät jännityskirjoissa väkivaltaa, mutta se jännitys kiehtoo.

Niklas Natt och Dag: 1794 Elävien haudasta

Niklas Natt och Dagin 1794 on mielikuvituksellinen historiallinen dekkari, jonka päähenkilö Cardell on kuin menneen ajan Harry Hole. Pystypäin kohti kaikkia ongelmia, vaikeuksia ja väkivaltaisia kohtauksia miettimättä, selviääkö niistä vai ei. Tämä menneisyyteen sijoittuva dekkarisarja on sen verran väkivaltainen, että ei sovi herkille lukijoille. Sarjan aloitti 1793. Suosittelen lukemaan kirjat ilmestymisjärjestyksessä. Tykkään tosi paljon historiasta, mikä tässä kirjassa nousee vaikuttavasti esille mm. kehruuhuonerangaistukset naisille.

Tuutikki Tolonen: Mörköviesti

Tuutikki Tolosen Mörkö-kirjasarja alkoi kirjalla Mörkövahti ja jatkui Mörköreitillä. Mörköviesti on siis tämän lastenkirjasarjan kolmas kirja. Aivan ihastuttava lasten fantasiakirjasarja. Suosittelen siis kesälukemistoon kaikkia kolmea kirjaa. Pienimmille lapsille voi vanhemmat lukea näitä ääneen ja jo lukevat lapset nauttivat itse sympaattisen Mörön seurasta. Mörkövahdin elokuvaoikeudet on myyty Hollywoodiin, joten luvassa on mahtava fantasiasatuelokuva.

Toivottavasti löysit lukuvinkkejä kesään!

Sarah Crossan: Kuunnousu

Kaikki lähtee

Minulla ei ole koskaan ollut isää

mutta minulla oli isoveli

kunnes ei enää ollut

ja sitten ei ollut enää äitiä

ja mietin jatkuvasti

milloin olisi se hetki

jolloin sisko lähtisi,

jolloin täti lähtisi,

milloin kaikki joita rakastan kävelisivät ulos ovesta

     ja jättäisivät minut yksin.

Sarah Crossanin säeromaani Kuunnousu kertoi nuoresta Joesta, jonka veli istui Texasissa vankilassa ja odotti teloituspäiväänsä. Joe oli ainoa, joka pystyi menemään veljensä seuraksi teloituspäivään asti. Karen-täti ei halunnut ja sisko oli töissä. Joe ei ollut tavannut veljeään kahdeksaan vuoteen. Kukaan ei ollut käynyt tapaamassa veljeä vankilassa. Tapaaminen ja tutustuminen uudestaan isoonveljeen oli vaikeaa, mutta loppujen lopuksi Joe halusi tehdä sen.

Olen lukenut aiemmin Crossanin säeromaanin Yksi, ja se kosketti minua tarinallaan sielujeni syövereitä myöten. Kuunnousun raadollinen tarina nuoresta Joesta, jonka veli istui poliisin murhasta tuomittuna ja odotti teloituspäiväänsä, vaikutti alkuun jopa liian raadolliselta. Nuori Joe yritti pärjätä ilman rahaa ja läheisiä täysin oudossa osavaltiossa, joka teloitti vielä murhatuomion saaneita vankeja. Joe tuli veljen tueksi ja seuraksi, vaikka hänet oli kasvatettu siihen, että veli oli syyllinen ja murhaaja. Kuunnousu laittoi minut ajattelemaan, onko oikein teloittaa ihmisiä, ja onko teloittaminen yksi tapa murhata ihmisiä?

Katson kuuta,

joka on pyöreä ja kaurapuuron värinen.

”kuunnousu oli kaunis koko kuukauden”, kerron

Edille.

”Tämän taivaan alla on kaunista.”

