Juhani Aho: Rautatie (Klassikkohaaste 13)

 

Niin olikin, ett´ei Matilla lapsia ollut. Vaimo hänellä oli, Liisa, mutt´ei muuta joukkoa mitään. Kahden ne asuivat Korventaustan pienessä mökissä pappilan metsäsaralla. Vanhoja ne olivat molemmat, olivat olleet jo kauvan... ja pieniä. Pieni oli hevonenkin, tammarupukka, vaikka riski, ja pieni oli Liisan lehmä. Muusta maailmasta ne eivät paljoa tienneet eikä muu maailma niistä. Muutamia kertoja vuodessa ne vaan ihmisten ilmoissa kävivät...

Juhani Ahon (Johannes Brofeldt 1861-1921) Rautatie valikoitui 13. Klassikkohaasteen kirjaksi. Rautatie on tullut luettua jo ala-asteella koulussa, en muista luinko sen itse, vai lukiko opettaja ääneen, mutta tykkäsin tarinasta jo silloin. Matissa ja Liisassa oli maaseudun asukkaiden vaatimattomuutta, mikä viehätti silloin ja viehätti nytkin. Mutta tulihan sitä heidänkin elämäänsä uutta ja erikoista rautatien muodossa. Rautatietä piti lähteä katsomaan sen jälkeen, kun siitä talvi oli riidelty ja mökötetty.

- Mitä sinä sanoit Lapinlahtelaisten tehneen?

- Ei ne mitään ole ne tehneet, mutta ruunu on tehnyt niille rautatien, jota myöten saavat mennä vaikka Helsinkiin eli Ameriikkaan.

- Minnekkä?

- Ameriikkaan...

- Elä nyt valehtele, hyvä mies...

Eihän se Liisa uskonut miehensä juttuja, vaikka mies sanoi rovastin ja ruustinnan kertoneen hänelle rautatiestä. Liisan piti lähteä itse käymään pappilassa, jossa viipyi peräti kaksi yötä Matin harmiksi.

Juhani Ahon Rautatie  oli 23-vuotiaan kirjailijan läpimurtoteos. Kirjailija toi esille syrjäisimmän maaseudun  vaatimattomaan elämään tottuneita ihmisiä, jotka lähtivät ihmettelemään rautatietä, uuden aikakauden liikkumisvälinettä. Kiipesivätpä tuota itsekkin junavaunun kyytiin matkustamaan, kun tuttu kylänmies oli heitä houkuttelemassa.

Juhani Ahon Rautatie on yksi kahdentoista klassikkokirjan sarjasta, jotka julkaistiin vuonna 2017 Suomen satavuotisjuhlavuoden kunniaksi. Kirjan lopun jälkisanat on kirjoittanut kirjallisuudentutkija ja dosentti Riikka Rossi.  

Ahon Rautatie ilmestyi 1884. Tarinassa junarata  oli tehty Lapinlahdelle, Ahon kotikylään. Tosielämässä se valmistui Lapinlahdelle vasta vuonna 1902. Kirjassa on siis omanlaista tulevaisuusfiktiota muuttuvasta maailmasta.

 

Juhani Aho, Rautatie

Kannen maalaus Susanne Gottberg

Wsoy-klassikot 2017

s. 132 + 9s. Jälkisanat 

Teoksen ensimmäinen painos julkaistiin 1884

 

Klassikkohaasteeseen lukemani kirjat:

1. Émile Zola: Nana

2. Veijo Meri: Manillaköysi

3. Maria Jotuni: Huojuva talo

4. Maiju Lassila: Tulitikkuja lainaamassa

5. Aila Meriluoto: Peter-Peter

6. Annikki Kariniemi: Erään avioliiton anatomia

7. Ken Keysey: Yksi lensi yli käenpesän

8. Timo K. Mukka: Tabu

9. Hannu Salama: Juhannustanssit

10. D.H. Lawrence: Lady Chatterleyn rakastaja

11. Lasse Sinkkonen: Solveigin laulu

12. Anja Kauranen: Sonja O kävi täällä

13. Juhani Aho: Rautatie

 

Klassikkohaasteen vetäjänä toimi Jonna Kirjakaapin kummitus-blogista. Kiitokset vetäjälle.

                               logo Niina T.
 

 

Väinö Riikkilä: Pertsa ja Kilu - Viimeiset kaanit

 

Pojat nukkuivat aamullisen univelan pois ja heräsivät vasta kun aurinko paistoi jo korkealla. Heillä ei ollut kelloa, mutta ajankulku oli helppo arvata suunnilleen auringon asemasta. Nyt oli paras aika kokea siima ja syödä eväät. Sitten he voisivat lähteä soutamaan kotiin. Onkiminen ei huvittanut kumpaakaan, sillä pitkästäsiimasta nousisi kaloja varmasti aivan tarpeeksi.

Väinö Riikkilän klassikkokirjasta Pertsa ja Kilu, Viimeiset kaanit on tehty elokuva, joten oli aika muistella lapsuuteni hauskimman seikkailukirjan jännittäviä tapahtumia. Harva lapsi joutuu tekemisiin rikollisen kanssa, mutta Pertsaa ja Kilua ei niin vain säikytelläkään. He perustivat rikollista vastaan salaseuran, jonka päällikkönä toimi tietysti Pertsa ja Kilusta tuli lähetti. Salaseuraan hankittiin muitakin lähistön lapsia, sillä rikollista piti seurata tarkasti. 

Jännittävät tapahtumat alkoivat eräänä kauniina päivänä, kun Pertsa ja Kilu olivat kalastamassa...

Kyllä tämän päivän Eteenpäissäkin oli eri jänniä juttuja. Melkein kuin jossain romaanissa. Kuules nyt, Hapulan jahti on honittu. Ja sitten oli vielä tehty oikea pankkiryöstö. Naamarit ja paukut ja kaikki. Ihan niin kuin leffassa. Mulle melkein välähti, että ne molemmat vois sopia siihen äijään - hän hiljensi ääntään - joka me ongittiin tänään merestä.

