Kirjallisuushaaste

 

 

Kirjallisuushaasteita on kiva tehdä. Tämän haasteen löysin Kirja jonossa-blogista.

1. Mikä kirja olisi juuri nyt paras kuvaamaan elämääsi?

Tällä hetkellä moni asia mietityttää mieltäni, esim. korona ja sota Ukrainassa, mutta eniten olen huolissani ympäristöstä ja luonnosta. Tällä hetkellä napaseutujen lämpötila on 30-40 astetta lämpimämpää kuin tavallisesti, joka on todella hälyttävä tieto. Siksi minun elämääni kuvaa parhaiten Kerttu Kotakorven teos Suomen luonto 2100-luvulla. 

 

2. Luetko runoja?

Luen runoja. Tykkään valtavasti Tommy Tabermanin runoista ja Heli Laaksosen runoista.

 

3. Käytkö kirjallisuustapahtumissa?

Käyn kirjallisuustapahtumissa, mutta voisin käydä enemmänkin esim. kirjamessuilla. Tykkään kuunnella, kun kirjailijat kertovat omista teoksistaan.

 

4. Mistä kirjasta toivoisit tehtävän elokuvan?

Aika monesta kirjasta toivoisin tehtävän elokuvan. Viimeisin toiveeni taisi olla Tommi Kinnusen teos Ei kertonut katuvansa. 

 

5. Minkä klassikon olet aina halunnut lukea, mutta et ole saanut aikaiseksi?

Olen halunnut lukea jo pitkään Pablo Nerudan Tunnustan eläneeni. Kaiken lisäksi kirja löytyy omasta kirjahyllystä.

 

6. Onko sinulla lempikirja, jota et kehtaa kysyttäessä (paitsi nyt) tunnustaa.

Kaikki olen tunnustanut ja julki tuonut täällä blogissa. Myös ne nuoruuden historialliset rakkausromaanit, joita jotkut kutsuvat hömppäosastoksi. Tykkään rakkaudesta ja viihteestä edelleen ja ainakin kesällä on kiva lukea chic lit-teoksia esim. Niina Meron Englantilainen romanssi oli hyvä.

 

7. Kenen kirjailijan haluaisit tavata?

Tähän olisi ollut helppo vastata aiemmin, sillä olisin halunnut tavata edesmenneen Kirsi Kunnaksen. Mikko Kamula kirjoittaa mahtavaa Metsän kansat-kirjasarjaa 1400-luvulta, josta olisi ihana jutella enemmänkin. Valitsen siis Mikon.

 

8. Minkä romaanihenkilön haluaisit tavata?

Jatkan edellistä vastaustani, sillä Mikko Kamulan teoksissa on Juko Rautaparran perhe, jonka henkilöhahmot ovat kiinnostavia. Haluaisin tavata varsinkin Varpun, Jukon tyttären, jolla on parantajan kykyjä ja sen lisäksi hän pystyy kommunikoimaan maahisten kanssa.

 

9. Kuka on mielestäsi kiinnostavin kirjailija (vaikka et välttämättä hänen kirjoista pitäisikään)?

Joanne Rowling on mielestäni kiinnostavin kirjailija. Harry Potter-kirjasarja on huikean hyvä ja mielikuvitusrikas. Rakastan sarjaa. En ole vielä tutustunut kirjailijan rikossarjaan, vaikka yksi teos jo odottelee lukuvuoroaan. Jännää, että vaikka Harry Potterit ovat tehneet kirjailijasta miljonäärin, niin hän kirjoittaa edelleen ja lahjoittaa ison osan tuloistaan hyväntekeväisyyteen. Outoa on taas se, että hänen piti julkaista Harry Potterit nimikirjaimilla, jotta ne häivyttäisivät sukupuolen ja rikoskirjat hän on julkaissut miehen nimellä (Robert Galbraith).

 

10. Minkä kirjan ostit viimeksi?

Ostin 8-vuotiaalle lahjaksi Vuokko Hurmeen Karmeat taruolennot.

 

11. Mitä luet juuri nyt?

Luen Nicklas Natt och Dagin historiallista rikoskirjaa nimeltään 1795. Kirja on trilogian viimeinen osa, ja aiemmat osat ovat nimeltään 1793 ja 1794.  

Toivottavasti kiinnostuit tästä haasteesta 💙💛

 

Yrsa Sigurðardóttir: Nukke

 

 

Ovi aukeni hitaasti, ja hänestä näytti ihan kuin nukke olisi virnistänyt ammeessa, kun hän näki, kuka seisoi ovella. Tätä hän ei osannut odottaa.

Islantilaisen Yrsa Sigurðardóttirin dekkari nimeltään Nukke alkoi jännittävissä merkeissä ja kertoi viiden vuoden takaisen juonenpätkän, miten merenpohjasta nousi esille nukke, jonka eräs tyttö halusi itselleen. Nykyajassa tuota tyttöä, jonka nimi oli Rosa, etsittiin melkein koko kirjan ajan. Nukke oli kadonnut, mutta se löytyi yllättävästä paikasta.

Kirjan rikostutkija oli poliisi nimeltään Huldar. En ole aiemmin lukenut sarjan kirjoja, joten ajattelin mielessäni, että hän oli nainen, kunnes huomasin jossakin vaiheessa hänen olevan partasuinen mies. Huldar oli ihastunut sarjan toiseen päähenkilöön, psykologi Freyjaan. Freyja oli poliisin apuna, kun alaikäisiä kuulusteltiin lasten hyväksikäyttöepäilyissä.

Reykjavikin lastensuojelulautakunnalle

Rosa Prastardottir, joka karkasi eilen, on turvassa vailla hädän päivää. Älkää olko huolisssanne hänen hyvinvoinnistaan sillä aikaa, kun hän on poissa. Hän palaa pian.