Yksi kolahti tunteisiini voimakkaasti ja saman teki myös Kuunnousu. Kyyneleet vain putoilivat valtoimenaan, kun luin Joen tarinaa ja hänen olemistaan Texasissa. Rakastan säeromaaneja, rakastan Sarah Crossanin tyyliä kirjoittaa kirjoja. Aihepiiri oli vaikea ja raskas, ja Joe oli nähnyt ja kuullut sosiaalisesta kurjuudesta ja päihteiden väärinkäytöstä sekä rikollisuudesta enemmän kuin lapsen ja nuoren kuuluisi tietää. Siitä huolimatta Sarah Crossanin säkeet loistivat kuin tähdet taivaalla.

Sarah Crossan, Kuunnousu *****

suom. Kaisa Kattelus

S & S 2020

s. 379

Moonrise 2017
Nuortenkirja
Säeromaani

Sarah Crossan: Yksi

Juhannuksen toivotukset

Tyttäreni,

asia on niin,

että keijukaisia ei oikeastaan ole

ja

oikeastaan niitä on.

Se on sillä tavalla, miten asian ottaa

ja miten sen käsittää.

On ihmisiä, joilla ei ole keijukaisia

ja sitten niitä ei olekaan.

Sitten taas on ihmisiä, joilla on

keijukaisia,

ja minä uskon, että niitä sitten onkin,

ja luulenpa, että sellaisten

ihmisten elämä

on jollakin tavalla

kauniimpaa ja rikkaampaa.

Yrjö Kokko: Pessi ja Illusia

Vietetään oikein suvisen suloinen juhannus kaikki yhdessä. Keijukaisten kanssa tai ilman heitä.

Hyvää Juhannusta!

Herman Koch: Suomen päivät

Lieksan asemalla lumihiutaleet lankesivat tiiliskiven nopeudella. Niitä oli paljon, sama se mihin päätyisivät, ne tiesivät matkansa määrän, ne tulivat peittämään maailman armottomaan valkoiseen vaippaan.

Hollantilaisen Herman Kochin uusin teos Suomen päivät on omaelämäkerrallinen teos. Teoksessa kirjailija avaa lukijoille nuoruudessaan maatilalla Suomessa viettämäänsä aikaa. Kirjailija on vieraillut Suomessa myös tuon ajanjakson jälkeen, mutta siitä voi lukea tarkemmin kirjan sivuilta. Kirja oli hieman outo sekoitus kirjailijan tajunnanvirtaa. Mukana oli tietysti hänen omia nuoruuden kohelluksia, joskus väritettyinä, joskus karsittuina versioina. Yksi tapahtuma kirjailijan elämässä oli ylitse muiden ja se oli äidin kuolema kirjailijan ollessa 17-vuotias.

Tuo on se alankomaalainen poika, joka on töissä Matin ja Ritvan talossa, he epäilemättä sanoivat. Se poika, jonka äiti on kuollut.

Herman Koch nautti olostaan ja työnteosta maaseudulla Suomessa, ja aika kului nopeasti. Jälkeenpäin häneltä kysyttiin, että oliko hänellä ollut onnea vastakkaisen sukupuolen kanssa. Johon kirjailija oli voinut vastata vain rehellisesti. Kirjailija oli 19-vuotias, kun hän oli Suomessa renkinä maatilalla. Tuo aikakausi on myös kirjan nimenä, jonka hän lainasi eräästä runosta, joka löytyy etulehdeltä. Runosta ja sen merkityksestä, sekä runon kirjoittajasta hän kertoo tarkemmin kirjan sivulla.

Ja siellä hän seisoi yhtäkkiä, aivan yksin seuraavalla selänteellä kahden kuusen välissä, joiden alimmat oksat nuokkuivat vastasataneen lumen painosta.

Herman Koch on sen lisäksi, että hän on kirjailija, niin myöskin kolumnisti ja näyttelijä. Hän kirjoittaa kirjan sivuilla usein elokuvamaisista kohtauksista. Koch on näytellyt radiossa, televisiossa ja elokuvissa, yleensä sivurooleissa. Hän on myös tv:ssä pitkään (1990-2005) esitetyn satiirisen Jiskefet (Roskapönttö)-sarjan yksi luojista, näytellyt myös siinä. Satiiri on Herman Kochin laji ja se nousee myös Suomen päivät teoksesta esille.