Paikkakunnalle oli siis pesiytynyt rikollinen tai rikollisia, joista myös poliisit pian kiinnostuivat. Kaanit lähettivät poliisille viestin harmaapukuisesta nuoresta miehestä, mutta poliisi ei ollut kiinnostunut pikkulasten viesteistä. 

Loppujen lopuksi rikollinen jäi kaanien ansiosta kiinni ja heidät palkittiin ruhtinaallisesti, mikä sopii hyvin lastenkirjoihin. 

Väinö Riikkilän seikkailukertomus Pertsa ja Kilu, Viimeiset kaanit on mainio 50-luvun lastenkirjaklassikko 10-vuotiaista pojannaskaleista, joiden tylsistä päivistä tuli varsin nopeasti jännittäviä ja tapahtumarikkaita, kun pojat pistivät viisaat päänsä yhteen.

 

Väinö Riikkilä, Pertsa ja Kilu - Viimeiset kaanit

Wsoy 2020

s. 147

Lastenkirjaklassikko

Ensimmäinen painos ilmestyi 1951

 

Johanna Mo: Yölaulaja

 

Neljä askelta, sitten hän pysähtyy taas ja kääntyy kuuntelemaan. Ei uskalla luottaa hiljaisuuteen takanaan. Kuuluu vain hepokattien siritys. Ei moottorin pärinää. Ei lintuja. Hän kaipaa yölaulajaa. Sen korkeita, nopeita ääniä, jotka pitävät pimeyden loitolla.

Ruotsalaisen Johanna Mon dekkari Yölaulaja on ensimmäinen osa Saarimurhat-sarjasta. Tapahtumapaikkana on Öölannin saari, jonne päähenkilönä toimiva rikostutkija Hanna Duncker palasi vuosien jälkeen. Hannan isä oli aikoinaan tuomittu vankilaan, jota pikkupaikkakuntalaiset eivät olleet unohtaneet. Hanna ei kuitenkaan viihtynyt muualla. Hän osti saarelta pienen talon ja joutui heti ensimmäisenä päivänä tutkimaan nuoren pojan murhaa. Hannan saapuminen paikkakunnalle sai aikaan ikävyyksiä.

Et tajua, mitä olet kaivamassa esiin. Tuhoat kaiken.

Suomalaiset järkyttyivät keväällä tapahtuneesta nuoren pojan murhasta, kun kävi selville, että murhan olivat tehneet pojan kaverit ja se ei riittänyt, vaan he olivat yksissä tuumin kiusanneet uhria vuosikausia väkivaltaisesti. 

Yölaulajassa on paljon samaa kuin kyseisessä suomalaisessa rikostapahtumassa. Kiusaamisesta oli todella ikävä lukea Yölaulajan sivuilla, ja tunteet nousivat pintaan. Mielestäni on hyvä, että kirjoitetaan kiusausilmiöistä ja sen taustavaikuttajista. Kiusaaminen on hyvin yleistä ja se on ollut pitkään tabu, josta ei puhuta, sillä kyseessä ovat alaikäiset lapset ja koululaiset, ja heitä koskevat salassapitovelvollisuudet. 

Mielestäni kiusaamisesta pitäisi pystyä puhumaan, vaikka ei nosteta nimiä esille. Niitä pitäisi pitää esillä enemmän, jotta yhteiskunta heräisi huomaamaan kiusaamisen vaikutukset, mistä ne johtuvat ja mitä seurauksia niillä on? Lapset eivät ole turvassa missään kiusaamiselta ja se on totuus.

Olet mielisairas.

Öölanti oli kiinnostava paikkakunta, ja Hanna oli myös kiinnostava henkilöhahmo. Kirjan lopussa vinkattiin koukuttavasti mitä seuraavassa kirjassa tutkitaan. Johanna Mon dekkari Yölaulaja vei tunnelmaiselle saarelle, jonka onnellisen olotilan repi ikävä tapahtuma auki, eikä paluuta entiseen ollut näkyvissä.

Johanna Mo, Yölaulaja

suom. Kristiina Vaara

Like 2021

s. 394

Nattsångaren 2020

Dekkari

Saarimurhat 1

Mhairi McFarlane: Hei ethän unohda minua (Naistenviikko)

 

Sori hempukka. Joskus niille täytyy antaa yksi päänahka. Tule takaisin kahden viikon kuluttua ja jos kriitikko saa tietää sano että äitisi kuoli tai jotakin ja me säälimme sinua. Ota tämä loman kannalta! Palkattoman loman.

Skotlantilaisen Mhairi McFarlanen kirjat saavat joka kerta aivoni hymyilemään leveästi, tosin välillä myös itkemään, mutta ei se haittaa, sillä viihtymispotenssi on korkealla. Näin kävi myös Hei ethän unohda minua teoksen kanssa. Teos on chic-litiä, mutta näin kesäkuumalla parasta on, kun hyytelöityneet aivoni ovat tyytyväiset lukemaansa. Minussa asuu välillä chic-litiä rakastava lukija, ainakin McFarlanen kirjoja rakastava lukija.

Räpäytän kaksi kertaa silmiäni. Olet juuri nähnyt minun saavan potkut nöyryyttävimmällä, julkisimmalla mahdollisella tavalla, ja kiristät minulta seksiä? Harkitsen tylyä vastausta: Pesen nännikarvani sinä iltana.