Rosa oli ollut äidin kuolemasta lähtien yhteydessä poliiseihin useaan otteeseen, sillä hän oli varma, että molemmat hänen vanhemmistaan oli murhattu. Hän sai jopa selville tekijän. Kun poliisit eivät kiinnostuneet jutusta, Rosa ja hänen ystävänsä päättivät edetä toisella tavalla. He eivät valitettavasti ymmärtäneet, miten pahojen henkilöiden kanssa olivat tekemisissä.

Nukke on Huldar & Freyja-sarjan viides ns. itsenäinen osa. Uskoisin, että aiemmin kirjoitettujen teosten lukeminen kannattaisi etukäteen, sillä kirjassa viitattiin aiempiin tapahtumiin kuitenkaan avaamatta niitä.

Yrsa Sigurðardóttirin Nukke vei oudoille rikollispoluille, joissa käytettiin hyväksi menneisyyden traagisia tapahtumia.

 

Yrsa Sigurðardóttir, Nukke

suom. Tuula Tuuva-Hietala

Otava 2022

s. 383

Dekkari

Freyja & Huldar-sarja 5  

 

Torey Hayden: Näkymätön tyttö

 

En tuntenut tätä tyttöä lainkaan, mutta vaistosin hänen käytöksessään itsetuhoisuutta ja muita sormuksen palauttamista vakavampia ongelmia. Kosketin hänen olkapäätään ja sanoin: "Huomaan, että haluat tehdä niin. Mutta juuri nyt minulle on tärkeintä, että pysyt turvassa. Huomaan, että jokin on vialla ja että olet hyvin onneton. Anna siis minun auttaa..."

Torey Haydenin uusin omakohtainen teos Näkymätön tyttö kertoi murrosikäisestä Eloisesta, joka oli kokenut runsaasti ikäviä juttuja elämänsä aikana. Eloise oli kuullut Toreysta ja pyysi häneltä apua. Tästä alkoi ehkä yksi vaikeimmista auttamispoluista Toreyn työelämässä, jossa hän oli auttanut lukemattomia lapsia. 

Kauhistuin ja katsoin ympärilleni käytävällä. Ei jälkeäkään. Eloise oli kadonnut.

14-vuotias Eloise siis katosi kesken juttelun Toreyn luona. Kävi ilmi, että hän oli kadonnut sijaiskodistaan useita päiviä aikaisemmin. Tietysti Torey huolestui kovasti, sillä hän oli huomannut tytön itsetuhoisuuden. Tytöllä oli ollut ongelmakäyttäytymistä ja useita eri sijaiskoteja ja terapiakuntoutusta. Vanhemmilla oli aina ollut päihdeongelmia ja vankilatuomioita. Eloisen kasvatusympäristö oli ollut surkea ja aikuiset olivat kohdelleet häntä kurjasti. Hän oli kehittänyt turvakseen mielikuvitushenkilön, Olivian.

"En halua elää. En vitsaile. Jos en saa olla Olivian kanssa, en halua elää."

Eloise oli myös kehittänyt itselleen vainoamiskäytöstä, josta hän itse ei halunnut luopua, mutta se koettiin useilta tahoilta hankalaksi käytökseksi. Torey oli siis jälleen uusien haasteiden edessä. Ensimmäinen tehtävä oli saada tyttö sitoutumaan hoitoon, mikä aiheutti runsaasti hankaluuksia. Torey ymmärsi kuitenkin, että hänkin pystyy muuttamaan vanhoja käytäntöjä.

"Et sinä minua näe. Luulet näkeväsi, mutta et näe. Totuus on, että olen sinulle yhtä näkymätön kuin kaikille muillekin."

Ihmiset, jotka auttavat lapsia, joilla on hankaluuksia ja ongelmakäytöstä, saavat ihailuni ja toivon heille sydämeni pohjasta jaksamista vaikeiden päivien voittamisessa. Torey on auttanut erityisopettajana erityislapsia koko aikuisikänsä sairaaloissa, kouluissa ja laitoksissa Yhdysvalloissa, Walesissa ja Skotlannissa. Hän on kirjoittanut työstään useita kirjoja, joita löytyy myös omasta kirjahyllystäni. Hän on kohdannut myös yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuden auttaa erityislapsia. Pikahoidoista ei yleensä ole mitään hyötyä, kun lapsen taustalta löytyy kaltoinkohtelua ja väkivaltaa.

Torey Haydenin Näkymätön tyttö  antoi äänen nuorelle tytölle, jota oli aina kohdeltu kurjasti.

 

Torey Hayden, Näkymätön tyttö *****

suom. Jussi T. Kivi

Otava 2022

s. 286

The Invisible Girl 2021

 

Torey Hayden: Tiikerin lapsi

Torey Hayden: Satutettu lapsi

Torey Hayden: Aavetyttö

Torey Hayden: Näkymätön tyttö 

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

 

 

Raivoisa tuuli piiskaa kasvoja, ja sadepisarat porautuvat takin läpi. Kun vettä noruu pitkin kaulaa rintaa kohti, minua hytisyttää. Tämän täytyy olla kaikkien aikojen kylmin Tukholman maraton: vain neljä plusastetta, vaikka kesäkuussa pitäisi olla mukavan lämmintä.

Ruotsalaisen Sofie Sarenbrantin Kuoleman kintereillä on Emma Sköld-dekkarisarjan toinen osa. Dekkarissa juostaan Tukholman maraton, jonka aikana löydetään kaksi murhattua maratoonaria. Rikostutkijana toimiva poliisi Emma Sköld oli reitin varrella kannustamassa sisartaan Josefinia, joka oli yksi kuudestatoistatuhannesta juoksijasta.

Josefin painaa eteenpäin suoraan helvetistä puhaltavassa vastatuulessa. Hän on uppoutunut itsetutkiskeluun ja pohtii, miksi ihmeessä on ryhtynyt tähän. Ainoa selitys, joka tulee mieleen, on että hänellä täytyy kerta kaikkiaan olla vikaa päässä.