Sytyin hitaasti Kochin kirjojen lukijaksi. Illallinen oli minusta pelottava, sillä siinä vanhemmat tukivat kasvatuksellaan lastensa väkivaltaa maahanmuuttajia kohtaan. Illallisesta on tehty myös elokuva ja uskon, että Richard Gere on loistanut pääosassa. Lääkärin jälkeen oli jo selvää, että lukisin kaikki kirjailijan teokset. Hänen proosakirjojensa teksti juonineen on ollut pirullisen oivaltavaa luettavaa. Suomen päivät on omalla tavallaan erilaista, mutta erittäin kohtauksellista ja tosiaankin sivuilta voi poimia mustaa huumoria runsain mitoin.

Herman Koch, Suomen päivät

suom. Antero Helasvuo

Siltala 2020

s. 328

Finse dagen 2020

Omaelämäkertateos

Herman Koch: Pormestari 

Herman Koch: Naapuri

Herman Koch: Lääkäri

Herman Koch: Illallinen

Tiina Laitila Kälvemark: H2O

Tytön nimi on Hester, vai onko se kuitenkin Hani, niin kuin äiti sanoo? Vai Hanna, mummon pikku kaima?

Juuri nyt hän ei muista sitä itsekään.

Tiina Laitila Kälvemarkin H2O kertoo Hesteristä, jolla on useampi sivupersoona. Sivupersoonat kehittyvät yleensä, kun lapsi traumatisoituu lapsuudessa. Hester haluaa aikuisena tietää mitä lapsuudessa oikein tapahtui, sillä hän ei kykene sitä itse muistamaan, mutta joku sivupersoonista sen muistaa. Kirja on erittäin kiinnostava psykologinen teos. Kirjan teksti on uskomattoman kuvailevaa, jopa runollista, johon olen rakastunut jo aiemmissa kirjailijan kirjoissa. Teksti kietoo puoleensa ja tämän kirjan tarina oli minua kiinnostavasta aihepiiristä. Matka Hesterin sisimpään, muistoihin ja siihen mistä kaikki hankaluudet alkoivat.

Hän keskittyy seinäkelloon, sen tikitys hyppää hänen sisäänsä, tärisyttää rintaa ja mahaa ja takapuolta.

Seitsemäntoista, kuusitoista,

minuutit marssivat eteenpäin sivuilleen vilkuilematta. Tyttö ei halua kadottaa niitä enää. Aiemmin päivällä hän hukkasi kokonaisen tunnin, mummon luona Keskuspuiston talossa. Kello oli yhtäkkiä kolme, vaikka se oli juuri ollut kaksi, eikä hän tiennyt mitä välissä tapahtui.

Mitään hyvää se ei voinut olla, koska tuntui kuin sydämen päälle olisi lastattu kaikki Tuhannen ja yhden yön sadut.

Hesterin koko elämä on ollut levotonta vanhempien vapaan elämäntavan vuoksi. Vanhempien epävakaus korostui mummon tiukan kurin vastakohtana. Kirjan luettuani mietin, että Hesterin äiti oli varmasti joutunut elämään tiukassa kurissa ja nuhteessa lapsuudessaan ja nuoruudessaan, joten irti päästessään, hän halusi elää aivan toisenlaista elämää. Se taas kostautui Hesterille. Tämä perhe eli sukupolvien yli jatkuvassa suhteet tulehduttavassa käytöskierteessä. Mietin jopa mummon elämää, joka oli ollut aina luultavasti aika tiukasti moralisoitua.

Tämä kirja herätti valtavasti ajatuksia mielenterveydestä, väkivallan eri muodoista, perheenjäsenten välisistä suhteista ja sitten vielä lasten kaltoinkohtelusta. Mikä ajaa ihmiset kohtelemaan kaltoin lapsia, jotka eivät pysty puolustamaan itseään? Usein kaltoinkohtelun seurauksena ovat käytösongelmat ja mielenterveysongelmat, kuten tässäkin kirjassa havaitaan. Hester yritti hallita sivupersooniaan, mutta näillä oli omat keinonsa pitää Hester hallittuna.