Luettuani ylläolevan tekstin repesin nauramaan ääneen. Hei ethän unohda minua teoksessa on todellinen nauruvaara, joten varoitan kaikkia lukijoita etukäteen mahdollisista leukojen loksahduksista ja  huulien ääriään myöten venymisistä tahattomien naurupurskahduksien vuoksi. Ei voi mitään, sillä kirjaa ei voi jättää kesken. Päähenkilö 30v. Georgina on uskomattoman ihana tarjoilija, jonka suusta ja kynästä lähtee aina jollakin tavalla koskettavaa tai posketonta tarinaa.

Olen taas sinkku eikä minulla ole töitä eikä rahaa ja asun alueen pahimman tyypin kämppiksenä vuokratalossa matofarmin naapurissa, mutta minulla on kuitenkin kavereita ja iso lasillinen punaviiniä.

Vaikka Georgina menetti työpaikkansa ja poikaystävänsä samana päivänä, pian hänellä oli uusi työpaikka, jonka pomona oli mies menneisyydestä, ensirakkaus. Tietysti heidän välillä alkoi kipinöidä, mutta eihän kirjan draamakaari voi kovin yksinkertaisesti ja suoraviivaisesti edetä, ehei, vaan luvassa on kaikenlaisia juonenkoukkuja ex-poikaystävän ja perheen taholta ym. 

Hyvin juonikasta ja hauskaa tarinaa voit lukea skotlantilaisen Mhairi McFarlanen teoksesta Hei ethän unohda minua. Sopii hyvin kesäfiilistelyyn.

Mhairi McFarlane, Hei ethän unohda minua

suom. Hanna Arvonen

HarperCollins 2019

s. 398

Don´t You Forget About Me 2019 

Rakkausromaani

Mhairi McFarlane: En minä vaan sinä

Marie Benedict: Rouva Einstein (Naistenviikko)

 

Izgoobio sam sye. Vain näillä sanoilla osaan kuvailla, miltä minusta tuolla hetkellä tuntui. Karkeasti serbiasta kääntäen se tarkoitti, että eksyin häneen. Eksyin suunnastani, eksyin itsestäni, eksyin häneen.

Amerikkalaisen kirjailijan Marie Benedictin (Heather Terrell) historiallinen kirja Rouva Einstein kertoi fiktiotarinan kuuluisan fyysikon Albert Einsteinin ensimmäisestä vaimosta Mileva Marićista. Huippuälykäs Mileva oli kotoisin Serbiasta. Hän oli kiinnostunut opiskelusta ja pääsi opiskelemaan fysiikkaa ainoana naisena sveitsiläiseen yliopistoon vuonna 1896. Hänen tavoitteensa oli valmistua opinnoistaan ja jatkaa uraa tiedenaisena, mutta kohtalo päätti toisin, hän tapasi Albertin ja rakastui.

Mihin minun luonnollinen rakkauteni fysiikkaa kohtaan oli hävinnyt? Ennen olin hakeutunut kohti fysiikan kuvioita, koska ajattelin sieltä löytyvän avaimen Jumalan suunnitelmiin. Nyt se tuntui jumalattomalta orjatyöltä. En erottanut häivääkään jumalallisesta suunnitelmasta.

Mileva rakastui naisiin ihastuvaan mieheen, joka oli jo seurusteluaikana muidenkin naisten kanssa. Nuori Mileva antoi aina anteeksi. Sitten hän tuli raskaaksi, eikä Albertista kuulunut mitään. Raskaaksitulo oli ainostaan Milevan asia. Mileva rakasti lastaan suuresti, mutta jälleen tuli eteen asioita ja henkilöitä, jotka johdattivat häntä Albertin luokse.

Mutta sitten en enää kestänyt Albertia. Kolmas mekaniikan laki sai minut syttymään, ja minusta tuli voima, joka vaikutti hänen voimaansa yhtä paljon, mutta vastakkaiseen suuntaan. Otin takaisin itselleni kuuluvan tilan. Jätin hänet.

Vuonna 1980 löydettiin Einsteinin pariskunnan välinen kirjeenvaihto vuosilta 1897-1903, jonka jälkeen fyysikkoyhteisössä on käyty kiivasta keskustelua Mileva Marićin roolista Albert Einsteinin uraauurtavissa vuoden 1905 teorioissa, joista Einstein palkittiin Nobelilla. Kirjeissä pariskunta keskusteli yhteisistä projekteista. Kirjailija on pyrkinyt tarinassa niin lähelle totuutta kuin on ollut mahdollista päivämäärissä, paikoissa ja ihmisissä. 

Marie Benedictin Rouva Einstein oli romaani, joka kertoi tarinan Albert Einsteinin nerokkaasta ensimmäisestä vaimosta, joka jäi olosuhteiden sekä 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun naisen aseman loukkuun yhteiskunnassa ja parisuhteessaan.

Marie Benedict, Rouva Einstein

suom. Kaisa Haatanen

Sitruuna 2020

s. 351 + Kirjailijan loppusanat

The Other Einstein 2016

Historiallinen romaani 

Anne Holt: Jäinen painajainen (Naistenviikko)

 

Hän etsii aivojensa uumenista omaa nimeään. Tietoa siitä, kuka ja missä hän on. Kuluu sekunteja, minuutteja, ajasta hän ymmärtää sen olemassaolon. Sekä sen, että se kuluu. Aika kuluu, ja hänellä on kylmä, vaikka hän kuulee tulen rätinän.

Norjalaisen Anne Holtin Jäinen painajainen jatkaa Selma Falck-sarjaa. Päähenkilö on siis asianajaja Selma Falck, jolta on viety mahdollisuus toimia asianajajana. Jäinen painajainen meinaa viedä häneltä hengen, mutta päähenkilönä hän jää henkiin ja selvittää Norjan valtakuntaa ravistelevan skandaalin. Myös sarjan ensimmäisessä dekkarissa Falck selvitti skandaalin hiihtopiireistä. Lisäksi kirjoissa ratkaistaan henkirikoksia dekkarityyliin. 