Kirjan kuvioissa matkataan Josefin juoksumatkalla ja toisaalla Emman mukana hänen tutkiessa murhia. Pian selvisi, että murhatut henkilöt kuuluivat erääseen juoksuryhmään. Juoksuryhmää tutkiessa selvisi, että jo vuotta aiemmin oli eräs ryhmän jäsenistä kuollut. Kuolema oli todettu tapaturmaiseksi onnettomuudeksi tai itsemurhaksi. Emman Josefin-sisko oli käynyt samoihin aikoihin ryhmän mukana harjoittelemassa juoksemista. Josefin oli nimittäin päättänyt ryhtyä personal traineriksi.

Askel askeleelta he lähestyvät stadionia, vaikka meno onkin hidasta. Josefinin jalat liikkuvat kankeasti, aivan kuin hän olisi laskenut alleen. Emma huomaa, että jokainen tossun tömähdys asvalttiin tuottaa tuskaa. Hänellä itsellään on täysi työ yrittää samanaikaisesti ratkaista murhajuttua, tasapainotella polkupyörää yhdellä kädellä ja havainnoida ympäristöä.

Niinhän siinä kävi, että Emma halusi olla suojaamassa siskoaan, siskon juostessa maratonia, sillä ei tiedetty, keitä murhaajan maalitauluina oli. Tarina oli hurjan hyvin suunniteltu maratonin varrelle. Saatiinko murhaaja kiinni, kuka hän oikein olikaan ja muut kiinnostavat jutut voit lukea kirjasta.

Sofie Sarenbrantin dekkari Kuoleman kintereillä vei läpi kylmänkostean Tukholman maratonin merkeissä kuoleman kolkutellessa kantapäitä. 

 

Sofie Sarenbrant, Kuoleman kintereillä ****

suom. Leena Virtanen

Wsoy 2022

s. 348

Andra andningen 2013

Dekkari

Emma Sköld 2

 

Sofie Sarenbrant: Lepää rauhassa

Sofie Sarenbrant: Kuoleman kintereillä

Sofie Sarenbrant: Avoimet ovet

Sofie Sarenbrant: Osasto 73

Sofie Sarenbrant: Kerjäläinen

Sofie Sarenbrant: Syntipukki

Sofie Sarenbrant: Häpeänurkka

Sofie Sarenbrant: Valheenpunoja

 

 

 

Vuokko Hurme ja Julia Savtchenko: Karmeat taruolennot

 

Vihamielinen tuulenhenki

Harpyijoista kerrottiin jo antiikin Kreikassa, tuhansia vuosia sitten. Niillä on naisen kasvot ja linnun vartalo. Ne ovat nopeita, ilkeitä ja teräväkyntisiä, ja ne liikkuvat laumoissa. 

Vuokko Hurmeen kirjoittama ja Julia Savtchenkon kuvittama lasten tietokirja Karmeat taruolennot kertoi mainiolla tavalla tunnetuista ja pelottavista hirvityksistä, jotka ovat tulleet lapsillekin tutuiksi satukirjojen sivuilta, lasten elokuvista, leluhahmoista ja lasten tietokonepeleistä ja -sovelluksista.

Kolmipäinen vahtikoira

Kerberos on suuri ja voimakas hirviö, jolla on lohikäärmeen pyrstö, käärmeitä harjanaan ja terävät myrkkyhampaat. Se on antiikin Kreikan taruolento, joka vahtii kahleisiin sidottuna sisäänkäyntiä Manalaan eli kuolleiden valtakuntaan.

Tämän tietokirjan vahvuus on siinä, että se kertoo muutamalla lauseella tarkemmin näistä kertomistaan hirviöistä. Lasten maailmassa, saduissa, elokuvissa, lehdissä ja tietokonepeleissä on näitä hirviöhahmoja, mutta ne eivät yleensä kerro, mistä nämä hahmot ovat kotoisin tai mistä ne ovat saaneet alkunsa.

Mietin kirjakaupassa kirjalahjaa ekaluokkalaiselle pojalle, joka täyttää kahdeksan vuotta ja Karmeat taruolennot vaikutti todella kiinnostavalta tietokirjalta. Kirjassa on lyhyet kappaleet, kiinnostava aihepiiri ja jännittävällä tavalla hauska kuvitus.

Vaarallinen yksisilmä

Kreikkalainen taruolento, kyklooppi, on eräänlainen jättiläinen. Kykloopit ovat raakalaismaisia olentoja, jotka pystyvät muiden jättien tavoin liikuttelemaan valtavia kivenmurikoita. Niillä on terävät hampaat ja pitkät kynnet, ja ne rakastavat ihmislihaa.

Kirjassa kerrotaan yhdeksästätoista erilaisesta hirviömäisestä olennosta, joista yksi on mörkö. Kirjassa kerrotaan, että entisaikoina vanhemmat puhuivat lapsille möröistä, jotta saisivat lapset tottelemaan heitä. Olen itse pelännyt mörköjä lapsena. Luulenpa, että vanhemmat pelottelivat meitä lapsia möröillä. Päätin itse, että omia lapsia en pelottele möröillä, tontuilla enkä joulupukilla, mutta silti he pelkäsivät niitä. Tyttöni näki pienenä suden joka paikassa, jota pelkäsi, eikä hän uskaltanut katsoa Pelle Hermannia Pikku kakkosesta. Pelko voi kehittyä, vaikka taustalla ei olisikaan pelottelua.

Vuokko Hurmeen ja Julia Savtchenkon Karmeat taruolennot sopii rohkeille lapsilukijoille, jotka ovat kiinnostuneita lukemaan tarkemmin erilaisista hirviömäisistä olennoista.