Kirjan nimi H2O ei siis kerro vedestä. Vesi oli Hesterin eräs keino pitää mielensä hallittuna. Veden alla hän pystyi kontrolloimaan mielensä epätasapainon. Koskettava tarina traumatisoituneesta henkilöstä.

Tiina Laitila Kälvemark, H2O

Wsoy 2020

s. 263

Tiina Laitila Kälvemark: Seitsemäs kevät

Karen Cleveland: Totuuden tuolla puolen (Dekkariviikko)

Hänellä on isänsä silmät.

Ajatus on kuin läimäys. Se on aina tuntunut samalta, jopa silloin kun hän oli vauva. Koska hän on minun. Minä kasvatin hänet.

Yhdysvaltalainen Karen Cleveland kirjoittaa kiinnostavia vakoojajännäreitä. Hän tietää mistä kirjoittaa, sillä hän on itse työskennellyt terrorismin tutkijana CIA:ssa ja FBI:ssa. Hänen ensimmäinen vakoojajännärinsä Koko totuus nousi heti New York Timesin bestsellerlistalle ja sen elokuvaoikeudet on myyty. Kirjan päähenkilö oli neljän lapsen äiti, joka toimi tutkijana CIA:ssa. Hän tutki venäläisiä vakoojia, kunnes tuli itsekin sotketuksi vakoojien toimintaan.

Totuuden tuolla puolen vakoojajännärin päähenkilö oli Stephanie Maddox. Hän oli päässyt vuosikausien uurastuksen jälkeen johtamaan sisäisen tutkinnan osastoa FBI:ssa. Stephanie oli teini-ikäisen pojan yksinhuoltaja. Stephanien maailma romahti, kun hän löysi poikansa huoneesta aseen.

Mitä jos en ollutkaan vainoharhainen? Joku tunkeutui kotiimme, lähetti sen viestin. Ei laukaissut hälytystä, vaan sai sen pois päältä. Joku, jolla oli taitoa – tai valtaa – tehdä niin.

Karen Clevelandin vakoojajännäreissä tapahtuu kiinnostavia asioita ihmisten omissa kodeissa. Vakoojat soluttautuvat perheenjäseniksi, sukulaisiksi ja naapureiksi huomaamatta vuosikausien työn tuloksena. Vakoojatyötä harrastavat monet eri maat ja rikolliset. Maan turvallisuus on aina uhattuna vakoojien ja rikollisten toimesta, siksi tarvitaan tutkijoita, jotka tutkivat eri skenaarioita mitä voi tapahtua missä ja milloin tahansa. Soluttautuminen voi tapahtua vaikka ystävystymällä tutkijan lapsen kanssa netissä. Eikä aikaakaan, kun sähköpostitunnukset ovat rikollisten käytettävissä, joiden välityksellä he voivat toimia miten haluavat.

Totuuden tuolla puolen nostaa esille sen, miten haavoittuvia terrorismin tutkijat ovat, jos heillä on lapsia. Vakoojat eivät kaihda keinoja, kun he lähestyvät perheenjäseniä. Ystävystyminen on pahimmanlaatuista vakoojatyötä ja se voi johtaa ikäviin lopputuloksiin. Ja lapsi on syytetyn penkillä. Stephanie Maddox oli tiikeriäiti, joka suojeli lastansa kaikelta ja kaikilta. Hän sai apua tutkintaansa yllättävältä taholta. Piinaavaa jännitystä vakoojamaailmasta.

Karen Cleveland, Totuuden tuolla puolen

suom. Maija Van de Pavert

Gummerus 2019

s. 362

Keep You Clouse 2019

Niklas Natt och Dag: 1794 Elävien haudasta (Dekkariviikko)

On tammikuu. Vuosi 1794 on alkanut.