Anne Holt on itse asianajaja, joten päähenkilön ammatista taitaa olla omakohtaisia kokemuksia. Tällä kertaa tarinassa liikutaan politiikan huipulla. Politiikastahan liikkuu Suomessakin kaikenlaista kommentointia, poliitikotkin kun ovat ihmisiä ja tekevät virheitä. Selma Falck pääsi politiikkovävynsä kutsumana tyttärensä häihin, joihin hänellä ei olisi muuten ollut mitään asiaa. Häissä tapahtui kuolemantapaus, jota Falck ryhtyi tutkimaan.

Pimeys ei hellitä, hän kääntää päätään ja erottaa luomien läpi punertavaa ja lepattavaa kajoa. Jossain palaa, ja nyt sen jo haistaakin, palaneen tervaspuun pistävän katkun.

Anne Holtilla on varma draamantaju. Jäisen painajaisen alku koukutti minut välittömästi, sillä päähenkilö oli tajuttomaksi hakattuna mökissä keskellä ei mitään, alastomana ja ulkona oli talvi. Lisäksi mökki oli sytytetty palamaan. Siitä voit jatkaa tämän kirjan parissa ja olen varma, että koukutut heti kirjan alusta yhtä varmasti kuin minäkin. 

 

Anne Holt, Jäinen painajainen *****

suom. Outi Menna

Gummerus 2021

s. 520

Furet/varbitt. Selma Falck andre store sak. 2019

Dekkari

Selma Falck-sarja 2

Anne Holt: Kuolematon kunnia 

Heine Bakkeid: Nuku lapsi armaani

 

Rakkaus on sokea, sanotaan. Lizin tapauksessa on niin, että nyrkiniskut, potkut ja uhkaukset raunioittavat häntä sekä fyysisesti että henkisesti, mutta se osa hänestä, jota Arvid epätoivoisesti yrittää nujertaa, hänen luottamuksensa universumin hyvyyteen, puhtaaseen rakkauteen ja tähtikirkkaaseen taivaaseen, vain sitkistyy joka lyönnillä.

Norjalaisen Heine Bakkeidin kolmas dekkari Nuku lapsi rakkain jatkaa entisestä poliisista Thorkild Askesta kertovaa sarjaa. Asken siskon nimi on Liz. Liz on kestänyt enemmän ja vähemmän miehensä väkivaltaa, mutta nyt siihen tuli loppu. Heidän isänsä soitti sopivasti Islannista ja kertoi haluavansa tavata. Thorkild pakkasi laukkunsa ja hommasi heille kummallekin liput lentokoneeseen, ennen kuin Liz ehtisi muuttaa mielensä ja palata hakkaajamiehensä luokse.

Kaappiin ahdettu ruumis on väriltään merensininen ja vihreä, ja sen päällä vilistää hyönteisiä. Haju on niin voimakas, niin imelän päällekäyvä, että se suorastaan tulvii ulos kaapista kuin parvi ruttokirppuja, takertuu vaatteisiin, hiuksiin ja ihoon. Onneksi olen tyhjentänyt mahani jo veneessä.

Thorkildin ja Lizin isä oli joutunut vaikeuksiin. Thorkildin salapoliisivaistot heräsivät jutellessaan isänsä kanssa, joka oli vankilassa. Asken suvun perhekuviot olivat todella mielenkiintoiset, ja löytyipä suvusta uusi musta lammas, joka teki kirjan kuvioissa outoja juttujaan. Liz siis toimi Thorkildin apurina aina kun mahdollista. Molemmat palasivat juurilleen, sillä he olivat syntyneet Islannissa.

Olen hänelle kateellinen, ja syynä on itsekäs pelkoni, että matriisissa on virhe, että jonakin päivänä kaikki muut ovat poissa ja minä olen yksin maapallolla, vihoviimeisenä ihmisenä. Ainoa joka haluaisi pois, muttei pääse.

Sarjan aiemmissa dekkareissa Aske on kipuillut enemmän ja vähemmän kaikenlaisten lääkkeiden ja mielenterveyden kanssa. Onneksi hän pysyi tässä kirjassa selvinpäin. Lääke/huumeriippuvuus voi olla kamalaa, ja Aske ajoi aiemmin tapahtuneen kuolemankolarin lääkehuuruissaan, jonka vuoksi hän sai vankilatuomion ja menetti poliisinvirkansa.

Heine Bakkeidin dekkari Nuku lapsi armaani kertoi islantilaisissa maisemissa tapahtuneista rikoksista, joihin sekoittui ympäristöaktivisteja ja menneisyyden mysteerejä. Sarja on todella tiivistunnelmainen ja koukuttava. Heine Bakkeidilla on taito kuvata jännittävästi ympäristöä ja henkilöhahmoja. Lisäpointtina on musta huumori, joka tihkuu yllättävistä kohdista tarinaa.

Heine Bakkeid, Nuku lapsi armaani

suom. Jonna Joskitt-Pöyry

Into 2021

s. 420

Vi skal ikke våkne 2019

Dekkari

Thorkild Aske-sarja 3

Heine Bakkeid: Meren aaveet

Heine Bakkeid: Paratiisin kutsu

Anna Ekberg ja Thomas Rydahl: Merenneidon kuolema

 

Rakkikoira, murhaaja, hirviö.

Pää poikki! joku pauhaa ja muut yhtyvät huutoon. - Pää poikki! Pää poikki!

Tanskalaisten kirjailijoiden Anna Ekbergin ja Thomas Rydahlin historiallisen dekkarin Merenneidon kuoleman päähenkilö Hans Christian Andersen joutui kiperään tilanteeseen, kun hän sattui olemaan viimeinen henkilö erään huoratalon työntekijän luona ja kyseinen henkilö löydettiin sittemmin tapettuna kööpenhaminalaisesta kanavasta. Vuosi oli 1834.