Vuokko Hurme, Karmeat taruolennot

kuvitus, Julia Savtchenko

Wsoy 2022

s. 61

Lasten tietokirja

Tietopalat-kirjasarja

 

Kaisa Åkerman: Hajusteentekijän tytär

 

Ilussan säännöllisen muotoiset kasvot olivat varsin kauniit vasemmalta puolelta tarkasteltuina, kulman kaari korosti iiriksen tummuutta ja muuten suoran nenän pää nousi hivenen, kuin jumalat olisivat muotoilleet sen juuri sopivaksi nappaamaan hajusteruukuista nousevat tuoksut haisteltaviksi.

Kaisa Åkermanin historiallinen esikoiskirja Hajusteentekijän tytär sijoittui kauas menneisyyteen, yli kolmen tuhannen vuoden taakse. Ilussan äiti oli hajusteentekijä ja hän yritti kouluttaa tyttärensä samaan ammattiin. Ilussa oli pieni vastasyntynyt vauva, kun he joutuivat pakenemaan äitinsä kanssa turvaan. Tuo turvapaikka oli eräs majatalo kaukana kotimaasta Assyriasta. Ilussa kasvoi yhdessä Erenun kanssa, joka oli äidin orjan poika.

Ilussa yritti etsiä miehen ilmeestä inhoa, mutta näki vain huolen sekaista uteliaisuutta. Osasiko tuntematon mies peittää vastenmielisyytensä noin hyvin, vai eikö hän muka huomannut, millaisen kummajaisen oli pelastanut?

Ilussa oli saanut pienestä asti kuulla ikäviä kommentteja ulkonäöstään. Osa ihmisistä jopa pelkäsi ja vihasi häntä. Moni oli valmis viemään hänet temppelin papeille, jotka ottivat vastaan kaikkea outoa, josta katsoa tulevaisuutta ja jonka mukaan voisi uhrata ja  palvoa elin elimeltä, jäsen jäseneltä. 

Äidin mielestä Ilussa tulisi elämään elämäänsä hajusteentekijänä piilossa muilta ihmisiltä, eikä avioituisi, eikä saisi lapsia. Äidin mielestä hänen tyttärensä tulisi kuitenkin nousta sukuaan vastaan, mutta hän ei ehtinyt kertoa tyttärelleen, että missä ja keitä vastaan. Ilussalle jäi äidiltään kirje, jossa kerrottiin kaikki, mutta hän oli lukutaidoton, niinkuin suurin osa ihmisistä. Vain kirjurit osasivat lukea nuolenpääkirjoitusta.

Ilussa veti huivin lievettä silmiensä suojaksi, valkohehkuinen iltapäivä tuntui kasvojen iholla kymmenien neulojen pistoilta ja pakotti silmät sirrilleen. Hän vilkuili huivinsa suojista ympärilleen ja yritti hakea katseellaan jotain, johon turvautua, ystävällisiä kasvoja, naisjoukkoa, jonka suojiin sujahtaa, mitä tahansa, mutta turhaan.

Nuoren Ilussan tarina kiehtoi mieltäni kovasti. Kirjan sivut sujahtivat melkein huomaamatta, sillä tarina koukutti mukaansa kauas menneisyyteen, jossa yleensä nainen tarvitsi miehistä tukea ja turvaa seinien suojaa, mutta Ilussasta oli kasvanut vahvaluonteinen ja itsenäinen. Noita luonteenpiirteitä hän tarvitsi pitkällä pakomatkallaan, joka johdatti lopulta syntymäkotiin Assuriin.

Kaisa Åkermanin esikoiskirja Hajusteentekijän tytär kertoi kiehtovan historiallisen tarinan tuhansien vuosien takaa.

Kaisa Åkerman, Hajusteentekijän tytär

Bazar 2022

s. 591 + henkilöluettelo + termit ja jumaluudet + jälkisanat

Historiallinen teos

 

 

Emma Stonex: Majakanvartijat

 

Siinä ei ollut mitään ihmeellistä, ei yhtikäs mitään. Kolme miestä vain ja paljon vettä. Vaatii tietynlaista luonnetta kestää elämää jumissa. Yksinäisyyttä. Eristäytyneisyyttä. Yksitoikkoisuutta. Peninkulmakaupalla pelkkää merta, merta, merta. Ei ystäviä. Ei naisia. Ainoastaan kaksi muuta miestä päivä toisensa perään, eikä heistä pääse eroon; se on niin karua että voi tehdä hulluksi.

Englantilaisen Emma Stonexin Majakanvartijat kertoi klaustrofobisen tarinan kolmesta miehestä, jotka olivat majakanvartijoina keskellä merta Cornwallissa vuonna 1972. Jostakin syystä he katosivat majakalta, eikä heitä koskaan löydetty. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin eräs kuuluisa kirjailija halusi kirjoittaa tapauksesta kirjan. Hän haastatteli perheenjäseniä ja asiasta jotain tietäviä henkilöitä. Tarinan taustalla on oikea tapahtuma.

Parempi, kun ei majakkamestari näe minua kalassa ilman turvaköyttä, mutta se on kyllä ihan turha tavara, ja silloin pitää istua solmu takaliston alla ja se sattuu kuin persepano.

Majakanvartijoilla oli runsaasti vapaa-aikaa. Kalastus oli yksi ajanviettotapa, jolloin pystyi olemaan ulkona. Parikymppinen majakanvartijaoppilas Vince ei ollut sisäistänyt turvaköyden merkitystä. Hänen taustansa oli pahin mahdollinen ja tapahtuman jälkeen hän oli ykkösepäilty miesten katoamiseen.

Tähtikuviot muuttuivat. Taivas putosi. Sitä miestä luulin ystäväkseni.