Niklas Natt och Dagin historiallisen dekkarisarjan toinen osa on nimeltään 1794 Elävien haudasta. Kirjan nimi jo kertoo, minkälainen aikakausi oli menossa, aika, jolloin ihmiset olivat rutiköyhiä, kouluttamattomia, taikauskoisia, väkivaltaisia. Kirjan alku kertoi nuoresta aatelismiehestä, jolla periaatteessa olisi pitänyt olla asiat hyvin, mutta mikään ei ollut hyvin. Erik Tre Kronor joutui petoksen uhriksi ja sen vuoksi hän oli joutunut hullujen huoneelle. Oli tapahtunut kammottava rikos.

”Mitä te haluatte minusta, rouva Colling?”

”Kukaan ei ole halunnut tehdä minulle mieliksi ja kysellä tyttäreni kuolemasta. Siksi tulin Tukholmaan ja käännyin poliisikamarin puoleen. Sielläkään ei tarjottu apua. Muuan sihteeri nimeltä Blom mainitsi kuitenkin Cardellin nimen ja sanoi, että te olette ennenkin auttanut kamaria pulmissa, joita muut ovat vältelleet.”

Nuori tyttö oli siis saanut surmansa. Kirjan tekstissä tiedettiin yksi rikollisista alusta pitäen, mutta vanha käsipuoli raakki, Jean Mickel Cardell, ei sitä vielä tiennyt ja kirjassa paneuduttiin hänen ja hänen ystävänsä tutkimuspuuhiin, jotka suoritettiin etupäässä jalkapatikassa vanhan Tukholman jätteiltä haisevilla kujilla. Niklas Natt och Dag on paneutunut kauas historialliseen aikaan ja luonut hyvinkin uskottavan miljöön, joka voisi kuvata vanhaa Tukholmaa kehruuhuoneineen. Tuo kehruuhuone oli ensimmäisessä sarjan osassa, 1793, erittäin kammottava paikka, jonne etupäässä vietiin naiset, jotka liikkuivat yksin kaupungilla. 1794 tutustutti mm. kätilön työhön, mutta myös ilotyttöjen elämään.

Nuori tyttönen Anna Stina Knapp vietiin kehruuhuoneelle ensimmäisessä kirjassa ja hän pakeni sieltä taitavasti. Tässä kirjassa hän oli ollut raskaana ja jostakin syystä hän huomasi olevansa jälleen kehruuhuoneen petomaisen vahtimestarin edessä. Siitä voi lukea lähemmin kirjasta. Nuoren yksinhuoltajaäidin elämä ei ollut ruusuilla tanssimista. Tuohon aikaan ei ollut päivähoitopaikkoja, joten ei ollut montaa vaihtoehtoa, mihin laittaa lapset ja etsiä työpaikkaa. Kirjan lopussa tapahtui traagisia asioita varsinkin Anna Stinalle, joten haluan lukea seuraavan trillerin, jonka nimi on 1795. Olen iloinen, että kirjailija on luonut Anna Stinan henkilöhahmon kirjasarjaansa, mutta toivon hänelle edes jotakin helpotusta vaikeaan elämään.

Niklas Natt och Dagin 1794 on mielikuvituksellinen historiallinen dekkari, jonka päähenkilö Cardell on kuin menneen ajan Harry Hole. Pystypäin kohti kaikkia ongelmia, vaikeuksia ja väkivaltaisia kohtauksia miettimättä miten niistä selviytyä tai ei. Kaikki vaivat paranivat tuikulla murheeseen, tai kahdella. Cardell ei ryyppyjään laskenut. Ehkä tuosta ajasta oli vaikea selviytyä ilman ajatusten sekoittamista. Tämä kirja vei suoraan kauas menneisyyteen, jossa rikolliset luottivat siihen, että heitä ei saa kukaan kiinni. Kunnes Cardell sai hyvän vainun haisevista johtolangoista. Silloin kannatti kadota.