Hänen poskensa punehtuvat, kyyneleet valuvat silmäkulmista. Hän on orapihlajan elegantista oksasta pullistuva omena, ja hän tuntee sen koko ruumiissaan. Hän on kaunotar, jolla on mitä sorein ulkomuoto ja sulokkaimmat rinnat, jotka naisella voi olla. Hän ei kykene käsittämään onneaan, tuuriaan.

Kirjan toinen päähenkilö oli madame Krieger. Madame oli aina siellä missä tapahtui. Hänen elämällään oli vahva suunta, joka vaati ikäviä ponnisteluja, mutta madame oli valmis mihin tahansa. Madame oli kotonaan joka puolella, hän oli jopa kuninkaallisten ystävä.

Molly haukkoo henkeään ja itkee.

Itkee itsensä ja hullun kirjailijan vuoksi, joka on ryhtynyt juttelemaan avaimille. Itkee Annan ja elämän tuskallisen epäoikeudenmukaisuuden vuoksi, joka pakottaa hyvän ihmisen polvilleen ja polkee häntä mutaan, kunnes ei enää saa henkeä. Mutta kaikista eniten Molly itkee pikku-Marien vuoksi. Miten tytön käy?

Kirjan kolmas päähenkilö oli Molly, joka auttoi Hans Christian Andersenia ratkaisemaan kirjan murhamysteerin. Mollyn sisko kuoli tarinassa ja siskon pieni tyttö jäi Mollyn hoitoon. Kirjan tapahtumissa asetellaan vastakkain köyhälistö ja hyvinvoivat ihmiset, jotka käyttivät säälimättä köyhää väestöä hyväkseen, joten kirjan murhamysteerin lisäksi siitä nousee valtavasti tietoa 1830-luvun ihmisten elinolosuhteista Kööpenhaminassa. Lisäksi tarinassa kerrotaan 1830-luvun jätteidenhoidosta, sairaalasta, vankilasta ja oikeudenkäynnistä.

Anna Ekbergin ja Thomas Rydalin Merenneidon kuolema on vertaansa vailla oleva jännitysmysteeri 1830-luvun Kööpenhaminasta, jossa hirttäjäiset ja teloitukset olivat ihmisten suurinta hupia.

Anna Ekberg ja Thomas Rydahl, Merenneidon kuolema *****

suom. Katarina Luoma

Minerva 2021

s. 470

Historiallinen jännityskirja 

Pete Suhonen: Naiset kuin muuttolinnut

 

Hän makasi lattialla vatsallaan, paljain jaloin, poski mattoa vasten. Olin kuullut hänen nasaalinsa puhelimessa, mutta hän ei enää koskaan sanoisi sanaakaan. Ukkosen takaraivo oli levällään kuin vastapyydetyn kalan vatsa, ja veri värjäsi vitivalkoista, upottavan pehmeää mattoa, joka näytti kalliimmalta kuin oman kotini kalut yhteensä.

Pete Suhosen dekkari Naiset kuin muuttolinnut aloittaa uuden Postinumeromurhat-kirjasarjan. Dekkarin päähenkilönä toimi toimittaja Mikael Kokkonen, joka mennessään jututtamaan erästä hyvin menestyvää kirjailijaa, löysi tämän kuolleena. Kokkonen käytti alkuun aikaansa siihen, että tutki asunnon, joten hän löysi kirjailijan päiväkirjan ja pokkana kaivoi kuolleen taskusta avaimet myöhempää tarkastusmatkaa varten pimeän turvin, ennen kuin soitti poliisituttavalleen. Aika ketku toimittaja.

Tutkin käsikirjoitusta lumoutuneena läpi viikonlopun. Yritin havaita kaiken tarkoituksella pois jätetyn, nähdä pinnan alle, koko jäävuoren. Minun kirjani, minä ajattelin ja taisin uskoa itseäni.

Kokkonen löysi yöllisellä tutkimusretkellään kirjailijan kotoa jotakin muutakin, jota aikoi käyttää hyväkseen, omaksi hyväkseen. Kokkonen halusi nimittäin kirjailijaksi. Hän kirjoitteli romaaniaan vapaa-ajallaan, mutta teos ei pahemmin edistynyt. Nyt tuli eteen mahdollisuus päästä kuuluisaksi ja arvostetuksi kirjailijaksi helposti ja vaivattomasti.

Lauttasaaren sillan puomin nokassa istui merilokki smokissaan. Se liikautti päätään, nosti räpyläänsä ja pohti lentämistä, mutta tyytyi ampumaan läjän jalkojeni juureen.

Kokkonen lähti siis heti tilaisuuden tullen rikollisten poluille, ja oli valmis kovempiinkin otteisiin. Pikkusen harmitti tämän muuten huumorintajuisen toimittajan joutuminen lain kouriin tai kuten kirjan nimestä voi päätellä, naisen viemäksi, tai sanotaanko näin, olisi kannattanut ajatella järjen ääntä. Mutta kirjahan on fiktiota, no hätä!

Pete Suhosen kesäiseen Helsinkiin sijoittuva dekkari Naiset kuin muuttolinnut ilahdutti huumorintajuisella tekstillään. 

 

Pete Suhonen, Naiset kuin muuttolinnut

Wsoy 2021

s. 311

Dekkari

Postinumeromurhat 

Lisa Jewell: Kaikista synkimmät salaisuudet

 

He asuivat luonamme yli viisi vuotta, ja sen myötä kaikki muuttui hyvin, hyvin synkäksi. Siskoni ja minun oli pakko opetella selviytymään.

Ja sitten, kun olin kuusitoista ja siskoni neljätoista, tyttö syntyi.