Arthur oli majakkamestari, joka oli vastuussa kaikesta, mitä majakassa tapahtui. Majakoiden vastuufirmalla oli majakanvartijoille omat talonsa meren rannalla, johon näkyi majakan valot pimeällä. Arthurin vaimo asui isoimmassa talossa, Billin perhe seuraavassa. Jos Vince olisi jatkanut majakanvartijan työtä, hän olisi saanut kolmannen talon. Neljäs talo kuului majakanvartijalle, joka oli vapaalla työstään. 

Tällä kertaa minä en palaa kotiin. En tiedä, minne menen ja miten kaikki tapahtuu, mutta parempi, etten tiedäkään. Se vain tapahtuu.

Emma Stonexin Majakanvartijat kietoi mukaansa oudon kylmääviin tapahtumiin hyytävän meren kuohuessa ympärillä. Tiedät mitä tulisi kenties tapahtumaan, mutta kuka heistä oli syyllinen?

 

Emma Stonex, Majakanvartijat

suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

Otava 2022

s. 375

The Lamplighters 2021

Jännityskirja

10 vuotta

 

 

13.3.2012 - 13.3.2022

 

Kymmenen vuotta sitten perustin kirjablogini ihan vain itseäni ja omaa lukuharrastustani varten. Tyttöni piti omaa blogiaan ja houkutteli minutkin blogimaailman pariin. Hän tiesi, että tykkään kirjoittaa omia ajatuksiani esille. Tyttöni kirjoittaa myös, mutta hän myös kuvaa maailmaansa, nykyisin etupäässä Instagramissa. Kirjasähkökäyrä pysyy bloggerissa ja nykyisin myös Goodreadsissa. Facebook on laajentunut liikaa ja siellä on liikaa häiriötekijöitä. Some vie lukemiselta aikaa, siksi olen siellä niin vähän kuin mahdollista. 

 

Ensimmäinen kirjoitukseni oli Mons Kallentoftin dekkari nimeltään Sydäntalven uhri. Olen kirjoittanut myös muista sarjaan kuuluvista dekkareista tänne blogiini. Dekkarit ovat minulle jännitysviihdettä. Olen luonteeltani pelkuri ja pelkään varsinkin pimeää. Aivoni keksivät kaikenlaista, jopa liiankin jännittävää draamaa, kun käytän koiraa kävelyllä pimeään aikaan. Silti tykkään dekkareista.

 

Blogin kolmas kirjoitus oli Katja Ketun Kätilö. Olen ollut aina historiallisten kirjojen lukija siinä missä dekkareidenkin lukija. Ensimmäiseltä blogikuukaudelta löytyy myös Kathryn Stockettin teos Piiat, jonka olen nähnyt myös elokuvana, kuten myös Kätilön. Mikä sen mahtavampi harrastus kuin yhdistää kirjat ja niistä tehdyt elokuvat. 

 

Ensimmäisen blogikuukauden viimeisin kirja oli Marianne Käckon kirjoittama kirja Tapa minut, äiti! Hän kirjoitti teoksessa oman tyttärensä anoreksiasta. Anoreksia on syömishäiriö, jossa henkilö ei syö ja laihtuu, ja se alkoi tytöllä 11-vuotiaana. Olen valtavan kiinnostunut mielenterveysaiheista, ja olen opiskellut psykologiaa yliopistolla. Aihepiiri on vaikea, mutta äärimmäisen mielenkiintoinen. Kuka tahansa voi sairastua myös psyykkisesti.

 

Blogin  alkuaikoina bloggasin vain itselleni, mutta blogiini ilmestyi pian lukijoita ja kommentoijia muista blogeista, jota alkuun ihmettelin kovasti. Alussa en siis osannut suunnistaa kommentoimaan muiden blogeihin, mutta taidot kehittyivät pikku hiljaa. Olen ollut kiitollinen kaikista lukijoista ja kommentoijista kymmenen blogivuoden aikana. Suurkiitos ja lämmin blogihalaus teille kaikille ihanille ihmisille.

 

 

💖💗💝💙💛💜💚💖💗💝

Colson Whitehead: Harlem Suffle

 

 

Carney sotkeutui ryöstöön serkkunsa Freddien takia kuumana iltana kesäkuun alussa. Ray Carneylla oli asiointipäivä - ajelua Harlemissa ja keskikaupungilla, ristiin rastiin.

Yhdysvaltalaisen Colson Whiteheadin Harlem Suffle kertoi Manhattanin saarella sijaitsevan mustan väestön eli Harlemin kaupunginosan huonekalukauppiaasta Ray Carneysta. Ray oli rikollisesta isästään huolimatta yrittänyt elää normaalin kansalaisen elämää ja pysyä erossa suoranaisista rikoksista. Hänellä oli kuitenkin sukurasitteena serkkupoika, joka sai hänet aina välillä mukaan kaikenlaiseen hämärähommaan, vaikka ei olisi niin halunnutkaan. Ray oli opiskellut kaupallisen tutkinnon ja perustanut oman huonekalukaupan.

Kovin moni valkoinen mies ei herroitellut Carneyta. Ei varsinkaan keskustassa. Kun hän oli käynyt radiokadulla ensimmäisen kerran, valkoiset kauppiaat eivät olleet näkevinään häntä vaan palvelivat hänen jälkeensä tulleita valkoisia radioharrastajia. 

Kirjan ensimmäinen kappale kertoi vuodesta 1959.  Elettiin vielä voimakkaan rasismin aikaa. Ajat olivat kuitenkin pikkuhiljaa muuttumassa. Colson Whiteheadin romaaneista nousee vahva yhteiskunnallinen sanoma. Rasismi kukki myös mustan väestön keskuudessa. Mitä vaaleampi iho, sitä parempi. Ray oli kuitenkin tummaihoinen, joten hän ei ollut vaaleaihoisten appivanhempiensa suosiossa.