Niklas Natt och Dag, 1794 Elävien haudasta

suom. Kari Koski

Johnny Kniga 2020

s. 456

Ruotsinkielinen alkuteos 1794 ilmestyi 2019
Historiallinen dekkari

Niklas Natt och Dag: 1793

Erin Kelly: Kiviäidit (Dekkariviikko)

”Viktoriaanisella ajalla mielisairaaloita kutsuttiin kiviäideiksi”

Brittiläisen Erin Kellyn tuore psykologinen trilleri Kiviäidit kertoi tarinan vanhasta mielisairaalasta ja henkilöistä, joihin kyseinen sairaala jätti lähtemättömän vaikutuksen useamman vuosikymmenen aikana. Sekä menneisyydessä että nykyisyydessä tapahtui kuolemantapaus, ehkä tahallinen, ehkä tahaton, mutta siihen voi tutustua kirjan sivulla tarkemmin.

Kirjan ensimmäisen kappale sijoittui vuoteen 2018, ja sen aloitti keski-ikäiseksi ehtinyt Marianne, joka joutui palaamaan vihaamaansa sairaalaan. Paikka ei ollut enää sairaala, mutta hän tottui kutsumaan sitä sellaiseksi lapsuudessaan ja nuoruudessaan, vaikka rakennus oli tuolloin jo rappiorakennus. Rakennuksessa tapahtui siis jotakin niin ikävää, että Marianne sai paniikkikohtauksen joutuessaan kasvotusten rakennuksen kanssa.

Suustani ei lopulta pääse kirkaisua vaan sen vastakohta, kuiva ja epätoivoinen hengenveto, jossa ei ole happea, vaan pölyä. ”En pysty menemään sisälle”, saan sanottua. ”Sam, ole kiltti äläkä pakota minua palaamaan tuonne.”

Kirjan toisessa kappaleessa vuodelta 1988, Marianne oli nuori lukiolainen, joka oli ihastunut erääseen poikaan samasta koulusta. Heitä yhdisti moni asia, mm. se, että heidän vanhempansa oli irtisanottu läheisestä sairaalasta, joka oli sittemmin lopetettu. Rappiosairaalasta tuli heidän paikkansa, paikka missä he saivat viettää yhdessä aikaansa. Mutta Marianne halusi elämältään paljon muutakin, hän ei halunnut jämähtää kotipaikkakunnalle, vaan halusi yliopistoon ja töihin. Kotipaikkakunnalla ei ollut tarjolla töitä, ainoastaan köyhyyttä.

Se oli paksu, sairas, yhtä aikaa kemiallinen ja mätä, ja vei häneltä muutaman elintärkeän sekunnin ajaksi kyvyn hengittää, nähdä, ajatella tai puhua. ”Mikä paikka tämä on?”

Kolmannessa kappaleessa siirryttiin ajassa vielä kauemmas historiaan, eli vuoteen 1958. Tuohon aikaan Englannissa oli voimassa mielenterveyslaki vieläkin kauempaa menneisyydestä ja potilaita pystyttiin hoitamaan kammottavilla menetelmillä. Näihin menetelmiin tutustuttiin, kun eräs nuori tyttö joutui sinne vasten tahtoaan. Toinen vaihtoehto olisi ollut se, että hänet olisi tuomittu vankilaan rikoksesta. Vanhemmat tuuppasivat tytön mielisairaalaan yhteistyössä lääkäreiden kanssa. Aika nopeasti tytön henkinen vastustus oli murrettu.

Kirjan lopussa pääsi ääneen vielä kolmaskin henkilö, mutta jätän hänestä kertomisen kirjan sivuille. Erin Kelly on koonnut kiinnostavan tarinan, joka alkaa nykyisyydestä ja siirtyy kauas mielisairauksien hoidon menneisyyteen, mutta lopussa palaa jälleen takaisin nykyisyyteen. Lopussa alkoi jo tuntua, että kirjailija ei malta lopettaa tarinaa millään ja jonkun verran oli toistoa, kun eri ihmiset kertoivat samasta asiasta oman versionsa. Kirjan kannessa on huippuhyvin kirjoitettu kirjan sisällöstä:

Et voi kertoa totuutta. Et voi säilyttää salaisuutta. Et voi paeta menneisyyttä.