Brittikirjailija Lisa Jewell ihastuttaa kerta kerran jälkeen psykologisilla jännityskirjoillaan. Kirjoissa käsitellään joka kerta perhesuhteita, joissa esiintyvät lapset ja vanhemmat. Kaikista synkimmät salaisuudet teoksen kertojina toimivat Libby, Lucy ja Henry. Henry ja Lucy olivat kokeneet kovia lapsina ja nuorina, sillä heidän kotinsa oli muuttunut synkäksi ja pelottavaksi paikaksi, paikaksi, jossa yhdenkään lapsen ei olisi ollut turvallista asua.

Vauva, joka on ilmeisesti kymmenen kuukauden ikäinen tyttö, löytyi talon toisesta kerroksesta.

Libby sai asianajajalta kirjeen täytettyään 25 vuotta. Hän oli perinyt miljoonia maksavan talon Lontoosta Thames-joen varrelta. Hän oli tiennyt olevansa adoptiolapsi, mutta hänellä ei ollut aiemmin tietoa perheestään, eikä suvustaan. Hän uppoutui tutkimaan perheen synkkää menneisyyttä, sillä tietysti salaisuudet ja mysteerit kiinnostivat häntä. Sitäpaitsi heidän perheen salaisuuksista oli kerrottu lehdistössä enemmän kuin tarpeeksi.

Kun ovi viimein viikkoa myöhemmin avattiin ja sain taas liikkua vapaasti talossa, en ollut nujerrettu. Sisälläni riehui väärinkohdellun oikeutettu raivo.

Kaikista synkimmät salaisuudet jännityskirja kertoi palapelimäisesti rakentuvan tarinan Lambin perheen synkistä salaisuuksista 25-30 vuoden takaa. Talosta löydettiin kolmen aikuisen ruumiit ja pieni tyttövauva, joka oli elossa ja hyvinvoiva. Mihin katosivat muut talossa asuneet lapset ja aikuiset? 

Jännityksen mestari Lisa Jewell on punonut jälleen uskomattoman perhetarinan, Kaikista synkimmät salaisuudet, joka yllättää ja järkyttää, mutta jota on uskomattoman kiehtovaa lukea.

 

Lisa Jewell, Kaikista synkimmät salaisuudet

suom. Karoliina Timonen

Wsoy 2021

s. 420

The Family Upstairs 2019 

Psykologinen jännityskirja

 

Lisa Jewell: Sitten hän oli poissa

Lisa Jewell: Löysin sinut

Lisa Jewell: Joka askel jonka otat 

Elina Backman: Kun kuningas kuolee

 

Koski vaatii omansa. Jotain, minkä se voi vetää syvyyksiinsä. Heidän sielunsa, heidän puhtautensa, heidän vaietut salaisuutensa. Kun uhri on annettu, he tanssivat ja odottavat. He odottavat pauhun yltymistä, vahvempia pyörteitä. He odottavat usvan hiipivää viileyttä ihollaan, kauneutta, jota ei voi nähdä silmin tai kuulla korvin, vain tuntea.

Elina Backmanin dekkarisarjan avauskirja Kun kuningas kuolee kulkee menneisyydessä ja nykyisyydessä sujuvasti kuin kiihtyvä koski, joka tulee tutuksi tarinan edetessä. Alussa tapahtumat olivat hiljaisempia, kun työttömäksi joutunut nuori toimittaja Saana Havas lähti viettämään kesälomaa tätinsä luokse Hartolaan. Pian hän kiinnostui 80-luvun loppupuolella tapahtuneesta mysteeristä, jossa paikallisesta koskesta löytyi nuori tyttö. Poliisi ei ollut sulkenut juttua, joten he eivät olleet varmoja siitä, oliko tapaus itsemurha vai murha. Saana päätti tutkia tapausta tarkemmin ja ehkä kehitellä siitä laajemmankin jutun.

Älä sotkeudu asioihin, jotka eivät sinulle kuulu. Anna Helenan levätä rauhassa, lapussa lukee.

Saana innostui kovasti mysteerijutusta, joka alkoi edetä nopeasti. Hukkunut tyttö oli nimeltään Helena, ja varsinkin tytön äidiltä Saana sai paljon aineistoa, jonka perusteella juttu eteni. Pian kävi niin, että paikkakunnalle saapui helsinkiläispoliiseja erään nykyisyydessä tapahtuneen rikoksen perässä. Ja tietysti rikostarinat yhtyivät jossakin kohtaa yllättävällä tavalla, joten Saanan omasta tutkimusaineistosta oli loppujen lopuksi apua oikeassa rikostutkinnassa. Tosin kaikki paikkakuntalaiset eivät pitäneet siitä, että Saana kaiveli vanhoja asioita, asioita, jotka olisi ollut parempi pitää salaisuuksina.

Jan katsoo vedestä nostettua palanutta veneen raatoa. Tuli on tehnyt tehokasta tuhoa, he tuskin saivat mitään jälkiä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun arvasin, miten olet toiminut, Jan miettii. Murhaaja oli todella päätynyt polttamaan veneen. Mitä aiot seuraavaksi? Oletko nyt valmis vai onko uhreja luvassa lisää?

Elina Backmanin dekkarisarjassa on ilmestynyt toinenkin dekkari nimeltään Kun jäljet katoavat. Toivottavasti rikoskomisario Jan Leino, joka toimi rikostutkijana avausdekkarissa, jatkaa, kuten myös Saana. Avausjaksossa heidän välilleen virisi helliä tunteita, joten pääsin jälleen nauttimaan dekkarista, jossa oli rakkautta ja rikoksia, joka mielestäni toimi hyvin tässä dekkarissa.

Viha juurtui hänen sisäänsä, eikä hän saisi sitä ikinä pois.

Kun kuningas kuolee on juonivetoinen jännityskirja, joka sai alkunsa 80-luvun lopussa Tainionjoessa, ja joka päättyi samaiseen jokeen 30 vuotta myöhemmin. 