"Olen pennitön, mutta roisto en ole", hän mutisi itsekseen kuten usein ennenkin samassa tilanteessa. Samassa mielentilassa. Väsyneenä ja aavistuksen epätoivoisena, mutta toisaalta lämmin tunne sydämessä.

Kirjaa lukiessa tuli selväksi, että minkälaisiin hämärähommiin se serkkupoika oikein oli houkutellut Carneyn, mutta niistä voit lukea tarkemmin kirjan tarinasta. Jossakin vaiheessa kävi niin, että Carney joutui palkkaamaan jopa henkivartijan itselleen, sillä liian moni oli kiinnostunut hänen bisneksistään. Ei auttanut, vaikka hän maksoi suojelurahaa poliiseille ja useammalle rikollisjoukolle, kun eräs mahtava suku pisti jäljittäjät asialle. Carney oli kiikissä, vaikka ei roisto ollutkaan.

Colson Whiteheadin Harlem Suffle vei Manhattanin rikollisille kaduille Harlemiin, jossa henkikulta ei ollut minkään arvoinen.

 

Colson Whitehead, Harlem Suffle ****

suom. Markku Päkkilä

Otavan kirjasto 2022

s. 374

Harlem Suffle 2021 

 

Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

Colson Whitehead: Nickelin pojat

Karin Slaughter: Epäluotettava todistaja

 

 

Koko sen ajan, jonka Callie oli ollut Buddyn kanssa, tämä oli puhunut jatkuvasti Callien pienistä käsistä, Callien kapoisesta vyötäröstä, Callien pikkuruisesta suusta, mutta Buddy ei ollut ikinä puhunut siitä tosiasiasta, että heillä oli ikäeroa yli kolmekymmentä vuotta. Että Buddy oli rikollinen.

Yhdysvaltalaiskirjailija Karin Slaughterin psykologinen trilleri Epäluotettava todistaja kertoi kahdesta siskoksesta, jotka rakastivat kovasti toisiaan. Heitä sitoi toisiinsa nuoruuden ikävät salaisuudet ja kurjat kasvuinolosuhteet. Toinen heistä nousi ahkeran opiskelun ja vahvan kyynärpäätaktiikan myötä hyvään asemaan lakimiehenä. Toinen laskeutui yhä alemmas ja alemmas yhteiskunnassa narkkarina. 

Sieppaus. Raiskaus. Törkeä pahoinpitely. Törkeä raiskaus. Törkeä seksuaalinen pahoinpitely.

Puolustusasianajajat joutuvat puolustamaan raiskaajia, varsinkin jos on töissä yksityisessä firmassa, johon haluaa osakkaaksi. Leigh sai puhelun firman johtajalta, joka kertoi, että eräs asiakas halusi vain ja ainoastaan Leighn asianajajakseen raiskausoikeudenkäyntiin. Leigh tunsi ikävä kyllä perheen nuoruudestaan.

Jos olisit aikeissa tehdä kammottavan rikoksen, joka tuhoaisi toisen ihmisen elämän, pystyisitkö selviämään siitä kuin koira veräjästä?

Callien elämä oli saanut suuntansa jo lapsuudessa. Nyt edessä oli enää loppuelämän viimeiset päivät. Hänen kehonsa oli antanut periksi narkoottisten aineiden päihdyttävästä väärinkäytöstä. Valitettavasti hän sai peräänsä ikävän jäljittäjän, jolla oli kosto mielessä. Callie halusi vain, että hänen siskonsa Leigh ja hänen perheensä olisivat turvassa. Ja hän aikoi taistella vastaan.

Karin Slaughterin psykologinen trilleri Epäluotettava todistaja pureutui oikeudenkäynnin esivalmisteluihin seksuaalirikoksista, lapsuuden ja nuoruuden traumoihin ja koston karvaaseen makuun.

Karin Slaughter, Epäluotettava todistaja ****

suom. Päivi Paju

HarperCollins 2022

s. 568

False Witness 2021

Slaughter Karin: Rikollinen
Slaughter Karin: Näkymätön
Slaughter Karin: Kaunokaiset
Slaughter Karin: Kahlittu
Slaughter Karin: Pettävä hiljaisuus
Slaughter Karin: Yli rajan
Slaughter Karin: Hyvä tytär

 

Jan-Phillipp Sendker: Sydäntemme kaihoisa syke

 

 

Kuunteletko sinä, Bo Bo?

Nyökkäsin.

Rakkaus on kaikkein suurin voima, hän jatkoi hiljaa.

Saksalaisen Jan-Philipp Sendkerin trilogian kolmas kirja on nimeltään Sydäntemme kaihoisa syke. Kirjasarja sijoittuu Burmaan. Tällä kertaa kirjan päähenkilönä toimi 12-vuotias Bo Bo, joka asui vanhan enonsa kanssa kahdestaan. Hänellä oli myös vanhemmat elossa, mutta vain isä kävi häntä katsomassa kerran vuodessa. Bo Bo aavisti, että jotain ikävää oli sattunut hänen lapsuudessaan, koska vanhemmat eivät halunneet olla hänen kanssaan. Mutta mitä oli tapahtunut, se selviää kirjan traagisesta tarinasta.

Kuulin outoja ääniä. Huutoa. Näin kirkkaiden liekkien loimottavan yötaivaalla. Paksua savua, harmaata ja mustaa. Joku tarttui minua käsivarresta ja lähti juoksemaan.

Bo Bo halusi tietää vanhempiensa tarinan, ja lopulta eno suostui kertomaan sen. Tarina alkoi, kun vanhemmat olivat tavanneet toisensa. Julia Win oli amerikkalainen asianajaja ja Thar Thar oli burmalainen munkki. Asetelma oli erikoinen, mutta rakkaus ei katso aikaa, ei ikää, ei sukupuolta, ei ihonväriä. Rakastuneet haluavat olla yhdessä. Julia ja Thar halusivat olla yhdessä. Julia on tullut tutuksi myös aiemmista trilogian kirjoista.