Erin Kelly, Kiviäidit

suom. Päivi Pouttu-Deliére

Gummerus 2020

s. 427

Stone Mothers 2019

Erin Kelly: Älä jää pimeään

Jane Harper: Luonnonvoimat (Dekkariviikko)

Hirvittävä hiljaisuus. Kuului vain narahtelua ja kahinaa, kun puut tuijottivat heidän tiivistä nelikkoaan.

”Alice saa syyttää tästä vain itseään.”

Jane Harperin Australiaan sijoittuvan dekkarisarjan toinen osa on nimeltään Luonnonvoimat. Tykkään tästä sarjasta tosi paljon, sillä kirjoissa on runsaasti luontokuvauksia. Ensimmäinen osa oli nimeltään Kuiva kausi, joten nimissäkin jo viitataan luontoon. Rutikuivasta ilmastosta päähenkilö, melbournelainen poliisi Aaron Falk, saapui erämaa-alueelle, joka oli suosittu retkeilyalue. Eräs työporukka oli ollut retkeilemässä ja eksynyt. Tarvittiin runsaasti etsijöitä. Aaron oli työkaverinsa kanssa paikalla aivan toisesta syystä. He työskentelivät talousrikosten parissa.

Jossain syvällä korvessa näkymättömät isonaurajat räkättivät ja kirkuivat.

Osa kadonneesta työporukasta palasi vaellukselta, mutta erittäin huonossa kunnossa. Etsintä ei siis päättynyt siihen, vaan jatkui kiihkeästi. Kirjan tarinaa eletään kahdessa tasossa. Siinä seurataan työporukan vaellusta päivä päivältä ja toisaalta siinä seurataan kadonneiden etsintää ja Falkin elämää. Falkin nuoruudesta kerrottiin lähemmin ensimmäisessä osassa. Tässä hänelle kehittyy pientä vipinää työkaverin kanssa, mutta todella pientä. Falk on yksinäinen ja erakkomainen tyyppi. Älyssä hänellä ei ole mitään vikaa, joten dekkarille tyypillinen rikoskin selvisi lopulta.

Kaukana takana, metsäaukion toisella puolella, joku katseli hänen lähtöään eukalyptuspuiden paperinohuiden kaarnasuikaleiden lomitse.

Tykkäsin tosi paljon seurata työporukan vaellusmatkaa, sillä olen ollut mukana useammalla vaellusmatkalla. Tämän kirjan vaellusporukka oli aika kokematon ja alkupuolen matkaa johti henkilö, joka ei ollut koskaan vaeltanut. Into johtaa ja näyttää pomoille oma osaaminen oli suuri, ts. nuoleskella ylempiään. Niinpä niin. Niitä työasioita, ja henkilökohtaisempiakin asioita plarattiin pitkin matkaa. Tunteet kävivät välillä kuumina ja aika herkästi käytiin työkaverin päälle. Porukassa oli tietysti kiusaaja, joka pomotti koko porukkaa, mutta lähemmin voit lukea erämaavaelluksen reitiltä, mitä tapahtui ja miksi.

Lähtisin mielelläni vaellukselle Australiaan, mutta kokeneen oppaan johdolla. Epämukavuudet kuuluvat vaellukselle, samoin hiertymät, kolhut ja mustelmat. Tappelupukarit jääkööt kotiin. Olisipa kiva nähdä australialainen luonto ja eläimet. Kirjassa ei opossumia isompaa karvajalkaa näkynyt. Vaellusdekkari oli mielenkiintoinen ja olisi se voinut olla jännittävämpikin, mutta kiva näin.

Jane Harper, Luonnonvoimat

suom. Tuulia Tipa

Tammi 2020

s. 400

Jane Harper: Kuiva kausi