 

Elina Backman, Kun kuningas kuolee

Otava 2020

s. 493

Dekkari

Tomas Gads: Hymytyttö

 

Nainen puristi sormillaan rajusti. Peili särkyi käsissä ja samanaikaisesti hän tunsi mielessään jonkin menevän säröille. Hän seurasi katseellaan, kuinka peukalon päähän syntyi haava ja kuinka sieltä hetken kuluttua pulpahti esiin tummanpunainen veripisara. Oli vain mentävä.

Tomas Gadsin kolmas dekkari Hymytyttö kertoo Turusta kotoisin olevan valokuvamallin kuolemasta ja sen tutkimuksista. Ryhmä Halme-dekkarisarjan aiemmin ilmestyneet dekkarit ovat nimeltään Pirulainen ja Luopiot. Kirjassa eletään  keväistä vapun aikaa ja tutkimusta johti rikoskomisario Ann-Mari Forsman, sillä Halme oli vapaalla. Mukana tutkimuksissa olivat aiemmista dekkareista tutuksi tulleet Niklas Lindholm, Magnus Mehtonen ja Sergei Petrov. Tällä kertaa lähempään tarkasteluun tuli Magnus Mehtosen yksityiselämä.

Kummallista, että töissä hän ei ollut kokenut lainkaan niin usein olevansa pätevä. Tilanne tuntui pysyvän muuttumattomana, vaikka maailma ympärillä muuttui ja tutkittavat jutut vaihtuivat. Jo pinnalla pysymisen kanssa joutui sinnittelemään. Hän oli merellä ollessaan pohtinut sitä, että ehkä häneltä vain puuttui selvä suunta. Tiimissä muilla oli suorat etenemispolut.

Magnuksen  kotielämässä oli suuria vaikeuksia, jotka vaikuttivat myös työelämään. Jommassa kummassa tai kummassakin oli tehtävä suunnanmuutoksia, kuten yllä olevasta lainauksesta voi huomata. Magnus oli psykologi, joten hänellä oli ainakin koulutuksen puolesta mahdollisuuksia vaikuttaa elämäänsä, mutta kuten jokainen on huomannut omasta elämästään, niin niitä ylimääräisiä muuttujia tulee ympäriltä, ja nekin pitää ottaa huomioon.

Vappujuhlien jälkeen löytyy uusi kuollut nuori nainen. Uhrin asettelussa oli samaa kuin aiemman uhrin asettelussa. Oliko kyseessä kopio vai sarjamurha ts. etsittiinkö kahta vai yhtä murhaajaa? Ryhmä Halmeella oli siis kiireitä työssään, mutta siitä huolimatta tuloksiakin syntyi.

Tomas Gadsin Hymytyttö jatkaa kahden aiemmin julkaistun dekkarin linjoilla ja tuo esille  poliisin erikoisryhmän vaikeudet tutkimustyössä, kun rikolliset pakoilevat ja salaavat tekojaan. Tällä kertaa rikollisia etsittiin tavallisista naapurilähiöistä.

Tomas Gads, Hymytyttö

Bazar 2021

s. 317

Dekkari

Ryhmä Halme

Tomas Gads: Pirulainen

Tomas Gads: Luopiot 

Mid-Year Book Freak Out tag 2021

 

 Puolen vuoden kirjakatsaus-haaste (Mid-Year Book Freak Out-tag) tuli vastaan Unelmien aika-blogissa. Tämä haaste oli jälleen kiva tehdä. Nappaa sinäkin haasteesta kiinni!

 

1. Mikä on paras kirja, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Olen lukenut tähän mennessä 85 kirjaa. Ruotsalaisen Karin Smirnoffin teos Lähdin veljen luo oli oikea käännöskirjahuippu, joka oli samalla kertaa vahva perhetarina ja kyläyhteisötarina. Mahtavaa draamaa kerta kaikkiaan.

 

2. Mikä on paras jatko-osa, jonka olet tähän mennessä lukenut?

Olen Elizabeth Stroutin teosten fanittaja, joten Olive Kitteridgen jatko-osa Olive, taas saa parhaan jatko-osan maininnan, vaikka olen kyllä lukenut myös mahtavan määrän huippuhyviä dekkareita ja trillereitä eri sarjoista.

 

3. Kerro tänä vuonna julkaistu kirja, jota et ole vielä lukenut, mutta jonka haluat lukea?

Anneli Kannon mielenkiintoinen historiallinen teos Rottien pyhimys on vielä lukematta ja moni muu.

 

4. Mitä tänä vuonna julkaistavaa kirjaa odotat?

Rosa Liksomilta ilmestyy tänä vuonna teos nimeltään Väylä, jota odotan kovasti. Tykkään tosi paljon Liksomin teoksista mm. Everstinnasta ja finlandiapalkinnon saaneesta Hytti nro 6:sta, josta on tekeillä elokuva, joka on ihan pakko nähdä. Elokuva voitti Cannesissa toisen palkinnon pääsarjassa - Grand Prix. Huippua!

 

5. Mikä kirja on tuottanut suurimman pettymyksen?

Han Kangin Valkoinen kirja. Olen lukenut kirjailijalta suurenmoiset teokset Vegetaristi ja Ihmisen teot. Pettymys oli suuri.

 
6. Mikä kirja on ollut suurin yllättäjä?

Ruotsalaisen Karin Smirnoffin teos Lähdin veljen luo yllätti mahtavalla huumorilla, mikä upposi minuun sulattaen lukujumit, niskajumit ja kipuilut murtuneen käden kanssa. Onneksi kirjalle on tulossa jatkoa ja tekeillä on myös tv-sarja.

7. Kuka on uusi lempikirjailijasi?

Ruotsalainen Karin Smirnoff, mutta myös Richard Powers, jonka Ikipuut on uskomattoman upea teos.