"Emme saa heitä äänestämällä pois vallasta. Vuosikymmeniä he ovat riistäneet maatamme. Kiduttaneet meitä. Hyökänneet kyliimme. Vieneet meitä kodeistamme ja surmanneet."

Burmaa oli hallinnut jo viidenkymmenen vuoden ajan armeija. Vihdoinkin ihmiset olivat alkaneet uskaltaa vastustaa. He vastustivat laajoilla mielenosoituksilla. Myös munkit osallistuivat marsseihin. Heitä ammuttiin ja vietiin vankiloihin. Burman eli nykyisen Myanmarin tilanne oli erittäin uhkaava ja painostava.

Jan-Philipp Sendker on taikonut rakkaustarinan Sydäntemme kaihoisa syke Burman ikävien olosuhteiden  keskelle.

 

Jan-Philipp Sendker, Sydäntemme kaihoisa syke

suom. Anuirmeli Sallamo-Lavi

Gummerus 2022

s. 379

Das Gedächtnis des Herzens 2019

Kirja on suomennettu englanninkielisestä, uudistetusta laitoksesta The Heart Remembers.

 

Jan-Philipp Sendker: Sydämenlyönneissä ikuisuus

Jan-Philipp Sendker: Sydämen ääntä ei voi unohtaa

Omat Blogistan-äänet 2021

Finlandia-äänet:

3p. Inkeri Markkula: Maa joka ei koskaan sula

2p. Niillas Holmberg: Halla Helle

1p. Anneli Kanto: Rottien pyhimys

Globalia-äänet:

3p. Richard Powers: Ikipuut

2p. Colson Whitehead: Maanalainen rautatie

1p. Karin Smirnoff: Lähdin veljen luo

Tieto-äänet:

3p. Kerttu Kotakorpi: Suomen luonto 2100

2p. Satu Rämö: Talo maailman reunalla

1p. Teemu Keskisarja: Kyllikki Saari - Mysteerin ihmisten historia

Kuopus-äänet:

3p. Anne-Maija Aalto: Mistä valo pääsee sisään

2p. Leena Virtanen ja Sanna Pellicioni: Fredrika!

1p. Maija Hurme ja Lina Laurent: Piilopalstan tarhurit

Åsa Larsson: Isien pahat teot

 

 

Kasvavan kauhun vallassa hän tajusi, ettei hänen tarvinnut kaivella pakastinta enempää. Paidan hihassa oli nimittäin käsivarsi. Ja sen päässä kurttuinen käsi.

Ruotsalaisen Åsa Larssonin kuudes dekkari Isien pahat teot oli dekkari, jota odotin kymmenen vuotta. Hyvää jaksaa odottaa ja kirja vei tunnelmiin, jotka vain Åsa Larsson osaa taikoa. Kirjasarjan päähenkilö on syyttäjä Rebecka Martinsson, joka on tullut varmasti monelle tutuksi myös elokuvista, jotka on tehty kirjojen perusteella. Nekin olen katsonut. Isien pahat teot sai Ruotsissa vuoden 2021 Paras rikosromaani-palkinnon.

Sitten hän soitti numeroon 112. Selitti tilanteen. kertoi että oli Torniojoen saarella ja että hänen kanssaan samassa huoneessa oli kaksi vainajaa. Kyllä, oikein ymmärretty. Hänen piti toistaa. Yksi sohvalla ja toinen pakastimessa.

Kirjan tarinassa muisteltiin mm. 1960-lukua, jolloin katosi eräs mies. Miestä jäi kaipaamaan hänen pieni poikansa. Poika aloitti myöhemmin nyrkkeilyuran isän jalanjäljissä ja pääsi pikälle. Nyt hän sai kuulla, että isä oli löytynyt. Valitettavasti rikos oli vanhentunut, joten poliisi ei ollut kiinnostunut selvittämään sitä. Onneksi hän sai apua eräästä eläköityneestä poliisista. 

Rebeckan oli sen sijaan vaikea peittää todellisia tunteitaan. Hänestä tuli vähäsanainen ja yksioikoinen, niska ja suu jäykistyivät. Hänen oli vaikea katsoa silmiin ihmisiä, joista ei pitänyt. Hän halveksi itseään sen vuoksi, ettei osannut pelata peliä. Että oli tuomittu olemaan altavastaaja sielultaan.

Kiirunan syyttäjä Rebecka Martinsson oli helposti napit vastakkain ihmisten kanssa, joista hän ei pitänyt. Hän juopotteli aika railakkaasti ja masentui herkästi. Hänen lapsuutensa oli levoton, sillä hän kasvoi isänsä kanssa, kun äiti oli jättänyt perheen. Isän kuoltua hän kasvoi isovanhempien kanssa. Nyt hänellä oli vain naapurinsa Sivving ja ex-kumppanilta saatu koiranpentu. Myös ystävyys poliisi Anna-Maria Mellan kanssa oli jäähtynyt. 

Ongelmistaan huolimatta Rebecka on ollut hyvin kiinnostava päähenkilö tässä dekkarisarjassa ja taitava ratkomaan rikoksia. Niin tälläkin kertaa, vaikka hänet potkittin pois rikostutkinnasta, johon liittyivät hänen äitinsä kasvattisuku, venäläiset ja paikalliset rikolliset ja jopa pakastinmurha menneisyydestä.

Åsa Larssonin Isien pahat teot oli mustaa huumoria tihkuva ja laajalle levittyvä rikostarina suoraan jäisen kylmästä Kiirunasta.