 

8. Mihin fiktiiviseen henkilöön olet ihastunut?

En ole ihastunut kehenkään, mutta Keigo Higasinon dekkarisarjassa on selvinpäin tutkiva rikostutkija, mikä miellyttää kovasti. Ehkäpä Pete Suhosen uusimman dekkarisarjan toimittajasta tulee uusi ihastus...

 

9. Mikä on uusi lempihahmosi?

Pete Suhosen dekkarissa Naiset kuin muuttolinnut on ehkä uusi lempihahmoni, joka on ulkonäöltään upean raamikas ja samalla uskomattoman huumorintajuinen toimittaja. Jee!!!

 

10. Mikä kirja sai sinut itkemään?

Richard Powersin Ikipuut sai minut itkemään, sillä en olisi halunnut, että kirja loppuu. Ihana kirja.

 

11. Mikä on tämän vuoden paras kirjan pohjalta tehty elokuva?

Korona-ajan vuoksi on jäänyt elokuvat katsomatta elokuvateattereissa. Kotisohvalla niitä on tullut katsottua, mutta ne ovat olleet uusintoja. Harry Potterit ovat mahtavia myös elokuvina.

 

12. Mikä on tämän vuoden lempipostauksesi?

Lempipostaukseni on Anja Kaurasen Sonja O kävi täällä, jonka tein tammikuiseen klassikkohaasteeseen. Kauranen/Snellman on todella taitava. Kirja oli hänen esikoisteoksensa. Onneksi tänä vuonna ilmestyy uusi teos. 

 

13. Mikä on kaunein kirja, minkä olet ostanut tänä vuonna?

Richard Powersin Ikipuut. Vaikka olen ns. kirjanostolakossa, olen silti ostanut monta kirjaa. Tykkään yleensä lainata kirjat kirjastosta, mutta tähänkin kirjaan oli runsaasti varaajia. 

14. Mitkä kirjat aiot lukea vuoden loppuun mennessä?  

 Kirjaston varauslistallani on 62 teosta. Olisi kiva lukea ne kaikki, mutta jos tulee dekkariähky tai jokin muu kirjoihin liittyvä diagnostinen sairaus, voi olla, että vaihdan opukset vallattomasti vallan toisiin tarinoihin.

 

Mid-Year Book Freak Out-tag 2019

Ann-Christin Antell: Puuvillatehtaan varjossa

Jenny hymyili itsekseen kirjeen tylyä sävyä. Oli parasta valmistautua tapaamiseen hyvin. Hän uskoi kuitenkin selviävänsä yhdestä tehtaanjohtajasta, olihan hän ajanut työväen asioita ennenkin ja ollut pahemmissakin paikoissa.

Ann-Christin Antellin Puuvillatehtaan varjossa aloittaa uuden historiallisten kirjojen Puuvillatehdas-sarjan. Puuvillatehtaan varjoissa sijoittui 1800-luvun loppupuolen Turkuun. Kirja perustuu osittain faktatietoihin, mutta kirjailija on käyttänyt vapauksia vuosiluvuissa, paikoissa, tapahtumissa jne. Joillakin kirjan henkilöhahmoilla on historialliset esikuvansa, joista löytyy jonkin verran tietoa kirjan loppupuolelta. 

Kirjan päähenkilö on Jenny Malmström, joka on rovastin tyttärenä saanut koulutusta ja toimiikin tarinassa opettajana isänsä kuoleman jälkeen. Jenny oli leski ja sen vuoksi hän sai elää itsenäisen naisen elämää, josta hän ei ollut ihan helposti luopumassa kenenkään kaksilahkeisen vuoksi. Ottajia kyllä olisi ollut. Jenny piti päänsä ja itsenäisyytensä, vaikka hän otti vapaaehtoisesti huollettavakseen kolme alaikäistä lasta, mikä tuohon aikaan oli ennen kuulumatonta ja aiheutti ikäviä juoruja ja mustamaalaamista.

Jenny oli lähdössä markkinoille lasten kanssa. Heidän oli tarkoitus ostaa pojille sarkaa housuja varten ja Martalle hamekangasta. Markkinoilta sai yleensä paljon huokeammalla kuin putiikista, jos osasi tinkiä.

Jennyn elämä vaikeutui kovasti, kun hän otti huollettavakseen kolme orpoa lasta, mutta lasten seura toi hänen yksinäiseen elämäänsä paljon sisältöä. Suurin vaikeus tuli taloudellisesta tilanteesta ja siitä, että kaupungin seurapiirit eivät hyväksyneet yksinhuoltajaksi alkaneen Jennyn seuraa sen jälkeen, kun hän otti köyhälistöön kuuluvat lapset huollettavakseen. 

Kirjan suurin ja paras anti on selvästi yhteiskunnallisten teemojen esilletuonti. Naisten asema ja koulutus sekä työnteko tehtaissa nousee tarinasta mielenkiintoisesti esille, ja toivon sitä tietysti jatkossakin. Kirjassa käytetään puhekieltä, jonka olisin toivonut olevan kirjakieltä, sillä Turussa ei sanota mm. meirän tai yhreksän, eikä siis laiteta r-kirjainta sanoihin, niin kuin pohjanmaalla. Lisäksi minua häiritsi jotkut sanat, joihin voisi olla sanasto kirjan lopussa kertomassa, mitä ne tarkoittavat. Turkulainen miehenikään ei ollut kuullut, että kinkusta käytettäisiin nimitystä sinkku.

Ann-Christin Antellin historiallinen teos Puuvillatehtaan varjossa oli mukavan kepeä ja romantiikalla höystetty tarina 1800-luvun loppupuolen Turusta. Jatkoa seuraa kaikille meille kiinnostuneille, sillä kirja aloittaa Puuvillatehdas-sarjan.

Ann-Christin Antell, Puuvillatehtaan varjossa 

Gummerus 2021

s. 328

Historiallista romantiikkaa