Åsa Larsson, Isien pahat teot *****

suom. Kirsi Kokkonen

Otava 2022

s. 563

Fädernas Missgärningar 2021

Dekkari

Rebecka Martinsson-sarjan päätösosa

Åsa Larsson: Uhrilahja

 

Heather Morris: Kolme sisarta

 

 

He katsovat rautaporttien yllä erottuvaa kirjoitusta, jossa lukee: ARBEIT MACHT FREI. Cibi osaa sen verran saksaa, että ymmärtää sanojen merkityksen. Työ vapauttaa.

Uusiseelantilainen Heather Morris jatkaa keskitysleirien ja niiden vankien kuvauksia toisen maailmansodan aikana teoksessaan Kolme sisarta. Kirjan sisaret olivat Cibi, Livia ja Magda. Kirjan alussa slovakialaisista siskoksista Cibi ja Livia joutuivat Auschwitziin. He olivat mukana rakentamassa Birkenauta ja siirtyivät sen valmistuttua sinne. Myös Magda joutui myöhemmin Birkenauhun. On suoranainen ihme, että siskokset jäivät eloon keskitysleirioloissa, joissa ihmishengellä ei ollut mitään merkitystä, varsinkaan juutalaisten hengellä.

Likaisenvalkoiselle paperille mustalla piirretyt isot numerot tatuoidaan hänen käsivarteensa.

Kaikkien kolmen sisaruksen käteen tatuoitiin numerot, niin kuin kaikkien muidenkin vankien käteen. Noista tatuoinneista on kirjassa valokuvat. He olivat natseille numeroita, ei ihmisiä.

Neljä päivää saavat kuolleiden tyttöjen ruumiit roikkua hirsipuussa.

Auschwitzin olot olivat niin karmeat, että ihmiset tekivät itsemurhia juoksemalla piikkilanka-aitaa vasten, sillä vartijat ampuivat aidalle yrittävät. Keskitysleiriltä myös paettiin. Ylläolevat hirressä roikkuvat henkilöt saatiin kiinni pakomatkalta. Naisvangit pakotettiin katsomaan hirttämistä. Keskitysleirillä näki niin paljon tappamista ja kuolleita ihmisiä, että siihen melkein turtui.

Heather Morris on kirjoittanut tarinan Livian ja Magdan muistojen, Cibin ja Livian sekä Ziggy Ravekin todistajanlausuntojen sekä Magdan päiväkirjojen perustalta. Kirjailija on käyttänyt mielikuvitustaan monien tapahtumien, ihmisten ja paikkojen suhteen. Teos on siis fiktiivinen. Kirjan lopussa on kuvia sisaruksista, jotka elivät loppuelämänsä Israelissa.

Ihmisen pahuus toista ihmistä kohtaan voi olla todella julmaa, kuten tämän kirjan sanoma on. Keskitysleirit olivat olemassa toisen maailmansodan aikana ja niissä tapettiin valtavat määrät ihmisiä kaasukammioissa, ampumalla, hakkaamalla, hirttämällä, kidutuksella, lääketieteellisillä kokeilla, palelluttamalla kuoliaiksi, nälkään, janoon, sairauksiin, uupumukseen, ahdinkoon, itsemurhiin, kurjiin oloihin, liikaan työntekoon jne. Nämä kuolemat olivat natsien aiheuttamia. He olivat hirviöitä. Vain pieni osa heistä sai tuomion. Iso osa heistä rikastui juutalaisilta kerätystä omaisuudesta. Iso osa firmoista rikastui juutalaisten tekemästä työstä, sillä vangit eivät saaneet mitään. Kun yksi vanki kuoli, toinen otettiin tilalle.

Heather Morrisin teoksen Kolme sisarta tärkein teema oli toivo. Toivo siitä, että vapaus koittaisi ja keskitysleirivangit selviytyisivät hengissä elämään ihmisarvoista elämää. Tiedämme myös sen, että todellisuus keskitysleireillä on ollut paljon pahempi kuin mitä tässä kirjassa kerrotaan.

Heather Morris, Kolme sisarta

suom. Kristiina Drews

Aula & Co 2022

s. 433 + kirjailijan, Livian sekä sisarusten jälkipolven jälkisanat + karttakuva Auschwitzistä + Kuvia ja otteita Magdan päiväkirjasta + valokuvia + kiitokset

Three Sisters 2021

Heather Morris: Auschwitzin tatuoija

Heather Morris: Cilkan tarina

 

Kirjahyllyn aarteet 3

 

 

Kirjahyllyn aarteet lukuhaasteessa on tänään viimeinen päivä. On siis tullut aika koota ylös mitä tuli luettua haasteeseen. Kirjoja klikkaamalla pääset lukemaan tekemiäni kirja-arvioita.

 

Bennet Brit: Mikä meidät erottaa 

Bulgakov Mihail: Saatana saapuu Moskovaan 

Fagerholm Monica: Kuka tappoi bambin? 

Keskisarja Teemu: Kyllikki Saari - Mysteerin ihmisten historia   

Lester Natasha: Ranskalainen valokuvaaja

Malerman Josh: Punainen piano 

Monks Takhar Helen: Kaikki mitä halusit 

Morrison Toni: Toiseuden synty 

Morton Kate: Kellontekijän tytär 

Vuori-Kemilä Anne: Mustaa jäätä 

 

Olin varannut viisi kirjaa luettavaksi ja ehdin lukea kymmenen, joten aika hyvin luettu omia kirjoja. Ranskalainen valokuvaaja lähti jo ystävälle jatkamaan lukumatkaansa. Laita sinäkin kirjasi kiertämään.

Kiitokset kaikille lukuhaasteessa mukana olleille lukijoille. Voit linkittää lukemiasi kirjoja ja/tai kirjoittamiasi postauksia kommenttikenttään.

Kun katselee maailmaa,

pelko näyttää olevan

ainoa vaihtoehto.

Kun sitä katselee

tarkemmin, ainoaksi

vaihtoehdoksi jää rakkaus.

Tommy Hellsten